Äidilleni meinattiin antaa opiaatteja kipuun, kielsin ehdottomasti, koska

Hoitoa ei haettu kipuun....

aiheuttaa ikäihmisillä hyvin usein sekavuutta ja levottomuutta. Voi olla jopa ainoa oire....

Ja missä ihmeen sairaaloissa aloitellaan rauhoittavat lääkkeet liki heti kun on sisäänkirjoittautunut?? Ja vielä tarpeettomasti?? Höpö höpö, ette nyt vaan taida olla ihan kartalla kaikesta. Oikeustoimikelpoisen omainen kun ei ole automaattisesti kaiken tiedon ulottuvilla, heille ei tarvitse eikä edes saa kertoa potilaan asioista...

Minunkin yli 90-vuotias isoisäni, joka pärjäsi kotona ilman minkäänlaista kipu- tai mielialalääkitystä, joutui sairaalaan virtsatieinfektion takia. Siellä hänelle annettiin niin voimakkaat rauhoittavat lääkkeet, että edes puhuminen ei meinannut onnistua. Kun isoisän vti saatiin hoidetuksi ja isoisä pääsi takaisin kotiin, rauhoittava lääkitys lopetettiin ja isoisä oli jälleen oma itsensä.

Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että kipu pitää hoitaa ja pitää olla tarkkana siitä, että ap:n äiti ei sano pärjäävänsä ilman vahvempia lääkkeitä vain omaisia rauhoittaakseen. Mutta kyllä myös sairaaloissa on helposti tapana ylilääkitä potilaita.

lääkkeistä. Jos tämä ko äiti itse pystyy päättämään asioistaan, niin ei lääkityksiin ole tyttärellä mitään sanomista. Etenkään kun ei tiedä lääkkeistä mitään. Luulee nukahtamislääkettä mielialalääkkeeksi.

saavatko lääkärit lääketehtaalta jotain provisiota tai muuta bonusta kun kirjoittavat reseptin kyseisen tehtaan valmistamaan lääkkeeseen?

saavatko lääkärit lääketehtaalta jotain provisiota tai muuta bonusta kun kirjoittavat reseptin kyseisen tehtaan valmistamaan lääkkeeseen?

toivottavasti lapseni ei toimi kuten ap.



Ei muuta sanottavaa.

on se, että sitä potilasta ei tarvitse käydä vähän väliä katsomassa, kun se nukkuu tai on puolihorroksessa päivästä toiseen.



Isäni siis sai viiden päivän sairaalajaksollaan jotain pillereitä, joita piti ottaa säännöllisesti sekä tällaisia täsmäkipulääkkeitä kipuun. Näitä täsmäkipulääkkeitä annettiin, vaikka isäni ei osannut itse mitään pyytää. Perusteluna näytti kivuliaalta. Sen verran mitä isäni jaksoi olla hereillä, hän koko ajan pyyteli kotiin pääsyä ja pyysi meitä sanomaan henkilökunnalle, että ei halua lääkkeitä. Isäni puheiden mukaan olisi saanut jotain ruiskulla, mutta en osaa sanoa, oliko todella näin. Isäni itse tajusi, että sekavuus ja väsymys johtuivat näistä sairaaloiden lääkkeistä ja pyyteli koko ajan kotiinpääsyä. Tuossa sairaalassa ei kuunneltu isäni toiveita pätkääkään eikä omaisille kerrottu mitään vapaaehtoisesti. Kaikki hoidot ja päätökset (myös elvytyskielto) tehtiin meitä kuulematta ja meille kertomatta. ASia infottiin vasta, kun todella kyselimme ja vaadimme tietoa.



Minusta on pelottavaa, jos vanhusten hoito on sitä, että heistä tehdään liikkumattomia möykkyjä, joita on helppo käsitellä ja joita tarvitsee käydä katsomassa vain aamuisin ja iltaisin. Ilman muuta kipua pitää lääkitä. Mutta tottahan nyt sille kivulle pitää olla muutkin perusteet kuin vain se, että tähän sairauteen yleensä kuuluu kivut. Kuten jo kirjoitin isäni pärjäsi kipulääkkeittä lähes loppuun asti virkeänä ja liikkuvaisena. Viimeisen kuukauden aikana alkoi liikkuminen olla vaivalloista, ja silloin otettiin kipulääkkeet kehiin ja lopulta se kipulaastari sairaanhoitajan suosituksesta. Mutta silloin isäni alkoi jo ollakin poissa.



