HELP HELP, uusperhe, työttömyys, tuet
Eli tilanne on se, että olen seurustellut mieheni kanssa yli 2 vuotta ja ajattelimme vihdoin muuttaa yhteen uusioperheenä. On ollut jo pitkään haaveissa. MUTTA itselläni ei ole töitä tiedossa syksyksi tai siitä eteenpäin :( olen todella harmistunut, kun lukuisat hakemukset lähettää eikä koskaan nappaa.
No, tähän mennessä olen toki saanut kelan tuen asumiseen silloin kun olin yh, opiskelija tai kotiäiti...
Nyt nuo asumisen tuet (ja tietenkin yh-korotus lapsilisään) loppuu, koska mieheni bruttotulot ovat yli tulorajan... MUTTA ongelma se, että miehen tuloista tietenkin lähtee verot + hän maksaa elatusta lapsistaan 700 euroa/kk. Eli miehen "hyvien tulojen" ansiosta, minun mahdollinen työmarkkinatuki on minimi ja saan lapsilisän ja minimielarit omille lapsille. Itsellä on ollut tapana maksaa kaikki "puokkiin", eikä elää miehen siivellä. Tulot tulevat olemaan minulla aivan olemattomat, jotka eivät välttämättä riitä vuokraan, sähköön, osapvä. hoitomaksuun,ruokaan, puh kuluihin ym yn. Eikä miehellekään "todella paljon" käteen jää kuukaudessa.
Mitä tehdä tilanteessa... onko se tosiaan noin että kaikkeen vaikuttavat aina vain bruttotulot ja uuden miehen kuuluu ns. elättää minua ja lapsiani (omien lastensa ohella)jos en saa töitä. ja kiitos järkeviä vastauksia. Itse olen aikaisemmin saanut heti opintojen loputtua työtä, 2 ammattia opiskellut, menin rakastumaan yh-isään oma moka... MUTTA nyt ei ole töitä tiedossa, kun tämä määräaikainen loppuu :( :( Onko vastaavia kokemuksia kellään, miten pärjään / pärjäämme??
(ja liitosta en saa työttömyysajalla rahaa kun työssäoloehdosta jää puuttumaan yksi viikko) Asun Oulun suunnalla, jos merkitystä.
Kommentit (16)
bruttotulot ovat ne merkittävät, valitettavasti. Ja kyllä se on niin, että tämä yhteiskunta olettaa, että uusi miehesi elättää myös sinut, jollet itse siihen pysty. Eli tuskinpa mitään tukia tulet saamaan. Oletko puhunut miehesi kanssa, miten nämä kustannukset aiotte jakaa? Se, että aiemmin sun tapa on ollut maksaa kaikki puokkiin, on toki hyvä asia, mutta tässä tilanteessa ei ehkä se paras.
olette silloin yksi perheyksikkö, yksi talous ja teillä on yhteinen elämä, yhteiset tulot ja menot. Jos ei tätä hyväksy niin miksi muuttaa yhteen?
olet kyllä aivan oikeassa. asiaan liittyy muutama muukin kamala asia mihin miehellä menee vastoin tahtoaan ihan helv.. rahaa ja kai itse sitten ajattelin, että "tuen" tätä tilannetta kun pääsen laittamaan oman korkeni kekoon, mutta työttömyys mikä työttömyys. Ehkä tähän tulee ratkaisu jos saankin pian töitä ja kaik on normaalisti.
NIin se vaan menee,valitettavasti. Itselläni on 1 lapsi, miehellä edellisestä liitosta 2 lasta ja sitten meillä on vielä yhteiset kaksoset, jotka ovat nyt 1 vuotiaita. Mieheni ed. liitosta olevat lapset asuvat äidillään ja mieheni maksaa heistä elatusmaksuja aika suurenkin summan. Olen kodinhoidontuella ja mieheni ei ole mikään suuri tuloinen. Tarkoituksenani on olla kaksosten kanssa kotona ainakin vuoden, joka tarkoittaa,että mieheni elättää lähes kokonaan meidän perheemme.
Raha on todella tiukalla ja suoraansanoen ottaa aivoon,että pienistä tuloistamme menee vielä muutama satanen kuukaudessa noihin mieheni lasten elatukseen. Ei minunkaan suurin haaveeni ole ollut elätettävänä oleminen.
