tuntuu että tyttö tykkää mummosta enempi kuin äidistään.

Vanhemman tehtävänä on myös esim. asettaa rajat. Niinpä esim meillä kun minä olen pitempiä aikoja lapsen kanssa, niin olen väkisinkin se tiukempi vanhempi, joka pitkin päivää joutuu useaan kertaan komentamaan ja kieltämään. Isä kun tulee kotiin niin hänen kanssaan riehutaan ja leikitään. Niinpä nukkumaan mennessä lapsi haluaa nukuttajaksi sen "kivan" iskän, eikä "komentelija"-äitiä... Itse olen kääntänyt ajatuksen niin päin, että saanpahan vapaahetken :). Samoin mummulassa on ihanaa käydä, kun voi kerrankin itse vaikka istua sohvalla lukemassa hömppää ja joku muu hoitaa viihdytyksen :)!

Te olette äiti ja tytär, joilla kemiat toimii tai sitten ei. Ei teidän sydänystäviä tarvitse olla.



Itse tulin aina paremmin toimeen mummoni kuin äitini kanssa. Äidin kanssa ei vaan osata ymmärtää toisiamme, kovin erilaisia kun olemme. Mummoni kanssa sain kokea sielunkumppanuutta :)

Hän oli temperamentiltaan aivan samanlainen kuin minä ja ymmärsimme toisiamme todella hyvin.

Siitä huolimatta äiti on äiti, ja aina tärkeä ihminen elämässäni.

Muistan omasta lapsuudestani, että vanhempani "eivät olleet mitään" jos isoäiti oli paikalla.

Sama se on nyt omienkin lapsieni kanssa.

Kun ollaan mummilassa, niin vain mummi kelpaa.

Ihan normaalia ;-)

että "tänään haluan olla kotona sinun kanssasi", jos oletusarvoisesti joka päivä on tuo sama tilanne. Siksi mummolaan meno on jotain erilaista ja sinne menosta voi tehdä numeron, koska se poikkeaa arjesta. Se, että lapsellasi on ihania läheisiä ihmisiä, ei millään tavalla poista lapsen rakkautta sinuun. Jossain vaiheessa minun lapseni olisi halunnut olla aina mummolassa, koska mummolla riitti aikaa, sai herkkuja, tehtiin kaikkea kivaa ja meno oli erilaista kuin kotona. Sai sitten olla aika pitkän tovin mummolassa, kunnes soitti ja sanoi että "kyllä mää nyt voisin tulla kotiin". :D