Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
uusperhe hajoamassa synnytyksen kynnyksellä
16.08.2011 |
Meidän perheellä on paha olla. Minulla on juuri koulun aloittaneet lapset, joita uusi mieheni ei voi sietää. Mitään ääntä tai melua tai häiriötä ei saisi lapsista olla, eikä hän voi käsittää, että näitä lapsia pitää edelleenkin "hoitaa".
Vauva on tulossa, ja pelkään pahoin, että mies ei tajua, että vauvaa pitää "hoitaa" vieläkin enemmän, sen itkut ei katso kelloa.
Miehellä kokemusta lapsista, koska hänellä itsellään on isompia lapsia. Kuitenkin nämä lapset on ilmeisesti kasvatettu esim. satukasettien kanssa ilman iltasatuja ja käsketty lähinnä olemaan häiritsemättä ja hiljaa. Näin he ainakin käyttäytyvät nykyään, etteivät osaa oikein kommunikoida vaan ovat sulkeutuneina omiin maailmoihinsa ja pitävät mahdollisiman vähän ääntä.
miehen kommentti vauvoista olikin juuri, että eihän ne pienet vauvat edes itke. Entäpä jos vauva on vaativa ja itkee, luulen, että mies lähinnä ärtyy, eikä ns. hoivaisän identiteettiä ole, eikä tule.
ehkä kuvittelin, että miehen isänvaihtot heräävät raskauden myötä, mutta nyt pelottaa, ettei näin käy ja hänellä ei ole kykyä olla empaattinen lapselle vaan haluaa vain, ettei hänen elämässään ole häiriötekijöitä.
olen toisaalta lamaantunut, toisaalta kauhuissani. mitähän voisin tehdä, että tilanne paranisi ja kaikki pystyisivät elämään ikäisensä elämää ilman, että pitää pelätä olevansa haitaksi.
Kommentit (42)
olla hetkeäkään yksin, siis ilman parisuhdetta? Entinen päättyy,niin uutta putkeen. Ekalta kapakkareissulta napataan mies jonka kanssa suunnitellaan taas uutta tulevaisuutta ja perhettä. Se on nykyaikaa SE.
joka ei siedä lapsiasi?!?!?!?!?!?
Herran jumala mikä teitä ihmisiä vaivaa????
äkkiä uuteen suhteeseen ja mukulaa pukkaamaan, mitäs sitä elämää muuhun hukkaamaan.. surullista
Ja itsekin olen uusperheen äiti, mutta kyllä erosta oli kulunut useampi vuosi ennen kuin yhteen mentiin ja siitä kului useampi vuosi ennen kuin yhteisiä lapsia tehtiin. Ja mulla on aivan ihana lapsipuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ei ilmeisesti itse näe toimintansa vahingollisuutta, mutta pitäähän tuollainen tilanne selvittää.
ollaan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, joilla on ihan ok elämäntavat. sellaisia, joiden nyt olettaisi olevan ihan hyviä perheenäitejä ja isiä.
on se kammottava tilanne, kun asiat menee sellaiseksi, että pitää alkaa keittiövuoroja jakamaan, kun ei kestetä enää toisten seuraa. eilen mies lähti herättyään aamiaiselle pois kotoa ja tänään lapset söi aamupalan omissa huoneissaan. silti riitaa on ilmassa koko ajan.
olen onnistunut olemaan äiti ja vaimo yhtäaikaa perheessä, jossa mies ei ole isä, eikä sitä roolia ole edes harkinnut ottavansa.
kuitenkin nyt ollaan menty tähän pisteeseen, ja jako kahteen leiriin on tosissaan alkanut. minä lasten puolella tietenkin. mutta mihin leiriin vauva joutuu, kokoaako hän perheen taas? tuhoutuuko parisuhde, jos olen voimakkaasti lasten puolella. mies ei suostu keskustelemaan, toteaa vain, että hänen mittansa on täysi.
t. keskustelun aloittaja
Tilanteesi on surullinen ja nämä typerät kommentit täällä tuskin auttavat! Ehdotan, että puhut tilanteesta neuvolassa ja nimenomaan niin, että saisit jonkun ulkopuolisen kertomaan miehellesi tuen tarpeestasi vauvan kanssa ja siitä, että meteliä varmasti tulee olemaan. Mies mukaan neuvolaan ja perhevalmennukseen!
