Lue keskustelun säännöt.
Isäpuoli on liian kovakourainen ja ankara pojalleni
13.07.2011 |
vai onko? Poika on 7 v, erittäin temperamenttinen, voimakastahtoinen ja myös mustasukkainen äidistä. Reagoi yleensäkin voimakkaasti asioihin. On viettänyt aikaa paljon kaksi isäpuolen kanssa, jolla ei ole omia lapsia, eikä yhteisiä ole. Isäpuoli on omasta mielestään tottunut olemaan kuitenkin lasten kanssa, ja pärjää. Hänellä ei ole itsellään ollut mitään lapsen kanssa olemista vastaan. Hänellä ei kuitenkaan tunnu hermot kestävän temperamenttista poikaa, ja ovat koko ajan ns. napit vastakkain. Isäpuolella on mennyt joitakin kertoja myös ns yli, eli on käynyt käsiksi poikaan liian rajusti, ja poika on kokenut sen pelottavana, en ole ollut kotona silloin. Poika kertoi asiasta minulle jälkikäteen, ja isäpuoli myönsi teon, syyksi riittää joskus se, että poika vääntelehtii ruokapöydässä. Ok, ei saa vääntelehtiä ruokapöydässä, mutta mielestäni ei saa myöskään käydä käsiksi tai pelotella lasta, lapsi on kuitenkin ollut omassa kodissaan ilman äitiä sillä hetkellä, isäpuolen armoilla. Isäpuoli myös hermostuu, jos poika ei esim syö lautasta tyjäjksi, vaikka meillä on sääntönä se, että riittää kun on maha täynnä, ja pärjää seuraavaan ruokaan saakka. Saattaa hermostua ihan käsittämättömän paljon ja käyttäytyä jopa fyysisesti uhkaavasti, jos poika ei suostu syömään kaikkea lautaselta. Tämä on vain esimerkki, näitä tapauksia on lukuisia erilaisia, että isäpuolella vaan hermot menee, eikä kestä poikaa tai pojan tekemisiä yhtään. Näitä rupesi tulemaan enemmän ja enemmän, juttelu isäpuolen kanssa ei oikein tuota tulosta, sillä on sitä mieltä, että poika käyttäytyy huonosti. Jos poika ei heti kerrasta tottele jotain, saattaa ilman varoitusta käydä ottamassa kiinni, tulee vaikka takaapäin ja nappaa kovasti syliin ja viedä rajusti esim sänkyyn omaan huoneeseen, josta poika provosoituu "antamaan takaisin" ja huutaa ja vastustaa fyysisesti. Näitä esimerkkejä on lukuisia. Usein on mukava ja hyvä poikaa kohtaan, mutta minun luottamusta vie nuo hetket, kun ovat kahdestaan ja on liian raju ja ankara fyysisesti pojalle, en tiedä, uskallanko jättää kahdestaan. Miten paljon pitää sietää, ja laittaa ns opettelun piikkiin, ja antaa aikaa ja tilaisuutta opetella olemaan yhdessä, vai pitääkö vaan laittaa mies pihalle että ei onnistu -tyyliin? Tiedän, että ei saa olla fyysisesti loukkaava tai liian ankara pojalle, mutta toisaalta tekeehän ne omatkin vanhemmat virheitä joskus kun hermot menee? Missä menee raja, mitä sietää ja mitä ei?
Kommentit (54)
Minulla oli lapsuudessani ei nyt todellakaan noin paha tilanne, mutta vähän ja sun pitää astua esiin ja laittaa rajat nyt tohon hommaan. Lapsesta tulee arka, huono itsetuntoinen ja koko loppuelämä menee pilalle. TOIMI!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta poikasi kuullostaa melkoisen hankalalta tapaukselta, joten olen vähän myös isäpuolen puolella. Tilanne on varmasti miehellekin hankala kun aikaisempia lapsia ei ole, ja nyt heti ensimmäisenä on siedettävä jonkun muun vinkuvaa räkänokkaa.
opettele kappalejako, jos haluut että juttus luetaan kokonaan.
