Lue keskustelun säännöt.
Mäpä kuvailen teille, mitä on masennus.
07.08.2011 |
Makaan lattialla ja katson maassa lojuvia tavaroita. Katse osuu vaikkapa nyt käytettyyn nenäliinaan. Katselen nenäliinaa ja mietin, että pitäisi viedä tuo roskiin, varmaankin, kohta ehkä vien sen, ihan justiinsa. Kun seuraavaksi katson kelloa, huomaan, että kaksi tuntia on vierähtänyt.
Älkää tulko siis ikinä mulle paasaamaan, että positiivisella ajattelulla ja kunnon juoksulenkillä saan korjattua masennukseni.
Kommentit (66)
ai olla vain päivä kerrallaan, ja toivotaan että joku päivä paremmin? Voihan näinkin. Mutta saattaa kestää vuodet. Kokemuksesta tiedän, parasta on että nousee persettä ja lähtemään kävelylle. Jo 2 päivän jälkeen alkaa suuntaus kohti parempaa oloa. Enkä syyllistä masennuksesta. Miksi siitä pitäisi syllistää? Puhun hetkestä "NYT". Nyt pitäisi nousta, ja mennä kävelylle.
minä teen, sinun syyllistämisestäsi huolimatta.
Kuten sanoin jo, mä olen syömättä jopa 10 päivää tai enemmän kuukaudessa. Että lenkille lähtisin, kun en jaksa käydä kaupassa?
Tai kävellä 200m postilaatikolle?
En aio hankkiutua vielä syvemmälle masennukseen itkemällä sinun sanojesi vuoksi, kun en pysty siihen mihin sinä väität kaikkien pystyvän.
t.5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimin ihan normaalista, nauroin, kävin koulua ja tapasin jonkin verran ystäviänikin. Silti tuntui niin pahalle koko ajan, että halusin vain kuolla. Joka päivä itkin itkemistäni kun pääsin kotiin. Raastoin ja revin itseäni, nukuin piilossa pöydän alla ja ajattelin miten paha ja kylmä maailma on.
Olisin vain halunnut olla, maata sängyssä valkoisessa huoneessa, jossa valkoiset seinät. Olla vain niin kauan, että olisin taas jaksanut elää. Toisaalta olisinko sieltä enää koskaan pystynyt nousemaan, en tiedä.
Elämäni helvetillisimmät 5 vuotta. Ikinä enää musta ei olisi elämään noita vuosia uudelleen. Ei, vaikka mulla on lapset ja mies. Jos tietäisin mitä on edessä, en vain jaksaisi elää enää sen läpi. Näin siis jossitellen.
ai olla vain päivä kerrallaan, ja toivotaan että joku päivä paremmin? Voihan näinkin. Mutta saattaa kestää vuodet. Kokemuksesta tiedän, parasta on että nousee persettä ja lähtemään kävelylle. Jo 2 päivän jälkeen alkaa suuntaus kohti parempaa oloa. Enkä syyllistä masennuksesta. Miksi siitä pitäisi syllistää? Puhun hetkestä "NYT". Nyt pitäisi nousta, ja mennä kävelylle.
että kävelylle lähteminen olisi auttanut mua jotenkin toipumaan siitä masennuksen akuuttivaiheesta. Sen sijaan lääkitys, joka poisti ahdistusta, ja terapia, jossa sain käsitellä asioita, auttoivat niin, että pystyin sitten mm. harrastamaan liikuntaa.
Sä taidat nyt kuvitella, että masennus on vähän samanlainen, kuin sellainen väsynyt tila, jossa miettii, että lähtiskö lenkille vai ei. Sitä se ei kuitenkaan ole.
