Lue keskustelun säännöt.
Neuvoja - huono parisuhde
10.08.2011 |
Meillä on 20 vuoden nuorena solmittu suhde, aina ollut hankala liitto miehen hankalan luonteen takia, ja jo useamman vuoden vedellyt ihan viimeisiään. En tajua miksen vieläkään lähde tästä kävelemään. En silloin parikymppisenä valinnut kumppania täysin sydämelläni, vaan paniikissa "ensimmäisen" vastaantulevan. Ja olin vielä nätti kuin mikä, olisin saanut kenet vaan. Nyt rupsahtanut enkä enää kelpaisi varmaan kenellekään.
Suurin ongelma tässä on, että mies vastustaa eroa voimakkaasti, viimeiset pari vuotta erosta on puhuttu tasaisin väliajoin. Hän ehdottomasti haluaa pysytellä naimisissa ja olla yhdessä kanssani. Silti hän ei ole valmis toimimaan niin, että minäkin tahtoisin olla hänen kanssaan, ei halua panostaa millään lailla. Ei halua toteuttaa mitään minun toiveitani meidän yhteiselämään liittyen, vaikka sillä varmistaisi sen että mulla on ihan hyvä olo tässä liitossa. Ei tarvitsisi erota jos suostuisi ottamaan minunkin toiveet huomioon. Kyse on ihan normaaleista toiveista kuten että tahtoisin enemmän vipinää makuuhuoneeseen, tahtoisin meidän järjestelevän raha-asiat paremmalle tolalle jne. Toivoisin sitäkin että voisimme käydä parisuhdeterapiassa keskustelemassa, mutta se ei käy. Eikä suostu keskustelemaan myöskään kahden kesken. Kaikki keskusteluyritykset torpedoituu joko äkilliseen silmittömään raivokohtaukseen tai vähintään hirveään huutoon ja paikalta poistumiseen.
Kannattaako jo luovuttaa, jos oma onnellisuus ei pysty millään toteutumaan, kun toinen ei pysty yhtään tulemaan vastaan ja omaa osuuttaan parisuhteen hoitoon antamaan. Harmittaa vaan, että itse joudun eronkin ottamaan ja hoitamaan ja syyllisyyden muiden silmissä kantamaan, vaikka syyt siihen on pelkästään miehen käytöksessä. Hän edelleenkin itse on siis sitä mieltä että olen hänelle unelmavaimo, ei halua erota tästä. Silti ei tee mitään sen eteen, että saisi pidettyä unelmavaimonsa tyytyväisenä! Mitä tää tällainen meininki edes on - en osaa analysoida häntä. Mitä ajatuksia te viisaammat osaisitte antaa?
Kommentit (31)
Ja miehen puolella siksi, että hän periaatteessa kammoaa avioeroa?
Oikeasti, teillähän ei ole enää mitään järkevää syytä sinnitellä yhdessä, toisianne inhoamassa.
Sinänsä en osaa sanoa, kumpi teistä on se päkki, joka haluaa pitää päänsä. Ehkä teitä on kaksi itsepäistä yhdessä, kun sinäkin alat jostain vesisäiliöasiasta riitaa rakentaa. Eli et kuulosta vallan joustavalta sinäkään, ainakaan omien esimerkkiesi valossa.
Mutta kyllähän asioista nyt puhua pitäisi voida, jos sinä osaat esittää asiat syyttelemättä. Käsi sydämelle, osaatko?
Vai meneekö se niin, että sinä syytät miestä esim. impotentiksi ja vaadit tekemään kuten sinä määrittelet oikeaksi? Et kai?
Jos siis olet keskustelun avauksissasi rakentava, eikä mies silti halua lainkaan miettiä, mitä haluaa/mitä te yhdessä haluatte tulevaisuudeltanne, niin minä en kyllä jäisi kärvistelemään. Kun teillä ei ole edes lapsia, joiden takia yrittää sinnitellä, niin älä nyt enää toista puolta elämästäsi tärvää onnettomassa liitossa!
Kuten joku jo sanoikin, voihan siinä niinkin käydä, että eropaperien vireillepano säikyttää miehen vähän kehittymiskelposemmaksi.
