Lastenpsykiatri: Valta perheissä siirtynyt lapsille

Omassa lapsuudessani lapsia ei huomioitu mitenkään missään päätöksenteossa olipa kyse minulle ostettavasta pyörästä tai lomista. Vanhemmat päättivät ja that's it. Vielä nykyisinkin vanhemmat suhtautuvat minuun kuin viisivuotiaaseen vaikka olen keski-ikäinen. Heidän mielestään he saavat päättää, olemmeko loman kotona kaappeja siivoamassa vai käymmekö reissussa. Ihan oman mielenterveyteni takia minun on pakko pitää heihin etäisyyttä vaikka en haluaisi.



Omat lapsemme olemme kasvattaneet ihan eri tavalla. Lapsia on kuunneltu ja heidän mielipiteensä otetaan huomioon, tietysti tässä vaikuttaa lapsen ikä. Valtaa ja vastuuta lapselle annetaan sitä enemmän, mitä ikää tulee. Esikoinen muutti jo pois kotoa, autan pyydettäessä, mutta en tunge nenääni joka asiaan tai määräile.



Vuosia sitten vietin viikonlopun porukassa, johon kuului mm. kaksi kolmikymppistä ja heidän äitinsä. Pitkään ihmettelin, mikä heidän välillään oli niin outoa, kunnes keksin: tämä nainen kohteli aikuisia lapsiaan kuin aikuisia kohdellaan. Tähän pyrin itsekin.

mutta, jos lapsellani on noin vahvat mielipiteet esim. siitä, mitä vanhemmalle tai aikuiselle voi tai kannattaa sanoa, niin mielestäni meillä on hänen kanssaan keskustelun paikka.



eikö lasten kanssa sitten tulisi keskustella kaikista elämän asioita. onko se siis vallan menettämistä, että keskustelee kaikesta, eikä tyydy totetamaan, että asia on näin ja piste.



kenen kanssa lapsi sitten käy näitä keskusteluja, vai oletko sitä mieltä, että hän apinoi mielipiteeni, jos en siitä keskustele.



kerro vielä lisää, ajatuksesi oli mielenkiintoinen.



t. 54

mutta rajaan asti siitäkin.



Muiden perheiden ratkaisut ei teille kuulu, ja se kannattaa lapselle tehdä kyllä selväksi heti kärkeen - sen kummemmin keskustelematta.

Itse uskon että tuo pitää aika hyvin paikkaansa, etenkin kun miettii monia tuttujen tai naapureiden lapsia.

Ei meillä, mutta muilla :) Näinähän se aina menee.

Yleisesti ottaen todettakoon, että ihmiset on aika sokeita omille "väärille" toimintatavoilleen jne.

entäs jos lapsen kaveri kertoo vanhemman pakottavan johonkin muuhun asiaan, niin sanotaanko siihenkin vaan lapselle että oli mitä oli ei kuulu meille. Eli miten lapselle opetetaan hyväksyttävyyden arviointia ellei sitten juuri keskustelemalla lapsen maailmaan sopivista tutuista ja helpoista aiheista kuten harrastuksista. Vaikea sitä on heti heittää seiskavuotiaalle, että mikä mielipide sulla on vaikka tuosta kiinteistöverouudistuksesta, onks pienten kuntien kannalta oikein.... no joo...

Muiden perheiden ratkaisut ei teille kuulu, ja se kannattaa lapselle tehdä kyllä selväksi heti kärkeen - sen kummemmin keskustelematta.

Koska jos tuollaisesta lähtee keskustelemaan, saa vääntää seuraavat 12 vuotta aiheesta: Miksi noi saa sitä, mutta minä en, miksi naapurin lapsi pääsee tuonne, mutta minä, kaikki muut saa, mutta minä en, kaikki muut pääsee, mutta minä en...



No, ainakin on sitten puuhaa lähitulevaisuudessa.



Meillä on lähipiirissä sellainen äiti, joka jatkaa tuosta vielä sitten niin, että hän soittelee kaikki lapsensa kaverien äidit läpi, jotta nämä tekisivät sitten jatkossa samoin kuin hän...



Että siitä vaan. Hauskaa loppuelämää!

mutta rajaan asti siitäkin.

Muiden perheiden ratkaisut ei teille kuulu, ja se kannattaa lapselle tehdä kyllä selväksi heti kärkeen - sen kummemmin keskustelematta.