Avoin keskustelu lienee ainoa keino tilanteesi helpottamiseksi.
Hyssyttely ei tee hyvää teistä kenellekään.
Tilanteesi on surullinen ja nämä typerät kommentit täällä tuskin auttavat! Ehdotan, että puhut tilanteesta neuvolassa ja nimenomaan niin, että saisit jonkun ulkopuolisen kertomaan miehellesi tuen tarpeestasi vauvan kanssa ja siitä, että meteliä varmasti tulee olemaan. Mies mukaan neuvolaan ja perhevalmennukseen!
Avoin keskustelu lienee ainoa keino tilanteesi helpottamiseksi.
Hyssyttely ei tee hyvää teistä kenellekään.
ei nää asiat ole noin yksioikoisia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapset ja uusi vauva tulossa!
Miksi ihmeessä piti tehdä uusi vauva?
Kyllä ihmiset ovat itsekkäitä.
haluatko todellakin viettää elämäsi miehen kanssa, joka ei siedä lapsiasi. Miksi ihmeessä vielä kaiken kukkuraksi hankkiuduit hänelle raskaaksi?!? Ei lienee kovin kehuttavaa isäainesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani puolestasi. Kyllä täällä ihmiset jaksaa leukojaan louskuttaa ja sinua syyllistää mutta tuskin ovat itsekään elämässään aina niin vain järkeviä päätöksiä tekemässä, etteikö sydän yhtään veisi tai toivoisi jonkin asian järjestyvän vastoin parempaa tietoa.
Eli kenelle tahansa voi käydä niin, että perheessä onkin vaikeampaa kuin mitä luuli.
Kiinnitin huomiota tuohon, että mies ei suostu keskustelemaan, että hänen 'mittansa on täysi'. Se kuulostaa ehkä kaikkein vakavimmalta tässä asiassa. Mitä mies kuvittelee? Että koko muu perhe, LAPSIA myöten alkaa toimia jotenkin uudella tavalla jotta hänen mittaansa saataisiin taas tilaa? Sinun kannattaisi varmaan kysyä mieheltä ihan vilpittömästi ja aikaa antaen, mitä hän odottaa ja mihin on valmis ja mikä on hänelle liikaa. Kuulostavatko hänen odotuksensa kohtuuttomilta? Silloin tiedät, mitä tietä olette menossa, ikävä kyllä: eroon.
Jos yhteistä lasta ei olisi tulossa, voisitte erota tai jatkaa seurustelua eri osoitteista, mutta nyt tilanne on vaikeampi... paitsi jos mies ei sitten halua olla isä vauvallekaan.
Joskus syntyvä vauva muuttaa miehen suhtautumisen toisenlaiseksi... Vaikka isompien lasten kanssa olisi ollut etäinen, on pieni mahdollisuus että jos saat ujutettua uuden vauvan miehen IHOLLE ja hänen vastuulleen mahdollisimman paljon heti syntymästä, mies löytääkin vanhemmanvaistonsa ja löytää myös vauvan persoonana ja yksilönä (ja sitä kautta voisi ehkä pikkuhiljaa ymmärtää paremmin muitakin lapsia, vaikka kiintymyssuhdetta sinun lapsiisi hänellä tuskin koskaan syntyy).
Siinä toivossa eläen en ehkä eroaisi vielä, vaan yrittäisin pitää jonkinlaista välirauhaa yllä kunnes vauva on syntynyt (koska jos ette asu yhdessä kun vauva syntyy, mies ei mitenään voi rakentaa vauvaan niin läheistä suhdetta). Ja katsoisin tilannetta sitten.
Onpa tosi kurjaa :-(
Tilanne kuulostaa aivan kamalalta, jos ei mies pysty olemaan edes samassa huoneessa lastesi kanssa. En usko vauvan muuttavan tilannetta, minulla käy jo valmiiksi sääliksi viatonta vauvaa. En tiedä, mikä miestäsi lapsissa ärsyttää, mutta jos omatkaan lapset ensimmäisestä liitosta eivät ole kiinnostusta herättäneet, en usko senkään asian muuttuvan.
