Lue keskustelun säännöt.
Kuinka huolissaan mun pitää olla?Auttakaahan taas..
15.08.2011 |
En edelleenkään osaa järkevästi ajatella asiaa.en osaa suhteuttaa yhtään.
Sanokaa te,ja perustellen,kuinka huolsisaan itse olisitte kohdallani.
Olen sairastanut tietämättäni lievän,pienen pikkuaivoinfarktin.Löydettiin sivu/sattumalöydöksenä joitakin kuukausia sitten.
Sen jälkeen en ole pystynyt elämään lähestulkoonkaan normaalisti.Pelkään sen uusivan.
Kaikki tutkimukset on tehty ja mitään vikaa ei löydy mikä selittäisi tukoksen.Anoiksi riskitekijöiksi jäi e-pillerit ja tupakointi nuorena,seka raskaudet/lapsivuodeajat,jolloin riski on jonkin verran koholla.Tukosta ei voitu ajallisesti jäljittää kuin että oli vanha.
Aattelen koko ajan,että tulen kuolemaan jonkun ajan päästä uuteen tukokseen ja lapset jäävät äidittömiksi,asia on niin ahdistava ja raskas että jokainen tunti ja päivä on taistelua ahdistuksen kanssa.
En nyt kaipaa kommentteja "mene keskustelemaan"-sitä teen jo.Haluaisin yksinkertaisuudessaan kommentteja,kuinka huolissaan minun tulisi olla.Mitään riskitekijöitä siis ei ole.
Kommentit (48)
Auttaisikohan ensihätään se, että kävisit jonkun hyvän lääkärin juttusilla suurentamassa sitä mielialalääkeannosta ja kokeilisit sitä jonkun aikaa? Itselläni nimittäin fyysiset oireet kävivät noin 3 v sitten tosi pahoiksi (luulosairautta ja stressiä) ja viimein suostuin kokeilemaan yhtä lääkettä. Se auttoi pitkäksi aikaa (myös lopettamisen jälkeen), myös näihin sairausstresseihin yms. Lisäksi joku taitava psykologikin voisi auttaa järjestämään ajatuksia (vaikka itse aika skeptisesti niihin suhtaudunkin).
T. se 22
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siksi, että kun sinut tutkinut neurologi sanoo ettei hätää ole, niin me täällä ei voida sitä kumota, se lääkäri tietää asian aivan varmasti paremmin kuin me tai sinä.
Toisekseen, kaikki huomaa että sinun ongelmasi ei oikeasti liity siihen tukokseen eikä mihinkään fyysiseen ongelmaan, vaan ongelma on sinun pääsi sisällä, ajatuksissasi. Sinä olet ahdistunut ja kärsit pakko-oireista ja paniikkihäiriöstä, masennuksestakin? Sinä tarvitset apua, ja jos tuntuu että et sitä nyt saa tarpeeksi(keskusteluapu, lääkitys), niin sinun pitää keksustella siitä sen psykologisi kanssa, että saat parempaa apua, ehkä lähetteen psykiatrian poliklinikalle, paremmat lääkkeet jne.
Tiedän mistä puhun, olen käynyt saman läpi itsekkin ja tällä hetkellä läheinen taistelee samojen vaikeuksien kanssa. Se on pitkä ja vaikea tie, mutta helpottaa ajan kanssa, varmasti.
*Halaus*
Kiva kun kävit lukaisemassa.
Aloitin juuri Lyrica nimisen lääkkeen.Mulla on lisäksi päänsärky jatkunut pitkään joten pitäisi auttaa myös siihen ja se taas pahentaa ahdistusta (kun ajattelen sen johtuvan tukoksesta,kuulemma ei voi johtua)
Fyysiset oireet täälläkin siis,pääkipu joka päivä,nivelet kipeät ym ym.
