Onko ihan yleistä että äidit kiroaa pienille lapsille?

silloin kun olen todella väsynyt ja v-tunut. Harmittaa tietenkin jälkikäteen. Juuri ennen lomaa olin täynnä kaikkea, ja lapsiraukkani saivat kuulla siitä. Sanat vain tulivat suustani, enkä saanut tulvaa loppumaan. Surullista.



Kysymys ei kuitenkaan ole maailman vakavimmasta asiasta - voisinhan olla alkoholisti tai narkkis...

ei ole normaalia edes huuta kokoajan.

Tuo äiti on ollut itse kypsymätön tai sitten hyvin väsynyt.

joskus olen suuttuneena sanonut ei perjantai sentään nyt saa tämä riehuminen loppua.

ketään joka kiroaa lastensa kuullen tai edes kavereidensa kuulleen. Voidaan ihan hyvin kavereideni kanssa juoda vaikka 5 pulloa siideri per naama, eikä kukaan kiroile. Oliko wt?

ja olen tosi pahoillani siitä. Se oli muutenkin niin raskasta aikaa kaikkine tapahtumineen, että enpä halauisi sitä uudelleen kokea.

Mulla ja tuttavillani ei ole tapana käyttää tuollaista kieltä. Yritän muutenkin välttää kirosanoja lasten lähellä. Hemmetti ja helkkari taitaa olla pahimpia, mitä mä päästelen suustani joskus.

äsken ruokapöydässä: "Jo se nyt on saamari, kun monta kertaa sanotaan ja pelleily jatkuu vaan." Sitten uhkasin karkkien menettämisellä heti perään. Ei meinannut silti meno rauhoittua. Sadepäivä ja viimeksi aamupäivällä oltiin ulkona, joten lapset aika levottomia siksi varmaan. Nyt passitin ne pihalle, ettei tartte enää iltapalapöydässä raivota :)



Meillä kiroillaan jonkun verran, harvemmin lapsille. Mutta yleensä se on heille se viimeinen merkki siitä, että äiti on nyt tosi vihainen. Ja saamari tai hitto siis yleensä riittää, tänään vaan oli joku kauheuspäivä kaikilla. Noin rumasti kuin ap:n esimerkissä en ole kyllä puhunut lapsille, tai kenellekään muulekaan, ikinä. Mutta tuommoinen lievempi manaaminen ei ole meille mikään maailman suurin kasvatusrikos.

mutta olen kyllä keksinyt itselleni voimasanoja, joita voi päästellä suustaan, silloin kun tarvitsee vähän purkaa höyryjä. Esimerkkinä omista voimasanoistani; kun tekee mieli sanoa saatana, sanonkin sammakko, tai jos haluun sanoo perkele sanon penkkari, paistinpannu tms.

kiroilen, ihan sama, kuka on kuulemassa.



Normaalioloissa olen hyvinkin sivistynyt ja kielenkäyttö ilmaisuvoimaisempaa, ja lapset tietää, että kiroilla ei saa.



Kyllä ne lapset viimeistään koulussa oppii kiroilemaan.



Kyllä sitä aina kuulee ja näkee kaikenlaista, mutta tulkinta voi tosiaan ole jotain muuta kuin wt - esim. väsynyt, kiukuttelevat lapset kaupassa mukana ja neljä tuntia yöunta takana.

Kai joillakin kirosanat kuuluu normaaliin käyttösanastoon. Meillä ei. Mua harmittaa kun pihalla kuuluu naapurin lasten suusta vittua ja saatanaa, omani (3-vuotias) ei vielä ole onneksi niitä napannut itselleen. En kyllä sietäisi kiroilua kodissani.

eli silloin kun oikein rankasti vituttaa. Sitä varten kirosanat on keksitty. Vaihtoehtona on sitten omalla kohdallani väkivalta. Mieluummin huudan lapselle että nyt saatana se takki päälle tai tukka pöllyää kuin että pyydän 10 kertaa kauniisti ja lopulta tukka pöllyää kun sana ei mene perille.



Ja kun lentoyhtiö on myynyt minun istumapaikkani jollekin toiselle, sanon tästä lähtienkin virkailijoita perkeleen tunareiksi, koska sitä he juuri ovat. 'Sivistyksen' ansiosta ihan liian moni pääsee liian helpolla nykymaailmassa. Ihmiset ovat muka niin sivistyneitä kun eivät edes kiroa tai huuda vaikka heitä kohdellaan kuin paskaa. Sama pätee lapsiin. Jotkut lapset ovat kasvavat kuin pellossa, koska kukaan ei koskaan pane kovaa kovaa vastaan vaan kaikki erimielisyydet vaan hymistellään ja neuvotellaan läpi. Ei siinä opi muuta kuin hymistelyä ja omien tunteiden piilottelua. Väkivaltaa en hyväksy missään tapauksessa, mutta kiroaminen on tietyissä tilanteissa ok.

Minä kiroilen. En uhkaa väkivallalla enkä sitä tee mut kirolen usein. Jopa vittua. Ne on vaan sanoja, vaikka pahoja ovatkin. En ole ylpeä siitä mutten oo oppinut poiskaan.