Olen valmis kuolemaan

Ootko tarkistuttanut kilpirauhasarvosi? Joskus alhaiset arvot voivat tehdä juuri tuollaisen olon.

Ei niissä ole vikaa. Eikä mitään muutakaan fyysistä vikaa pitäisi olla. En tunnu saavan edes tavallista flunssaa vaivoikseni.

Kuitenkin olen korvaamaton lapsilleni joten tätä elämää pitää jaksaa vaan. Aina sitä jotenkin porskuttaa menemään.

Ai sinäkin? Minäkin olen!

Terkuin: alkuperäinen

En koe olevani masentunut. Itse asiassa koen olevani paremmassa kunnossa kuin kahteen viimeiseen vuoteen. En vain koe elämää sellaisena asiana, jota voisin itse ylistää tai jota haluaisin katsella. Velvollisuuden tunne kai täällä pitää hengissä, kun ei ole oikeaa "syytä" luovuttaa. Kai tästäkin voisi puhua psykiatrille, kun on kerran viimeinen käyntikin tulossa. Vaan niinköhän siitä mitään hyötyä on kenellekään. En usko, että siitäkään käynnistä tulee... hullua hurskaammaksi.

SIis oikeasti. En minäkään pelkää kuolemaa. Itse. Enkä koe kauheaa surua ajatelessani jättäväni elämän - paitsi sen osalta etten saisi nähdä lasten kasvavan.



Mutta kuolemani aiheuttaisi muille surua ja vaivaa ja tuskaa ja ahdistusta ja niin edelleen. Rakkailleni. Lapsilleni joilta sitten puuttuisi puolustaja. Se ei minusta ole hyväksyttävää. SEn takia envapaaehtoisesti vaihtaisi osia kuolevan kanssa vaan todellakin panisin pahakseni jos sairastuisin tai joutuisin onnettomuuteen. Teen kaikkeni vältelläkseni niitä, sillä lapseni tarvitsevan minua vielä

SIis oikeasti. En minäkään pelkää kuolemaa. Itse. Enkä koe kauheaa surua ajatelessani jättäväni elämän - paitsi sen osalta etten saisi nähdä lasten kasvavan.

Mutta kuolemani aiheuttaisi muille surua ja vaivaa ja tuskaa ja ahdistusta ja niin edelleen. Rakkailleni. Lapsilleni joilta sitten puuttuisi puolustaja. Se ei minusta ole hyväksyttävää. SEn takia envapaaehtoisesti vaihtaisi osia kuolevan kanssa vaan todellakin panisin pahakseni jos sairastuisin tai joutuisin onnettomuuteen. Teen kaikkeni vältelläkseni niitä, sillä lapseni tarvitsevan minua vielä

Sinun pelkäämättämömyys on totta kai sinun kokemuksesi pelkäämättömyydestä. Minulla se liittyy siihen, että olen jossain vaiheessa luopunut pelostani asian suhteen, sitten kutsunut tietoisesti kuolemaa luokseni onnistumatta. Parantunut siitä, loitontanut kuoleman, mutta jäljelle on jäänyt enemmänkin välinpitämätön, hiukan odotuksella merkitty pelkäämättömyys.

Sanat ovat sanoja. Niiden sisältä löytyy monesti aivan erilainen todellisuus johtuen siitä, miten niitä itse tulkitsee ja miten toiset tulkitsevat ne. Niitä kun availlaan, löydetään uusia todellisuuksia ja uusia ulottuvuuksia. Kuten sinun kommenttisi koin valtavan hyvänä ja virkistävänä.

Älkää pelätkö kuolemaa se tulee kuitenkin halusit tai et.

Minulla sama. Enkä ole pätkääkään masentunut, päinvastoin, tunnen eläväni erittäin onnellisesti ja täydesti. Minä nautin elämästä, mutta en pelkää myöskään mitenkään kuolemaa. Olen valmis lähtemään vaikka tänään. Minullekin tämä olemisen tila tuli masennuksesta toivuttuani, ja sitä ei ennen voinut kuvitellakaan, kuinka ihanaa on elämä, kun ei tarvitse pelätä MITÄÄN: ei omaa sairautta, ei läheisen sairautta, ei omaa tai muiden kuolemaa, ei omaisuuden menetystä, ei mitään. Olen taipuisa ja valmis suostumaan siihen mitä osalleni osuu, lastu elämän virrassa. 

