Ylioppilastyttö ei saanut opiskelupaikkaa, ameriikkaan pitää päästä
Siskontyttö pääsi ylioppilaaksi ja nyt selvisi, että ei päässyt mihinkään opiskelemaan. Haki vähän sinne sun tänne eikä oikein tiennyt mitä oikeasti hakee. Nyt kuulema jo tietäisi mikä kiinnostaa, mutta seuraavan kerran pääsykokeet siis vasta ensi keväänä.
Kamala kriisi tuntuu olevan siitä, että jotain pitää tehdä tulevana talvena erikoista ja nyt on saanut sukulaisilta tarjouksen, että pääsee lapsenlikaksi rapakon taa. Likka on aivan tohkeissaan ja odottaa pääsevänsä reissaamaan eri osavaltioissa, kun kerran saa pientä taskurahaakin.
Pelkään pahoin, että taskurahoilla ei paljoa reissata, talvi menee piikahommissa ja lukeminen ppääsykokeisiin menee toista kertaa mynkään.
En sano, että välivuosi ulkomailla olisi hukkaan heitettyä aikaa, mutta tämän tytön tuntien tulee käymään niin, että opiskelupaikkaa ei löydy seuraavanakaan kesänä. Pänttäämisen kanssa on ollut aina niin ja näin. Iskä on maksanut tytölle tähän asti kaikki ähkyt ja tyttö luulee, että elämässä saa kaiken helposti.
Siskoni repii hiuksia päästään tytön takia, kun olisi sitä mieltä, että olisi parempi jäädä Suomeen ja hankkiutua kunnon valmennuskurssille, että olisi edes mahdollisuuksia päästä kouluun.
Tyttö on minun kummityttöni ja tähään asti olemme olleet hyvin aaltopituuksilla, mutta nyt tuntuu siltä, että järjen ääni ei kuulu läpi, kun pitää päästä näkemään mualimoo. Tytön luokkakavereista jotkut ovat kuulema lähdössä ulkomaille opiskelemaan ja se on niin kovin ihmeellistä.
Tuntuu kurjalta, että nuoren elämän tärkeät vuodet menevät hukkaan. Jos aikoo saada hyvän työpaikan ja omaa rahaa, opiskeltava olisi. Iskä ei voi aina maksaa kaikkea valmiiksi.
Kommentit (54)
päätti lähteä välivuodeksi ulkomaille, käytti siellä opintoihin varatut vanhempien säästämät rahat, tuli takaisin, lähti taas ulkomaille eri maahan (vanhemmat maksoi) ja näitä "välivuosia" viettää edelleen, nyt taas eri maassa hanttihommissa välillä työtön. Ei mitään koulutusta. Pian 3-kymppinen.
Eiköhän jokainen saa tehdä omat valintansa.
opettaa joitakin rankemmin joitakin hieman ns. helpommin. Koko elämä on täynnä valintoja ja välillä ne valinnat menevät huonosti, vaikka olisit jo vanhempi elämää enemmän nähnyt jne.
Ap.eestä vaustauksineen kuvastuu katkeruus. Oletko kateellinen vai mikä mättää? Se ei varmaan ole sinun ongelmasi, jos toinen pitää välivuoden?
jos kerran edessä on muutenkin välivuosi niin tuo on loistava tapa viettää se. Pääsee näkemään maailmaa, pääsee puhumaan vierasta kieltä, on kuitenkin turvallisten sukulaisten hoteissa ja tekee samalla työtä. Mikä ihme tuossa on väärin mielestäsi?
Totta ihmeessä tyttö hehkuttaa asiaa, onhan tuo loistava tilaisuus! Ilmeisesti suurin ongelmasi on se, että oma tyttösi kenties haluaisi tehdä samalla tavalla ja se ei sinun suunnitelmiisi sovi.
Sinun tulisi nyt viimein ymmärtää, ettei sinun tapasi hoitaa asioita ole se ainoa oikea.
