Eikö pojat (ja ehkä tytötkään) osaa enää tehdä muuta kuin vain pelata?

asetat rajat aikuisena eli anna peliaikaa vaikka 15min per kaveria ja sitten ulos/muihin leikkeihin.

meille en pyydä enää niitä jotka notkuu ja kärttää pelejä.

yhdessä on osattava poikien leikkiä vielä alle 10v.

Meiltä löytyy 3 eri pelikonsolia,sekä 2 tietsikkaa ja lapset pelaavat todella harvoin.

Meillä käy harvoin kavereita kylässä ja silloin pelaavat wiillä kavereiden kanssa n. puolisen tuntia ja sen jälkeen leikkivät esim. legoilla.

En ole kokenut tarpeelliseksi rajoittaa lasteni pelaamista,koska se ei ole ongelma, joskus on niitä päiviä,että jonkin pelin parissa saattaa mennä lähes koko päivä, mutta sen jälkeen voivat olla useita viikkoja pelaamatta.



Itse tykkään myös peleistä ja se on juurikin päivä pari pelaamista(tietty kotityöt välissä)ja sitten useita viikkoja pelaamatta.

meillä ei ole pelikoneita ja pelaaminen netissäkin on kokonaan kielletty. Lapsi on kasvanut siihen, että keksii itse leikkinsä. On mielestäni hyödyksi myös kavereille, jotka meillä ollessaan joutuvat tekemään jotain muuta kuin pelaamaan. Jos pelikone hankitaan ja asetetaan tietyt aikarajat, jolloin saa pelata ja pelikieltoa käytetään jopa rangaistuksen, se tekee pelaamisesta palkinnon, mielihyvän lähteen. En halua missään nimessä että lapselleni pelaamisesta muodostuisi jokin mielihyvän lähde, johon paetaan aina kun on mahdollista.

En ymmärrä minkälaiset vätykset kasvattavat lapsia nykyään!



PELIT pois. Ei siitä tarvitse sen enempää keskustella. Joo ja ihan varmasti keksii muuta tekemistä tai sitten voi itkeä vanhemmat yhdessä lapsen kanssa ja "nauttia" oman kasvatustaiteen tuloksesta.



En myöskään käsitä miksi nykypäivän vanhemmat "pelkäävät" lapsiaan ja kieltää heiltä jotain, laittaa niitä rajoja!



Minä olen mieheni kanssa se joka päätän, ei lapset 7 v ja 3v. Helppoa ei ole kahden voimakas tahtoisen uhmaikäisen kanssa mutta ei olisi helppoa kahden pilalle lellityn teinin kanssa sitten 10 v päästä :D

Sitten ihmiset valittaa kun teinien kanssa on niin rankkaa, pah, itse ovat kerjänneet.



Meillä 7 v saa pelata kerran viikossa 1 tunnin ajan. Ei kaipaa edes pelejä. Leikkii ulkona paljon niin kavereidensa kuin siskonsa kanssa. Iloinen, mielikuvituksellinen, reipas ja sosiaalinen poika joka toki osaa myös kiukuta ja uhmailla rajoja vastaan.

Ei meilläkään ole ongelmaa oman pojan ja omien sääntöjen kanssa. Mutta ongelma onkin siinä, että toisilla ei ole sääntöjä, jolloin joko meidän pojan kanssa ei tulla leikkimään ja jää yksin, ulos porukasta (mikä on tosi hankalaa, kun nimenomaan pitäisi päästä nyt porukkaan sisälle) tai jos haluaa kavereita, mennään sitten toisten luokse pelaamaan, kun meillä ei saa pelata kuin sovittuina aikoina.

sen lisään, että vaikka joskus piti vähän patistaa esikoista pois tietokoneelta, olen yrittänyt ottaa sen linjan, että niin kauan, kun ongelmaa ei ole, en pojan kuullen edes puhu pelaamisesta minään "kauheana asiana, joka pojille tapahtuu väistämättä ja jota pitää äitiparan rajoittaa". Poikani pelaamat pelit ovat kivoja, enkä minäkään niitä hauku. Minuutilleen en myöskään peliaikaa rajoittaisi siksi, että joskus pelissä on joku juoni tms. idea, joka vesittyy, jos kello pirahtaa vieressä juuri tiettyyn aikaan. Vähän sama kuin pelaisi Afrikan tähteä, kello soisi ja sitten pitäisi tyynesti todeta, ettei Afrikan tähteä tällä kertaa ehtinytkään löytyä... Ei tietokonepelit välttämättä ole sen huonompia kuin lautapelit, joita niitäkin siis meillä pelataan. Kielletty hedelmä houkuttelee aina, joten siksi pelit eivät ole meillä Mörkö. Sen kyllä päätän minä, millaisia pelejä ylipäänsä saa pelata. Poikien pelaamiseen suhtaudutaan usein samoin kuin poikien käytökseen ja olemukseen ylipäänsä: poikien "pitää" olla meluisia ja villejä ja sottaisia, muuten eivät ole "oikeita" poikia, mutta samalla viestitetään, että sellainen meluaminen yms. on inhottavaa. Ei ihme, jos pojan on vaikea löytää mielekästä mallia...



