Lue keskustelun säännöt.
Kenenkään muun äiti kova syyllistämään?
27.07.2011 |
Esimerkkinä..äitini oli meillä viime viikolla 2 päivää kylässä. Lähtiessään unohti silmälasinsa meille. Perjantaina soitteli niiden perään ja kysyin, että pitäisikö ne postittaa? Asuu muutaman sadan kilometrin päässä. No, äitini vastasi jotenkin, että "no voisihan ne postittaa".
No, minä unohdin koko asian. Äsken soitti ja syytteli puhelimessa miten on koko loma mennyt pilalle kun päätä särkee ja olisi ollut kiva lähteä jonnekin lomalla eikä pysyä kotona koko viikkoa. Siis ei vittu (anteeksi vain)! Olisihan hän voinut vaikka tekstarilla muistuttaa jo maanantaina, että pistäthän lasit postiin.
Mä en jaksa äitiäni, oikeesti..Koko viime viikon kyläilykin oli samaa paskaa.
Kommentit (9)
Oma äitini on samanlainen. Lisäksi vielä armoton marttyyri. Muista, että hän on aikuinen ihminen ja vastaa itsestään - vaikka välillä vaikuttaa todella lapselliselta. Sulla on oma elämä ja hänellä oma. Jätä omaan arvoonsa kaikki kommenttinsa, mitkä vain voit. Minä olen jo kauan sitten tajunnut, että vaikka mitä sanon tai teen ei auta.
Voimia sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini on samanlainen. Lisäksi vielä armoton marttyyri. Muista, että hän on aikuinen ihminen ja vastaa itsestään - vaikka välillä vaikuttaa todella lapselliselta. Sulla on oma elämä ja hänellä oma. Jätä omaan arvoonsa kaikki kommenttinsa, mitkä vain voit. Minä olen jo kauan sitten tajunnut, että vaikka mitä sanon tai teen ei auta.
Voimia sulle!
Jouduin ennenaikaisten supistusten takia sairaalaan, rv22. Vika oli kuulemma itsessäni kun en osaa edes pitää kehostani huolta. Esikoinen syntyi etuajassa raskausmyrkytyksen takia, tämäkin oli kuulemma sen syytä että olen laiska paska joka ei liiku ja syö epäterveellisesti (BMI 19, lenkkeilen ja syön terveellisesti. en tosin välttele herkkujakaan).
Mieheni vanhemmat ottivat esikoisen hoitoon kun jouduin sairaalaan, heillä kun oli kesäloma ja mies oli töissä. Äitini sanoi että kohtelen lastani kuin koiraa kun vaan tungen hänet vieraiden ihmisten taakaksi.
Jos hän tulee kylään, valittaa sisustuksesta, kommentoi siivoustyyliäni, sanoo että puen lapseni epämukaviin vaatteisiin ja vittuilee muutenkin kaikesta mahdollisesta (meillä on mm. aina hyllyssä pari vauvanruokapurkkia siltä varalta etten ehdi/pysty kokata koko perheelle juuri lapsen ruoka-aikaan jonain päivänä -> olen huono äiti kun syötän PELKKÄÄ valmismössöä lapselleni).
Olen pilannut elämäni, olen pelkkä nokka pystyssä kulkija, mieheni tuskin minua kauaa katselee (tämän on sanonut myös usein miehelleni kyläillessämme, koko pöytäseurueen kuullen), en saa mitään aikaiseksi...... Olin 11 tai 12 vuotias kun serkkuni kihlajaisjuhlissa sanoi isäpuoleni sukulaisille, että minusta tulee isona huora kun näytän siltä jo nyt. Ei pyytänyt koskaan anteeksi, vaikka olemme asiasta keskustelleet juhlia seuraavana päivänä, jopa vuosia sen jälkeen.
Yritän aina pistää toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, mutta välillä on pitkiä aikoja kun en suostu puhumaan äitini kanssa. Hänen sanomanaan kaikki vittuilu tuntuu erityisen henkilökohtaiselta, tuskin koskaan edes pyytää anteeksi. Silti hän osaa olla myös kultainen, ja noita piirteitä on siedettävä...äitiään ei voi valita.
Lisäksi MIKÄÄN ei ole KOSKAAN hyvin ja aina joku tienaa liikaa tai siis enemmän kuin hän. Todella rasittava tyyppi, mutta ei siitä oikein eroonkaan pääse.
syyllistäjä-marttyyri-äiti >:(
Tekee sen vielä yleensä niin "nätisti" että se jopa toimii!
Nykyään olen tullut (muista syistä) niin allergiseksi sille, olen täysin lopettanut ajatustenluvun siihen suuntaan ja töksäyttelen suoraan mielipiteitäni ja tylytän sanoen "annahan olla ton marttyyrin leikkimisen".
PAHINTA on se, että huomaan itse olevani samanlainen >:[ Yritän kovasti oppia siitä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ensimmäisenä puhelimessa, että "kuitenkin tulin avuksi teille pitkän matkan päästä ja käytin siihen lomapäiviäni". JUST!! Itse on vinkunut jo muutaman kuukauden, että ei KOSKAAN näe lapsenlastaan, että emme KOSKAAN käy kylässä, HÄNELLÄ on niin ikävä että ei kestä enää ja ihan rintaan sattuu.
Ap
ensimmäisenä puhelimessa, että "kuitenkin tulin avuksi teille pitkän matkan päästä ja käytin siihen lomapäiviäni". JUST!! Itse on vinkunut jo muutaman kuukauden, että ei KOSKAAN näe lapsenlastaan, että emme KOSKAAN käy kylässä, HÄNELLÄ on niin ikävä että ei kestä enää ja ihan rintaan sattuu.
Ap
että kertran voi asiasta sanoa ja jos useemmin sanoo, niin se on vittuilua. Ja jos tuo vittuilu ei lopu NYT, niin polen ne sun lasit suohon!! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyllistäjä-marttyyri, jonka vuoksi olen käynyt läpi pitkälliset itsetutkiskelut. Ahdistava, mutta rakas.
Oma äitini on syntynyt 1950-luvulla ja itse olen -80-luvulla syntynyt.
tuo syyllistäminen ja valittaminen on muutenkin kokoaikaista kun näemme. Joka asia mitä teen tai olen tehnyt, on väärin. Esimerkkinä ihan arkiset asiat, laitan vaikka kynsilakkaa varpaisiin niin siihen tulee kommentti, että "tarvitseeko sitä nyt laittaa" tai ostan kaupasta ruokaa niin eiköhän siitäkin jotain napinaa kuuluu tyyliin "kauhea kun ihmiset käyttää niin paljon suolaa" tai jotain muuta piilovittuilua. Tai ostan sukulaisen vauvalle lahjaksi jotain pientä, niin siitäkin kuuluu että "pitääkö aina jotain lahjoja viedä". Argh :( Sitten se vittuilu on usein juuri sellaista, että vain minä ymmärrän mistä on kyse. Äitini ei esim. pidä miehestäni ihan hirveästi tai on antanut olettaa niin (koskaan ei ole vaivautunut kyllä edes tutustumaan vaan tulee kyläänkin silloin kun mieheni ei ole kotona). Sitten hän saattaa illalla yhtäkkiä alkaa puhumaan, miten tärkeintä elämässä on sellainen ja sellainen mies (juuri päinvastainen kuin omani). Sekava sepustus, mutta hermot menee.