Kylläpä on haikea olo :( Viimeinen vauva meidän perheessä

menehtyi 5kk ikäisenä kätkytkuolemaan. Enkä enää koskaan ikinä pysty saamaan uutta lasta :(

ymmärrä, mutta ei varmasti tarvitsekaan. Sympatiani kuitenkin sinulle. Itse nautin jokaisesta uudesta opitusta asiasta lasteni elämässä. Vauva-aika oli osa lasteni elämää. Mutta nyt vasta oikeasti rakastan kaikkea uutta ja ihmeellistä mitä lapseni oppivat ja ihmettelevät kun he ovat 3- ja 5 vuotiaita.

muut lapset ei ole mitään, keskityt vain tuohon vauvaan

Meidän ikivauva on nyt 4v. Pikkuhiljaa haikeus hellitti ja nyt nautitaan tästä elämäntilanteesta. Mutta vauva-aika oli tosiaan juuri kuvailemasilainen meilläkin. Ihania vauvantuoksuisia hetkiä teille! P.s. Imetyksen lopettaminen oli kamalinta!

kirjoitukseni ei ollut sinulle. Osanottoni.

3

Ja sitten yksi lapsista kuoli.

Onneksi en ole katkaissut putkia niin joskus voisi yhden hankkia takapakin kääntöön. Syli huutaa tyhjyyttä ja toisaalta on outo olo jos joskus saadaan vielä lapsi, tämän menetyksen jälkeen.



Mutta onnea ap, tiedän tunteesi. Noin tunsin minäkin kun se päätös viimesestä oli tehty. Hemmottele ihmeessä mutta hemmottele myös muita pieniä!

ja koin sen vahvasti jo synnytyslaitoksella. Tiesin että tämä vauva on viimeiseni.



Olen kolmen äiti. Haikeus ei tarkoittanut kohdallani sitä että pitäisin kuopustani koko elämänsä vauvana. Hän on nyt 14 vuotias murkku.



Enkä usko että aloittajakaan pitää vauvaansa vuosikausia vauvana. Tunne on ohimenevä ja elämä muuttuu lapsen kasvun myötä.

Teidän kaikkien kirjoitukset joista muista omankin tunteen kun sai tietää ettei enää voi tehdä enempää lapsia. Meidän onni on että ehdimme saada kaksi tervettä, nyt 6v. ja 9v. poikaa jotka ovat elämämme nyt ja aina. Mutta silti kaipaan sitä tuhisevaa nyyttiä jonka iho oli silkkiä ja sitä tunnetta kun sai painaa vauvan paljaalle iholle ja imettää. Sitä ehkä kaipaan eniten. Jaksamista teille vauvan menettäneille, en voi kuin kuvitella kuinka pahalta tuntuu, lapseni ovat kaikkeni.

Toinen ja viimeinen ja se on IHANAA! Odotan ja lasken kuukausia, että vauva kehittyisi. Taakse jäisivät yöheräilyt, mahavaivat, hampaiden tekemiset, kakkapyllyjen pesut, syömisten opettelut ja eroahdistukset. Rakastan kyllä vauvaani ja totta kai on hyviäkin hetkiä mutta nämä vauva-ajat eivät ole minua varten. Ihanaa kun tietää, että ei ikinä enää tarvitse hoitaa vauvaa. Voi sylitellä ja tuoksutella tuttujen vauvoja mutta itse ei tarvitse herätä yöllä 6xkertaa kesken unien. Tai arvailla tunnin kestäneen itkun syytä.

mulla on kaksi lasta, nuorempi nyt 4-vuotias. En ymmärrä miksi sen lapsen pitäisi olla vauva minua varten. Ikään kuin tarvitsisin erityisen vauvan sitä varten että voisin ajatella häntä viimeisenä vauvanani.. aivain kuin lapsieni vauva-aika ei olisi ollut tasan yhtä merkittävä kuin sen mahdollisen "viimeisen". Toivottavasti liikutut joskus kyyneliin myös isompien lapsiesi vuoksi. Kuinka he ovat kasvaneet ja oppineet asioita ja kuinka he ovat osoittautuneet omiksi persoonallisuuksiksi.

Tämä nyt vajaa kuukauden ikäinen vauva jää meidän viimeiseksi lapseksemme. Olo on todella haikea kun tiedän etten enää tule olemaan raskaana, en tule enää synnyttämään, en tule kokemaan ensi kosketusta, ensi katsetta, ensi kylpyä jne jne.

Tekee vaan mieli halia ja viettää kaikki aika tuon pienen kanssa. Jatkuvasti liikutun kyyneliin kun katson häntä. Hänestä tulee varmasti pilalle hemmoteltu ikivauva.

Luulen, että halailen ja pussailen ja sylittelen ja lepertelen ja teen kaikkea paljon enemmän kuin ensimmäisten lasten kanssa. Tämä on viimeinen, nyyh, mieheni ei halua enempää, nyyh. Ja yritän nauttia joka sekunnista tämän kullannupun kanssa :)

Näitä haikeita viimeisiä hetkiä tulee aina uusia: itselläni on tänään elämäni viimeinen päivä hoitovapaalla, sillä nuorimmainen "vauvani" täyttää tänään 3 v. Mihin ne vuodet menivät?

Tämä nyt vajaa kuukauden ikäinen vauva jää meidän viimeiseksi lapseksemme. Olo on todella haikea kun tiedän etten enää tule olemaan raskaana, en tule enää synnyttämään, en tule kokemaan ensi kosketusta, ensi katsetta, ensi kylpyä jne jne.

Tekee vaan mieli halia ja viettää kaikki aika tuon pienen kanssa. Jatkuvasti liikutun kyyneliin kun katson häntä. Hänestä tulee varmasti pilalle hemmoteltu ikivauva.

Luulen, että halailen ja pussailen ja sylittelen ja lepertelen ja teen kaikkea paljon enemmän kuin ensimmäisten lasten kanssa. Tämä on viimeinen, nyyh, mieheni ei halua enempää, nyyh. Ja yritän nauttia joka sekunnista tämän kullannupun kanssa :)

loppuuko elämästänne merkitys? Katoatteko tapettiin? *oks*

oikeasti tosi murheellista. Jostakin kuin tutkimusta, että äideillä (ja isilläkin) on syntyjään eri vahvuiset lapsenkaipuuvietit ja taidan olla niitä, joilla se on suuri.



Olisin halunnut ilman muta vielä kuudennen lapsen, mutta se ei terveyssyistä ole mitenkään järkevää.



Toivon hartaasti, että saan siirtää vauvankaipuuni lapsenlapsiin. Toivottavasti saan sellaisia, toivottavasti saan olla mukana heidän elämässään.

Nyt kolmas ja viimeinen luopui vajaan vuoden ikäisenä rinnasta. *huoh* Vaikka olenkin ollut rennompi ja lepertelevämpi tämän kuopuksen kanssa, osaan kuitenkin myös siirtyä ja katsoa eteenpäin. Huomata uudet asiat ja arjen helpottumisen.



Nim. Vauvajutut myyntiin