Neurologi on sanonut mm.että
-kuvantamislöydös ei tee minusta yhtään sen sairaampaa,kuin olin ennen sitä
-uusimisriski on pieni
-"en olisi kauhean huolissani"
-diabeetikoilla selkeästi suurempi riski tukoksiin
-ei ole riskitekijöitä-ei mitään seurattavaa,ei kontrolleja
^tuossa ne joiden varassa koitan roikkua.Olen kirjoittanut ne ylös ja luen aina kun liiaksi ahdistaa.
että tuollainen on todella yleistä, sinunkin tutuissasi on varmasti ihmisiä kenellä sairauden/kuoleman pelko on karannut käsistä. Sen saattaa laukaista eri tekijät, joillakin onnettomuus saattaa havahduttaa ajatukseen että elämä on haurasta, ja siksi alkaa pelätä. Toisilla taas saattaa läheinen sairastua tai itsellään todetaan jokin sairaus.
Mutta tuo on todella yleistä, ja sitä hoidetaan terapialla ja mahdollisesti lääkitykselläkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypokondria
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinun riskisi sairastua on ihan samalla tasolla kuin kaikilla muillakin ihmisillä. Kaikilla on kuitenkin riski sairastua, ja se sinun täytyy vain oppia hyväksymään, mutta tietysti tarvitse siihen apua, koska tilanteesi on ehtinyt noin pahaksi.
Neurologi on sanonut mm.että
-kuvantamislöydös ei tee minusta yhtään sen sairaampaa,kuin olin ennen sitä
-uusimisriski on pieni
-"en olisi kauhean huolissani"
-diabeetikoilla selkeästi suurempi riski tukoksiin
-ei ole riskitekijöitä-ei mitään seurattavaa,ei kontrolleja^tuossa ne joiden varassa koitan roikkua.Olen kirjoittanut ne ylös ja luen aina kun liiaksi ahdistaa.
Se on toi "miksi aina minä". "miksi juuri minulle niin paljon". Mulla on myös ollut paljon elämäntapahtumaa myös sairautta, ja yhdessä vaiheessa ajattelin juuri noin.
Mulla auttoi yhdessä vaiheessa aluksi raskaskin mielialalääkitys (kevennettiin ajan kanssa) ja muutaman vuoden kuluttua, kun sain lisää sairautta, elin sen prosessin, käymällä siinä pisteessä, etten pystynyt (fyysisen sairauden takia) tekemään mitään muuta, kuin sain työpäivän vedettyä hädin tuskin läpi.
Ja kun lääkkeet alkoivat pikku hiljaa auttaa, alkoi nousu. Enää en ajattele, miksi aina mulle, vaan olen onnellinen kaikesta siitä, mihin pystyn ja teen ja elän niin paljon kuin vaan pystyn. Sitähän ei todellakaan tiedä, vaikka kuolema tulisi iltapäivällä, tai sairaus pahentuisi niin, ettei pysty enää tekemään. Kyvyttömyys ei ole kivaa.
Mulle auttoi siis jälkimmäiseeä tapauksessa aika, mutta onko sulla mennyt jo niin paljon aikaa, että täytyy jo ottaa raskaammat lääkkeet avuksi? Hukkaan sun aikas nyt joka tapauksessa menee.
Kyllä muutkin on "saaneet", etkä aina vaan sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei läheisiä,turvaton lapsuus,lapsettomuus,avioliiton ongelmat,ei tukiverkkoa ym ym...ja tuntuu että tämä on kohtuuttoman paljon,kun vielä tukoskin tuli ja vielä päähän.Viimeinen niitti siis..siltä tuntuu.Aivan kuin viimeinen naula arkkuun.Koen että joku (en tiedä kuka) rankaisee minua jatkuvasti.Mistä,en tiedä.
Lapset,jotka vihdoin saimme,ovat ainoita asioita maailmassa,jotka ovat niitä positiivisia ja ja olen heistä niin loputtoman kiitollinen.
Edelleen haen vastausta,kuinka huolissaan iTSE olisitte saadessanne tukoksen päähän?
Itselläni on perinnöllinen taipumus saada veritulppia, ja niiden riski on kohdallani huomattavasti suurempi kuin muulla väestöllä.
Minulla on kerran jo ollut laskimoveritulppa reidessäni, ja lääkärini mukaan tulppa voi ilmaantua jalkojeni lisäksi myös käsiini, silmiini, maksaani, aivoihini, sydämeeni tai periaatteessa minne tahansa missä on laskimosuonia. Lapset jäävät kohdaltani tekemättä, sillä raskaus monikymmenkertaistaa tulppariskini. >Riski myös kasvaa joka ikinen päivä, jonka vanhenen.