Minusta sen potilaan kuunteleminen on tärkeää. Jos potilas ei halua kipulääkettä, on sitä silloin turha tankata tuutin täydeltä, jotta hoitajilla olisi helppoa.

että nuo Imovanet, Tenoxit, yms. ovat varsin pirullisia lääkkeitä varsinkin vanhuksille:

Toimivat alussa hyvin, mutta pian toleranssi kasvaa ja annostuta on suurennettava jotta vanhus saisi ylipäätään nukutuksi. Ennemmin tai myöhemmin tulee yleensä kuitenkin vastaan tilanne, jossa lääkäri toteaa, että nämä lääkkeethän ovat oikeastaan tarkoitettu ainoastaan lyhytaikaiseen käyttöön, eikä reseptiä voida valitettavasti enää uusia.

Siinä vaiheessa iskevät sitten vieroitusoireet: vanhus alkaa täristä, verenpaine nousee, vatsaa kouristaa yms. Hätääntyneet omaiset kiikuttavat vanhuksen tietysti lääkäriin, joka ei välttämättä osaa tunnistaa tilannetta, vaan määrää lääkeet verenpaineeseen, Parkinsonin tautiin ja vatsakipuun. Näilläkin lääkeillä on valitettavasti omat sivuvaikutuksensa, joiden hoitoon pitää sitten taas määrätä uusia lääkkeitä...

aiheuttaa ikäihmisillä hyvin usein sekavuutta ja levottomuutta. Voi olla jopa ainoa oire....

Ja missä ihmeen sairaaloissa aloitellaan rauhoittavat lääkkeet liki heti kun on sisäänkirjoittautunut?? Ja vielä tarpeettomasti?? Höpö höpö, ette nyt vaan taida olla ihan kartalla kaikesta. Oikeustoimikelpoisen omainen kun ei ole automaattisesti kaiken tiedon ulottuvilla, heille ei tarvitse eikä edes saa kertoa potilaan asioista...

Minunkin yli 90-vuotias isoisäni, joka pärjäsi kotona ilman minkäänlaista kipu- tai mielialalääkitystä, joutui sairaalaan virtsatieinfektion takia. Siellä hänelle annettiin niin voimakkaat rauhoittavat lääkkeet, että edes puhuminen ei meinannut onnistua. Kun isoisän vti saatiin hoidetuksi ja isoisä pääsi takaisin kotiin, rauhoittava lääkitys lopetettiin ja isoisä oli jälleen oma itsensä.

Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että kipu pitää hoitaa ja pitää olla tarkkana siitä, että ap:n äiti ei sano pärjäävänsä ilman vahvempia lääkkeitä vain omaisia rauhoittaakseen. Mutta kyllä myös sairaaloissa on helposti tapana ylilääkitä potilaita.

Tässä tapauksessa sairaalassa monta kertaa päivässä vierailleet tätini ja äitini tiesivät tasan tarkkaan, minkä nimistä lääkettä isoisälleni annettiin. Kun he (sairaalassa olon jälkeen) mainitsivat lääkkeen nimen perheen lääkäriystävälle, tämä kertoi ko. lääkettä normaalisti määrättävän skitsofreniapotilaiden hoitoon.

Todennäköisesti lääkettä annettiin isoisälleni siksi, että hänellä oli taipumus lähteä sängystään kävelemään, mutta jalat eivät aina kunnolla toimineet, vaan hän saattoi kaatuilla. Lääkkeellä hänet saatiin makaamaan rauhassa sängyssä.

57

Tässä tapauksessa sairaalassa monta kertaa päivässä vierailleet tätini ja äitini tiesivät tasan tarkkaan, minkä nimistä lääkettä isoisälleni annettiin. Kun he (sairaalassa olon jälkeen) mainitsivat lääkkeen nimen perheen lääkäriystävälle, tämä kertoi ko. lääkettä normaalisti määrättävän skitsofreniapotilaiden hoitoon.