Tulisitko toimeen omillasi? Pidä jonkinlainen varasuunnitelma, jos tilanne menee pahemmaksi. Onhan sinulla paikka, minne mennä? Vaikka miehesi ei ehkä väkivaltainen olisikaan, en haluaisi omia lapsiani altistaa ilmapiirille, jossa heitä vihataan. Ajattele, miltä itsestäsi tuntuisi vastaava tilanne. Lapset syövät aamupalan huoneessaan, etteivät kävisi isäpuolen hermoille :o
Ajattele myös huolella tulevaa. Kun lapsesi kasvavat, alkavatko he vihaamaan sinua, koska altistit heidät miehesi kohtelulle. Kestätkö sen, etteivät lapsesi halua nähdä sinua sen koommin, kun muuttavat kotoa pois? Tiedän tuttavapiirissäni muutaman vastaavan tapauksen :( Toivon koko sydämestäni, että mies tulisi järkiinsä! Epäilen kuitenkin. Tee valintasi niin, että voit elää sen kanssa myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani puolestasi. Kyllä täällä ihmiset jaksaa leukojaan louskuttaa ja sinua syyllistää mutta tuskin ovat itsekään elämässään aina niin vain järkeviä päätöksiä tekemässä, etteikö sydän yhtään veisi tai toivoisi jonkin asian järjestyvän vastoin parempaa tietoa.
Eli kenelle tahansa voi käydä niin, että perheessä onkin vaikeampaa kuin mitä luuli.
Kiinnitin huomiota tuohon, että mies ei suostu keskustelemaan, että hänen 'mittansa on täysi'. Se kuulostaa ehkä kaikkein vakavimmalta tässä asiassa. Mitä mies kuvittelee? Että koko muu perhe, LAPSIA myöten alkaa toimia jotenkin uudella tavalla jotta hänen mittaansa saataisiin taas tilaa? Sinun kannattaisi varmaan kysyä mieheltä ihan vilpittömästi ja aikaa antaen, mitä hän odottaa ja mihin on valmis ja mikä on hänelle liikaa. Kuulostavatko hänen odotuksensa kohtuuttomilta? Silloin tiedät, mitä tietä olette menossa, ikävä kyllä: eroon.
Jos yhteistä lasta ei olisi tulossa, voisitte erota tai jatkaa seurustelua eri osoitteista, mutta nyt tilanne on vaikeampi... paitsi jos mies ei sitten halua olla isä vauvallekaan.
Joskus syntyvä vauva muuttaa miehen suhtautumisen toisenlaiseksi... Vaikka isompien lasten kanssa olisi ollut etäinen, on pieni mahdollisuus että jos saat ujutettua uuden vauvan miehen IHOLLE ja hänen vastuulleen mahdollisimman paljon heti syntymästä, mies löytääkin vanhemmanvaistonsa ja löytää myös vauvan persoonana ja yksilönä (ja sitä kautta voisi ehkä pikkuhiljaa ymmärtää paremmin muitakin lapsia, vaikka kiintymyssuhdetta sinun lapsiisi hänellä tuskin koskaan syntyy).
Siinä toivossa eläen en ehkä eroaisi vielä, vaan yrittäisin pitää jonkinlaista välirauhaa yllä kunnes vauva on syntynyt (koska jos ette asu yhdessä kun vauva syntyy, mies ei mitenään voi rakentaa vauvaan niin läheistä suhdetta). Ja katsoisin tilannetta sitten.
Onpa tosi kurjaa :-(
heidän kärsimyksellään ei ole mitään väliä, kunhan vaan uusi lapsia saa äidin ja isän ätyden hyväksynnän ja huomion. Minä laittaisin miehen pihalle, en itse edes kykenisi rakastamaan noin idioottia ihmistä.
koska vahinko on jo tapahtunut: olette muuttaneet yhteen ja tehneet lapsen.
Tai tietysti, jos muutatte erilleen, mies omaan asuntoon ja sinä jäät lasten kanssa pakoillesi, niin ehkä suhteenne voi pelastua.
Tunnen toimivia uusperheitä ja niitä aikuisia, jotka ovat muuttaneet yhteen vasta kun lapset ovat muuttaneet omilleen.
Mutta mikä on tämä kauhea perhe-elämän elämisen vimma, mikä ihmisillä on?! Kun yksi perhe jo on mennyt mäkeen, miksi pitää perustaa toinen? Miksei voi seurustella sen rakastamansa uuden kumppanin kanssa, kumpikin omillaan lapsineen? Lapset voivat ystävystyä, yhdessä voi lomailla, mutta on myös oman perheen rutiinit ja vapaus.
