VauvaForum-Fanfiction

Oli tavallisen kaunis suomalainen kesäpäivä. Ap käveli hiljakseen mietiskellen katua pitkin.

"Miksi sen saakelin kakaran täytyi kusaista sille perhanan sohvalle. Se oli aivan uusi sohva, ja vielä design-malli." AP kirosi mielessään tilannetta, joka oli johtanut tähän reissuun. Hänen määränpäänsä oli KOTIVAKUUTUSKESKUS, suuri harmaa laatikkomainen rakennus muutaman korttelin päässä. Edessä odottava byrokratiahelvetti puistatti häntä jo.



Kiire. Kiire oli ainoa ajatus tällä hetkelle Postaaja #69 mielessä. Hän oli taas haistellut tietokonetuolin kangaspäällystettä, eikä ollut pitänyt haistamastaan. " Siis miksi pitää piereä tuoli täyteen, kuinka kukaan voi olla niin ajattelematon" hän raivosi ajatuksissaan, vaikka tiesikin pohjimmiltaan, että oli itse ainakin puoliksi yhtä syyllinen kuin hänen miehensäkin.



AP nosti katseensa kohti jyrkästi nousevaa talon julkisivua edessään. "Niin harmaa ja ankea" hän ajatteli haikeasti, yrittäen kerätä rohkeutta edessä odottavaan loputonta paperintäyttömaratonia varten. Juuri kun hän oli ottamassa askelta kohti tuota harmaata möhkälettä, joku törmäsi häneen. He molemmat kaatuivat voimalla katuun, ja vierivät toisiinsa sotkeutuneina jonkun matkaa.

"Oi anteeks kamalasti, mulla oli niin kiire etten olleskaa niinku huomannu sua" tuntematon nainen pahoitteli. Nainen näytti olevan noin kolmessakymmenissä, suunnilleen saman ikäinen hänen kanssaan.

"Eih rikoin sun laukunkin", nainen jatkoi hössöttämistään nähtyään APn laukun hihnan rispautuneen.

"Äh, älä huoli, se oli halpa rotjake, ja minulla on ollut muutenkin tarkoitus ostaa uusi jo pitkän aikaa", AP viimein sai sanottua.



Postaaja #69 katseli surkeana naista johon oli juuri törmännyt. "Miksi kaikki menee aina päin persettä?", hän mietiskeli katkerasti auttaessaan toista naista ylös kadulta.

"Voisinks mä ees tarjota kahvit korvaukseks?"

Nainen vilkaisi levottomasti kohti vieressä seisovaa rakennusta ja vastasi viimen: "Kahvi tekisi kyllä hyvää nyt." Postaaja #69 tunsi selittämätöntä mielihyvää tuon tuntemattoman naisen suostuessaan hänen tarjoukseensa, mutta työnsi sen mielestään heidän alkaessa kompuroida kohti lähellä sijaitsevaa kahvilaa.



AP tunsi kiitollisuutta tuota vierasta naista kohtaan, joka istui häntä vastapäätä kahviaan siemaillen. Vakuutuskeskus oli tuntunut imevän kaiken värin elämästä kunnes tuo nainen oli törmännyt häneen ja pelastanut hänet karmealta kohtalolta paperien ja byrokraattien keskellä.

"Mihin sinulla muuten oli tuollainen kiire, ettet eteesi ehtinyt katsoa?" hän kysyi hymyillen naiselta,yrittäen luoda keskustelua.

"Öhh..." Nainen havahtui äkkiä, ja laski äkkiä päänsä,"e-en tiede pystynkö puhumaan siitä" nainen sanoi surullisesti. Ap oli huomaavinaan kyynelten nousevan naisen silmiin. Noihin kauniisin sinisiin silmiin. Hän tajusi tuijottavansa, mutta e pystynyt lopettamaan. Nainen nosti katseensa ja nyt tuo nainen katsoi myös häntä silmiin. AP tunsi upputuvansa noihin silmiin, ja kaikkia muu ympärillä sumeni ja vaimeni. Taivaallinen rauhantunne valtasi hänen mielen hänen tajutessaan että, hän oli löytänyt sielunkumppaninsa. Hän nosti kätensä tarjotakseen sitä tuolle naiselle joka tarttui siihen epäröimättä ja niin he tanssivat tähtiin.

AP ei tiennyt kuinka kauan he viettivät aikaa tuossa transsimaisesa tilassa, kunnes hän kuuli möreän äänen:

"Hei leidit, onks kaikki ok?"

Hän laski katseensa ja huomasi järjestyksenvalvojan katsovan häntä ihmeissään. Samassa hän huomasi seisovansa pöydällä uuden tuttavuutensa kanssa. Hän tunsi punan nousevan poskilleen ja sihahti äkkiä "Juokse!"

He ryntäsivät ulos kahvilasta, ja AP tunsi adreaniliinin pursuavan verenkiertoonsa.

"Saamarin akat!" kuului jostain takaa, mutta he olivat jo ulottumattomissa.



Hengästyineinä ja hikisinä he saapuivat autiohkoon puistoon ja kellahtivat maahan nauraen. Aurinko oli alkannt jo laskea ja säteili viimeisiään. Postaaja #69 tunsi kurkkuansa kuristavan tajutessaan asianlaidan.

"Oon epäonnistunu" hän parahti ja purskati epätoivoiseen itkuun. Hänen kumppaninsa yllättyi reaktiosta silminnähden.

"Mikä hätänä" hän kysyi huolestuneena ja siiryi istumaan lähemmäksi. Postaaja #69 katsoi häntä silmiin ja alkoi avautua.

"Mieheni pieree tietokonetuolimme täyteen!" hän nyyhkytti lohduttomasti ja jatkoi. "Se pelaa päivät illat tankkipeliä, PIEREE meidän yhteisen tuolin täyteen, ja nyt kaupat on kiinni ja en saakkaan ostettua uutta päällystettä ja-"

Nainen kurottautui halaamaan häntä.

"Noh, noh", Postaaja #69 tunsi jo rauhoittuvansa tuon naisen hellässä otteessa. "ymmärrän tuskasi täysin"

"Ymmärrätkö?" Postaaja #69 vastasi yllättyen ja irrotautui halauksesta.

"Kyllä" nainen sanoi kyynelten nyt vuorostaan muodostuen hänen silmiinsä."Naapurin kauhukakara kusi sohvalleni tänään"

"Oi ei!" Nyt oli Postaaja #69 vuorostaan halasi tätä naista.

"Olin matkalla vakuutuskeskukseen, kun törmäsit minuun" Nainen irrotautui ja hymyili surumielisesti " Pelastit minut kauhealta kohtalolta byrokraattien kynsissä"

Nainen kurottautui eteenpäin ja he suutelivat intohimoisesti kuun valossa.