Me saattiin kutsu häihin..ja sitten se kutsu peruttiin:D
Saatiin siis jo kesäkuussa kutsu elokuun loppupuolella oleviin häihin. Emme ole sukua hääparille vaan ihan tuttavia, olemme kyllä tunteneet toisemme pitkään. Tänään sain morsiamelta sähköpostia jossa peruivat kutsun, kuulemma ovat kutsuneet lopulta liikaa vieraita joten peruvat nyt osan kutsuista, tulivat kuulemma siihen tulokseen haluavat sittenkin kutsua eräitä ihmisiä joten karsivat toisesta päästä. Kyse ei ole mistään henkilökohtaisesta möksähdyksestä koska olivat tehneet saman muutamalle muullekin yhteiselle tuttavalle, tiedän koska nämä soittivat minulle tänään kummastuneina. No ei tämä nyt oikeasti vakavaa ole, mutta huvittaa ja tuntuu uskomattomalta että joku kehtaa toimia noin, jestas! :D Kun häihin olisi ollut enää pari viikkoa niin olimme jo hankkineet lahjan ja itse ostin asunkin häihin.Saatiin siis jo kesäkuussa kutsu elokuun loppupuolella oleviin häihin. Emme ole sukua hääparille vaan ihan tuttavia, olemme kyllä tunteneet toisemme pitkään. Tänään sain morsiamelta sähköpostia jossa peruivat kutsun, kuulemma ovat kutsuneet lopulta liikaa vieraita joten peruvat nyt osan kutsuista, tulivat kuulemma siihen tulokseen haluavat sittenkin kutsua eräitä ihmisiä joten karsivat toisesta päästä. Kyse ei ole mistään henkilökohtaisesta möksähdyksestä koska olivat tehneet saman muutamalle muullekin yhteiselle tuttavalle, tiedän koska nämä soittivat minulle tänään kummastuneina. No ei tämä nyt oikeasti vakavaa ole, mutta huvittaa ja tuntuu uskomattomalta että joku kehtaa toimia noin, jestas! :D Kun häihin olisi ollut enää pari viikkoa niin olimme jo hankkineet lahjan ja itse ostin asunkin häihin.
Kommentit (49)
Enpä kyllä kehtaisi mitenkään perua kutsuja jälkikäteen. Keksisin vaikka mitä, että kaikki saadaan mahtumaan.
Huhhuh! Mukavia häitä heille vaan!
kutsujen perumisen, jos koko häät peruuntuisivat. Olikohan häälahjalistalla kalleimmat vielä ostamatta?
kunnolla harkittava ja ajateltava mihin on varaa, eli ilmeisesti häät olis tullut parille liiian kalliiksi???
ensin tarkat laskelmat mitä häät maksaa, montako on varaa kutsua, ja sit listaan ne jotka haluu kutsua,
ja yhtälö onko kaikkia varaa kustua, jos ei ,niin sit listasta pois ENNEN KUTSUJEN LÄHETTÄMISTÄ!!!!!
TÖRKEE PARI
en kyllä lähettäs lahjaa , enkä edes korttiakaan..... tai sit lähettäisin ihan piruuuuuttaaaaan.....
Sulhanen soitti ja sanoi, että kutsu oli lähtenyt vahingossa. Heidän oli pakko karsia kutsulistaa...
En tajua, miten kukaan kehtaa..
Multakin tulee vaikka en viestiä kahdesti laita. Mutta siis on kyllä tosi tökeröä käytöstä hääparilta...ne vieraslistat mietitään ennen kutsujen lähetystä!! Laita ap lahja piruuttasi postissa.
Jos et niin paikalle vaan kutsukortti käsilaukussa.
Meitä pyydettiin miehen työkaverin lapsen kummeiksi. Mies oli sanonut, että keskustelemme yhdessä (siis minä ja mieheni) asiasta ja hän vastaa seuraavana päivänä. Päätimme yhdessä lupautua kummeiksi, mutta kun mies sitten seuraavana päivänä kertoi tämän työkaverilleen hän sanoikin, että olivat päättäneet sittenkin pyytää naapureitaan kummeiksi... Okei...
Olisin ehkä vielä ymmärtänyt jos kysyjä olisi ollut lapsen isä mutta kun kysyjä oli nainen, laspen äiti niin olin vähän hölmistynyt.
Seuraavan kerran, kun tulevat kylään, niin nostat sen lahjan oikein esille ja kerrot kuinka otittekin sen sitten omaan käyttöön tai kerrotte kuinka saittekin sen lahjan sitten annettua Kylli-tädin 70 v lahjaksi tms. Kun jäi kerran turhana hyllyyn.
Jos et niin paikalle vaan kutsukortti käsilaukussa.
lahjan, lastenhoitajan, matkan ja jopa majoituksen tässä vaiheessa.
ihan oikeasti mukava ja fiksun oloinen pari, olin ja olen vieläkin hämmentynyt tästä asiasta. Pari muuta peruutuksen saanutta olivat tosi vihaisia koska olivat tosiaan jo sopineet työasiat, hotellit ja lastenhoidot häiden ajaksi. Me ostettiin lahjaksi suht arvokas kylpylän hemmottelulahjakortti ja juuri miehen kanssa puhuttiin että todellakin käytetään se itse ja uuden koltun kanssa lähden sitten kylpylälomalla juhlimaan:D
Jos omalle kohdalleni olisi sattunut, niin tekisi kyllä tehdä mieli joku källi ja tosiaan vaikka mennä sinne häihin.
Moukkamaista.
Tämähän kertoo jo sen, että siellä on kireä tunnelma ja homma ei pelitä. Mahtaakohan morsian vallan vetää vielä itkupotkuraivarit, kun ei kaikki sujukaan juhlapäivänä mainiosti.
Ylimitoitetut, mahtipontiset hään tekeleet.
Mitä sanoitte puhelimessa, vai viestikö tuli vain? Olisin kyllä itse ollut sen verran suivaantunut ja varmaan kivahtanut että he varmaan ovat sitten kuitenkikn budjetoineet nämä viime hetken peruutusten aiheuttamat kulut vieraille eli juurikin vuorojen vaihdot (menetettyjä tuloja pyhänä), turhaan ostetut vaatteet jne.
Ei kai kukaan ainakaan erehdy lahjaa lähettämään näille perujille???
Mitä sanoitte puhelimessa, vai viestikö tuli vain? Olisin kyllä itse ollut sen verran suivaantunut ja varmaan kivahtanut että he varmaan ovat sitten kuitenkikn budjetoineet nämä viime hetken peruutusten aiheuttamat kulut vieraille eli juurikin vuorojen vaihdot (menetettyjä tuloja pyhänä), turhaan ostetut vaatteet jne.
Ei kai kukaan ainakaan erehdy lahjaa lähettämään näille perujille???
Ajattelin että mietin ensin yön yli. ApAjattelin että mietin ensin yön yli. Ap
jotka saisivat masut täyteen hääkakusta ;)
Tai sitten voitte vaan vastata lyhyesti: "Asia selvä." Tai vielä lyhyemmin "ok".
Mitä jos kutsunne katosi postissa oikeasti?
Ja hän luulee, että ette halunneet tulla häihin.
Meille kävi niin muutama vuosi sitten ja yhden viestin takia (tai sen takia etten jostain syystä saanut sitä sähköpostia) viileni välit pariksi vuodeksi kunnes asia selvisi.