Itse en noteeraisi muiden lasten kommentteja paljoakaan.

Ja meillä lapsi kyllä rakastaa harrastuksiaan eikä ikinä luopuisi niistä! :) Kannattaa miettiä ehkä sitäkin, että ehkä harrastus on lapselle väärä? On tosi ikävää joutua harrastamaan sitä mitä äitikin aina haaveili harrastavansa, mutta ikinä ei ollut varaa...

Lapsesi vahvuus saattaa piillä jossakin muussa.

Mutta samaa mieltä olen, että jos jotain on aloitettu, niin käydään kausi loppuun. Selitykseksi riittää jo sekin, että siitä on jo maksettu, joten se on myös käytävä. Itse olen aina antanut harrastuksien suhteen lapselle vaihtoehtoja ennen aloittamista, esim näin: haluatko mennä jalkapalloon, jääkiekkoon vai painiin? Joskus lapsi saattaa ehdottaa myös jotain muuta harrastusta jota voi myös harkita. Näin päätös tehdään YHDESSÄ lapsen kanssa.

Arvasin nimittäin, että tänne tulee heti esimerkkejä kuinka ei ole saanut lapsena päättää mistään. Ei tietenkään mikään ruoskan kanssa ei:n hokeminen ole yhtään sen parempi juttu kuin curlaaminenkaan.



Mutta kyllä se niin on, että perheessä pitää olla selvillä se, että vanhemmat on auktoriteettejä. Lapset saavat sitten ikätasonsa mukaan päättää pienemmistä asioista. Totta kai vastuu päätöksistä siirtyy aina sitä mukaan lapselle, mitä vanhemmaksi hän kasvaa. Ja itse kuulutan myös niiden käytöstapojen perään. Ja sen perään, että vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa.

Itse tunnen montakin "suurten ikäluokkien lasta" joilla on selvä persoonallisuushäiriö. Siis niin selvä, ettei sitä voi mitenkään olla huomaamatta. Sotien jälkeen monilla vanhemmilla ei vaan ollut aikaa lapsille ja usein vanhemmat lapset kasvattivat pienempänsä. Lisäksi oli näitä sodassa traumatisoituneita vanhempia joista ei vaan enää ollut kasvattajiksi.

entäs jos lapsen kaveri kertoo vanhemman pakottavan johonkin muuhun asiaan, niin sanotaanko siihenkin vaan lapselle että oli mitä oli ei kuulu meille. Eli miten lapselle opetetaan hyväksyttävyyden arviointia ellei sitten juuri keskustelemalla lapsen maailmaan sopivista tutuista ja helpoista aiheista kuten harrastuksista. Vaikea sitä on heti heittää seiskavuotiaalle, että mikä mielipide sulla on vaikka tuosta kiinteistöverouudistuksesta, onks pienten kuntien kannalta oikein.... no joo...

Pian löydät itsesi tilanteesta, missä oma pikkuvanha lapsesi arvostelee hiekkalaatikolla muita äitejä sanoin "meidän äidin mielestä..." jne. Ja usko pois, siinä tilanteessa on aika tukala olla...

Moraalia ei voi opettaa, se tulee jokaiselle itsestään. Voit opettaa mitä saa ja mitä ei saa tehdä ja lapsi itse hoksaa hyvän ja pahan eron kasvunsa myötä.

Mutta muiden perheiden asioista keskustelu kannattaa lopettaa heti alkuunsa. Opeta ennemmin niin, että "näin on hyväksyttävää tehdä" ja jätä ne huonot vaihtoehdot luettelematta. Eli "sinun on käytävä harrastuksesi loppuun, koska olemme maksaneet tästä kaudesta, tämän jälkeen voimme keskustella korvaavasta harrastuksesta, jos tämä ei tuntunutkaan mieleiseltä" eikä "lapsi ei voi itse päättää milloin lopettaa harrastuksensa".

en minä ainakaan.



enhän ymmärrä suurta osaakaan lapsen kiinnostuksen kohteista esim. foorumit ja meset, digikamerat, musiikinteko-ohjelmat jne. että olen kyllä ihan oppipojan asemassa näissä asioissa.



tästä ei ole sitten pitkäkään matka siihen, että lapsi alkaa ehdottelemaan, miten asioita voitaisiin perheessä tehdä ja sitten kun ajatukset on hyviä, niin niitä jopa otetaan käytäntöön.



