Olisitko naimisissa olevana ja 2 lapsen äitinä valmis asumaan vanhempiesi kotona

niin kauaksi aikaa kun tarve vaatii. Asun nytkin perheeni kanssa sukulaisen luona.

mielummin menisin anoppilaan. Tulen mä omienikin kanssa jotenkin toimeen kun ovat selvinpäin (aivan liian harvoin), mutta tilat (ja tosiaan toi ympäristö lapsille) ois anoppilassa paljon parempi.



Vaikea on vain keksiä tilannetta jossa tätä tarttis miettiä. Anoppi ei asu samassa kaupungissa, joten töissä ei vois sieltä käydä. Mun vanhemmilla taas ei oo sellaisia tiloja. Jos nyt vaikka tää talo palais tms. niin eiköhän me joku kämppä saatais vuokrattua varsinkin kun se yksiökin ois parempi kun isovanhempien luo meneminen.

Saatiin kt-asunnosta niin huipputarjous ettei sen edessä voinu muuta kun taipua vaikka alunperin oli aikomus myydä asunto vasta talon valmistuttua. Toisaalta meillä oli kyllä ruhtinaalliset olot sillä vanhempani asuvat isossa okt:ssä, meillä oli käytössä kolme huonetta ja keittiö tietty. Vanhemmat asuivat talon toisessa osassa. Oli ihan mukavaa kun lapset eivät ole olleet hoidossa vaan mummu on heitä voinut hoitaa kotona.

Tällaisia tilanteita voisivat olla konkurssi, tulipalo, sairastuminen jne.



Vanhemmillani on iso talo, oikeastaan kaksi, joten ei mitään pulmaa.

Äidilläni on 11 huonetta, kyllä sinne mahtuisi isompikin perhe.

Yksi suurimmista haaveisyani tulevaisuuden suhteen olisi saada vanhempani/appivanhempani luokseni vanhoina asumaan. Valitettavasti he ovat kaikki niin itsenäisiä ihmisiä, että tuskin koskaan tulevat tähän suostumaan (menevät varmaan mielummin hoivakoteihin kuin tulevat "toisten nurkkiin").

kuin siksi aikaa että saadaan huoneistohotelli tms muu "oma" tilapäismajoitus, vaikka olisi mikä hätätilanne. ja joo, ihan hyvät välit on vanhempiin ja yhdessä paljon mökkeillään yms, mutta oma ja perheen elä on silti meidän omaa.

Oikeasti, max kuukausi menisi jotenkin..

asunut viisi kuukautta vanhempieni luona miehen ja lasten kanssa. Vanhemmillani on myös iso talo ja iso piha. Meni tosi hyvin, paremmin kuin olisin osannut edes odottaa. Riitoja ei ollut ja kulut ja kotityöt jaettiin niin että se oli kaikkien mielestä oikeudenmukaista. Koska meillä ei ole miehen kanssa koskaan ollut omaa pihaa, oli suorastaan ihanaa olla koko päivä lasten kanssa pihalla ja pitää koiraakin vapaana. Aina kun joku tuli töistä, lapset ja koira juoksivat pihatielle vastaan halimaan ja hihkumaan. Tuo aika oli oikein leppoisaa, helppoa elämää.:)

Mutta asuttiin puoli vuotta anoppilassa yhdessä huoneessa, jossa oli oma sisäänkäynti, jääkaappi ja mikro. Pesulla ja vessassa piti käydä talon puolella. Kyllä sen nuorempana kesti, mutta ei kiitos enää.