Mitään erityistä riitaa ei siihen eroon tarvita. Hommaa itsellesi vähin äänin oma asunto ja sitten ilmoitat rauhallisesti miehellesi, että muutat erilleen viikon päästä, ja se on hänestä kiinni, sukeutuuko siitä lopulta avioerokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja keskustelunavauksissa pyrin nimenomaan siihen, että toisen olisi helppo tulla siihen mukaan. Mutta kun ei tule, niin katson että olen tehnyt voitavani.
Voi olla että olen taipuvainen päällepäsmäröintiin, mutta niin on mieskin ja koko elämämme on mennyt hänen pillinsä mukaan tanssiessa. Koen itse antaneeni enemmän periksi.
Olette saaneet minut pohtimaan tämän kaiken "järkevyyttä", kiitos. Ja lisääkin saa kommentoida.
ja keskustelunavauksissa pyrin nimenomaan siihen, että toisen olisi helppo tulla siihen mukaan. Mutta kun ei tule, niin katson että olen tehnyt voitavani. Voi olla että olen taipuvainen päällepäsmäröintiin, mutta niin on mieskin ja koko elämämme on mennyt hänen pillinsä mukaan tanssiessa. Koen itse antaneeni enemmän periksi. Olette saaneet minut pohtimaan tämän kaiken "järkevyyttä", kiitos. Ja lisääkin saa kommentoida.
yhteiselon ei vain PITÄISI olla nokittelua, jossa lasketaan, kuka kulloinkin jousti ja kuka sai pitää päänsä. Teillä tuo elämä näyttäisi menneen aikalaiseksi valtapeliksi, noin sivulta katsoen tuntuisi.
Hyötyisitte takuulla parisuhdeterapiasta, jossa etsittäisiin keinoja muuttaa keskustelu- ja riitelytaktiikoita rakentavampaan suuntaan.
Voisit toki kokeilla terapiaan menoa ilman miestä. Antaa hänen tulla perästä, jos alkaa epäillä, että puhut hänestä pahaa selän takana ;-)
-16-
Minulle nyt on jäänyt epäselväksi, että onko mies oikeasti "mahdoton" vai onko kyse enemmän siitä, että 20 vuotta liittoa puuduttaa ja vuosien "pienet" vääryydet ovat kasaantuneet liian isoksi kuormaksi.
Jos 20 vuotta on mennyt niin, että olet isoissa ja pienissä asioissa loppupelissä joustanut, niin tietysti ennuste on, että seuraavat 20 vuotta menee niin.
Mutta mikä tuossa on niin epätavallista? Parisuhde on kompromisseja ja toiselle isompia kompromisseja kuin toiselle. Onko mies koskaan joustanut missään?
Onko mies jotenkin muuttunut hankalammaksi?
Mitä tämä hankaluus tarkoittaa?
Oletko sinä ap muuttunut?
Onko hankaluus mättänyt heti häiden jälkeen vai vasta viime vuosina?
Minulle nyt on jäänyt epäselväksi, että onko mies oikeasti "mahdoton" vai onko kyse enemmän siitä, että 20 vuotta liittoa puuduttaa ja vuosien "pienet" vääryydet ovat kasaantuneet liian isoksi kuormaksi.
Mahdoton siten että saa aivan yllättäviä raivareita pikku asioista, joita en tahdo mitenkään jaksaa. On aina ollut samanlainen, ja aina olen toivonut että jospa pian aikuistuisi. Ei taida aikuistua...
On myös muuta, vakavaa, mutta en tahdo tässä kertoa. Riittää että itse tiedän että kun sanon "mahdoton" niin mulla on siihen perusteet. Ja on muuttunut hankalammaksi vuosien myötä. Alkoholi esimerkiksi ollut tosi pahasti kuvioissa yhdessä vaiheessa, ynnä muuta. Olen minäkin muuttunut: mulla on nykyään oma tahto. Sehän tässä mättää. En enää suostu olemaan lattiarätti ja olemaan se joka joustaa ja tyynnyttelee, ettei toisen vain tarvitse mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle (ja saada sitten raivaria).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"the best devil is the devil you know" -periaatteella. Kumpikaan ei uskalla heittäytyä tuntemattomaan, parempi kärvistellä tutun pirun kanssa. Jo se että viitsii alkaa riidellä vesiastiasta, kertoo siitä että kumpikin osapuoli on aika urpo.
että mene ensin itse terapeutille. Saat vähän purettua teidän tilannetta ammattilaisen kanssa. Ja jos miehesi kuitenkin suostuu terapiaan, voi hänkin mennä ensin muutaman kerran yksin terapeutille ennen varsinaista pariterapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo se että viitsii alkaa riidellä vesiastiasta, kertoo siitä että kumpikin osapuoli on aika urpo.