Silti en juurikaan ajattele koko asiaa. Yritän elää mahdollisimman terveellisesti, mutta en kuitenkaan halua vetää överiksi sitäkään, koska haluan elää tätä ainokaista elämääni, enkä istua sohvan nurkassa puhelin käteen teipattuna ja hätänumero jo valmiiksi näppäiltynä. Se olisi järjetöntä elämän tuhlausta, melkein sama kuin olisin kuollut.
Sinun riskisi on määritelty pieneksi. Sinun kannattaa kuitenkin varautua mahdolliseen seuraavaan tulppaan kertomalla perheellesi ja muille joiden kanssa vietät aikaa mitä heidän tulee tehdä jos menet yhtäkkiä tajuttomaksi tai sekavaksi. Kirjoita myös vaikka lompakkoosi lappu, jossa asiasta kerrotaan siltä varalta, että et pysty lääkintähenkilökunnalle itse kertomaan mahdollisesta tulpastasi. Ja pidä kännykkäsi aina lähettyvillä.
Jos tunnet jotakin outoa pääkopassasi, lähde liikkeelle heti kohti lähintä ensiapuasemaa. Älä epäröi, jokainen vetkuteltu minuutti pahentaa tilannettasi.
Ja sokerina pohjalla: etukäteen varautumisen lisäksi et voi tehdä juuri muuta. Murehtiminen pilaa elämäsi, eikä siinä ole mitään järkeä. Erittäin todennäköisesti et saa enää koskaan toista tukosta, joten miksi tuhlaisit elämäsi murehtimalla jotakin täysin teoreettista asiaa?Ihan yhtälailla voit kuolla jäämällä auton alle, mutta tuskin sen takia kuitenkaan linnoittaudut kotiisi turvaan liikenteeltä.
Kyllä sinä pärjäät. Huominen tuo tullessan mitä tuo, mutta nyt sinulla on kaikki hyvin. Eikä meillä kenelläkään muuta ole kuin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä vastaa sellainen, jolla on omakohtaista kokemusta kahdestakin. Testamenttia en ole silti vieläkään tehnyt, en edes mitään edunvalvontapaperia tai muuta vastaavaa.
Huomaat itsekin, että huolesi ja ongelmasi alkoivat vasta siitä, kun infarkti TODETTIIN, eikä varsinaisesta aiemmasta infarktista. Se lienee aikanaan mennyt pahana migreeninä.
Kysy neuvoa kokeneelta neurologilta. Minulle kerrottiin,että ihminen pystyy elämään aika tavallista elämää vaikka täysin ilman pikkuaivoja, jos ne on jouduttu poistamaan vaikka kasvaimen vuoksi.
Onko sinulla asianmukainen lääkitys? Minulle tuli toinenkin veritulppa, eli trombi jalkalaskimoon, ja sen jälkeen sain sitten määräyksen syödä marevania loppuikäni.
En olisi erityisen huolissani jos olisin tilanteessasi. Sinuna uskoisin lääkäriäsi, jonka mukaan riskisi on pieni. Ajattele, elämässäsi on ollut tuhansia päiviä ja vain yhtenä niistä olet saanut tukoksen. Sekin niin pieni, ettet edes ole huomannut sitä. Joten ei, en murehtisi enkä olisi huolissani.
P.S. Jos sinulle tulee ns. TIA-kohtaus (googleta), niin sitten vauhdilla ensiapuun. TIA-kohtaukset usein ennakoivat aivoinfarktia.
-Se tulppatoverisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on diabetes, se ykköstyypin diabetes, se todettiin alkuvuodesta.
Mä voin nyt paremmin kun on insuliinit käytössä, ilman niitä multa vois lähteä henki. Mutta toi henkinen puoli on sitten se mikä rassaa. Musta on tullut vähän paniikkihäiriöinen, välillä pelottaa lähteä ulos kotoa, pelkään niitä hypoja. Just viime viikolla mua rupes ahdistamaan kauppakeskuksessa niin paljon että mun oli pakko mennä autoon istumaan ja mittaamaan mun verensokerit ja ne oli ihan hyvät, mä tiesin sen että ne on hyvät silti mä olin varma että kohta iskee hypo ja kuolen tai jotain.