En halua syyllistää sinua, ap, olet itsekin varmaan miettinyt tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen tosiaankin miettinyt, miksi tuli otettua uusparina askel perhe-elämään. tunnen valtavaa pettymystä siitä, että asiat on näin huonosti.
yritän saada miehen keskustelemaan perheneuvolaan, mutta luulen hänen kieltäytyvän.
t.ap
Miten voi kumppani olla SOPIVA, jos ei siedä sun lapsia??? Ei voi ymmärtää. En ikäpäivänä voisi kuvitella itseäni ajautumaan tuollaiseen tilanteeseen. Käsittämätöntä. Ei muuta kun onnea yksinhuoltajuuteen, eipä tuossa oikein muutakaan voi tehdä.
syyllistän itseäni siitä, että kumppani on minulle sopiva, mutta hän ja lapset eivät mahdu samaan osoitteeseen ilman mielipahaa. kuvittelin, että asiat hitsautuvat ajan kanssa, mutta näyttää siltä, että tilanne vain mutkistuu. ja nyt tosiaan pelokkaasti epäilen, että kyse on ylipäätään lapsista, ei minun lapsista. t. ongelmansa esittänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi äidin mielessä painavan uutta puoliskoa etsiessä erittäin paljon sen, miten uusi siippa suhtautuu olemassaoleviin lapsiin, jotka ovat kuitenkin vielä niin pieniä että asuvat kotona vuosia. Ja miksi tehdä uusi lapsi ennen kuin on mitään perheen tuntua olemassaolevissakaan jäsenissä. Uskomatonta!
Voimia toivottelen, mutta samalla mietin että taasko on itsekkyys ajanut lasten edun ohitse ja nyt sitten silmät avautuvat.. Ja koko viestisi oli paasausta vauvasta, ihan kuin olemassaolevilla lapsilla ei nyt olisi juuri niin väliä miten mies heihin suhtautuu. Huonot isä- ja äitipuolet vaikuttavat kyllä aika paljon lasten kasvuun ja kehitykseen!
mulla samankaltainen tilanne sillä erotuksella,että miehestä kuoriutui raskauden myötä hirviö,joka sittemmin palasi takaisin uomiinsa.Toisilla ihmisillä kyky feikata vuosia,tai sitten raskaus itsessään sai miehen ahdinkoon.Että sellaista halusin vain kokemuksesta kertoa tietämättömille daijuille.
Kyllähän mies on niitä omia lapsiaan sietänyt ja taatusti ymmärtänyt hoitotarpeet kouluiässä. Ja tulee sietämään vauvaakin, mitä nyt normaalia vanhemman turhautumista joskus voi tulla. Kyse on siitä, ettei tykkää "vieraista" lapsista. Kuinka naiveja te naiset olette, jos epäilette miehen isäkykyjä sen perusteella, ettei tykkää toisen lapsista?
Esimerkiksi oma isäni on tästä esimerkki. Sanoo ihan suoraan, ettei muiden mukulat kiinnosta pätkän vertaa. Tietää itsekin ongelman ja joskus sanoi, ettei ikinä olisi halunnut (jos olisi siis eronnut äidistä) naista, jolla lapsia kotona ennestään. On aivan ihana isä ja isoisä.
Yleensä exiksi päätyvät ovat jo huonoiksi havaittuja. Ei kukaan hyvää miestä kiertoon laita.
No mitä tuossa nyt enää voi tehdä? Joko yritätte yhdessä ja käytte parioterapiassa tai sitten muutat lastesi kanssa erilleen.
Kyllähän hyvästäkin miehestä voi erota. Länsimaiseen kulttuuriin ei kuulu sellainen, että yritetään, vaikka kipinää ei ole. Mutta usein kuitenkin on niin, että hyvästä miehestä ei erota, jos on jo yhteisiä lapsia. Aika itsekäs pitää olla, jos vie lapsilta ehjän kodin vain sen takia, että parisuhdekipinä on hieman hukassa. Ainakin jotain pitää yrittää tosissaan tehdä asialle ennen eropäätöstä.