Au pairiksi menoon USA:an pitää mennnä järjestön kautta. Ei sinne muuten pääse kuin kolmeksi kuukaudeksi. Siinä ei auta tuttavaperheen neuvot eikä mikään muukaan. Lentokentältä palautetaan takaisin, todella tiukkaan syynäävät!
Terveisin henkilö, joka ollut vuoden Englannissa au pairina ja vuoden USA:ssa miehen työharjoittelun vuoksi.
Toki se on mahdollista, jos kustantaa itse seikkailijan elämänsä. Jos yksi sisar viettää kymmenen välivuotta ulkomailla vanhempien rahoilla, toinen sisko ei voi näin tehdä. Kokemuksesta puhun.
sairauden parissa kaksikymppisenä. Silti vietän nyt lähes neljäkymppisenä ihan oikeaa keskiikäisten elämää (perhe, lapset, työ jne)
Mitä siitä, jos nuori viettää vuoden ulkomailla TÖISSÄ. Töitähän se piikominenkin on. Ainoa miinus tuossa on minusta se, jos tyttö ei mene järjestön kautta. Silloin ei ole ketään, johon turvautua, jos työnantaja ryhtyy hankalaksi. Ja viisumi, vakuutukset jne.
Se, etta SINUN tyttaresi on joku kotihiiri ei ole mitaan tekemista sinun siskontyttaresi kanssa. Et varmaan ymmarra kuinka paljon hyotya tollasesta valivuodesta on, mista sita tietaa jos han paatyy matkustelemaan jonnekkin muualle sen jalkeen! Kuullostaa vaan KATEELLISEN panettelulta!! Viela laiskaksi haukut, voi hyva Jumala sentaan! Toivottavasti sunkin pentus oppii ajattelemaan omilla aivoilla ja matkustelee.
Taa tytto voi menna sinne kouluun parin vuoden paasta, silla ei ole mitaan kiiretta. Aryttaa tommoset ihmiset kenen mielesta elaman HUKKAAN HEITTAMINEN on jokseenkin Erinomainen idea! Kaikki tassa maailmassa ei ole kiinni siita,etta mennaan kouluun ja hommataan joku tyo ja sitte homehdutaan jossain kuppasessa kylassa suomessa.
ARGH!!
päätti lähteä välivuodeksi ulkomaille, käytti siellä opintoihin varatut vanhempien säästämät rahat, tuli takaisin, lähti taas ulkomaille eri maahan (vanhemmat maksoi) ja näitä "välivuosia" viettää edelleen, nyt taas eri maassa hanttihommissa välillä työtön. Ei mitään koulutusta. Pian 3-kymppinen.
Miksi kaikkien pitäisi mennä saman kaavan mukaan ja kerätä rahaa ja materiaa.
Ajatellaan, että ensin käydään lukio, sitten "huilitaan pari vuotta", nautitaan opiskelusta seuraavat 8 vuotta ja -ehkä- harkitaan työelämää joskus 30+ vaiheessa.
Siis eihän työnteko tai ammatin hankkiminen kuulu nuoruuteen!
Se, etta SINUN tyttaresi on joku kotihiiri ei ole mitaan tekemista sinun siskontyttaresi kanssa. Et varmaan ymmarra kuinka paljon hyotya tollasesta valivuodesta on, mista sita tietaa jos han paatyy matkustelemaan jonnekkin muualle sen jalkeen! Kuullostaa vaan KATEELLISEN panettelulta!! Viela laiskaksi haukut, voi hyva Jumala sentaan! Toivottavasti sunkin pentus oppii ajattelemaan omilla aivoilla ja matkustelee.
Taa tytto voi menna sinne kouluun parin vuoden paasta, silla ei ole mitaan kiiretta. Aryttaa tommoset ihmiset kenen mielesta elaman HUKKAAN HEITTAMINEN on jokseenkin Erinomainen idea! Kaikki tassa maailmassa ei ole kiinni siita,etta mennaan kouluun ja hommataan joku tyo ja sitte homehdutaan jossain kuppasessa kylassa suomessa.