14

hyvien, ikään sopivien pelien pelaamista vastaan. Jotkuthan on tosi tasokkaita ja niistä oppii ihan hyödyllisiäkin asioita, esim. silmän ja käden yhteistyötä, kolmiulotteista hahmottamista, strategiaa, nopeaa havaitsemista ja reaktiokykyä, liikuntapeleissä tulee hikikin huitoessa jne...Ongelmana on lähinnä se, että niihin juuttuu, lopettaminen on tosi vaikeaa ja mikään muu ei pelaamisen jälkeen kiinnosta, kaikki on tylsää ja tyhmää.



En tiedä, ehkä tässä osittain on myös tuota rajoittamisen aiheuttamaa "kielletyn hedelmän" taikaa. Ja on kieltämättä tullut käytettyä peliaikaa ja pelaamista palkintona ja oikeuksien menettämistä rangaistukeinona, mikä tietysti kytkee sen voimakkaammin mielihyvään....Jos antaisi vähän enemmän ohjaksia päättää itse mitä tekee, ehkä se pelaaminen ei hetken päästä olekaan niin kiinnostavaa??? Vai onko se kuitenkin pikkusormen antamista pirulle, porttiteorian mukaisesti Wii sportista first person shootereiden kautta nihilistiseen joukkomurhaan?

Ne vaan ovat tärkeitä lapsille ja nuorille, kuten monille aikuisillekin. Ne ovat osa nykykulttuuria. Joidenkin tutkimusten mukaan syrjäytyminen pelaamisen maailmasta on yhteydessä muuhun syrjäytymiseen.



T. poikalapsen äiti ja pelaajan vaimo, joka on antanut jo periksi. Pääasia on, että peliaika pysyy kohtuuden rajoissa ja että on muitakin harrastuksia. Tiedän että nyt poistatte aseistanne varmistimen :)

Te tädit jotka rajoitatte lapsillenne 20min peliaikaa kerrallaan ette taida olla itse perehtyneet peleihin juuri laisinkaan. Ei kyseisessä ajassa ehdi kuin aloittaa ja päästä pelin makuun kun koko asialle tulee jo stoppi, joissain peleissä tallentaminenkaan ei ole mahdollista noin lyhyin väliajoin joten koko peli saattaa jäädä junnaamaan paikoilleen.

Ja tuo yksi tunti viikossa -rajoitus..



Kuvitelkaa tilanne, jossa olette saaneet käsiinne aivan mielettömän hyvän ja mukaansatempaavan kirjan. Aloitatte lukemaan ja puhkutte intoa tarinan avautuessa. Yhtäkkiä mystinen ylempi taho määrää, että saatte lukea kirjaa ainoastaan yhden tunnin ajan viikossa. Jännät kohdat jäävät aina kesken, vauhtiin ei ehdi varsinkaan hitaampi lukija päästä ja tapahtuneet asiat saattavat jo hälventyä mielestä.



Miksette säännöstele piirrettyjen elokuvien katsomista myös? Eivätkös aika monet leffat kestä parikin tuntia, miksette pätki niitä kahdenkymmenen minuutin pätkiin ja jaa useammalle päivälle? Eihän nyt vauhdintäytteistä ruutua tohdi kahta tuntia päivässä lapsen toljottaa.



Rajat on pidettävä eikä kenellekään tee hyvää tehdä MITÄÄN yhtä ja samaa aktiviteettia liiallisesti, mutta vähän nyt löysempää hihnaa. Olen itse saanut pelata pelejä koko elämäni melkoisen vapaasti ja mielikuvitukseni on aina ollut hyvin rikas, tekemisen keksiminen ei todellakaan tuota hankaluuksia ja elämäni on muutenkin varsin värikästä ja mahtavaa vaikka pelaankin useamman tunnin päivässä.

Meillä rajoitetaan pelaamista ihan vain sen takia, että poikamme on sen tyyppinen, ettei muuta tekisikään, jos saisi pelata niin kauan kuin haluaisi. Kaikki eivät jaksa pelata koko aikaa, mutta meillä kyllä jaksettaisiin :/.



Ongelma on tosiaan se, että KAIKILLA poikani kavereilla on toisenlaiset säännöt. He saavat pelata milloin haluavat ja niin paljon kuin haluavat. Kukaan ei enää leiki leluilla, ei edes legoilla. Pelit ovat kaikki kaikessa. Kesällä ei onneksi ole ollut ongelmaa, sillä pojat viihtyvät hyvin ulkona trampalla, metsässä, jalkapalloa pelaamassa yms. Syksyn sateiden ja talven tullessa ongelmat alkavat...



Ei keksitä mitään tekemistä, eikä ulkona viitsitä olla, kun on kuulemma huono ilma. Oma poikani taas ulkoilisi säällä kuin säällä. Jos ja kun en anna meillä pelata (meillä pidetään säännöistä kiinni), niin hetken notkuvat tylsistyneen näköisinä ja lähtevät kohta joko toisten luo pelaamaan tai sitten kokonaan kotiin ja oma poikani jää yksin.



Olen itsekin ihmetellyt kuinka vapaasti vanhemmat antavat nykyään lastensa olla. Mitään rajoituksia ei ole. Ulkonakin saa olla melkein niin kauan kuin haluaa. Kesäaikaan pojat ovat olleet meidän pihalla suurimman osan ajasta. Iso osa pojan kavereista ei käy edes syömässä päivän aikana, kukaan ei oikeastaan välitä missä he edes ovat.