Miksi työtöntä nöyryytetään sillä että tippuu puolison tulojen takia tulottomaksi?
Niin väärin ja lisää avio- ja avoerojen määrää. Jokaiselle työnhakijalla kuuluu maksaa työnhakemisesta korvausta riippumatta siitä miten paljon puoliso tienaa.
Tai ainakin tulorajaa pitää korottaa niin että vasta 5000 ja ylimenevät puolison tulot leikkaavat työttömän työmarkkinatukea.
Kommentit (58)
johon hän on oikeutettu, kun ei ole sitä "liikaa tienaavaa" puolisoa virallisesti samassa taloudessa.
Aina.
Lainsäädäntö pitäisi muuttaa niin, että lapset otettaisiin huostaan, jos yksinhuoltaja ei saa puolessa vuodessa elämäänsä järjestykseen eron jälkeen. Eli ei ole töissä, eikä elätä itseään lapsiaan.
ja lapset jonotusjärjstyksessä adoptiojonossa oleville (ei tule myöskään byrokratiakuluja).
Huokeaa, järkevää ja tulevaisuuden kannalta toimivaa.
ensin 300 päivää sairaspäivärahaa ja sen jälkeen työkyvyttömyyseläke johtuen lasten huostaanoton aiheuttamasta masennuksesta ja siitä seuranneesta työkyvyttömyydestä.
Kaikki voittavat, eikä kukaan edelleenkään tee töitä.
Koska työmarkkinatuki on tarkoitettu hengissä pysymiseen. Muutoin kävisi helposti niin että hyvätuloinen puoliso kustantaisi kodin ylläpidon ja sapuskat ja työttömyyskorvaus jäisi toiselle taskurahaksi henkilökohtaisiin huvituksiin. Sitä paitsi tukeen vaikuttavaa tulorajaa korotettiin juuri. Kyllä yhdessä asuessa on vastuu myös toisesta osapuolesta.
Ja työkyvyttömyyseläkettä ei tulla perusteella tipu.
Ja jos sinusta tuntuu, että lusmuilu ei loppuisi, niin sitten vaan navetan taa.
Avoliitossa ei. Mutta Kela ja työkkäri laskevat silti avopuolison tulot tukiin vaikuttaviksi. Ihan nurinkurista. Jos ei ole elatusvelvollisuutta, miten voidaan olettaa, että toinen elättää?
V'tun paska systeemi.
masennus yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeisiin. Helppo tapa saada taskurahaa ja olla tekemättä mitään on hankkia masennusdiagnoosi.
oleva, joka tienaa paremmin kuin työttömänä.
Avoliitossa ei. Mutta Kela ja työkkäri laskevat silti avopuolison tulot tukiin vaikuttaviksi. Ihan nurinkurista. Jos ei ole elatusvelvollisuutta, miten voidaan olettaa, että toinen elättää? V'tun paska systeemi.
Ei avoliitossa ole tarkoituskaan roikkua vuositolkulla vaan jossain vaiheessa kannttaa mennä naimisiin. Jos ei kuulu kirkkoon niin vihkiminen onnistuu myös maistraatissa.
tarkoituksella muuttanut koskaan miehen kanssa yhteen, halusin säilyttää omat tuloni eli sen työttömyyskorvauksen.
Kukaan ei voi pakottaa aikuisia ihmisiä asumaan yhdessä, seurustella saa vaikka 365 päivää vuodessa.
kun määrätään laki, jolla kaikilta alle 65-vuotiaat masennusdiagnoosilusmuilta lopettaa eläkkeenmaksu.
Ja lapset tietty pois kaikilta kaltaisiltasi välittömästi. Kaksi viikkoa aikaa mennä töihin tai lapset lähtee.
tekee, kun ilman lapsiakin rahaa tulee? t. masentunut eläkeläinen 37v. joka ei ole masentunut vaan laiska.
kun määrätään laki, jolla kaikilta alle 65-vuotiaat masennusdiagnoosilusmuilta lopettaa eläkkeenmaksu.
Ja lapset tietty pois kaikilta kaltaisiltasi välittömästi. Kaksi viikkoa aikaa mennä töihin tai lapset lähtee.
sä sitten luulet olevasi turvassa masennukselta tms. sairauksilta. Tai etteivät lapsesi voi sairastua?
Mä en kehtaisi edes provoilla noin, sen verran pelkään pahaa karmaa.
eläkkeen, elämä on vielä ihan mukavaakin, verrattuna vaikka MS-tauti-diagnoosilla saatuun eläkkeeseen.
Masennuskun saattaa helpottaa ja elämä alkaa taas maistumaan, MS-tauti harvemmin.
37-vuotiaana eläkkeelle elämänhallinnan puutteen ja laiskan luonteen takia.
sille. Piti puoli vuotta teeskennellä hullumpaa kuin on ja varmistaa siten eläkepäätös ja kunnon diagnoosi.
Elämänhallintani on kunnossa, ei laskuja tai vuokria rästissä, ruokaa on enkä juo tai polta.
Minä en koskaan joudu tilanteeseen, jossa minusta tuo on pyrkimisen arvoinen tila. Roikkua hulluna muiden ristinä.
yksinhuoltajan lasten ilmaisen päivähoidon ja yksinhuoltajan ja lasten vuokra-asunnon asumistuen, kuin että maksaisi naurettavan pienen 500€:n työttömyyskorvauksen ydinperheen työttömälle puolisolle.
No, sehän on vain valintakysymys, joka tapauksessa yhteiskunta maksaa.