Mies ei halua naimisiin, vaikka lapsiakin jo on
Olemme olleet vuosia yhdessä ja kaksi lastakin on. Kihloissa olemme ja se mielestäni on lupaus avioliitosta. Aina kun otan naimisiin menon puheeksi, niin en saa mieheltä mitään järkevää vastausta.
Kommentit (154)
Ehdotuksesi toimii silloin, jos ihmiset haluavat nimenomaan avioliiton. Suurin osa kuitenkin haluaa parisuhteen, ja tällöin on kyse ihan eri asiasta.
Ehdotuksesi toimii silloin, jos ihmiset haluavat nimenomaan avioliiton. Suurin osa kuitenkin haluaa parisuhteen, ja tällöin on kyse ihan eri asiasta.
Aivan. Jokainen saa varmasti sitä, mitä tilaa, jos on tositarkoituksella etsimässä mitä sitten etsiikin...
eli keskustelimme 8 vuotta sitten suhteen etenemisestä. molemmat halusimme edetä, olimme 5 vuotta jo seurustelleet ja monta vuotta asuneet yhdessä, joten tuntui sopivalta ajankohdalta. mieheni sanoi haluavansa lapsia, minä sanoin että tekisin vaikka heti jos olisimme naimisissa, minua ahdisti lastenvalvojan tapaamiset yms. aviottoman lapsen syntymiseen liittyvät asiat. mieheni ei ymmärätänyt...sanoi rakastavansa minua, mutta ei nähnyt mitään syytä mennä naimisiin, "eihän se muuttaisi mitään." perustelin oman kantani, nimenomaan lain perusteet esim. perintö yms.
lisäksi sanoin, että haluan olla lapseni kanssa saman niminen, niin halusi miehenikin. jätettiin asia hautumaan ja jo seuraavana päivänä mieheni kosi minua. menimme kihloihin ja aloimme järjestelemään häitä. sanoin etten tarvitse isoja häitä, myös maistraatti olisi riittänyt - itse asia tärkein. kihloista....olin jos aiemmin miehelleni sanonut, kun hän puhui kihloista etten aio mennä monivuotisiin kihloihin, vasta kun mennään naimisiin. en ymmärrä kihloja, enemmän meitä yhdisti talovelka kuin joku sormus sormessa.
eli me mietimme asiat jo etukäteen valmiiksi eikä vasta lasten teon jälkeen. nyt monelle on myöhäistä...luultavasti olette laittaneet lapset miehen nimelle yms.
Mitäs hyppäsit sänkyyn ennen papin aamenta!
Tein selväksi että ensin avioliitto ja sitten lapset. Ja naimisiin mennään, jos ollaan vakavissamme, pitkää avoliittoa en halua. Ihan järkisyistä. Onneksi mies oli samaa mieltä kanssani.
(minä pidin yhteen muuttaessa oman vuokra-asuntoni, alivuokrasin tutulle), kun oltiin oltu kuukausi yhdessä, että minä en ole sitten pitkän kihlauksen tyttöjä. En ryhdy aviottomien lasten tekoon, ja jos mun kanssa haluaa oikeasti olla, niin ei olla sitten epävirallisesti, vaan otetaan vastuuta hädän hetkeä varten, eli mennään naimisiin. Seurustella voidaan, mutta omasta asunnosta luovun vasta siinä tilanteessa, jossa on vain yksi yhteinen nimi postilaatikossa.
Naimisissa on oltu 13 vuotta, ja häät pidettin 1 v. 3 kk tapaamisesta. Ne oli pienet ja halvat häät mutta hilpeät ja kivat ;) Ehkä miehesi pelkää häähössötystä?
Avioliiton merkityksen on nähnyt ihan oikeasti esim. äitini kohdalla nyt isäni kuoltua. Hän saa nyt leskeneläkettä ja saa asua yhteisessä asunnossa leskenoikeuden perusteella, minun renttuveljeni ei voi heittää häntä ulos ja juoda perintöään. (Ja äiti aikoo asua pitkään, siinä toivossa että veljeni raitistuisi). Äiti sai myös tasinkoa pesästä, joten hän ei joudu taloudelliseen ahdinkoon surun keskellä.
Koita perustella kantasi. Moni mies on vaan niin tyhmä, että koittaa päästä sen takia helpolla, kun ei tiedä faktoja.