Niin, mies riiteli, minä en. Mun ratkaisuhan oli heti ehdotus että otetaan molemmat, riitaa tuli siitä kun miehelle tämä ei käynyt. Normaali ihminen kohauttaisi vain olkapäitään: "sama se, jos niin haluat". Se miksi en itse tehnyt noin vaan halusin toisenkin astian, liittyy siihen että se miehen haluama astia on likainen pohjasta ja sitä ei saa millään puhtaaksi. Mutta siinä on hana. Mun ehdottamassa ei ole hanaa mutta se on puhdas. Minua vaan ällöttää ottaa juomavettä jos tiedän että se pohja on likainen. Varmaan tosi urpoa sinun mielestäsi ja minun olisi pitänyt voittaa ällötykseni ja antaa periksi, ainoa aikuinen kun olen tässä suhteessa.
että mene ensin itse terapeutille. Saat vähän purettua teidän tilannetta ammattilaisen kanssa. Ja jos miehesi kuitenkin suostuu terapiaan, voi hänkin mennä ensin muutaman kerran yksin terapeutille ennen varsinaista pariterapiaa.
Mutta käyntikertoja ei silloin ollut läheskään riittävästi ja siitä on jo aikaa. Pitäisi kai taas hakeutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo se että viitsii alkaa riidellä vesiastiasta, kertoo siitä että kumpikin osapuoli on aika urpo.
Niin, mies riiteli, minä en. Mun ratkaisuhan oli heti ehdotus että otetaan molemmat, riitaa tuli siitä kun miehelle tämä ei käynyt. Normaali ihminen kohauttaisi vain olkapäitään: "sama se, jos niin haluat". Se miksi en itse tehnyt noin vaan halusin toisenkin astian, liittyy siihen että se miehen haluama astia on likainen pohjasta ja sitä ei saa millään puhtaaksi. Mutta siinä on hana. Mun ehdottamassa ei ole hanaa mutta se on puhdas. Minua vaan ällöttää ottaa juomavettä jos tiedän että se pohja on likainen. Varmaan tosi urpoa sinun mielestäsi ja minun olisi pitänyt voittaa ällötykseni ja antaa periksi, ainoa aikuinen kun olen tässä suhteessa.
Mun mieheni on myös vastaavanlainen, joskin aiemmin oli vielä pahempi: aina oikeassa, ja suuttui silmittömästi jos joku kehtasi olla eri mieltä. Hän saattoi mököttää ja pitää mykkäkoulua viikonkin, jos joku vain edes vihjasi, että hän saattaisi olla väärässä. Sitten tuli diagnoosi - aspergerin syndrooma, ja mies sai ammattiapua sekä tajusi itse, että hän onkin se "erilainen" joka käyttäytyy typerästi muiden mielestä (eikä sittenkään niin, että kaikki muut ovat idiootteja). Sitä myöten on menty parempaan suuntaan.
Tiedän kyllä, ettei tuon ikäistä miestä enää varmaan diagnosoitavaksi saa, joten mä suosittelen suosiolla sen eronkin hoitoa. Jos joku syyllistää, anna syyllistää. Sinä tiedät totuuden, muilla on vain omat luulonsa. Jos joku haluaa tietää syyn, kerro syy yhtään kaunistelematta. Ylipäänsä AS vaikuttaisi tavallaan "vahvistuvan" ajan myötä, eli käytös muuttuu jatkuvasti pahemmaksi, jääräpäisemmäksi ja suorastaan vihamieliseksi, kun AS-ihminen saa rauhassa käyttäytyä miten käyttäytyy. Eli jos jonkun syyn haluat erosta itsellesi ottaa, niin olet tainnut, valitettavasti, tietämättömyyttäsi antaa miehen muuttua alkua pahemmaksi. Mutta huomioi erityisesti kohta tietämättömyyttäsi. Jos ei tiedä, ei voi huomioida.