sitten olenkin synbioosissa lapsen kanssa ja lapsi ei varmasti ole niitä, jotka ottaa kirjan esille vain siksi, että joko jossain sanoo niin vaan siksi, että tietää miksi kirja otetaan esille ja miten systeemi toimii.



eli jos opettajat ei tavallaan "myy" eli siis perustele tuntiensa sisältöä lapsille, ei nykypäivän lapsi anna vastakaikua vain, koska joku sanoo jotakin.



vaikka ennen opeille naureskeltiin, niitä toteltiin mutta nykyään ei enää tehdä niin vaan suoraan näytetään, että systeemi ei toimi. pitäisikö koulunkin muuttua, ei vain lasten toimia kuten aina ennenkin?



kysynkin vaan, että jos yhteiskunta ja tapa toimia muuttuu, niin miksi oletetaan, että lapset ei muuttuisi?

Lisäksi oli näitä sodassa traumatisoituneita vanhempia joista ei vaan enää ollut kasvattajiksi.

vaikea kuvitella että olisi enää sama ihminen jos olisi tappanut ihmisiä ja pelännyt henkensä edestä kuukausia, vuosia.

eli aikuinen uskoutuu huolistaan ja stressistään lapselle. Rahahuolet, ihmissuhdehuolet, aairaudet, kuolemat. Minulle oli tuttua lapsena ottaa osa äidin taakasta 10-vuotiaille hartioilleni.

edelleen ovat ihan sidoksissa, asuvatkin ikkunat vastakkain. Siskoni on käytännössä elättänytkin äitini koko aikuisen ikänsä. Jätti myös omat lapset tekemättä, koska piti huolehtia pikkusiskostani ja äidistäni.



Traagisinta tuossa on se, että siskoni ei myönnä tätä - vaan hänestä minä olen näytelmän konna. Itsekäs paska, joka ei "välitä" äidistään. Siis äitinsä tekosia ei näe ollenkaan.

Työpaikkaa on vaikea saada, jos ei osaa käyttäytyä hyvin, puhumattakaan ihmissuhteista. Minusta Suomessa on paljon jo ihan aikuisia, jotka eivät siksi pääse töihin tai saa parisuhdetta, koska eivät osaa huomioida muita ihmisiä ja käyttäytyvät törkeästi. Myöskin arvomaailma on monella vinksallaan, ollaan "minä minä minä"-ihmisiä, muilla ei väliä.

Hänelle ei ole kotona opetettu lainkaan vastuullisuutta ja muiden huomioimista. Käyttäytyy aivan holtittomasti: sotkee kotonaan ja kylässä, ei siivoa jälkiään, roskaa kaupungilla, huutelee ihmisille rumasti, rikkoo jopa tavaroita, pelaa huoneesaan jatkuvasti jotain väkivaltapelejä tietokoneella. Kavereita on kuulemma vaikea saada ja pitää, tyttöjen kanssa ei osaa jutella ollenkaan, haukkuu huoriksi yms.



Minusta vanhempien pitäisi ohjata lapsiaan hyvään käytökseen.

Saatiinpa tähänkin keskusteluun yksinhuoltajien syyllistäminen. Voin kyllä ihan kertoa, että nämä "vapaan kasvatuksen" helmet löytyvät ihan ydinperheistäkin. Se että juuri sinun tuttavapiiristäsi ei niitä löydy, ei tarkoita etteikö niitä olisi ollenkaan.

Kaikki lapsen käytökseen liittyvät asiat eivät todellakaan ole vanhempien vika tai huonon kasvatuksen tulosta mutta osa on. Ja toki yhteiskuntakin on muuttunut vuosien varrella, mutta ei se silti poista kaikkea vanhempien vastuuta.

Hohhoijaa..juu yksinhuoltaja sitä yksinhuoltaja tätä. Meillä lapset kasvavat juurikin tiukassa kurissa, koska en pärjäisi muuten yksin heidän kanssaan! Minun on pakko olla tiukka ja opettaa hyville tavoille, koska ihan nyt esimerkiksi ruokaostosten tekeminen kahden alle 3 vuotiaan kaupassa juoksentelevan riiviön kanssa olisi lähes mahdotonta. On toki yksinhuoltajia, joilla symbioottinen suhde lapseensa, mutta ihan samalla tavalla ydinperheitä, joissa esim. huono parisuhde ja vanhempi yrittää kompensoida tilannetta liiallisella kiintymyksellä lapseensa.

mutta rajaan asti siitäkin. Muiden perheiden ratkaisut ei teille kuulu, ja se kannattaa lapselle tehdä kyllä selväksi heti kärkeen - sen kummemmin keskustelematta.