Mokasit kun teit lapsen miehelle menemättä ensin avioliittoon. Nyt olet ikuisesti sidottu mieheen lapsen kautta vaikka ottaisitkin avoeron ja hankkisit uuden miehen. Mies olisi kannattanut päivittää parempaan versioon ennen lapsentekoa eli ottaa sellainen, joka olisi mennyt kanssasi naimisiin ennen lasten hankkimista.
Mikä peräkamarin poika se sieltä huutelee? Vähän kypsempi syy olisi veikata häiden hintaa.. Tai jos ei ole sukulaisia?
Häät/avioliitto eivät ole sukulaisia varten, vaan osoitus sitoutumisesta.
Mutta moni nyt kuitenkin kokee painetta järjestää jotain isompaa. Siinä jo yksi iso syy, miksi joku ei mene ollenkaan naimisiin.
naimisiin. En vain halua. En näe mitään järkeä. Lapsia meillä on kaksi. Mies menisi naimisiin vaikka heti huomenna. Onneksi hän kuitenkin ymmärtää ja kunnioittaa kantaani. Jos miehelle tulisi aivan täysi pakko päästä naimisiin, niin sitten todennäköisesti eroaisimme. Ketään ei saa kiristää naimisiin.
tekemään lapsia ennen avioliittoa? Ja eikö naimisiin mennä rakkaudesta ja sitoutumishalusta puolisoon, tulipa niitä lapsia tai ei.
Ja silti oma ukkoni on sellanen, ettei varmaan tajuis lähtee vaikka perseelle potkis. Meidän tapauksessa taitaa vaan olla saamaton ukko. Ei siltä saa järkevää vastausta moneen muuhunkaan kysymykseen.
Sanoin jo, et voin vaihtaa sukunimeni maistraatissa samaksi kuin muulla perheellä ihan ilman avioliittoakin...
naimisiin. En vain halua. En näe mitään järkeä. Lapsia meillä on kaksi. Mies menisi naimisiin vaikka heti huomenna. Onneksi hän kuitenkin ymmärtää ja kunnioittaa kantaani. Jos miehelle tulisi aivan täysi pakko päästä naimisiin, niin sitten todennäköisesti eroaisimme. Ketään ei saa kiristää naimisiin.
Tässäkin ketjussa moni on esittänyt nimenomaan niitä järkisyitä avioliiton puolesta. Mielestäni on suoranaisesti idioottimaista olla menemättä naimisiin, ja kertoo kyllä sinusta ihmisenä että uhkaat erota mikäli miehesi haluaisi lainvoimaistaa suhteenne?
ja mies ei naimisiin ilmeisesti koskaan halua. Tätä mieltä oli ihan suhteen alussa (18-vuotiaana. Itseäni harmittaa, kun silloin hyväksyin asian, sillä en vielä tuolloin kokenut mitään haluja naimisiin menosta, kun en ollut sitä edes miettinyt tuohon ikään). Asiasta ollaan nyt pitkään keskusteltu, koska minä haluaisin naimisiin. Nyt mies on alkanut oikeasti asiaa pohtimaan, että entä sitten, kun jompi kumpi kuolee jne. Ilmeisesti toivoa itselläni vielä on, mutta saa nähdä kuinka monta vuotta siihen vielä menee, että siellä maistraatissa päästäis pyörähtämään. Harmittaa suunnattomasti, kun en tuota asiaa silloin teininä pohtinut kunnolla..nyt koen, että en enää välttämättä edes halua tämän miehen kanssa naimisiin, kun ei sitä rakkaudesta tekisi ja tämä pohtiminen on jo liian pitkälle vietyä :( Noh, omapa on mokani.
Kihloissa ollaan ja yksi yhteinen lapsi ja yhteinen asuntolainakin löytyy. Itse en halua mennä naimisiin, koska en ole 100% varma, onko nykyinen mies sittenkään se oikea. Odotan siis tavallaan, että josko joskus vastaan tulisi se varmasti herra "oikea". Mies kinuaa avioliittoa tasaisin väliajoin, sanon aina hänelle, että miksi mennä naimisiin, ei se mitään muuta. Todellisuudessa en ajattele noin, mutta enhän voi miehelle todellista syytä kertoa.
että väännetään lapsia vaikka ei olla edes naimisissa! Miksi pitää siittää au-lapsia tarkoituksella? Odottakaa nyt hyvät ihmiset eNSIN se kosinta ja sitten vasta on lasten aika, niin ei tule tuollaisiakaan ongelmia. Muuten mies ei ole tosissaan.