ARGH!!
että ehkäpä hän on onnellinen? Ehkä hän haluaa matkustella ympäri maailmaa ja tehdä niitä hanttihommia, ehkä hän ei halua asettua aloilleen? Mikä helkkari siinä oikein on, että kaikkien elämän pitäisi mennä saman suunnitelman mukaan?
päätti lähteä välivuodeksi ulkomaille, käytti siellä opintoihin varatut vanhempien säästämät rahat, tuli takaisin, lähti taas ulkomaille eri maahan (vanhemmat maksoi) ja näitä "välivuosia" viettää edelleen, nyt taas eri maassa hanttihommissa välillä työtön. Ei mitään koulutusta. Pian 3-kymppinen.
elin toisessa maassa ja tein ns paskaduunia. Jäi pelkästään positiivista sanottavaa vuodesta. Tutustuin toiseen kulttuuriin, sain kielitaitoa ja motivoi minut opiskelemaan hyvän ammatin.
Tyyliin että välivuoden pitäjästä tulee pysyvä haahuilija tai että suoraan opiskelemaan menevästä tulee elämänkokemusta vailla oleva kuppasessa kylässä nyhjääjä. Hohhoijakkaa.
Ap:lle: En usko, että tuo välivuosi kaataa siskontyttösi elämää, etkä myöskään voi laittaa vastuuta oman tyttäresi valinnoista hänen niskaansa. Hän elää omaa elämäänsä ja tekee omat ratkaisunsa. Vaikka hän pääsisikin opiskelemaan jonnekin, mutta ei koe tehneensä valintaa itse vaan painostettuna, opinnoista ei välttämättä tule yhtään mitään. Se vasta turhauttavaa elämänhaaskaamista on, jos kitkuttaa opinnoissa opintotukikuukausia haaskaten eikä etene ollenkaan.
On totta, että jos hän on koko vuoden USA:ssa, niin hän ei välttämättä keväällä ehdi keskittyä pääsykokeisiin lukemiseen. Jos hän kuitenkin hakee ammattikorkeakouluun, niin lukemista ei välttämättä edes tarvita (useimpiin amk-pääsykokeisiin ei lueta kirjoja). Ja jos tämä on hänen valintansa, toivon, ettet käske hänen hakea yliopistoon, jotta oma tyttäresi ei saisi ihailemastaan serkusta väärää mallia.
Jos hän aidosti motivoituu vuoden aikana hakeutumaan yliopistoon, hän varmaan itse järjestää asiansa niin, että ehtii keväällä lukea. Painostus saa aikaan vain vastareaktion.
On totta, että monta välivuotta SAATTAA vieroittaa opiskelijaelämästä, mutta toisaalta jos tyttö elää USA:ssa pienellä palkalla eivätkä vanhemmat enää auta joka asiassa, hän voi huomata, että ns hyvän elämän eteen on nähtävä vaivaa.
Nykyään yliopisto-opinnot aloitetaan keskimäärin n. 21-vuotiaana, eli parikin välivuotta on varsin normaali juttu, josta ei kannata huolestua.
Siis ihan hirveä.
Totaalisesti sisarkateuden traumauttama ja panee kaiken suoraan perinnöksi!
Pidin itse au-pairvuoden KESKEN lukion, kaiken lisäksi juuri ennen abivuotta. Toki lukioasiaa unohtui paljon, mutta eipä tuo ole haitannut. Lukion jälkeen pidin kokonaiset KAKSI välivuotta, koska en oikeastaan tiennyt mitä halusin, ja koska opiskelumotivaatiota pääsykokeita varten ei ollut. Hainpa sitten lääkikseen, pääsin ensimmäisellä sisään ja nyt kohta valmistun :) Mutta arvatkaapa uskoiko kukaan ylioppilaskirjoitus- tai pääsykoemenestykseen noiden välivuodien jälkeen? Ei... mutta pääsin silti ammattiin johon halusinkin.