Köyhiä lapsiperheitä on paljon, sen näkee kirpputorilla.
Tuli mieleen noista kirpparialoituksista, että keväällä Myyrmäkihallin kirpparilla myydessäni mietin itsekseni, miten paljon asiakkaissa oli todella vähävaraisia.
Minulla oli myytävänä paljon erilaista tavaraa. Oli ns. merkkivaatteita (joista sitten kehtasin pyytää himpun enemmän, mutta silti vähän) ja sitten markettibulkkia, jopa ihan retkuja, joista pyysin 50 senttiä. Hämmentävän hyvin kävivät juuri ne retkut kaupaksi, vaikka olin etukäteen kuvitellut, että sakki etsisi joukosta hyväkuntoiset benettonit, espritit, legot yms.
Totta kai jokainen saa ostaa mitä haluaa, en sitä tarkoita. Vaan kävi hiukan sääliksi, kun ajatteli, että jollekin se tosiaan ON olennaista, saako lapselle paidan 1,50 eurolla vai 0,50 eurolla.
Kommentit (71)
kyllä täällä meilläpäin näkyy kaikki paska seivovan, mutta hyvä viedään heti. ehkä asutaan sitten sen verran varakkaammalla alueella, että täällä on vara maksaa benettonista 2e :D
joille merkillä ei ole mitään merkitystä, ainostaan sillä että vaate on haluttu ja hinta alhainen
vaatteita kun eivät vielä osaa vaatia merkkivaatteita vaan ihan perusmarketkamaa ja suurimman osan kirppareilta. Teini-ikään mennessä osaaavat vaatia ja sitten puhutaankin summista huppari 129e, lenkkarit 100e yms. Joten teini saa meillä haluamansa ja pienemmät, joille kirpparivaatteet vielä kelpaavat saavat sieltä edulliset ja hyväkuntoiset vaatteet, eivät merkeistä kuitenkaan mitään tajua.
jos tietäisin, että joku niitä todella tarvitsee. Kirppikselle saan harvoin inspiksen lähteä
varsinkin nyt vaatteet jäävät tosi nopeasti pieneksi kun nuorin lapsi on vauva. Ei mekään kyllä mitään rikkaita olla, mutta ei tarvitse ihan noin tarkkaan katsoa kirppiksellä hintoja.
Tähän asti olen vienyt kaikki vaatteet, joitain käytöstä poistettuja leluja jne. joulupata-keräykseen. Tänä vuonna sinne menee myös sitteri ja yhdistelmävaunut.
kyllä täällä meilläpäin näkyy kaikki paska seivovan, mutta hyvä viedään heti. ehkä asutaan sitten sen verran varakkaammalla alueella, että täällä on vara maksaa benettonista 2e :D
Tosin ns. hyvillä alueilla täällä stadissa asuu paljon köyhiä vuokralaisia, joilla heilläkään ei ole varaa ostaa mitään hiukankaan kalliimpaa, joten ei se nyt ihan noinkaan suoraviivaista ole.
ap
ihan sama, antaisin tarvitsevalle ihan ilmatteeksi, nykyään vaan tuntuu että kellekään ei kelpaa hyväkuntoiset käytetyt vaatteet. En oikein tiedä mitä kautta nuo lapsiperheet tavoittaisi parhaiten.
Mä antaisin mielelläni omia ja lasten vaatteita jos tietäisin, että joku niitä todella tarvitsee. Kirppikselle saan harvoin inspiksen lähteä
joille merkillä ei ole mitään merkitystä, ainostaan sillä että vaate on haluttu ja hinta alhainen
nuo meidän "merkkivaatteet" (sitaateissa, koska ihan tavallisista lastenvaatteista puhun, en mistään burberryistä) olivat hiukan kalliimpia osin myös paremman kunnon ja ulkonäön takia.
Eli suomeksi sanottuna melkein mikä tahansa kulahtanut rytky menee, kunhan se on tosi halpaa!
ap
vaatteita kun eivät vielä osaa vaatia merkkivaatteita vaan ihan perusmarketkamaa ja suurimman osan kirppareilta. Teini-ikään mennessä osaaavat vaatia ja sitten puhutaankin summista huppari 129e, lenkkarit 100e yms. Joten teini saa meillä haluamansa ja pienemmät, joille kirpparivaatteet vielä kelpaavat saavat sieltä edulliset ja hyväkuntoiset vaatteet, eivät merkeistä kuitenkaan mitään tajua.
myin siis hyväkuntoisia "merkkivaatteita" todella kohtuullisella hinnalla. Mutta sekin oli siis monelle liian kallista.
ap
jos tietäisin, että joku niitä todella tarvitsee. Kirppikselle saan harvoin inspiksen lähteä
Nyt oli itse asiassa eka kerta, kun olin kirpparilla myymässä. Lapseni ovat jo kohta toisella kymmenellä kaikki, joten rompetta on kertynyt paljon, koska kaikelle en ole löytänyt sopivaa ottajaa.
ap
vaikka en ole vähävarainen.
Ja on mulla väliä silti maksaako se paita 1,50e vai 0,50e :-).
Kun se vähän niinku kuuluu siihen kirppisjuttuun, että tehdään hyviä löytöjä mahdollisimman halvalla.
Kirppiksellä on kiva kierrellä ja tehdä löytöjä. Arvostan muutenkin kierrätystä, ja jos hyviä vaatteita saa lapsille käytettynä 10% - 20% niiden kaupan ostohinnasta niin kyllä mulle kelpaa. Ja säästyneillä rahoilla voi tehdä jotain vielä kivempaa.
Eli ponttini siis on, että ei kaikki kirppiksellä kiertelijät ole köyhiä ja ahdingossa olevia, vaan osa voi olla tällaisia pihejä periaateköyhäilijöitä.