"Mutta kuolemani aiheuttaisi muille surua ja vaivaa ja tuskaa ja ahdistusta ja niin edelleen. Rakkailleni. Lapsilleni joilta sitten puuttuisi puolustaja. Se ei minusta ole hyväksyttävää. SEn takia envapaaehtoisesti vaihtaisi osia kuolevan kanssa vaan todellakin panisin pahakseni jos sairastuisin tai joutuisin onnettomuuteen. "

Itse taas ajattelen, että elämä kantaa kaikkia. Jos on minun aikani lähteä, niin kyllä elämä tai maailmankaikkeus tai Jumala (en edes usko tietoisesti mihinkään uskontoon mutta jotenkin koen johdatusta jatkuvasti) pitää huolen jälkeen jäävistä. Samoin kuin pitää minusta, jos vaikka minun lapseni tai muun läheiseni pitää lähteä. 

"Läheisen hautajaisissa mietin, että voisin vaihtaa osia, aivan hyvin. En välittäisi enää välittää. En haluaisi tuntea iloa, surua, tuskaa, ahdistusta, innostusta, onnistumista. En jaksiasi pelätä. "

Tässä kohtaa olen kuitenkin vähän erilainen kuin ap. Minulla ei ole tuollaista tunnetta etten jaksaisi. Jaksan hyvin tuntea kaikkia elämään kuuluvia tunteita. Mutta en järkyty mistään niistä, enkä toisaalta liikaa ilahdu ns. positiivisista. Ne kaikki on vain pilviä taivaalla, niitä menee ja tulee koko ajan, mutta minä en ole mikään niistä, minä olen taivas joka on pilvien takana aina kirkas. Miksi taivas pelkäisi jotain pilviä joita sillä kulkee, tai väsyisi niiden läsnäolosta? 

Mietin joskus tätä asiaa kun huomasin etten enää kauheasti välitä myöskään fyysisestä kivusta, jota minulla on perussairauteni (fibromyalgia) takia paljon. Se johtuu siitä, että en koe olevani yhtä kuin ruumiini tai edes ajatteleva mieleni. Jotenkin koen olevani "tietoisuuden tyhjä tila" jossa ruumiini, ajatukseni, aistimani aistimukset ja kaikki ovat vain kohteita. Ne eivät ole minua, ne ovat minussa. Ja koska ne eivät ole minua, mikään kipu tai tuska ei oikeastaan loukkaa minua, ne vain kulkevat minun lävitseni, ne ovat havaintoja tietoisuudessa joka olen minä.

t. 12

Sama täällä.elämäni on yksinkertaisesti umpikujassa. Kaikki elämäni unelmat ovat jo murskana, vaikka olen vasta alle 30. Minulla ei varaa opiskella yliopistotutkintoa(en saa opintotukea kandivaiheeseen), cv on katastrofi. En saa edes siivoojan työtä. Ja tottapuhuakseni 40-vuotta siivoojana tekisi itsarin vieläkin houkuttelevammaksi. Olen kuitenkin varsin älykäs ihminen, lattioiden pöly ei oikein stimuloi älyllisesti, eikä siivoojan palkoilla voi harrastaa mitä haluan. Perushoitajaksi minusta ei olisi, eikä motoriikkani sovellu ns. käsityöammatteihin. Samaten kaikki parisuhdehaaveet voi heittää pois, sillä kukaan fiksu ihminen ei halua jotain työtöntä tai siivoojaa. Parempi siis tappaa itsensä, teen tilaa muille. 

Mä toivon ihan tosissani että saisin syövän tai muun tappavan taudin. Rukoilen joka ilta että kuolisin. Tosin mulla ei ole ystäviä, perhettä eikä miestä niin ei mua kukaan jäisi kaipaamaankaan. En vaan pysty tappamaan itse itseäni mutta haluaisin kuolla :(

Ilmoittaudun. Lapseni kuolemasta on pian viisi vuotta ja melkein odotan milloin tapaan hänet taas...

Ymmärrän jollain tavoin, mutta itse olen löytänyt halun elää, nauttia kaikesta pienestä ja kauniista ja ennen kaikkea lasteni tähden, heille olisi kamalaa, jos minua ei olisi. Mutta tee nyt ihmeessä kaikkea mahdollista, ettei sitten vanhana tarvitse ajatella, että jäi elämä elämättä, kun aloit kaivata kuolemaa. Elämällä on kuitenkin oikeasti syvempi tarkoitus ja se on lahja, arvokas lahja, joka kerta.