Kun lapsi ihmettelee, miksi Essin perheessä ei ole sitä tai tätä niin kerron, että Essin äiti valitsi jo kouluiässä pissiksen roolin ja noudatti sitä, ei lukenut läksyjään, ei käynyt koulua kunnolla ja lopputuloksena on se, että ei auto on aina vanha ja käytetty, mies vaihtuu uuteen vuosimalliin säännöllisesti. Tai kun jollain kaverilla näyttää olevan rahaa valtavasti, kerron siitä, että perheellä on enemmän lainaa kuin mitä pystyvät maksamaa eli elävät velaksi, joskus se kostautuu.

Minusta muiden perheiden valinnat ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten omat teot vaikuttavat elämään.

en minä ainakaan.

enhän ymmärrä suurta osaakaan lapsen kiinnostuksen kohteista esim. foorumit ja meset, digikamerat, musiikinteko-ohjelmat jne. että olen kyllä ihan oppipojan asemassa näissä asioissa.

tästä ei ole sitten pitkäkään matka siihen, että lapsi alkaa ehdottelemaan, miten asioita voitaisiin perheessä tehdä ja sitten kun ajatukset on hyviä, niin niitä jopa otetaan käytäntöön.

sitten olenkin synbioosissa lapsen kanssa ja lapsi ei varmasti ole niitä, jotka ottaa kirjan esille vain siksi, että joko jossain sanoo niin vaan siksi, että tietää miksi kirja otetaan esille ja miten systeemi toimii.

eli jos opettajat ei tavallaan "myy" eli siis perustele tuntiensa sisältöä lapsille, ei nykypäivän lapsi anna vastakaikua vain, koska joku sanoo jotakin.

vaikka ennen opeille naureskeltiin, niitä toteltiin mutta nykyään ei enää tehdä niin vaan suoraan näytetään, että systeemi ei toimi. pitäisikö koulunkin muuttua, ei vain lasten toimia kuten aina ennenkin?

kysynkin vaan, että jos yhteiskunta ja tapa toimia muuttuu, niin miksi oletetaan, että lapset ei muuttuisi?

Kyllä se muuttuu, usko pois. Koulu on niin kuin yhteisö, se koostuu ihmisistä, ja ne ihmiset luovat ne pelisäännöt. Ei ole olemassa mitään jähmeää rakennetta, joka ei muutu, ellei sitä nimenomaan muuteta ulkoa päin.

Mutta on totta, että nämä nykylapset, jotka opetetaan argumentoimaan ja kyseenalaistamaan kaiken paitsi vanhempansa ja jotka ovat perheessään keskiössä kaiken aikaa, eivät osaa toimia ryhmässä tai yhteisössä. He eivät osaa ottaa yksi monista -roolia vaan heidän pitäisi olla valokeilassa koko ajan.

Mietitäänpä tilanne, jossa on useita lapsia - on kyse sitten koulusta, harrastuksesta tai vaikkapa pakettimatkasta. On vielä ihan ok, jos yksi ihminen kaiken aikaa kyseenalaistaa, miksi näin tehdään. Ehkä vähän raivostuttavaa, koska yleensä lapsi tietää, miksi ollaan koulussa tai harrastuksessa tai siellä lomamatkalla ja että näissä paikoissa tehdään tämänsuuntaisia asioita. Mutta jos kaikki ryhmässä olevat jankkaavat samoja, ei opas pääse asiassa eteenpäin, harrastuksessa ei ehditä edetä eikä koulussa oppia asioita.