Muuttakaa erilleen? Pojalle ei ole reilua, että vieras mies tulee yhtäkkiä kotiin ja alkaa uhkailemaan ja käy käsiksi. Hän voi tuntea olevansa turvaton kotonaan. Voi myöhemmin jopa tuntea, että äiti "petti" hänet, kun ei suojellut poikaa, vaan "valitsi ennemmin miehen", varsinkin kun puhuminen ei auta, joten tuskin hän on muutosten polulla.... Mites teini-ikä? Silloin lapset vasta ärsyttäviä ovatkin....
Itse heittäisin miehen ainakin ulos kodistani :(
annat miehen pelotella lasta. Mietipä mitä itse ajattelet jos joku yht'äkkiä kaappaa sinut kyytiin ja lähtee väkisin ja kovakouraisesti viemään sua jonnekin. Hitto mikä ukko. Ihanko sä tosissasi kysyt, että onko tuollainen ok??
Ja ei, en tarkoita etteikö lapselle pitäisi asettaa rajoja. Kyllä pitää, mutta tavat on kyllä toiset kuin tuon miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
painiskelen vielä mielessäni, mikä on oikein. Juurikin ajattelen sitä, että lapsen pitää saada olla kodissaan turvassa, turvallisen aikuisten kanssa. Tiedän, että poika voi olla välillä hermoja raastava, varsinkin kun on mustasukkainen ja rajojaan testaava, mutta mielestäni se on aikuisen tehtävä turvallisesti ne rajat asettaa ja luottamus voittaa.
Lisäksi olen sitä mieltä, että lapsen kodissa ollaan kodin säännöillä, ei miehen mielipiteen mukaisesti, mies ei siis virallisesti asu meillä, vaikka käytännössä asuukin.
En haluaisi olla kuitenkaan liian jyrkkä ja tuomitseva, vaan ajattelen, että minulla on ollut 7 v aikaa tottua lapsiperhe-elämään, mutta mies vasta aloitti, joten olen yrittänyt ymmärtää ja antaa ajan kulua. Mutta kun tuntuu, että ei tule mitään. AP
eikä kenelläkään ole oikeutta kohdella häntä noin. Mies saisi mun kämpästäni äkkilähdön sillan alle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan yleisellä tasolla voisit tehdä tiettäväksi, että lapseen ei käydä käsiksi fyysisesti, vaikka oma pinna palaisikin. Fyysisesti lapseen kosketaan vain, jos lapsi yrittää satuttaa tai hajottaa tavaroita ja silloinkin estämällä, ei rankaisemalla.
Ruoan jättäminen lautaselle tai vääntelehtiminen ei ole huudon, raivon eikä käsiksi käymisen merkki. Tottakai lapsi yrittää vastustaa isäpuoltaan, kun kerran tämä on tunkenut hänen reviirilleen. Isäpuoli onkin ottanut haasteen vastaan sen sijaan, että käyttäytyisi kuin aikuinen. Nuo isäpuolen fyysiset jutut tuntuvat viestittävän suurta uhoa ja pöyhistelyä tyyliin minä nyt päätän täällä, koska olen suurempi ja vahvempi... Ihanko oikeasti mies haluaa välittää tällaisen viestin lapselle?
Sinun on vihellettävä peli poikki. Isäpuolen pitää tajuta, että hän ei ole ottamassa isän paikkaa perheessä eikä muutenkaan väkisin näyttämässä mitään miehen mallia pojalle vaan hänestä tulee yksi turvallinen aikuinen lisää lapsen maailmaan. Siinä kaikki. Isäpuolen tehtävä ei ole kasvattaa, ojentaa eikä määrätä. Toki hän noudattaa yhteisiä sääntöjä ja lapsen pitää häntäkin totella, mutta nyt vaikuttaa siltä kuin mies olisi kitkemässä kaikki vastustushalut pojasta kerralla pois miesmäisellä uholla, vaikka oikeasti tässä tarvitaan keskustelua ja lempeää otetta, jotta pojan mustasukkaisuus äidistä ei tulisi ylivoimaiseksi esteeksi.
Minä ottaisin aikalisän. Parin kuukauden verran pitäisi sekä isäpuolen että pojan yrittää toteuttaa teidän uusperheenne yhteisiä sääntöjä, jotka olette yhdessä sopineet. Jos ei toimi, niin ei toimi.
