Onko muilla vaikeuksia kyetä lauma-ajatteluun, käytökseen..?
En pidä itseäni muita parempana, mutten myöskään suostu lepäämään siinä uskossa että "vika" olisi minussa. Tuntuu, että tässä maassa ei ole tilaa minkäänlaiselle pohdinnalle (jossei se sitten koske aiheita maahanmuutto, viikonlopun vietto tai suuret ikäluokat) ja jos joku sitten eksyy vähän keskustelusta pohtimaan asiaa globaalimmin, kivet lentelevät häntä päin. En ole varma, onko sama ilmiö huomattavissa muissakin maissa, mutta joskus olen miettinyt puolitosissani Suomesta lähtemistä ja yksi syy on juuri tämä yhdenmukaisuuden vaatiminen kaikessa.
Onko muita kerettiläisiä paikalla, kehtaako kukaan tunnustaa itsekin ajautuvansa suorilta poluilta abstraktimpaan ajattelutapaan silloin tällöin..?
Kommentit (24)
Luulen että sinulla on akateemista taipumusta. Monet ihmiset, sanoisin, että suorastaan kohtuullinen enemmistö, ajattelee asioita lähinnä vain ihan omasta tai lähipiirinsä näkökulmasta.
Jos ihmisellä on taipumus mennä ns. yleiselle tasolle ajattelussaan, tarkoittaa se kokemukseni mukaan sitä että hän on keskivertoa älykkäämpi ajattelijana. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta oletko harkinnut korkeakouluopintoja? Sieltä voisi ainakin jotain kaipaamaasi seuraa löytyä.
t. VTM
niin sanon että kyllä, älykästä keskusteluseuraa voi löytää ihan mistä tahansa eikä siihen tarvita virallista koulutusta vaan ihan vaan taipumuksia tietynlaiseen ajatteluun.
Mutta esim. yliopisto nyt vain on sellainen paikka, että sieltä noita taipumuksia omaavia ihmisiä löytyy varmasti enemmän kuin jos menisit etsimään kavereita paikallisesta kaljakuppilasta.
t. se VTM
Ei siis ole pelkästään suomalainen piirre, vaan myös Ruotsissa on äärimmäisen konsensushakuista keskustelu ihan julkisestikin. '
Onneksi aikuiset ihmiset voivat valita ystäväpiirinsä ja työyhteisönsä niin, että yhteisiä mielenkiinnonkohteita löytyy ja keskustelu on antoisaa ja monipuolista. Ei vika ole maassa, vaan siinä sosiaalisessa verkostossa, jossa on päättänyt elää.
kaikki murhaajat, raiskaajat, pedofiilit... Ajattelevat täsmälleen samoin. He eivät vaan kykene laumaelämään vaan poikkeavat sivupolulle.