Eli niillä voi olla kirppis, jonne voi lahjoittaa tai sitten voi ottaa yhteyttä diakoniin, joka sitten voi tietää perheen, jolla todellinen tarve.
jos niitä jossain vaan olisi tarjolla. Työlästä etsiä vaatteita monen lapsen kanssa (nuoroin ihan pieni vauva) ja vauvalahjoiksikin olisin mieluummin ottanut samalla rahalla kasan kirpparivaatteita kuin yhden uuden.
Suurin osa ihmisistä ei välitä merkeistä tuon taivaallista, tärkeintä on että vaate on käytännöllinen.
Itsekin ostan mieluummin 50 sentin paidan kuin 2 euron, kun kyse on tavallisesta arkivaatteesta.
vaikka en ole vähävarainen.
Ja on mulla väliä silti maksaako se paita 1,50e vai 0,50e :-).
Kun se vähän niinku kuuluu siihen kirppisjuttuun, että tehdään hyviä löytöjä mahdollisimman halvalla.
Kirppiksellä on kiva kierrellä ja tehdä löytöjä. Arvostan muutenkin kierrätystä, ja jos hyviä vaatteita saa lapsille käytettynä 10% - 20% niiden kaupan ostohinnasta niin kyllä mulle kelpaa. Ja säästyneillä rahoilla voi tehdä jotain vielä kivempaa.
Eli ponttini siis on, että ei kaikki kirppiksellä kiertelijät ole köyhiä ja ahdingossa olevia, vaan osa voi olla tällaisia pihejä periaateköyhäilijöitä.
mutta kyllä minusta tuolla Myyrmäkikirppiksellä ainakin heitä oli asiakkaiden joukossa paljon - kun mikä tahansa kauhtunut rytky kelpasi mieluummin kuin hyväkuntoinen ja nätti vaate, josta olisi joutunut maksamaan euron tai pari.
ap
Oli aika jolloin munkin tulot olivat huomattavat ja saatoin ostaa kaikki pääsääntöisesti uutena. Elämä vaan heittää joskus asiat päälaelleen. Mä olin varmaankin yksi niistä keväällä joka kävi Myyrmäen kirppiksellä ja mulle on tällä hetkellä väliä mitä se vaate maksaa. En saa mistään vaatteita lahjoituksena joten yritän hankkia lapsilleni vaatteita edullisesti. Toki mielellään siistiä ja ehdottomasti ehjää. Lähdin ihan pidemmältä matkalla juuri tuonne Myyrmäkeen. Huomenna olen jälleen matkalla sinne syksyn ostoksille. Toivottavasti löydän lapsilleni sopivia vaatteita edullisesti.
myin siis hyväkuntoisia "merkkivaatteita" todella kohtuullisella hinnalla. Mutta sekin oli siis monelle liian kallista.ap
Kaikilla ei ole varaa. Ja köyhä arvostaa ehkä enemmän sitä vaatteen käytettävyyttä ja edullista hintaa enemmän kun hienoa merkkiä. Se sinun "retkusi" voi olla monelle hyvä vaate ja tarpeen.
Mutta vaikka sinulla on varaa, ap, niin älä muutu ylimieliseksi. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on, älä ylpisty siitä.
Kaikkea hyvää. t. köyhä äiti
Suurin osa ihmisistä ei välitä merkeistä tuon taivaallista, tärkeintä on että vaate on käytännöllinen.
Itsekin ostan mieluummin 50 sentin paidan kuin 2 euron, kun kyse on tavallisesta arkivaatteesta.
versus hyväkuntoisista ja paljon nätemmistä perusvaatteista hintaan euro tai pari.
Kyllä minä sen ymmärrän, ettei pelkästä merkistä monikaan maksa. Mutta kun ainakin omissa myytävissäni tosiaan ne kauheimmat rytkyt, jotka empien olin edes ottanut mukaan myytäväksi ja myin tosi halvalla menivät ekana!
Itse en sellaisia panisi kuin mökkivaatteiksi tai rätiksi.
ap
Kuulostat ap ylimieliseltä ihmiseltä
myin siis hyväkuntoisia "merkkivaatteita" todella kohtuullisella hinnalla. Mutta sekin oli siis monelle liian kallista.ap
Kaikilla ei ole varaa. Ja köyhä arvostaa ehkä enemmän sitä vaatteen käytettävyyttä ja edullista hintaa enemmän kun hienoa merkkiä. Se sinun "retkusi" voi olla monelle hyvä vaate ja tarpeen.
Mutta vaikka sinulla on varaa, ap, niin älä muutu ylimieliseksi. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on, älä ylpisty siitä.
Kaikkea hyvää. t. köyhä äiti
kaikella kunnioituksella, luitko sinä edes koko aloitustani kunnolla?
Enhän minä nyt ketään mollaa, vaan kun osa tässä ketjussa intti, ettei tätä ilmiötä olekaan, että osa vähävaraisuuttaan joutuu harkitsemaan tarkkaan, satsaako edes reilua euroa hyväkuntoiseen lastenvaatteeseen.
Siihen yritin antaa lisävalaistusta.
Minuahan surettaa oikeasti se, että monella lapsiperheellä ON noin tiukkaa.
Ja toistan, ettei tässä nyt ollut puhe niinkään siitä, että pelkästä merkistä maksettaisiin. Vaan todellakin aika kulahtaneet rytkyt menivät ensin, koska ne olivat halpoja.
ap
jos vaate on vaan pelkkä käyttövaate.
jos tietäisin, että joku niitä todella tarvitsee. Kirppikselle saan harvoin inspiksen lähteä