Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, joka olisi kohtukuoleman koettuaan jäänyt lapsettomaksi?
10.08.2011 |
Synnytettyäni enkelipoikamme mieheni kieltäytyi enää yrittämästä uutta lasta. Hän on edellisestä suhteesta kahden lapsen isä, itse olen lapseton, yli 40v.
Onko täällä kohtalotovereita? Miten selvisit? Hyväksyitkö jääväsi lapsettomaksi? Miten kävi suhteesi mieheesi? Miten ajattelet elämääsi jatkossa?
Kiitos ajatuksistasi.
Kommentit (23)
Tunnetko tuota naista sen enempää?
Tarkoitan, että muuttuiko hän jotenkin, sanoisinko.. katkeraksi? Masentuiko hän ehkä vetäytyen pois sosiaalisesta elämästä? Vai löysikö hän kenties jonkin uuden jutun kokien elämäniloa sitä kautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt tiedä että kuinka paljon voin tässä palstalla paljastaa. Uskon että on jollain tavalla katkera lapsettomuudesta eikä koskaan tule tietenkään ihan täysin pääsemään siitä yli. Mutta ei anna asian haitata elämäänsä eikä näytä katkeruutta päällepäin.
Ei ole mitenkään sosiaalisesti vetäytyvä vaan menevä nainen. On tottunut pärjäämään yksin eikä ihan helposti ota apua vastaan. Ei ole yhdessä sen miehen kanssa jonka kanssa aikoinaan olisi perustanut perheen.
En tiedä miten reagoi aikoinaan siihen kun tajusi ettei lasta tule saamaan, en tuntenut häntä vielä silloin. Mutta uskoisin että lapsettomuus on sellainen asia että sen hyväksymiseen tottuu pikkuhiljaa.
Minä hekilökohtaisesti olen myös lapseton, yrittänyt raskautua kohta 4 vuotta. Ja tavallaan olen jo aloittanut sen suruprosessin että lasta en koskaan tule saamaan. Tai olen tietenkin alkanut henkisesti jo valmistautua siihen. Minä en ole koskaan ollut raskaana ja hoitojakin on jo tehty. Olen kuitenkin menossa vielä lapsettomuushoitoihin joten toivoa en ole vielä menettänyt. Adoptiotakin olen harkinnut. Minulla on sairaus jonka takia lääkäri vähän suosittelee adoptiota mutta jonka takia nimenomaan en välttämättä sitä adoptiolasta tule saamaan.
Tässä meni hetki ennen kuin sain pyyhityksi silmäni kyynelistä luettuani vastauksesi.. kiitos ja halaus sinullekin!
Olen, juu, herkkä ja tunteellinen ihminen, ystävieni olkapää, empaattinen kuuntelija. Ja nykyään herkistyn tyystin, jos joku on minua kohtaan kiltti ja ystävällinen. Se kolahtaa niin kovaa, ollen jotain ihan erilaista kuin täällä kotona.
Vaikka tilanteeni onkin ikävä ja surullinen niin eihän se estä kiittämästä ystävällisistä ja kannustavista viesteistä - ne ovat oikeasti tuntuneet tosi hyvältä.
ap