Todennäköisesti lääkettä annettiin isoisälleni siksi, että hänellä oli taipumus lähteä sängystään kävelemään, mutta jalat eivät aina kunnolla toimineet, vaan hän saattoi kaatuilla. Lääkkeellä hänet saatiin makaamaan rauhassa sängyssä.

57

varmaan kyse seroquelista ja joku maallikko fiksuna kysyy joltain ei-niin-fiksulta lääkäriystävältä ja saa sätkyn kun kuulee, että se on skitsofrenialääke. NIIN TOKI ON, mutta sitä kun voi käyttää MYÖS muuhun, kuten niin monia muitakin lääkkeitä. saakeli näitä lääkäriystäviä ja hysteerisiä omaisia!

kun oli aamun hikipäässä juossut pitkin käytävää ja hoitanut näitä pappoja ja mummoja ja aamukahvit jääneet juomatta ja hommaa oli vielä aivan helvetisti, tuli joku mamma syyttämään, että kun meidän papalle on annettu joku valkonen pilleri, että hoitajat pääsis helpolla.

Arggghhh, eipä vain näkynyt syöttämässä apuna, ei ulkoiluttamassa, ei mitään. Mutta kyllä suu kävi ja pärpätys ja jänkätys. Ja kun yritti asiallisesti selvittää, miksi näin on tehty, mamma panee kädet korvilleen ja silmät kiinni ja mölisee, että "ööööömöölöööömöööö enuskoensukoensukoenusko". Sitten niskoja nakellen lähdetään, että teen susta kyllä valituksen kun meidän pappaa ei hoideta kunnolla.

Luojan kiitos pääsin helpompiin hommiin ja paremmille palkoille.

on se, että sitä potilasta ei tarvitse käydä vähän väliä katsomassa, kun se nukkuu tai on puolihorroksessa päivästä toiseen.

Isäni siis sai viiden päivän sairaalajaksollaan jotain pillereitä, joita piti ottaa säännöllisesti sekä tällaisia täsmäkipulääkkeitä kipuun. Näitä täsmäkipulääkkeitä annettiin, vaikka isäni ei osannut itse mitään pyytää. Perusteluna näytti kivuliaalta. Sen verran mitä isäni jaksoi olla hereillä, hän koko ajan pyyteli kotiin pääsyä ja pyysi meitä sanomaan henkilökunnalle, että ei halua lääkkeitä. Isäni puheiden mukaan olisi saanut jotain ruiskulla, mutta en osaa sanoa, oliko todella näin. Isäni itse tajusi, että sekavuus ja väsymys johtuivat näistä sairaaloiden lääkkeistä ja pyyteli koko ajan kotiinpääsyä. Tuossa sairaalassa ei kuunneltu isäni toiveita pätkääkään eikä omaisille kerrottu mitään vapaaehtoisesti. Kaikki hoidot ja päätökset (myös elvytyskielto) tehtiin meitä kuulematta ja meille kertomatta. ASia infottiin vasta, kun todella kyselimme ja vaadimme tietoa.

Minusta on pelottavaa, jos vanhusten hoito on sitä, että heistä tehdään liikkumattomia möykkyjä, joita on helppo käsitellä ja joita tarvitsee käydä katsomassa vain aamuisin ja iltaisin. Ilman muuta kipua pitää lääkitä. Mutta tottahan nyt sille kivulle pitää olla muutkin perusteet kuin vain se, että tähän sairauteen yleensä kuuluu kivut. Kuten jo kirjoitin isäni pärjäsi kipulääkkeittä lähes loppuun asti virkeänä ja liikkuvaisena. Viimeisen kuukauden aikana alkoi liikkuminen olla vaivalloista, ja silloin otettiin kipulääkkeet kehiin ja lopulta se kipulaastari sairaanhoitajan suosituksesta. Mutta silloin isäni alkoi jo ollakin poissa.

Minusta sen potilaan kuunteleminen on tärkeää. Jos potilas ei halua kipulääkettä, on sitä silloin turha tankata tuutin täydeltä, jotta hoitajilla olisi helppoa.

[quote author="Vierailija" time="19.07.2011 klo 11:32"]

on se, että sitä potilasta ei tarvitse käydä vähän väliä katsomassa, kun se nukkuu tai on puolihorroksessa päivästä toiseen.