Meillä kävi niin, että ero oli jo vireillä, ja lapsen tapaamissuunnitelma laadittu, kun mies yhtäkkiä tajusi, ettei hän eron jälkeen etäisänä voi mitenkään käytännössä esim. tavata lasta joka päivä (mikä oli hänelle ehdottoman tärkeää). Lapsi oli sen verran pieni vielä, että käytännön syistä hän olisi joka tapauksessa jäänyt minun luokseni asumaan. No, mies alkoi sitten puhua, että jos ei erottaisikaan, ja minä sanoin, etten edes keskustele asiasta, ennenkuin mies on käynyt psykologin luona juttelemassa rehellisesti ja suoraan käytöksestään. Hän kävi, ja kävimme pari kertaa yhdessäkin, ja tästä alkoi tutkiminen joka johti diagnoosiin. Pariterapia jatkui, ja samoin jatkui avioliittokin. Mies on lähestulkoon eri mies ihan kokonaan nykyään, ja lapsia on lähiaikoina jo kolme.
Epäilen myös aspergeria hänen kohdallaan. Aiemmin epäilin narsismia tai epäsosiaalista persoonallisuutta, mutta uskon tuohon assiin kyllä. Itse kuvittelee olevansa ADHD ja tahtoisi aina mut takaisin, mutta juo liikaa koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omista tarinoistanne, auttaa kyllä kun saa vertailupohjaa.
Jos vielä miettii noita käytöshäiriöitä, niin ehkä kaiken muun jaksaisinkin sietää, kuten seksittömyyden ja muutaman muun jutun jotka ei ole ihan kuten normiperheessä ja joista kärsin, mutta se arvaamattomuus ja raivokohtausten äkillisyys on sellaisia mihin en totu koskaan ja sen kanssa elämisen koen rankaksi. Olen itse herkkä ja mulla menee elämä raiteiltaan ihan kohtuuttomasti, vaikka olen tätä koittanut työstää.
En tiedä, mihin diagnoosiin tällainen käytösmalli saattaisi istua?
ohi jo aikoja sitten.
Jos miehellä on ollut tilaisuuksia, joita hän ei halua käyttää... mä lähtisin. Haluatko sä oikeasti elää loppuelämäsi noin?
Omaisuuden jakoa varten kannattaa hommata asianajaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki miehelläsi voi olla jotain neurologista taustalla, mutta esim. aspergeriin liittyy kyllä ensisijassa sosiaalista kömpelyyttä. Moni as-ihminen hermostuu ennen kaikkea rutiinien muutoksista ja yllättävistä tilanteista, mutta asioista voi käydä hyvinkin keskustelua hikeentymättä, kun heille toisenlainen kanta hyvin perustellaan.
Olennaista olisi saada miehesi keskustelemaan terapeutin kanssa, mutta jos hän ei sitä halua, se voikin olla se ylivoimainen tekijä.
Ymmärrän hyvin tuon, että miehen ässähtely alkaa vähitellen käydä kuuppaan. Olen ollut naimisissa samanlaisen yllättävän raivostujan + mököttäjän kanssa 20 vuotta! Aika pitkään sitä sietää, JOS mies muuten on hyvä ja rakas, mutta joskus se kamelinkin selkä katkeaa.
-16, jonka oma lapsi muuten on asperger-
luupää se ukkosi! Kannattaisko elää oma elämä ettet yritäkään hyväksyttää omia ehtojasi miehelläsi vaan sanot tämä kanisteri otetaan ja sit otat siitä huolimatta mitä mies sanoo. Vänkääjälle voi sanoa et sinun mielestäsi paras mutta ei minun ja piste.
Ehkäpä kannattaa hakea se ilo muualta ystävistäsi tai harrastuksestasi. Näinhän se on et huomiota/rakkautta odottava vaimo pettyy liian usein:(
siltä, että olet jo aika kypsä tilanteeseen ja pitkämielinenkin ollut miestä kohtaan. Ehkä tuossa tilanteessa pyytäisin miestä valitsemaan joko parisuhdeterapian tai eron.