Kyllä voin sanoa, että muutos omissa asenteissa auttoi mua toipumaan (se on mielestäni tärkein asia), mutta ei se ollut mikään "nyt lenkille" -asenne, vaan sellainen, että ihan hetkeksi tuli sellainen olo, että ehkä koko elämä ei olekaan ikuisesti tätä samaa paskaa ja ehkä mä oonkin ihan ok tyyppi. Vähitellen nuo hetket piteni, ja sitten pystyi jo vaatimaankin itseltään jotain. Sitä ennen elämä meni paljolti siihen, että yritin hoitaa opiskelut, syödä jotain ja siivota välillä. Nukkumiseen piti varata paljon aikaa.
T: se keskivaikean masennuksen sairastanut
Mulla on ollut masennusta. En edes viitsi kertoa. Tiedän että 2h kävely joka päivä on alku. Liikunta erittää hormonia, jota lääkkeet yrittää keinotekoisesti tehdä.
Mulla on ollut masennusta. En edes viitsi kertoa. Tiedän että 2h kävely joka päivä on alku. Liikunta erittää hormonia, jota lääkkeet yrittää keinotekoisesti tehdä.
muttei kaikille. Omalla kohdallani voin sanoa, että liikunta auttoi sitten, kun pahin vaihe oli ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmittaa niin, että keskitasoisten älykääpiöiden maailmankuvaan ei mahdu käsitys siitä, millainen masentuneen ihmisen mieli voi olla. Aivan turha tulla vaikeasti masentuneelle sanomaan, että lähdepäs nyt lenkille. Mitä vittua se käveleminen tähän auttaisi. EI AUTA.
Itse olen masentuneena ollut täysin toimintakyvytön, vaikka muutoin olen esimerkiksi himourheilija. Mutta se 'terve' minä ei pystynyt vakuuttelemaan sille masentuneelle minälle, että se lenkki tekisi jotenkin hyvää. Vasta sitten, kun se pahin ahdinko ja ahdistus alkoi helpottamaan, jaksoi pikkuhiljaa keskittyä erilaiseen tekemiseen ja sai itseään vähitellen liikkeelle.
Nyt taas tunnistan itsessäni niitä oireita että olen masentumassa ja koska osaan oireet tunnistaa voin koittaa välttää sairastumista, voin taistella, mutta on päiviä jolloin on helpompaa vain antaa olla, maata ja itkeä, itkeä. Mulla meni pari-kolme vuotta paremmin, mutta nyt taas eräs negatiivinen tapahtuma josta en meinaa päästä yli, on laukaissut tätä masennusta. Helvetti sentään! Ja ulkoisesti musta ei kukaan uskoisi että sairastan masennusta. Olen menestyvässä työssä, olen huoliteltu, merkkilaukut heiluu olalla sun muuta typerää ja toisarvoista.
se on nykyisin sitä, että olen koko ajan niin huolissani jostain, etten pysty keskittymään esim. ihmisten kanssa puhumiseen saati mihinkään muuhunkaan. Aina kaikki sanovat, että eihän sitä voi koko ajan huolehtia siitä tai tästä tai tulee hulluksi, mutta kyllä näköjään voi. Huolenaihe vain vaihtuu mutta koko ajan on sellainen olo, kuin on ehkä ihmisellä joka odottaa tietoa siitä, onko läheinen selvinnyt leikkauksesta vai ei, ei pysty ajattelemaan mitään muuta vaikka pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikkuminen erittää endorfiineja ja dopamiinia. Yritä edes 3 päivää. Mitä menetät?
Liikkuminen erittää endorfiineja ja dopamiinia. Yritä edes 3 päivää. Mitä menetät?
kykene?
Aivan sama onko jalka poikki, vai tarpeeksi masentunut, ja siksi huonossa kunnossa. Ei pysty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai mitä vittua kävely auttaisi? Liikkuminen erittää endorfiineja ja dopamiinia. Yritä edes 3 päivää. Mitä menetät?
pointtia. Kun on tarpeeksi sairas, ei automaattisesti auta. Lievemmässä sairaudessa tai paremmassa vaiheessa voi hyvin auttaakin.
Ja tiedän kyllä mistä puhun, kun olen masennuksesta toipunut.
