Minkälaisia lapsia on vanhemmilla jotka jännittää vanhempainiltojen esittelykierrostakin

Mitähän tuollaisessa esittelyssä voisi mahdollisesti mennä vikaan? En keksi millään yhtään asiaa minkä siinä voisi sössiä. Unohdat nimesi?

Mutta tokihan vaikka mitä voi mennä vikaan: sylkeä lentää puhuessa, punastuu, ei muista pitää silmiä auki, tiputtaa juuri puhuessaan käsilaukkunsa lattialle, alkaa yskittämään, puhuu liian nopeasti, jää miettimään jotain ja pyörittelee silmiään, ja niin edelleen.

Miten te töissä selviätte? Ihan mielenkiinnosta kysyn. Siis jos oman nimen sanominen ryhmässä on vaikeaa, miten pystytte toimimaan työpaikalla?

Minä olin nuorena hyvin ujo ja esimerkiksi puhelimella soittaminen jopa parhaalle kaverille ahdisti. Koulutin kuitenkin itseni työhön, jossa pitää jatkuvasti puhua puhelimessa, luennoida, edustaa, neuvotella, kokoustaa... Vähitellen ne pelot tulee kontrolliin kun tarpeeksi saa harjoitusta.

turhaa ajantäytettä mikä ärsyttää! Ikään kuin töiden jälkeen ei olis muutakin tekemistä kuin kuunnella jonninjoutavia esittelyitä mitkä ei ketään kiinnosta. Mentäis heti asiaan ja kotiin!

Mikä siinä voi aikuiselle olla niin hankalaa. Eihän siinä ole pakko sen enempää jaaritella kuin että olen Maija, Reetan äiti. Ja siinä porukassa ei yksittäisen äidin esittelyyn kukaan kiinnitä mitään ihmeellistä huomiota..

Minä olin nuorena hyvin ujo ja esimerkiksi puhelimella soittaminen jopa parhaalle kaverille ahdisti. Koulutin kuitenkin itseni työhön, jossa pitää jatkuvasti puhua puhelimessa, luennoida, edustaa, neuvotella, kokoustaa... Vähitellen ne pelot tulee kontrolliin kun tarpeeksi saa harjoitusta.

Ei mulla ole harjoittelu auttanut, ei edes ikä ole tuonut varmuutta, vaan pelot ovat vain lisääntyneet iän ja harjoittelun myötä.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi lasta on hyvin ujoja, kaksi taas erittäin vilkkaita ja sosiaalisia, yksi siltä väliltä. Miksi sua kiinnostaa, millaisia lapsemme ovat?

Ei tosiaan pitäisi leimata. Sitä paitsi herkempi vanhempikin samaistuu lapseen ja lapsen persoonaan niin, että välittömämpien kanssa on itsekin rento ja sen, josta on ujoutensa vuoksi tehty hirveä ongelma joskus päiväkodissa ja koulussa, sen kanssa vanhempikin voi mennä aivan kipsiin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin nuorena hyvin ujo ja esimerkiksi puhelimella soittaminen jopa parhaalle kaverille ahdisti. Koulutin kuitenkin itseni työhön, jossa pitää jatkuvasti puhua puhelimessa, luennoida, edustaa, neuvotella, kokoustaa... Vähitellen ne pelot tulee kontrolliin kun tarpeeksi saa harjoitusta.

Ei mulla ole harjoittelu auttanut, ei edes ikä ole tuonut varmuutta, vaan pelot ovat vain lisääntyneet iän ja harjoittelun myötä.

Lastakaan ei saisi väkisin sysätä tilanteeseen, johon lapsi ei ole valmis. Ei ehkä koskaan. Vai olisiko kaikkien pyrittävä esimerkiksi teatterikouluun?