Tarviiko miehen antaa harrastaa JOS..
mies asuu työnsä vuoksi toisessa kaupungissa 180 päivää vuodesta eli kolmen viikon työlistasta kaksi viikkoa pois kotoa?
Mies on parin viime vuoden aikana innostunut kuntoilemaan ja ollut kuntokeskuksen jäsen. Hän tuskastuu jos ei pääse treenaamaan ja muuttuu helposti kiukkuiseksi.
Kun mies on kotona kanssamme joka kolmannen viikon, haluaisin että hän olisi sen viikon kanssamme ilman että uhraisi siitä yhtäkään iltaa kuntosalilla olemiseen. Saahan mies treenata tuolla työkaupungissaan vaikka joka ilta.
Mutta kun sanon miehelle, että onko pakko mennä, tiuskii mies kuin pikkupoika kuinka pakotan hänet olemaan kotona. Ja juuri siltä se itsestäni tuntuukin, että pakotan hänet olemaan kanssamme vaikka hän on mieluummin kuntosalilla.
Kun mies on työnsä puolesta viikon pois, en pysty menemään kuntoilemaan kun en halua jättää lapsia yksin. Ovat jo koulun jälkeen yksin kotona. Ja kun mies on kotona, en halua kuntoilemaan kun haluaisin olla koko perheenä yhdessä rauhassa kotona.
Olenko siis rajoittava kun haluan että mies olisi kotona kanssamme tuon joka kolmannen viikon ja luopuisi sille viikolle kuntosalista?
Olen ehdottanut miehelle että kävisi salilla aamusta klo 7.00, mutta mies vaan nauraa kun tietää että ei pysty heräämään siten että pääsisi aamusta salille.
Mies ei juokse kapakoissa ja siivoaa kotona ja touhuaa lapsien kanssa. Joten ainoa ongelmani on tuo kuntoilu kotikaupungissamme joka tuntuu olevan vähäisenäkin liikaa pois yhteisestä ajasta.
Kommentit (12)
Ei kai kellään oikeasti ole pokkaa valittaa miehelle tuollaisesta asiasta. Mutta ei kai kukaan näin tylsää provoakaan keksisi...
Mikä se sun ongelma oikein tässä on? Kuinka monena iltana se mies on menossa sinne salille. Mun mielestä olis vaan hyvä jos mies kävin viikon aikana vähän urheilemassa.
Ei ihme että mies pakenee työhönsä.
Tarviiko koiran antaa haistella muita koiria? Tarviiko kissan antaa nuolla turkkiaan vaikka emäntä harjaa sitä? Tarviiko lapset kavereita vaik niillä on äiti??? Mä en kattelis päivääkään AP,een kaltaista naista.
asian toistepäin?
Miksei mies anna minun harrastaa?
Onko se nyt kohtuuton vaatimus että mies olisi kolmen viikon välein 6 päivää perheensä kanssa?
Eikö kukaan tajua että kun annan miehen mennä harrastuksiinsa, tarkoittaa se sitä että minä en voi harrastaa vaan minä hoidan lapsia!!!!!
Kun mies on poissa n. 17 päivää kuusta, voi hän nämä 17 päivää käyttää omiin harrastuksiinsa, hänellä on työkaupungissaankin kuntosalin jäsenyys. MINÄ EN voi silloin harrastaa, koska olen ainoa aikuinen kotona!!! Kun mies on vastaavasti kotona, onko reilua että mies saa harrastaa nekin päivät ja minä olen edelleen täällä kotona hoitamassa lapsiamme???
Onko se nyt tämän palstan mielipide että mies saa tehdä mitä huvittaa, ja nainen ei.
AP joka ei ihan tuommoista lynkkausta kuitenkaan odottanut
asian toistepäin? Miksei mies anna minun harrastaa? Onko se nyt kohtuuton vaatimus että mies olisi kolmen viikon välein 6 päivää perheensä kanssa? Eikö kukaan tajua että kun annan miehen mennä harrastuksiinsa, tarkoittaa se sitä että minä en voi harrastaa vaan minä hoidan lapsia!!!!! Kun mies on poissa n. 17 päivää kuusta, voi hän nämä 17 päivää käyttää omiin harrastuksiinsa, hänellä on työkaupungissaankin kuntosalin jäsenyys. MINÄ EN voi silloin harrastaa, koska olen ainoa aikuinen kotona!!! Kun mies on vastaavasti kotona, onko reilua että mies saa harrastaa nekin päivät ja minä olen edelleen täällä kotona hoitamassa lapsiamme??? Onko se nyt tämän palstan mielipide että mies saa tehdä mitä huvittaa, ja nainen ei. AP joka ei ihan tuommoista lynkkausta kuitenkaan odottanut
Mutta montako tuntia miehellä menee siellä kuntosalilla? Voisko vaikka hoitaa homman tunnissa ja tulla pois?
Tarviiko koiran antaa haistella muita koiria? Tarviiko kissan antaa nuolla turkkiaan vaikka emäntä harjaa sitä? Tarviiko lapset kavereita vaik niillä on äiti??? Mä en kattelis päivääkään AP,een kaltaista naista.
Jeesus mitä ämmiä taas palsta täynnä
Nainen ei saa tehdä mitään, haluta mitään ja plaa, plaa ja nainen ajaa miestä pois kotoa, kun haluaa että se on perheensä kanssa ja nainen ajaa miehen pois kotoa, kun ei raukka saa harrastaa...
Reilua olisi se, että mies on lasten kanssa ja ap pääsee harrastamaan parina iltana ja loput on sitten yhteisiä iltoja. Mies harrastakoon silloin, kun on toisella paikkakunnalla ruhtinaallisesti yksin!!
Nainen ei saa tehdä mitään, haluta mitään ja plaa, plaa ja nainen ajaa miestä pois kotoa, kun haluaa että se on perheensä kanssa ja nainen ajaa miehen pois kotoa, kun ei raukka saa harrastaa...
Reilua olisi se, että mies on lasten kanssa ja ap pääsee harrastamaan parina iltana ja loput on sitten yhteisiä iltoja. Mies harrastakoon silloin, kun on toisella paikkakunnalla ruhtinaallisesti yksin!!
Jos miehestä oikeasti viikon mittainen treenitauko tuntuu liian pitkältä, niin yksi kuntosali-ilta kotiviikon aikana olisi minusta ihan riittävä. Lastenkin kanssa voisi varmaan jotain liikunnallista harrastaa, pyöräillä vaikka? Ja todella, myös ap:lla pitäisi olla mahdollisuus omiin harrastuksiin!
tiedät sen varmasti itsekin. Jos mies kaipaa liikuntaharrastusta kotiviikolle, niin valitsee lajin, jota voi toteuttaa lasten kanssa tai raahautuu salille aikaisin aamulla. Ja sinä saat joka tapauksessa yhden-pari vapaailtaa omille harrastuksillesi.
sitten kun lapset ovat jo nukkumassa ja sen että myös sinä harrastat mitä haluat 4 päivä siitä 6 sta jotka mies on kotona.
tiedät sen varmasti itsekin. Jos mies kaipaa liikuntaharrastusta kotiviikolle, niin valitsee lajin, jota voi toteuttaa lasten kanssa tai raahautuu salille aikaisin aamulla. Ja sinä saat joka tapauksessa yhden-pari vapaailtaa omille harrastuksillesi.
se ole ollenkaan kohtuuton vaatimus, mutta miksi haluaisit hengata miehen kanssa kotona, kun se mieluummin olisi siellä kuntosalilla? Ehkä se on ongelma, että mies ei halua viettää kanssanne aikaa, eikä se kuntosaliharrastus.