Vai onko kaikki laiskat oikeasti masentuneita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs MUIDEN (lähimmäisten, ystävien, terveydenhoidon ammatilaisten) pitäisi tehdä sinua auttaaksesi?
Miten laiskat erottuu masentuneista? Vai onko kaikki laiskat oikeasti masentuneita?
laiskat erottuu semmoisista ihmisistä, jotka makaa sängyn pohjalla vaikka jonkun fyysisen sairauden takia? Vai onko kaikki sairaalasänkyyn päätyneet potilaat laiskoja?
Ilmeisesti et tiedä, että masennus on psyykkinen sairaus. Tässä sinulle hieman tietoa masennuksesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus
(Ja jos alat nillittää, että Wikipedia on pelkkää nettikirjoittelua, niin sinäkin voit tutustua artikkelissa käytettyihin lähteisiin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat olla oikeesti vain väsynyt ja sua laiskottaa. Missä vaiheessa kk-kiertoa olet menossa? Mulla on tuollainen fiilis vajaa viikkoa ennen kuukautisten alkua.
Toinen lukee kirjoja ja surffailee, ratkoo ristisanatehtäviä jne.
Toinen vaan makaa. Onko kaikki makaavat fyysisesti sairastuneet sitten vain laiskoja vai masentuneita?
Minulla ainakin on alakulo sellainen aikalailla leimaava piirre.
Meillä on isänpuolen suku kaikenkaikkiaan aika ilotonta ja totista porukkaa.
Eikä se varmaankaan ole mikään sairaus . On vain taipumusta alakuloon.
Tällaiselle ihmiselle ei oikein voi edes sano, että kerroppa vitsi niin saadan nauraa.
alkoholi ehkä tilapäisesti, mutta huomenna tila olisi ehkä huonompi.
kokee/selviää siitä eritavalla. Omalla kohdallani kasvatus tekee sen etten voi antaa masennukselle valtaa vaan piilotan sen hyperaktiiviseen toimintaan. Siivoan jatkuvasti, olen tehokas töissä (oikeasti vain odotan työajan loppumista), en voi olla hetkeäkään paikoillaan ja esim lukea.
Oikeasti haluaisin vain ryömiä peiton alle, olla ihan yksin ilman perhettä, paeta kaikkea ja vain itkeä. Olen niin väsynyt henkisesti kaikkeen.
Elämäni on onnellista, vaikeuksista on selvitty ja tällä hetkellä taloudellinenkin tilanne suorastaan hyvä. On rakastava mies ja upeat lapset.
En pysty erittelemään syitä olotilaani enkä myöskään sitä miten purkaisin tämän kun ei ole mitään "purettavaa"?? Vain paha olo itseni kanssa ja menneisyydessä asia ja ihminen joka saa minut yhä suremaan.
Mun teini kanssa masentunut eikä jaksanut päälleen pukea.
Otin hoitovastuun itselleni ja hankin tietoa. Ajattelin ensin ravintoa ja siinäpä se olikin tässä tapauksessa. Aivot tarttee nääs omaa ravintoaan. Siihen ei kuulu nämä nopeat hiilarit millään tavoin. Ne ovat myrkkyä masentuneelle.
Sain arvokasta tietoa homeopaatilta ja niin alkoi rasvahappojen syönti = Omegat, Dha + muut vitamiinit.
Sinäkin voisit pienin askelin muuttaa tilannettasi ja todellakin mittauttaa kilpirauhasesi toiminta.
Tsemppiä sulle ja yritä ajatella jotain ihanaa mitä kaipaat:)
minä teen, sinun syyllistämisestäsi huolimatta.
Kuten sanoin jo, mä olen syömättä jopa 10 päivää tai enemmän kuukaudessa. Että lenkille lähtisin, kun en jaksa käydä kaupassa?
Tai kävellä 200m postilaatikolle?
En aio hankkiutua vielä syvemmälle masennukseen itkemällä sinun sanojesi vuoksi, kun en pysty siihen mihin sinä väität kaikkien pystyvän.