Voiko lapsi selvitä erosta kohtalaisen hyvin ?

Omassa tapauksessani isäni oli lapsuudessani paljon poissa, joko töissä tai harrastuksessaan. Vanhempani erosivat ollessani 7v. Oli yhteishuoltajuus ja asuivat parin kilometrin päässä toisistaan. Eivät ikinä puhuneet pahaa toisistaan, eron syykin (toinen nainen) selvisi minulle vasta lähemmäs täysi-ikäisenä vaikka isäni asuikin pitkään tuon naisen kanssa yhdessä. Asuin pääosin äidillä, isälläni olin satunnaisesti mutta mielelläni, välillä parikin viikkoa yhtäjaksoisesti. Molempiin vanhempiin on edelleen lämpimät välit ja he tulevat toimeen keskenään kun meillä lasten juhlissa tapaavat. En muista isääni koskaan suuremmin ikävöineeni, suurin huoleni eron jälkeen oli äitini alakuloisuus kun olin kovin empaattinen luonteeltani. Ei siitäkään mitään traumoja ole jäänyt. Nyt olen onnellisessa parisuhteessa ja hyvin koulutettu, sinut itseni ja lapsuuteni kanssa.

Lapsemme oli 6 vuotias erotessa. Ero selitettiin niin, että isä muuttaa uuteen asuntoon ja lapsi pääsee isän luo yökylään paljon. Ainoa, mitä meidän lapsemme ikävöi, oli talo, josta äiti eli minä luovuin kun löysin uuden kumppanin. Me muutimme uuden kumppanin luo, jossa lapsi viihtyi todella hyvin, koska alueelta löytyi monta kaveria. Asumme lapsen isän kanssa kuitenkin muutaman kilometrin etäisyydellä toisistamme, ja tyttö pääsee nykyään vaikka pyörällä siirtymään vanhemmalta toiselle. Ja lapsi nykyään 10 vuotta.