Sellaisesta ei saada kilareita ja lapset voi venkoilla joskus pöydässä.
Omani sitä eivät tee, mutta sellaista se on toisilla lapsilla.
Sanoisin, että mies voisi asua muualla. Otatte pienen aikalisän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haluaisi olla kuitenkaan liian jyrkkä ja tuomitseva, vaan ajattelen, että minulla on ollut 7 v aikaa tottua lapsiperhe-elämään, mutta mies vasta aloitti, joten olen yrittänyt ymmärtää ja antaa ajan kulua. Mutta kun tuntuu, että ei tule mitään. AP
Itse ainakin olisin "jyrkkä ja tuomitseva" jos joku kävisi lapseeni käsiksi. Jos poika on vielä mustasukkainen luonne, niin tuskinpa vieras, komenteleva mies talossa asioita parantaa, ennemminkin vain lisää epävarmuutta ja mustasukkaisuutta.
Ei myöskään ole reilua, että mies opettelisi perhe-elämää poikasi lapsuuden kustannuksella. Lapsuus on ainutkertaista ja silloin rakentuu minuuden ja itsetunnon pohja.
Kuulostaa, kuin tietäisit mitä pitää tehdä, muttet oikein haluaisi tehdä sitä. Ihan inhimillistä toki....
ootte molemmat niin oikeassa. Mutta sitten näen sen hyvänkin puolen, miehet keskenään viemässä autoa pesuun, istumassa saunan lauteilla juttelemassa autoista, ostamassa uutta pyöränlukkoa yms yms. Ei oo niin helppoo aina tietää, mikä on oikein.. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
erityisesti 10, oli tullut joku (myös hyvä kommentti) jo väliin! AP
ap, lapsesi vaikuttaa täysiveriseltä häiriköltä ja mitään rajoja ei ole? Tempperamenttinen? Niin, sehän on se, kun mukula ei osaa käyttäytyä. Rehellisesti sinun on vaikea löytää mistään miestä, joka sietäisi toisen kasvattomatonta kakaraa... Niin se vaan on. Kestäisitkö itse äitipuolena lasta, joka käyttäytyy kuten poikasi?
Lemppaa äijä ulos ja kasvata lapsesi käyttäytymään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta ..toisaalta.. kuten itsekin sanot aiot sietää ukoltasi noin tavattoman huonoa käytöstä jatkossakin!
Ns. opettelun piikkiin....mitä opettelua tuo on?? Kerroppas se! Mitä arvelet pojan tuosta oppivan? Kerro sekin!
Ja minkälaisia ruokapöytätapoja teillä onkaan -ei saa vääntelehtiä pöydässä ja ennakkoon pitää tietää kuinka paljon ottaa lautaselle ruokaa, jonka jaksaa syödä. Poika on 7-vuotias!! Hei halooo!
Minäkin olen suht ankara äiti mutta hullu en sentään ole enkä stressaa enkä kiusaa lapsiani niinkuin teillä juuri tehdään.
Oletko miettinyt, että sinun takia teeskentelee mukavaa mutta oikeasti inhoaa poikaasi!
Minkälaista tekstiä sinä äitinä ymmärrät? Pitääkö kuinka suoraan sanoa? Minkälaista näyttöä oikein kaipaat?
Heitä ulos tuollainen ukko ja varo tuomasta samanlaista uusintana. Ukkosi on tehokas väkivallan opettaja pojallesi -sitäkö haluat, että pojan reaktiot ja mieli koostuu väkivallasta? Joku päivä pojan kasvava viha saattaa kääntyä sinuun tai luokkatovereihin:((((
Miesystäväsi voi edelleen olla tekemisissä pojan kanssa, muttei jäisi yksin hoitamaan noita tilanteita.
Minusta tuo nimittäin on jo tosi paljon liikaa. En osaa itse sanoa miten pitkälle itse joustaisin, mutta muistan aina kun serkkuni kertoivat miten äidin miesystävä oli sanonut jotain pelottavaa kun lapset olivat olleet ilman äitiä kotonaan. Seissyt ovensuussa ja huutanut jotain tai tarttunut kiinni, ja vaikka serkut eivät enää muistaneet tarkkaan miten se tilanne oli mennyt ja mitä oikeasti oli tapahtunut, muistivat sen tunteen hyvin eivätkä pätkääkään luottaneet siihen mieheen sen jälkeen, muuttivat myös niin pian kuin mahdollista omilleen, alaikäisinä. Jos tapaus olisi toistunut niin varmaan olisi vaikuttanut tosi pahasti heihin.