Isäni siis sai viiden päivän sairaalajaksollaan jotain pillereitä, joita piti ottaa säännöllisesti sekä tällaisia täsmäkipulääkkeitä kipuun. Näitä täsmäkipulääkkeitä annettiin, vaikka isäni ei osannut itse mitään pyytää. Perusteluna näytti kivuliaalta. Sen verran mitä isäni jaksoi olla hereillä, hän koko ajan pyyteli kotiin pääsyä ja pyysi meitä sanomaan henkilökunnalle, että ei halua lääkkeitä. Isäni puheiden mukaan olisi saanut jotain ruiskulla, mutta en osaa sanoa, oliko todella näin. Isäni itse tajusi, että sekavuus ja väsymys johtuivat näistä sairaaloiden lääkkeistä ja pyyteli koko ajan kotiinpääsyä. Tuossa sairaalassa ei kuunneltu isäni toiveita pätkääkään eikä omaisille kerrottu mitään vapaaehtoisesti. Kaikki hoidot ja päätökset (myös elvytyskielto) tehtiin meitä kuulematta ja meille kertomatta. ASia infottiin vasta, kun todella kyselimme ja vaadimme tietoa.

Minusta on pelottavaa, jos vanhusten hoito on sitä, että heistä tehdään liikkumattomia möykkyjä, joita on helppo käsitellä ja joita tarvitsee käydä katsomassa vain aamuisin ja iltaisin. Ilman muuta kipua pitää lääkitä. Mutta tottahan nyt sille kivulle pitää olla muutkin perusteet kuin vain se, että tähän sairauteen yleensä kuuluu kivut. Kuten jo kirjoitin isäni pärjäsi kipulääkkeittä lähes loppuun asti virkeänä ja liikkuvaisena. Viimeisen kuukauden aikana alkoi liikkuminen olla vaivalloista, ja silloin otettiin kipulääkkeet kehiin ja lopulta se kipulaastari sairaanhoitajan suosituksesta. Mutta silloin isäni alkoi jo ollakin poissa.

Minusta sen potilaan kuunteleminen on tärkeää. Jos potilas ei halua kipulääkettä, on sitä silloin turha tankata tuutin täydeltä, jotta hoitajilla olisi helppoa.

[/quote]

Isäsi oli jo sairaalassa ollessaan kuoleva syöpäpotilas joten turha ihmetellä kipulääkkeitä. Ei isäsi kovin hyvässä kunnossa ollut jos se "parempi aika" oli muutaman kuukauden mittainen.

Miksi sinä vaahtoat äitisi lääkityksestä täällä?

Minua tässä häiritsee se, että korostat sitä, että sinä kielsit. Ymmärsin, että äitisi kuitenkin on tajuissaan ja pystyy kommunikoimaan. Päätöksen pitäisi olla ensikädessä äitisi. Hän siis sopii asiasta lääkäreiden kanssa. Toki voit toimia hänen tulkkinaan eli sanoittaa hänen ajatuksiaan lääkäreille ja hoitajille, jos hänen sairautensa tai luonteensa vuoksi on helpompi puhua omaisille kuin kiireisille ja etäisille ammattilaisille. Tällöin kuitenkin ajatus olisi ennemminkin se, että "kerroin lääkäreille äitini mielipiteen". Ajatus "kielsin ehdottomasti" viestii ennemminkin ikävästä vallankäytöstä äitiäsi kohtaan.

Narttu kärsiköön nyt, kuten mä Kärsin hänen kasvatuksessaan???

:D

Haittaako se jos vanha ihminen jää opiaattikoukkuun? Nauttiipahan viimeisistä vuosistaan, ellei mene ihan siihen kuntoon niistä lääkkeistä ettei enää pysty liikkumaan. Luulen että tuota se AP noissa lääkkeissä juuri pelkää, mutten tiedä onko se pelko edes oikea koska en ole alalla töissä. Kun aina sanotaan että kauheaa kun mummot pumpataan täyteen lääkkeitä eikä ne kykene enää mihinkään. Jos AP mietti tuota? MUTTA sitten taas, jos on kipuja, niin kyllä minä olisin mielummin lääkepöllyssä! Ja vetääkö ne edes niin huonoon kuntoon? 