Ainahan ap voit esim. muuttaa toimintatapojasi sellaisiksi, että se kuolema tulee ns."yllättäen", ettet tietentahtoen tapa itseäsi, esim. voi alkaa ajamaan jatkuvasti ilman turvavyötä tms. pientä.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:01"]Ilmoittaudun. Lapseni kuolemasta on pian viisi vuotta ja melkein odotan milloin tapaan hänet taas...
[/quote]

Ei se siitä odottelemalla parane, tee jotain asialle! Teitä ihme vinkujia riittää, mutta ei riitä pokkaa sitten tehdä mitään. Ei jatkoon, eikä edes heru säälipisteitä.

Minä toisaalta ymmärrän teitä, vaikka itse oikeastaan pelkään kuolemaa. Pelkään siis sitä, ettei sen jälkeen tapahdukaan mitään. Ja "ei sitä silloin tunne, turha sitä on miettiä" -vastaukset on kyllä jo niin kuultu. Kysehän on siitä, mitä kuolema minulle merkitsee tässä elämässä. Se on kuitenkin elämän päätepiste, joten jonkinlainen asenne siihen mielestäni pitää löytää. 

Kysyisinkin siis teiltä, jotka toivotte kuolemaa, että onko teillä mitään uskoa/maailmankatsomusta jonka turvin kuolemaa (ja elämää) katsotte? Vai ajatteletteko vain niin, että sitten itseä ei ole enää olemassa, ja siitä saa jollain tapaa lohtua?

[quote author="Vierailija" time="09.08.2011 klo 07:30"]Olen 30, kahden lapsen äiti. Naimisissa ja sairastanut kohtalaisen vakavan masennuksen. En tunne olevani mitenkään kovin masenunut, en edes ahdistunut. Tunnen vain kyllästymistä.


Kaikki tuntuu hyvin yhdentekevälle monella tapaa. JOs siis nyt eteen sattuisi syöpä, en luultavasti pistäisi sitä pahakseni. Jos joudun onnettomuuteen, en luultavasti välittäisi siitäkään. Kaikki otetaan vastaan. En kuitenkaan tietentahtoen ole tappamassa itseäni. Se tuntuu taas järjettömältä ajatukselta.


En vain pelkää enää kuolemaa. Läheisen hautajaisissa mietin, että voisin vaihtaa osia, aivan hyvin. En välittäisi enää välittää. En haluaisi tuntea iloa, surua, tuskaa, ahdistusta, innostusta, onnistumista. En jaksiasi pelätä.


Onko täällä ketään muuta yhtä oudossa tilanteessa elävää olentoa? Ymmärrätääköhän kukaan mitä yritän kertoa.
[/quote]Niin. Sinulla on masennus. Oletko ottanut lääkitystä?

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:07"]Ainahan ap voit esim. muuttaa toimintatapojasi sellaisiksi, että se kuolema tulee ns."yllättäen", ettet tietentahtoen tapa itseäsi, esim. voi alkaa ajamaan jatkuvasti ilman turvavyötä tms. pientä.
[/quote]Yep yep. Muistakaa riskeilijät kuitenkin että mukananne voitte viedä jonkun syyttömän. Joku menettää isänsä, äitinsä, lapsensa. Voi niitä rekkakuskiparkoja joiden rekan keulaan elämäänsä kyllästyneet päättää täräyttää. Elinikäinen sielullinen vamma - syyttömänä sivullisena, työtään tekevänä. Eiköhän ole sellaisiakin keinoja joilla ei pilaa muiden loppuelämää.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:21"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:07"]Ainahan ap voit esim. muuttaa toimintatapojasi sellaisiksi, että se kuolema tulee ns."yllättäen", ettet tietentahtoen tapa itseäsi, esim. voi alkaa ajamaan jatkuvasti ilman turvavyötä tms. pientä.
[/quote]Yep yep. Muistakaa riskeilijät kuitenkin että mukananne voitte viedä jonkun syyttömän. Joku menettää isänsä, äitinsä, lapsensa. Voi niitä rekkakuskiparkoja joiden rekan keulaan elämäänsä kyllästyneet päättää täräyttää. Elinikäinen sielullinen vamma - syyttömänä sivullisena, työtään tekevänä. Eiköhän ole sellaisiakin keinoja joilla ei pilaa muiden loppuelämää.
[/quote]

No ei tietenkään rekkaa tai muita ihmisiä päin! Vaan kallioon, mereen tms. Ei viedä muita!