Muutaman vuoden jo puhuttu erosta ja jatkettu liittoa "lasten takia" ja taloudellisen tilanteen takia. Mies todella dominoiva ja hankala luonne. Täälläkin alkaa olla mitta täynnä, mutta ero tuntuu vaihtoehtona vaikealta...
Jos haluatte keskustella miehenne kanssa niin tunteet = itkut, huutamiset, anomiset ja ikäänkuin olisi lapsen tasolla - pois ja vain asia tasolla:(
Tuollaset aviomiehet täytyy opettaa kunnioittaan vaimoja.
Jos mikään ei auta niin omaan toimintaanne voitte vaikuttaa. Tarkoittaa sitä et alatte ikäänkuin elää omaa elämää. Ette ole kuin lapsia ja odota et mies hyväksyy kaiken. Jos vänkää niin olette vain hiljaa. Aikaa myöten voitte kysyä osaatko keskustella asiallisesti? Jos mies huutaa tai hermostuu HETI poistutte huoneesta ja olette hiljaa. Kyllä tehoaa...
Voi myös sanoa: Minä odotan parempaa ja taitavampaa rahankäyttöä aikuiselta mieheltä -ymmärrätkö sen?
Idea perustuu siihen MITEN sanotte eikä niinkään siihen MITÄ sanotte!
Toki te olette säästäneet itsellenne hieman salarahaa?
- Jos miehellä unelmavaimo niin sanokaa et mulla ei tähän mennessä unelmamiestä -pitäiskö tehdä jotain? Vierittäkää pallo aina miehelle ja ite hiljaa!
Jos mikään ei auta niin omaan toimintaanne voitte vaikuttaa. Tarkoittaa sitä et alatte ikäänkuin elää omaa elämää. Ette ole kuin lapsia ja odota et mies hyväksyy kaiken. Jos vänkää niin olette vain hiljaa. Aikaa myöten voitte kysyä osaatko keskustella asiallisesti? Jos mies huutaa tai hermostuu HETI poistutte huoneesta ja olette hiljaa. Kyllä tehoaa...
Ei ole kyllä tehonnut. Olen hetkeksi muuttanut jopa pois, eikä sekään tehonnut. Edelleen huutaa ja hermostuu heti jos yrittää keskustella. Luulen että siksi, koska pelkää katsoa totuutta silmiin.
Ainakaan meillä ei kyse ole siitä, että itkisin, huutaisin, raivoaisin tai mäkättäisin. En yksinkertaisesti ole sellainen mäkättäjä, koskaan ollut. Että tuo MITEN sanotaan, ei kyllä tässä kohtaa päde. Pyrin nimenomaan kertomaan rauhallisesti ja ääntä korottamatta, että tahtoisin jutella. Mies vaan ei kuuntele mitään. Hänen mielipiteensä on ainoita oikeita. Viimeisin esimerkki tänään, tuli riita siitä millaiseen astiaan (kanisteriin) otetaan mökkireissulle vettä. Miehen mielestä hänen ehdotuksensa on paras ja kätevin, minun mielestäni niin ei ollut (käytännössä testattua) ja minun ehdotus oli että otetaan kummatkin astiat, eikä riidellä. Miehelle se ei käy, koska hän haluaa että vain hänen astiansa otetaan koska se kerta on PARAS! Eikä mene perille, että minulla on, ja saa olla!, asiasta oma mielipide. Huokaus... joskus tuntuu että taistelen uhmaikäisen kanssa. Vuosikaudet on vältetty tämä kun olen aina antanut periksi. Nyt en enää halua antaa koko ajan periksi ja toimia omaa tahtoani vastaan... uhma nousee mullakin heh...
Ja tuosta että vierittää pallon miehelle. Mitään ei tule tapahtumaan! Olen vierittänyt pallon jo muutama vuosi sitten ja se on edelleen siellä hänen puolella kenttää. Miehelle sopinee sitten että ollaan vaan, vaikka kumpikin voi huonosti, kunhan hän vaan ei joudu kohtaamaan itseään ja käytöksensä seurauksia.
Ala elää omaa elämääsi. Jos vaikka kulissit ulospäin pidetään pystyssä, niin ala elää niiden takana. Harrasta, matkusta, nauti elämästä. Älä anna vihkisormuksen lannistaa. Tuskin se mieskään ilman on?