Ihan oikeasti tilannetta ei pidä päästää niin pahaksi, että omainen itkee kipujaan ja toivoo kuolemaa. Isäni ei aluksi myöskään halunnut antaa kipulääkkeitä, mutta pian huomasi, että kun tilanne päällä niin silloin annetaan kipulääkkeitä. Ei sillä ole enää mitään merkitystä jos omainen on vakavasti sairas ja mahdollisesti ei ole toivoa toipumisesta.

[quote author="Vierailija" time="19.07.2011 klo 11:32"]

on se, että sitä potilasta ei tarvitse käydä vähän väliä katsomassa, kun se nukkuu tai on puolihorroksessa päivästä toiseen.

Isäni siis sai viiden päivän sairaalajaksollaan jotain pillereitä, joita piti ottaa säännöllisesti sekä tällaisia täsmäkipulääkkeitä kipuun. Näitä täsmäkipulääkkeitä annettiin, vaikka isäni ei osannut itse mitään pyytää. Perusteluna näytti kivuliaalta. Sen verran mitä isäni jaksoi olla hereillä, hän koko ajan pyyteli kotiin pääsyä ja pyysi meitä sanomaan henkilökunnalle, että ei halua lääkkeitä. Isäni puheiden mukaan olisi saanut jotain ruiskulla, mutta en osaa sanoa, oliko todella näin. Isäni itse tajusi, että sekavuus ja väsymys johtuivat näistä sairaaloiden lääkkeistä ja pyyteli koko ajan kotiinpääsyä. Tuossa sairaalassa ei kuunneltu isäni toiveita pätkääkään eikä omaisille kerrottu mitään vapaaehtoisesti. Kaikki hoidot ja päätökset (myös elvytyskielto) tehtiin meitä kuulematta ja meille kertomatta. ASia infottiin vasta, kun todella kyselimme ja vaadimme tietoa.

Minusta on pelottavaa, jos vanhusten hoito on sitä, että heistä tehdään liikkumattomia möykkyjä, joita on helppo käsitellä ja joita tarvitsee käydä katsomassa vain aamuisin ja iltaisin. Ilman muuta kipua pitää lääkitä. Mutta tottahan nyt sille kivulle pitää olla muutkin perusteet kuin vain se, että tähän sairauteen yleensä kuuluu kivut. Kuten jo kirjoitin isäni pärjäsi kipulääkkeittä lähes loppuun asti virkeänä ja liikkuvaisena. Viimeisen kuukauden aikana alkoi liikkuminen olla vaivalloista, ja silloin otettiin kipulääkkeet kehiin ja lopulta se kipulaastari sairaanhoitajan suosituksesta. Mutta silloin isäni alkoi jo ollakin poissa.

Minusta sen potilaan kuunteleminen on tärkeää. Jos potilas ei halua kipulääkettä, on sitä silloin turha tankata tuutin täydeltä, jotta hoitajilla olisi helppoa.

[/quote]

Olen ollut vanhustenhoitotyössä 18 vuotta, ja ihmettelen aina näitä juttuja, joita omaisilta kuulee kovin usein. On tavanomaista, että kun vanhus huonontuneen kuntonsa takia siirretään asumaan vanhainkotiin kun ei pärjää enää kotona, niin sitten alkaa omaisten syyttäminen, että se on pumpattu täyteen lääkkeitä ja siksi se on nyt niin huonona, että ihan varmasti ei ollut tuollainen ennen. 

Minä en ole kuitenkaan ikinä nähnyt missään että ihmisille syötettäisiin lääkkeitä jotta heistä saataisiin apaattisempia eli oletettavasti helppohoitoisempia. Laitosympäristö ja kotoa pois joutuminen kyllä montaa vanhusta masentaa ja apatisoi, ja toisinaan siihen masennukseen tarvitaan lääkitystäkin, mutta ei todellakaan missään syötetä ihmisille lääkkeitä ajatuksella, että saadaanpa tuokin nukkumaan lähes vuorokauden ympäri niin ei tarvitse hoitaa ja valvoa...

Nämä on aika monipiippuisia juttuja.