Tää on ihan hullua!
Kukaan ei ymmärrä! mies ei ymmärrä, lohduttaa kyllä. Ystävät ja kaverit ei ymmärrä, lapsille en näistä puhu. Mä koen välillä että oon ihan täyshullu nykyään kun aina pelkään että jotain sattuu ton diabeteksen takia. Jos mulla on selkä kipee niin heti kuvittelen että nyt on munuaiset paskana jne. toisaalta järki sanoo että rauhoitu, mutta..en mä tiedä.
Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neurologi on sanonut mm.että
-kuvantamislöydös ei tee minusta yhtään sen sairaampaa,kuin olin ennen sitä
-uusimisriski on pieni
-"en olisi kauhean huolissani"
-diabeetikoilla selkeästi suurempi riski tukoksiin
-ei ole riskitekijöitä-ei mitään seurattavaa,ei kontrolleja^tuossa ne joiden varassa koitan roikkua.Olen kirjoittanut ne ylös ja luen aina kun liiaksi ahdistaa.
Mulla siis käy henkilöitä, joiden aivotapahtumat (tulppa tai vuoto) on olleet paljon isompia ja aiheuttaneet puhekyvyn menetystä joko osittain tai kokonaan. Heidänkään riskinsä uuteen tulppaan tai vuotoon ei välttämättä ole sen suurempi kuin meidän muiden. Käytännöstä voin kertoa, että ainakaan omalle kohdalle ei ole sattunut noita uusiutuneita juttuja kuin muutama ja ne ovat aina tulleet melko pian ensimmäisen tapauksen jälkeen. Ei vuosien perästä. JA HUOM.: näissä tapauksissa riskitekijät ovat aina olleet isot (niitähän sinulla ei ole).
Sinulla on ollut oireeton pieni tukos, josta olit ennen sattumalöydöstä täysin tietämätön. Lääkärisi on oikeassa - tämä on kertaluonteinen juttu, et mennyt terveenä sisään ja tullut sairaana ulos lääkäristä. Todettiin vain jotain, mikä oli tapahtunut jo kauan sitten, vähän niinkuin lääkäri olisi huomannut vanhan arven jossain. Sekin on tullut aikanaan, parantunut, eikä siitä ole enää muuta haittaa kuin että se näkyy kun osaa oikein katsoa. Niinkuin nyt sinun päähäsi katsottiin.
Sinulla ei ole riskitekijöitä, olet siis perusterve nainen. Elä elämääsi ja pidä hyvät elämäntavat. Ymmärrän, että koet tämän olevan muiden kokemustesi päälle se viimeinen niitti, mutta yritä katsoa asiaa positiivisesti: elämä jatkuu, olet ihan sama ihminen kuin ennen pään kuvantamista.
Oikesti, minusta sinulla ei ole mitään hätää. Tällä en halua nollata kokemustasi, mutta tämän asian suhteen suret minusta nyt liikaa.
Olen onnellinen että olette jaksaneet vastata.Puheterapeutin näkökulma oli tosi tärkeä,juurikin tuo että jos tulpat uusii,ne uusivat pian ekan jälkeen.Tulppia ei voida jäljittää kauemmas kuin 3kk.Mun tulppa oli tällainen.Yksi asia mikä on este henkiselle parantumiselleni on tämä: Juuri 3kk ennen kuvantamista minulla alkoi päänsärky.Päivittäin ja samassa kohtaa missä tulppa oli!!Se jatkuu edelleen päivittäisenä.Neurologit sanovat että EI voisi johtua tulpan jälkitilasta.Mutta mun on hyvin vaikea sitä uskoa koska se särky on yhdessä kohdassa,juuri tulpan kohdassa.Se muistuttaa mua koko ajan tulpasta enkä tiedä voinko uskoa ettei kuulu jälkitilaan.Mulla ei ole koskaan ollut migreeniä eikä päänsärkyä,siksi olen todella skeptinen asian suhteen.Olisin kiitollinen jos esim.puheterapeutti vastaisi,onko avh-potilailla ollut päänsärkyä jälkitilana??