Jos olisi oma isä joka käyttäytyisi sillä tavalla että ei suoraan kurittaisi fyysisesti tai pahoinpitelisi, mutta kuitenkin käyttäytyisi uhkaavasti ja hermostuisi milloin mistäkin, voisi olla vaikeampi arvioida mitä pitäisi tehdä ja minkä verran pitää antaa tilaa isän olla lapselleen isä omalla tavallaan (jne), mutta mielestäni kun on kyse äidin miesystävästä, pitää minusta karvat nousta pystyyn vähemmästäkin ja ero-/erilleenmuuttamispäätös on tehtävä herkemmin, varsinkin jos mies ei itse näe mitään ongelmaa asiassa, eikä siten yritä myöskään muutosta.
käyttäytyä, mutta lapset on lapsia, jotka vielä opettelee tunteiden hallintaa ja itsehillintää. Mustasukkaisuus on luku erikseen... Lapseni ei ole kasvanut armeijakurissa, eikä pelossa, ja hän osaa ja hänellä on lupa näyttää kaikenlaiset tunteet. Pääsääntöisessti kaikki sujuu hyvin, mutta kun sattuu lapselle huono päivä (esim jotain sattunut päiväkodissa) ja miehelle huono päivä (työstressi, jota sietää huonosti) niin mies ei siedä lapsen kiukkua yhtään, vaan provosoituu siitä itse. Mies itse ei ole saanut lapsuuden kodissaan näyttää negatiivisia tunteita, ja minulle ne taas on ollut sallittuja, ja olen ne sallinut myös lapselle normaalina elämään kuuluvana asiana. AP
tiedän, että vieras ihminen ei saa tulla lapsen kotiin ja olla tuollainen. Mutta tiedän myös, että ihminen on erehtyväinen, ja lasten kanssa oleminen vaatii totuttelua, ja tutustumista puolin ja toisin kun on kyseessä toisen lapsi. En tiedä, suoraan sanottuna mitä tehdä, muuta kuin ottaa se aikalisä. Näen paljon hyvää, mutta myös nuo tilanteet, joissa lapsi kokee omassa kodissaan olevansa turvaton ja fyysisesti uhattu. Enkä todellakaan hyväksy sitä, ja olen surrut sitä lukemattomat kyyneleet. Toisaalta lapsi on tosi kiintynyt isäpuoleen, joka on myös kiintynyt lapseen, mutta ei voi itselleen mitään tietyissä tilanteissa. AP
Ei se varmaan ole helppoa yrittää olla isä "vierailla säännöillä" kasvatetulle lapselle, mutta ei lapsen pitäisi siitä joutua kärsimään, että miehen lapsuudenkodissa on ollut erilainen meno ja/tai miehellä on stressiä töistä eikä osaa sitä hallita. Varmaan hän voi myös itse kokea, että enimmäkseen menee hyvin ja hän pärjää ja osaa olla lapsen kanssa, tai että hän reagoi aivan oikealla tavalla lapsen kurittomuuteen tms. Voi myös olla, että hän pystyy rauhallisessa tilanteessa ottamaan vastaan tai etsimään itse ohjeita ja perusteluja lapsen kasvattamiseen ja tutkailla myös niitä omia toimintamalleja ja kodin perintöä. Mutta joskus voi olla tosi vaikea yrittää muuttaa niin syvällä olevia tapoja ja reagointimalleja, vaikka haluaisikin.
Kyse on siitä, että hänellä on erilainen ja monella tavalla huono tyyli olla lapsen kanssa. Se ei siitä totuttelemalla parane, ei hän näe toiminnassaan itse vikaa.
Ihmettelen, millainen äiti antaa isäpuolen harjoitella lastenkasvatusta oman lapsen hyvinvoinnin kustannuksella.
eli normaalia toimintaa.