Kihloissa ollaan ja yksi yhteinen lapsi ja yhteinen asuntolainakin löytyy. Itse en halua mennä naimisiin, koska en ole 100% varma, onko nykyinen mies sittenkään se oikea. Odotan siis tavallaan, että josko joskus vastaan tulisi se varmasti herra "oikea". Mies kinuaa avioliittoa tasaisin väliajoin, sanon aina hänelle, että miksi mennä naimisiin, ei se mitään muuta. Todellisuudessa en ajattele noin, mutta enhän voi miehelle todellista syytä kertoa.
mutta et naimisiin menemällä?! Ei MITÄÄN logiikkaa!
Lehmät on taas laitumella...
Kertokaa nyt vihdoin, mikä ihme on se "lehmä", joka pitäisi maidon lisäksi vielä haluta? Eli kun sanotte, aina, että "mies on saanut parisuhteen, perheen ja lapset" eikä siksi halua naimisiin, niin MITÄ muuta naiset sitten haluavat????
Ehdotuksesi toimii silloin, jos ihmiset haluavat nimenomaan avioliiton. Suurin osa kuitenkin haluaa parisuhteen, ja tällöin on kyse ihan eri asiasta.
Aivan. Jokainen saa varmasti sitä, mitä tilaa, jos on tositarkoituksella etsimässä mitä sitten etsiikin...
Tarkoitinkin sitä, että onko muka jollekin nykynaiselle vieläkin avioliitto joku päämäärä? Olen itse aina luullut, että ihmiset alkavat olla kumppaninsa kanssa yhdessä ihmissuhteen ja parisuhteen takia - en tiennyt, että mies ja parisuhde on vain toissijainen välikappale avioliittoon pääsemiseen?!
Kyllä varmasti monet miehet menisivät naimisiin, jos naiset itse ihan oikeasti vaatisivat sitä ja pitäisivät sitä tärkeänä, eli eivät suostuisi edes aloittamaan avioliiton ulkopuolista seksisuhdetta ja seurustelua toiveikkaana enemmästä/kihloja ilman että avioliitto myös toteutetaan ennen kuin aloitetaan fyysinen suhde/avoliittoa/muita viritelmiä, joissa ollaan jo "suhteessa" kaikkine sen etuineen, mutta ei naimisissa.
Ihan rehellisesti, miksi kukaan mies edes vaivautuisi menemään naimisiin sen jälkeen, kun on nähnyt, että saa/on saanut kaiken haluamansa ilmankin sitä? Kyllä nuo kaikki miesten syyt ovat pelkkiä tekosyitä. Todellinen syy on siinä, että naiset ovat itse alunperin suostuneet nykyiseen tilanteeseensa tyytyväisinä, joten miksi sitä pitäisi muuttaa jälkikäteen?
Surullisinta on se, että naiset ovat itse alistuneet tähän nykyiseen käytäntöön oletetun länsimaisen vapauden nimissä, jossa he eivät uskalla edes toivoa, että suhde voisi alkaa alusta alkaen avioliitolla, koska potentiaalisia aviokumppaneita on todella hankala löytää uskonnollisten yhteisöjen ulkopuolelta varsinkin, kun monet eivät edes usko mihinkään. Enemmistö ihmisistä pitää avioliiton vaatimusta ennen seksisuhdetta rajoittavana, vanhanaikaisena tiukkapipoisuutena ja pelkkänä uskovaisten hulluutena. Naiset on saatu uskomaan, että naimisiinmeno ilman "koeajoja" puolin ja toisin on jopa naista alistavaa. Ettekö ole koskaan ajatelleet asiaa siltä kannalta, että ihan samalla tavalla se on vaatimus ja rajoite miehelle? Jos naiset eivät suostuisi avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin, niin ehkä miehet ottaisivat naiset sitten vähän vakavammin, kun tietäisivät, että mitään ei saa ilman avioliittoa. Nyt suurin osa maailman miehistä kuitenkin tietää, että aina löytyy joku nainen, joka suostuu vähempään ja tälle naiselle voi syöttää sitten mitä tahansa romanttista palturia rakkauden nimissä useita vuosiakin, koska pitkästä seurustelusta on tehty sosiaalisesti melkeimpä pakollinen vaatimus nykypäivänä. Jos joku menisi naimisiin nopeasti ensitapaamisesta, sitä pidettäisiin vähintäänkin hölmönä. Sitä voi jokainen sitten miettiä, että miksi nykypäivänä enimmäkseen vain uskovaiset muslimit ja ehkä jotkut kristityt menevät suoraan naimisiin ilman fyysistä seurustelua ja suhdetta ennen avioliittoa.