Ja toisekseen,kuinka paljon olet hoitanut meitä "nuorempia" avh-potilaita,oja onko tavallisempaa että tulpat jäävät yksittäisiksi-varsinkin ellei riskitekijöitä ole?
siinäpä se vitsaus juuri onkin kun päätä särkee JOKA päivä,mistäpä sitten tiedän milloin tulppia tulee ja menee.. Mieheni kyllä tietää toimintatavan ja jopa esikoiseni,jos jotain sattuu.
Oliko nro 33 jolla ollut kaksi tulppaa,mikä riskitekijä sinulla on?
SE mikä mua ihmetyttään kans,on apc-resistenssit ym.hyytymisjuttujen kantajat,miksi he eivät joudu syömään Primaspania?
Yhtenä päivänä päätä vain hyväksyä, että no mitä, jos sulla sitten vaikka onkin joku kamala juttu mutta päätä, että menet asian kanssa lääkäriin vaikka vasta seuraavalla viikolla. Siihen asti yritä nauttia elämästä täysillä. Selvität asian seuraavalla viikolla, sitä ennen ignoroit sitä.
Päätä joka päivä murehtia asiasta vasta vaikka kello 16 jälkeen. Siihen asti säästät murheen tuota merhekellonaikaa varten.
Teet listaa kaikista niistä hetkistä/asioista, joiden aikana onnistuit edes pieneksi hetkeksi unohtamaan murheesi. Mitä asioita listaan kertyi? Yritä sisällyttää noita asioita jokaiseen päivään (sen sijaan, että välttäisit niitä, koska olet niin murheellinen).
On varmaan tosi vaikea tehdä mitään näistä, mutta kokeilu kannattaa. Jos et minkään kivoimmankaan asian aikana pysty unohtamaan hetkeksikään murhetta, niin varmaan tarvitset enemmän lääkitystä?
Ajattele: Sulle kävi se kamala pelkäämäsi juttu jo, ja jäit henkiin. Uusi ihana elämä! Päänsärky voi olla psykosomaattistakin!
Tsemppiä! Sairauspelon kanssa on vaikea elää!
koitankin tehdä noita omia kivoja juttuja,esim.nautin aamukahvin ilman kitiseviä lapsia ja luen sisustusjuttuja,joka ilta teen puolen tunnin lenkin,jonka aikana tunnen lähestulkoon riemua olemassa olostani.viime aikoina olen käyttänyt rahaa hillittömät summat,ostellut kaikkea kivaa (ja suurtakin) ilman sen kummempia miettimisiä ja omantunnon tuskia.
Ja sitten pieni tarkennus;mulle on aivan sama tuo yksi mennyt tulppa tuolla päässä,se on ollut ja mennyt MUTTA se pelko siitä uusiutumisesta.
Jos se eka infarkti havaittiin vasta jälkikäteen etkä siis huomannut sitä lainkaan niin miksi huomaisit sen jos sulle joskus tulisi toinen? Siis jos et mitään havainnut silloinkaan. En tajua mitä pelättävää tässä edes on. Murehdit asiaa jota et ekalla kerrallakaan tajunnut tapahtuvaksi. Eihän siinä ole järkeä.
kiitti tuosta :)
Luen rivien välistä vain kaikki negatiiviset ja haen niitä kohtia joissa ihmiset säälitvät (ehkä).
OIkeastaan en saanut otsikossa olleeseen kysymykseeni vastausta lainkaan.Kuka uskaltaa siihen vastata??
Illalla sain taas kauhukohtauksen ja mieheni joutui selvittelemään ajatuksiani ja kitti takoa päähäni järkeä.Ei vain aivot ota tätä vastaan.Kai tässä on just pahinta se kun tukosta ei voi jäljittää,jos se olisi selkeästi ollut raskausaikana niin olisin helpottunut.Tai nuorempana kun tupakoin ja söin pillereitä.Tietäisin että ne on nyt eliminoitu.Pahinta on epätietoisuus.
Tänään lähden kaupungille muksujen kanssa ja yritän olla ajattelematta koko asiaa..tuskin onnistun mutta jos edes vähän.