Lue keskustelun säännöt.
Voi ei, en osannut onnitella kaveria kolmannesta raskaudesta
02.08.2011 |
vaan purskahdin epäuskoiseen ja vähän säälivään "tervetuloa kerhoon"-nauruun. Itselläni on kolme alle kouluikäistä lasta ja viimeisin (vauva)vuosi on ollut melkoista hässäkkää ja hermojen kiristelyä.
Kaverilla ei varmaan näin käykään, niiden esikoinen lähtee jo kouluun kun vauva syntyy ja sen mies on säännöllisissä päivätöissä 8-16, joten ei varmasti tällaista kaaosta tulekaan.
Mutta vähänkö hävettää. En vaan voinut mitään, olin juuri selvittänyt päivän ties kuinka monennnen älyttömän riidan, siivonnut vauvan kakkaa niin vauvasta kuin itsestänikin, keittänyt ruuan pohjaan ja omat hermot olivat aivan katkeamispisteessä. Yritin kyllä koota itseni ja onnitella asiallisesti, mutta eihän sitä enää saa korjattua :(
Kommentit (5)
hän pahoitti tuosta mielensä, eikä tule enää koskaan noteeraamaan sua hyvänä kaverina, vaan ikuisesti sellaisena, joka häntä loukkasi tärkeimmällä hetkellään...
Sellaista se on, elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja sanot että jäi sellainen olo etä saatoit kuulostaa törkeältä kun onnittelit raskaudesta mutta se johtui edellä mainituista syistä.
Olet vilpitön ja pyydät anteeksi ja onnittelet vielä kerran kunnolla.
Aina voi päästä sammakko ja kyllähän sen ystävien kesken yleensä voi korja olemalla vilpitön!
ja sanot että jäi sellainen olo etä saatoit kuulostaa törkeältä kun onnittelit raskaudesta mutta se johtui edellä mainituista syistä. Olet vilpitön ja pyydät anteeksi ja onnittelet vielä kerran kunnolla.
Aina voi päästä sammakko ja kyllähän sen ystävien kesken yleensä voi korja olemalla vilpitön!
ap teillä.
Meillä oli isommat 5 ja 2,5 kun kuopus syntyi, ja rakennettiin taloa + miehellä täydet työpäivät. Ei ollut mitenkään kamalaa, lapset ei tapelleet älyttömästi, eikä elämä ollut mitään kaaosta. En ole superäiti todellakaan, ja mun lapsista kaksi kolmesta on myös melkoisen helppoja tempperamentiltaan. Kaikki ovat poikia.
Sinuna ottaisin luurin käteen, ja sanoisin juuri tuon, mistä itsekin sanoit, että SINULLA on esn verran hankalaa, että peilasit tilannetta omaasi, ja siitä reaktiosi.
ja sanot että jäi sellainen olo etä saatoit kuulostaa törkeältä kun onnittelit raskaudesta mutta se johtui edellä mainituista syistä.
Olet vilpitön ja pyydät anteeksi ja onnittelet vielä kerran kunnolla.
Mielenkiinnosta kysyn että miksi olet sitä mieltä ettei asiaa saa enää korjattua???