Ja siis ihan "viattomasti" kysyn, kun en näistä asioista juurikaan tiedä...
niiden avulla varmasti jaksan kituuttaa jos töitä ei heti löydy. Meillä yhteensä viisi lasta, ja kyllä todellakin vituttaa nuo suuret summat miehen lasten elatukseen, jota emme edes saa nähdä vaikka lapset haluaisivat olla meilläkin. Äidin voima on valtava erotilanteessa päättää saako isä olla enää lasten elämässä. Olen aina pärjännyt niin hyvin yksin ollessani (ja silloin ydinperheenä aikanaan) , ei todellakaan suuria tuloja koskaan, mutta en ole kaivannutkaan. Nyt on niin noloa joutua työttömäksi... no kaikesta on selvitty. Kiitos vastauksista!!!!
NIin se vaan menee,valitettavasti. Itselläni on 1 lapsi, miehellä edellisestä liitosta 2 lasta ja sitten meillä on vielä yhteiset kaksoset, jotka ovat nyt 1 vuotiaita. Mieheni ed. liitosta olevat lapset asuvat äidillään ja mieheni maksaa heistä elatusmaksuja aika suurenkin summan. Olen kodinhoidontuella ja mieheni ei ole mikään suuri tuloinen. Tarkoituksenani on olla kaksosten kanssa kotona ainakin vuoden, joka tarkoittaa,että mieheni elättää lähes kokonaan meidän perheemme. Raha on todella tiukalla ja suoraansanoen ottaa aivoon,että pienistä tuloistamme menee vielä muutama satanen kuukaudessa noihin mieheni lasten elatukseen. Ei minunkaan suurin haaveeni ole ollut elätettävänä oleminen.
miksi yh-isä maksaa elatusmaksuja????Kenelle ne rahat menee kun yh-isän lapsethan asuu yh-isällään?
maksetaan aina 18 vuotiaaksi asti jos on siis tuloja ja lapset ei asu viikko/viikko systeemillä. oli yhteishuolto, yksinhuolto tai vaikka toinen kieltää antamasta lapsiaan toiselle osapuolelle, ettei näe lapsiaan "koskaan" niin se maksaa kenen luona lapset eivät asu.
miksi yh-isä maksaa elatusmaksuja????Kenelle ne rahat menee kun yh-isän lapsethan asuu yh-isällään?
elareita, koska ex on varmasti lähivanhempi...
Siis onhan se oikein,että mies maksaa omista lapsistaan elatusmaksuja. Tottakai se niin kuulukin mennä. Mutta me elämme usein kädestä suuhun,rahaa ei ole mihinkään ylimääräiseen. Niissä tilanteissa, kun jääkaaapissa on pelkkä valo,niin miettii mitä kaikkea niillä elatusmaksu rahoillakin saisi sinne ostettua.
Mutta eipä auta valittaa. tilanne on mikä on.
eihän yh:t maksa elareita? vai elättääkö se ex-muijaansa? ja lapset ei tarvii osapäivä-hoitoa jos olet kotona?
rakastuin silloin yh-isään.... tällä hetkellä lapset asuvat äitillä, eli elarit tietty maksetaan sinne. Älkää käsittäkö väärin että sylettää ihan sikana, jos joutuu maksamaan omista lapsistaan, (itsekin eronnut aikanaan), mutta sylettää ehkä enemmän kuitenkin se tuska kun toinen ei näe lapsiaan vaikka haluaa.
näinhän se on. En minäkään voi muuttaa miesystävän kanssa yhteen, koska ennen kuin saan töitä (opiskelut kesken) niin ei todellakaan eletä hänen tuloillaan. Ja vaikka elettäisiin, niin en todellakaan siihen alentuisi, koska meidän kanssa asuisi myös minun lapseni.
Toisaalta tämä myös helpottaa päätöksentekoa, koska en todellakaan ole varma, kannattaako koko uusperhettä perustaa, joten se toimii tekosyynä :)
älä muuta miehen kanssa yhteen.
jos ei ole varaa. Olet ymmärtänyt aivan oikein tulojen muutokset ja kelan tukien menetykset.
Jos ei ole varaa muuttaa yhteen niin ei se ole yksinkertaisesti mahdollista jos et suostu elämään siivellä.
älä muuta miehen kanssa yhteen.