Yleisesti tässä keskustelussa ei monikaan ole esittänyt mitään järkevää miten edetä tilanteessa. On tyydytty vain haukkumaan siitä miten tuohon tilanteeseen on päädytty. Mitäpä jos kirjoittajat ihan itse miettisivät onko tuollaisella haukkumisella mitään hyötyä ap:lle tai muillekkaan. Jos ei ole mitään oikeaa asiaa kirjoitettavaksi niin voisi olla kokonaan hiljaa.
Mitäpä jos pitäisit neuvottelun lastesi kanssa ja kysyisit mitkä asiat haittavat isäpuolessa. Minkä yhden asian toivoisivat muuttuvan ? Ja sitten vastaava neuvottelu miehen kanssa ? Koetaisitte löytää jotain konkreettista millä parantaa tilannetta. Siis tyyliin jos miestä ärsyttää sotkuinen keittiö lasten jäljiltä niin jokainen laittaisi itse astiat ruuan jälkeen tiskikoneeseen ja jokainen vuorollaan siivoaa pöydän muuten. Tai jos miestä haittaa melu niin sopisitte yhden hiljaisen illan viikossa tai vaikka hiljaisen tunnin iltaisin niin että lapset menevät huoneisiinsa illalla ysiltä ja lukevat ym. kunnes menevät nukkumaan mutta se olisi lasten rauhoittumisaikaa jolloin mies voisi nauttia hiljaisesta kodista.
Jos lapset toivovat vaikka vähemmän komentelua niin voisiko mies jättää komentelematta kaikki "ei vaaralliset" tilanteet eli koettaisi jättää komentelematta kaikista pikkuasioista ?
Tsemppiä vielä toinenkin annos...
Kyllä täällä ihmiset jaksaa leukojaan louskuttaa ja sinua syyllistää mutta tuskin ovat itsekään elämässään aina niin vain järkeviä päätöksiä tekemässä, etteikö sydän yhtään veisi tai toivoisi jonkin asian järjestyvän vastoin parempaa tietoa.
Olen yksi aiemmista "leukojen louskuttajista" (eli en ymmärrä ollenkaan ap:tä, tarkoitat ilmeisesti sitä), ja olen ollut tilanteessa, jossa olisin VOINUT ajautua samaan jamaan. Seurustelin miehen kanssa, joka tuntui minulle aivan täydelliseltä kumpanilta, viihdyimme täydellisesti yhdessä, huumori ja kaikki muutkin synkkasi... Mies jopa sieti lapsiani. MUTTA. Se ei riittänyt minulle. Minä todellakin tein lasteni kannalta ainoan järkevän ratkaisun, eli erosin miehestä, vaikka sydän huusi muuta ja tiesin menettäväni siinä _itselleni_ täydellisen kumppani. Itselleni, aikuisena naisena. Mutta mitä täydellistä siinä on, jos mies vain sietää lapsiani. Kyllä suhtautumisen täytyy olla lämpimämpää, ja aikani sitä katsottuani (yritystä oli) totesimme yhdessä, että on paras erota, koska lapseni tulevat minulle etusijalla ja hänkin tajusi, ettei voi tarjota meidän perheellemme sitä, mitä minä sille vaadin.
ja jos ei ole intoa tahi taitoa ratkaisuun niin erotkaa tai sitten kärsikää. Valinnoistahan tässä on kyse ja aikuisista ihmisistä, oletan.
Alue: Aihe vapaa
ollaan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, joilla on ihan ok elämäntavat. sellaisia, joiden nyt olettaisi olevan ihan hyviä perheenäitejä ja isiä.
on se kammottava tilanne, kun asiat menee sellaiseksi, että pitää alkaa keittiövuoroja jakamaan, kun ei kestetä enää toisten seuraa. eilen mies lähti herättyään aamiaiselle pois kotoa ja tänään lapset söi aamupalan omissa huoneissaan. silti riitaa on ilmassa koko ajan.
olen onnistunut olemaan äiti ja vaimo yhtäaikaa perheessä, jossa mies ei ole isä, eikä sitä roolia ole edes harkinnut ottavansa.
kuitenkin nyt ollaan menty tähän pisteeseen, ja jako kahteen leiriin on tosissaan alkanut. minä lasten puolella tietenkin. mutta mihin leiriin vauva joutuu, kokoaako hän perheen taas? tuhoutuuko parisuhde, jos olen voimakkaasti lasten puolella. mies ei suostu keskustelemaan, toteaa vain, että hänen mittansa on täysi.
t. keskustelun aloittaja