Ensinnä mulle tulee mieleen, että ap:n (tiedän että viesti on kirjoitettu iät ajat sitten) ei ole ollenkaan hyväkuntoinen, jos on joutunut sairaalaan kuivumisen takia. Dementia? Omaisilla ei ole oikeutta kieltää potilaan lääkitystä, jos potilas on oikeustoimikelpoinen, eikä niistä saisi sairaalahenkilökunta antaa omaiselle tietoa.

Suhtautuisin aika skeptisesti siihen, että kuka hyvänsä omainen pystyy realistisesti arvioimaan dementoituneen kivun määrän, kun se kommunikointi alkaa kuitenkin olla heikkoa. Mieluummin sitä ei usko, että omaisella on pahat kivut ja valitettavasti, on paljon niitä, jotka jostain syystä haluavat antaa vanhuksen kärsiä kipua. En ymmärrä mistä tämä johtuu. Jotain skismaa väleissä, jotain vanhaa kaunaa kenties? Vanhuuteen ei kuulu kova kipu!!

Toisaalta taas vanhuksille määrätään joskus kipulääkkeitä, jotka vievät kuntoa (etenkin aluksi) huonompaan, ja varsinkin sairaalassa makuutettavilla se saattaa jäädä pysyväksi. Toinen haittapuoli on se, että jos lääkitys on pysyvä, niin kyllä voimakkaimpien lääkkeiden aloitusta olisi syytä lykätä mahdollisimman pitkään. Annoksia ei oikein pysty loputtomiin nostamaan, jos lääkityksen kesto on esim. vuosia. Joskus olen hoitanut vanhuksia, joilla esim. buprenorfiinisatsit on aivan järkyttäviä, sillä aika ajoin niitä on nostettava jotta teho säilyy. Jossain vaiheessa joudutaan ehkä alkaa tekemään ns. rotaatioita, eli voimakkaimpia lääkkeitä vaihdetaan päikseen jotta ei tule vieroitusoireita ja saadaan taas tehoja. Se vaatii erikoisosaamista.

Olen myös törmännyt tilanteisiin, jossa potilasta ei ole ohjeistettu, tai hän ei ole ymmärtänyt (esim. muistihäiriöt), että lääkettä ei voi lopettaa yhtäkkiä. Esim. yksi rouva hakeutui koska lääkäri oli hänen mukaansa puhunut vuoden Tramalien syömisestä isolla annoksella ja sitten lopetus. Rouva söi satsin loppuun ja lopetti kerrasta, sai ihan äärettömän pahat vieroitusoireet joista joutui sairaalaan.

Ja jos aloitetaan huonokuntoiselle potilaalle voimakas opioidilääkitys, joka on pysyvä tai pidempiaikainen, se vaatisi seurantaa. Esim. kotipalvelu, kotisairaanhoito, alkuun. Voi olla että tulee monenlaista ongelmaa ennenkuin olo tasaantuu. Sairaalassa toki vähän eri juttu, kun on henkilökuntaa paikalla.

Tietenkään väliaikaista hoitoa, esim. leikkauksen jälkeen, eikä saattohoitoa tämä koske.

sekä lyö päänsä saaden vaikka aivoverenvuodon, vähintäänkin avohaan avan koska jalat ei kanna ja mätkätää lattialle :-) Kunhan ei vaan minkäänlaisia lääkkeitä.....



Lonkkaleikkauskin on kivempi kuin se valkoinen pilleri!



Kas kun yhdellä hoitajalla on 4-6 muutakin potilasta hoidettavanaan, ei ehdi istua pitämässä pappaa kädestä kiinni koko vuotron ajan. Omaiset ei viitsi koko päivää tuhlata papan vahtimiseen, tunti riittää.



Kirjoita kuule eduskuntaan jotta saadaan papalle omahoitaja tai kustanna se itse. Annetaan sitten papan olla sekä kipeä että sekava. Papasta ei ehkä kiva mutta omaiset tykkää....



Moraalisesti oikein??



Jos pappa olisi täysipäinen eikä sekava, hän ei yrittäisi liikkelle jos jalat ei kerran kanna. Ilman sekavuutta pappa kyllä muistaisi, että hups! hän kaatuu kun nousee ylös ja se sattuu....