auttakaa en tiedä petinkö vai en...
En osaa päättää petinkö miestäni vai en. Joka tapauksessa tapahtuman jälkeen ja tajutessani ”mitä tulikaan tehtyä, oli sellainen olo, että olin pettänyt miestäni” Nämä on sitten tosi hataria muistikuvia, koska olin oikeasti ihan kamalan humalassa ja en muista edes loppuillasta, miksi olin lähtenyt baarista pois ja taksilla kotiin.
No asia tapahtui näin, olin kavereiden kanssa juomassa ja baarissa…sitten tuttu mies alkoi yhtäkkiä esitellä, että se haluaisi minua…Minä ”no ei varmasti” jne. jne. Kuitenkin nautin huomiosta ja mielestäni ehkä jotenkin pyörittelin peppua siinä sen tyypin lähellä ja leikilläni hinkkasin itseeni siihen…Sitten hänen sormensa yhtäkkiä oli a) joko minun pimpassani tai b) siinä housujen päällä. En siis tajunnut yhtään miten se sormensa pisti sinne (tai en tajunnut sitä pistämistä) ja pari sekuntia se piti niitä siellä, jolloin mielestäni nautin siitä (ja muistaakseni olin hölmistynyt miksi se otti ne pois sieltä…toisaalta, jos se olisi pitänyt kauemmin ja olisin tajunnut kunnolla tilanteen en ehkäö olisi antanut pitää niitä siellä). Mielestäni asia tapahtui niin, että menin leikilläni sen syliin istumaan jolloinka se samassa pisti ne sinne (vaikka tyyppi väitti, että olisin eka tullut sen syliin ja se olisi sitten pistänyt) ja nautin ehkä sen pari s. ja sit nousin pois…Mutta jotenkin muistelen että minulla oli sellainen olo silloin, että olisin halunut sen jatkuvan.. No kuitenkaan kun en tehny sen asian eteen mitään ehkä sitä voi pitää, että tuo ei ollut pettämistä.
Mutta varma olen että sänkyyn en olisi mennyt hänen kanssaan, mutta en tiedä voiko tuota sormettamisjutusta nauttimista pitää pettämisenä…
Tuo on kyllä tilanne, että ei tuollaisesta osaa puhua aikaisemmin parisuhteessa, koska ei sitä oleta, että joku työntää sormet pimpsaan.. ja tuosta syliin istumisestakin vähän vaikuttaa, että tyyppi vetäs mut syliin tai jotain.. Ehkä se mitä tein väärin, oli nauttia toisen huomiosta vähän liikaa…lähteä siihen mukaan…
Kommentit (44)
En osaa päättää petinkö miestäni vai en. Joka tapauksessa tapahtuman jälkeen ja tajutessani ”mitä tulikaan tehtyä, oli sellainen olo, että olin pettänyt miestäni”
ap
Turha sitä on enää miettiä muutenkaan,kun ei ole pelkoa raskautumisesta tai taudeista.pieni sormiharjoittelu on ihan jees.
sä sitten päätit hioa vielä tätä juttua paremmaksi..
Jos et, olet pettänyt häntä.
Lisäksi kerrotko itse esim. jos olet halunut jotakin muuta ihmistä...tai joku muu on jostain syystä saanut seksuaaliset halusi herämään.
ap
Etkös jo vastikään pohtinut pitkän ketjullisen samaa. Keksi uusi.
Etkös jo vastikään pohtinut pitkän ketjullisen samaa. Keksi uusi.
Etkös jo vastikään pohtinut pitkän ketjullisen samaa. Keksi uusi.
siis kaikki oleelliset asiat samaan viestiin.
ap
Jos et, olet pettänyt häntä.