Olen yläkoulun opettaja ja ensimmäisellä tunnilla käyn läpi, miksi opetettavaa ainettani opiskellaan ja asiasta saa keskustella. Silti säännöllisesti vuoden mittaan löytyy oppilaita, jotka ottavat tämän kortin esiin eivätkä antaisi tunnin edetä. Tuntuu aikuiselta aivan naurettavalta joutua perustelemaan tunnista toiseen näille yksilöille, miksi pitää oppia äänestämisestä tai pankkien toiminnasta tai avioliiton esteistä, kun oikeasti niitä asioita voitaisiin sillä samalla tunnilla opiskella jo ihan silläkin perusteella, että peruskoulun oppimäärä on pakollinen ja oppilailla on oppivelvollisuus. Monesti nämä pienet argumentoijat ottavat vanhempansakin mukaan touhuun: "Meidän iskä sanoo, että tämä on ihan tyhmää, ei sekään ole koskaan äänestänyt. Äiti sanoo, että sun pitää myydä tää aihe mulle tai muuten mun ei tartte oppia." Ahaa, 45 minuutin oppitunnista voin siis vanhempien mielestä huoletta käyttää lähes aina (oppilaita 25 eli kun kaikille asia on perusteltu, niin voidaankin aloittaa alusta) sen 15 minuuttia itsestäänselvyyksiin. Jos näille lapsille olisi opetettu, että tietyt asiat ovat näin eikä niitä voi kyseenalaistaa JATKUVASTI, sujuisi opetus nopeammin eikä kenenkään tarvitsisi toistuvasti purnata aivan naurettavuuksiin asti, miten tämä aihe ei kelpaa.

Jos menet pakettimatkalle, et voi valittaa oppaalle, miten juuri sinä et halua käydä siellä kirkossa, vaikka se onkin ohjelmaan laitettu. Ihan samalla tavalla toimii peruskoulu. Meillä on opetussuunnitelmat, joita uudistetaan säännöllisesti. Opettajat opettavat opetussuunnitelmien mukaan. Se, että ne lapset valittavat ja vonkuvat vanhempien oppien mukaan siitä, miten eivät isona tätä tarvitse, kun ei vanhempikaan ole tarvinnut, ei muuta sitä opetussuunnitelmaa vaan siihen vaaditaan yhteiskunnallista valveutuneisuutta ja vaikuttamaan oppimista. Ja juuri siihen opitaan peruskoulussa.

Sain erään vanhemman niskaani, kun kieltäydyin perustelemasta hänen lapsukaiselleen toistuvasti jokaisen oppituntini aihetta. Selitin vanhemmalle, että olen kertonut lukuvuoden alussa, miksi tätä oppiainetta opiskellaan ja noudatan tunneillani opetussuunnitelmaa ja oppikirjaa, mutta vanhemman mielestä tuo ei riitä. Hänen mielestään opettajan tehtävä on perustella lapselle jokaisen asian hyödyllisyys tai lapsen ei tarvitse sitä oppia. Tästä vanhemmasta oli aivan sama, kuinka moni muu luokan oppilas tarvitsee sitä tietoa. Jos hänen lapsensa ei tarvitse, sitä ei hänen lapselleen opeteta. Vanhemmasta tuntui hyvin toisarvoiselta sekin, että en voi tietää, minkä ammatin hänen kullannuppunsa valitsee, enkä siten voi tietää, tarvitseeko lapsi sitä tietoa vai ei. Vanhemman mielestä lapsi osaa kyllä itse päättää, onko tieto hänelle tärkeää vai ei.

Mikä tällaisia vanhempia vaivaa? Ihanko oikeasti he haluavat luoda tähän maailmaan itsekeskeisen, omaa napaa ajattelevan olennon, jonka eteen pitää tippua kaikki taivaasta eikä mihinkään tarvitse nähdä vaivaa, ei ainakaan ylimääräistä?

Minä en edelleenkään suostu perustelemaan jokaisen oppitunnin mielekkyyttä, koska kaikille se tieto ei ole aina niin mielekästä. Jos ei aio koskaan avioitua, ei varmaan tee mitään tiedolla avioesteistä. Jos ei aio äänestää, ei tee mitään tiedolla siitä, miten äänestetään tai kuinka äänet lasketaan. Mutta tällainen ihminen on ahdasmielinen ja tyhmä, vain omiin, pieniin ympyröihinsä tuijottava ja ymmärtämätön sille, miten yhteiskunta toimii ja miten siihen voi vaikuttaa. Tällainen ihminen ei osaa ottaa muita huomioon eikä ymmärrä, että kaikki hänen tekonsa vaikuttavat myös muihin ja muiden teot vaikuttavat häneen. Minusta tällaiset lapset ovat hirviöitä ja heidän vanhempansa pahoinpitelijöitä.