Lisäksi kerrotko itse esim. jos olet halunut jotakin muuta ihmistä...tai joku muu on jostain syystä saanut seksuaaliset halusi herämään.ap
miten mieheni esim. voisi auttaa asiassa?
ap
mitä luulet että miehesi sanoisi tuosta, jos kertoisit? Mikä suhteessanne on pettämistä? Eihän sitä ulkopuolinen voi sanoa, joillakin esim. suutelu on sallittua ja joillakin ei saa flirttaillakaan.
vaan ne on joka suhteessa erilaiset. Toisessa suhteessa on pettämistä edes puhua toisen sukupuolen edustajan kanssa, tai suudella, tai kävellä käsikädessä. Toisessa suhteessa voi panna kenen kanssa huvittaa ja miten huvittaa ilman että se on pettämistä. Jokaisessa suhteessa on omat sääntönsä.
Meillä esim saan tehdä naisten kanssa ihan mitä haluan, mutta miesten kanssa en saa seksiä harrastaa. Jos siis annan pilluni nuoltavaksi, niin se riippuu nuolijan sukupuolesta petänkö vai en.
se gubbe on kuitenkin pamputtanut sinua koko yön b-rappuun sohvankulmalla. Nyt lausut sata Ave-Mariaa ja itseruoskinnat päälle.
mitä luulet että miehesi sanoisi tuosta, jos kertoisit? Mikä suhteessanne on pettämistä? Eihän sitä ulkopuolinen voi sanoa, joillakin esim. suutelu on sallittua ja joillakin ei saa flirttaillakaan.
b) ne sormet oli yhtääkkiä siellä (enkä edes tiedä, oliko ne sisässäni vai housujen päällä)...
Kaikki on niin epäselvää, tapahtui nopeasti ja hankala selittää, että en oikein itsekään tiedä mitä tapahtui...
Jos ajattelisin näin päin, että mieheni olisi ollut humalassa jostain kumman syystä munasillaan, vaikka kotibileissä ja jos joku nainen olisi mennyt runkkaamaan miehen munaa ja mies olisi siinä asian pari s. nauttinut ja sitten tajunut missä mennään...niin kai pystyisin antamaan anteeksi, mutta asia voisi olla todella vaikea tajuta.
Ja tuossa tämä asia tosiaan tapahtui niin, että en ollut pyytänyt mitään...se vain tapahtui...
Ehkä mies olisi vihasin siitä, miksi olen ollut niin tolkuttomassa kunnossa, että olen sallinut tuon tapahtuvan.
ap
Jos et, olet pettänyt häntä.
Lisäksi kerrotko itse esim. jos olet halunut jotakin muuta ihmistä...tai joku muu on jostain syystä saanut seksuaaliset halusi herämään. ap
miten mieheni esim. voisi auttaa asiassa? ap
Sellainen temppuilu toisen henkilön kanssa, mistä ei voi kertoa omalle puolisolle, on pettämistä.
Sä oot mun mielestä pettänyt, ja sulla on kaksi vaihtoehtoa: kertoa miehellesi ja kärsiä seuraukset tai olla kertomatta ja kärsiä seuraukset.
Ja tuossa tämä asia tosiaan tapahtui niin, että en ollut pyytänyt mitään...se vain tapahtui...
että vielä kaikki tapahtui yllätäen ja pyytämättä ;D
Onko nimesi Anneli?
sen alkoholin kanssa. Ja kunnon vermeet päälle et kukaan ei pääse lipsauttaan mitään sisään.
Ja tuossa tämä asia tosiaan tapahtui niin, että en ollut pyytänyt mitään...se vain tapahtui...
että vielä kaikki tapahtui yllätäen ja pyytämättä ;D
Onko nimesi Anneli?
ap
no ei sulla tosiaan ole kuin kaksi vaihtoehtoa, kertoa ja katsoa miten mies reagoi tai olla kertomatta. Kukaan muu kuin miehesi ei voi sanoa, oliko tuo hänen mielestään pettämistä ja jos olisi, niin kuinka anteeksiantamatonta.
ap