Neuvolantäti ihmetyttää
Vauvani on hento kuin varpunen ja painokäyrät sojottavat alaspäin. Tästä huolimatta paheksuu kiinteiden maistelua, ja toteaa kylmästi että maito on ainut ravinnonlähde puolen vuoden ikään asti.
Vauvalla kylkiluutkin jo paistaa.
Ihmettelen motiivia.
Kommentit (39)
se on sun muksu, ei neuvolan tätin, eikö vaan??
Ja outoa on erityisesti se että neuvolantäti ei huomioi vauvan laihtumista lainkaan (vai huomioiko?).
Me aloitimme nuorimmaisen kanssa (9kk) kiinteiden maistelun n. 5kk iässä ja siitä lisättiin määriä. Vauvalla oli selvästi nälkä, ja hotki ruokaa enemmän kuin olisin uskaltanut itse antaa.
Painossa ei ole ollut missään vaiheessa vikaa, mutta kun ruoka kerran maistui, totta kai sitä tarjottiin.
Onko vauvasi täysimetyksellä vai pullolla (+rinnalla)?
Ymmärrän tädin käytöksen, jos syötät tosi pienelle kiinteitä. Ja komppaan myös kakkosta siinä, että äidinmaito on tosiaan energiapitoisempaa kuin monet kiinteät, joita saa vauvalle antaa. Eri asia tietysti, jos maito ei riitä.
Meillä kanssa hoikkeliini, ja saatiin lastenlääkäriltä "lupa" aloittaa kiinteiden maistelu JO viikkoa ennen kun 4kk tulee täyteen.. :O Ihmettelin onko se tosiaan noin tarkkaa.. Meillä vauva oli pahimmillaan -28 käyrällä. Miten teillä?
Etköhän voi ihan hyvin alkaa maistattaa soseita jo 4kk iässä. Maitoa kumminkin menis varmaan ihan samallalailla soseista huolimatta?
Kaivapa netistä äidinmaidon ja antamiesi kiinteiden ravintosisällöt ja vertaa: kappas, maidossa on PALJON enemmän energiaa kuin esim perunassa, päärynässä tms.
vauvallesi, mutta meillä ainakin sekoitettiin peruna korvikkeeseen. Eli vauva joi normaaliin tapaan maitoa PLUS maisteli korvikkeen sekaista perunamössöä. Minun laskujeni mukaan kaloreita tuli kyllä enemmän, mutta ehkä sinulla on esittää jokin vaihtoehtoinen laskentamalli.
4-6 kk:n iässä. Eikö neuvolatäti sitä tiedä?
Tosin ne kiinteät ainakin meillä aloittivat ensin kivan painonnousun ja sitten siinä 8 kk:n iässä kivan laskun eli aina ne eivät nosta painoa, vaikka toki monessa tapauksessa sen tekevätkin.
Aika monella muuten tuo kiinteiden maistelu on todellakin maistelua aina tuonne 6 kk:n ikään asti, ja siksi siis allergialääkärit suosittelevatkin, että maistelut aloitetaan ajoissa, kun tuossa 6 kk:n iässä niitä soseita pitäisi jo maistelua enemmän syödä uusimpien tutkimusten mukaan. En siis lainkaan ymmärrä neuvolatädin ajatuksia. Maito todellakin on tärkein ravinnonlähde tuonne 6 kk:n ikään asti ja monella vauvalla vielä pitkään sen jälkeenkin (ei tosin meillä, kun vauvat ovat tykänneet kiinteistä ja tuossa 6-7 kk:n kieppeillä syöneet jo viisi ateriaa päivässä), mutta mitä haittaa on lisistä.
Vertailuna kerron omasta 1-vuotiaastani, jonka paino ei noussut ja siis sitä painoa oli kertynyt alle 8 kg tuohon ikään mennessä. Käänne siis tapahtui tuossa 8 kk:n kieppeillä, jolloin painoa tuli lisää vain muutamia satoja grammoja kuukautta kohden. Lopulta neuvolatäti sai minut tajuamaan, että lopetan maidon antamisen tuttipullosta ja siirryn nokkamukiin, koska maito täytti pienen mahaa eikä muu ruoka sitten maistunutkaan. Sen jälkeen on paino alkanut nousta. Tämä ei tietenkään tarkoita, että näin voisi toimia pienen vauvan kanssa, koska se maito on noin pienelle elintärkeää, mutta jos se maito, jota vauva saa, on kovin "kevyttä" niin kuin omani on ollut aina, on ratkaisuja etsittävä muualta. Meillä se ratkaisu oli lisämaito korvikkeesta ja kiinteiden aloitus sitten hiljalleen 4-5 kk:n iässä.
Kaivapa netistä äidinmaidon ja antamiesi kiinteiden ravintosisällöt ja vertaa: kappas, maidossa on PALJON enemmän energiaa kuin esim perunassa, päärynässä tms.
vauvallesi, mutta meillä ainakin sekoitettiin peruna korvikkeeseen. Eli vauva joi normaaliin tapaan maitoa PLUS maisteli korvikkeen sekaista perunamössöä. Minun laskujeni mukaan kaloreita tuli kyllä enemmän, mutta ehkä sinulla on esittää jokin vaihtoehtoinen laskentamalli.
vauvan saama maidon määrä valitettavasti vähenee kiinteiden myötä, ihan siksi että mahaan ei mahdu määräänsä enempää. Eli kalorimäärä aluksi ainakin pienenee eikä kasva.
Lapsihan kuuluisi lähettää perusteellisiin tutkimuksiin miksei kasva.
Imetätkö? Onko vauva saanut pelkästään rintamaitoa, vai oletko antanut korvikettakin?
Hei, on olemassa yksi asia mitä kutsutaan maalaisjärjeksi. Sun lapsesi on sun lapsesi. Ei se ole neuvolantädin lapsi. Neuvolantäti ei ole mikään Josef Mengele, mikä määrittää mitä sä saat lapsesi suhteen tehdä.
Jos susta tuntuu siltä, että lapsesi tarvitsee lisäruokaa niin annat sitä.
Aloitat vaikka maissivellillä, jos vauva on noin laiha mä lisäisin siihen voita.
vauvan saama maidon määrä valitettavasti vähenee kiinteiden myötä, ihan siksi että mahaan ei mahdu määräänsä enempää. Eli kalorimäärä aluksi ainakin pienenee eikä kasva.
Päinvastoin, alkoi maitokin maistua paremmin.
Kyllä meillä jo 6 kk ikäisenä vauvalla oli niin kova nälkä, ettei enää maito riittänyt! tein vauvanpuuroa, sellaista jauhemaista, mitä myydään ihan pienille vauvoille.Piltti merkkistä taisi olla.
Kaivapa netistä äidinmaidon ja antamiesi kiinteiden ravintosisällöt ja vertaa: kappas, maidossa on PALJON enemmän energiaa kuin esim perunassa, päärynässä tms.
vauvallesi, mutta meillä ainakin sekoitettiin peruna korvikkeeseen. Eli vauva joi normaaliin tapaan maitoa PLUS maisteli korvikkeen sekaista perunamössöä. Minun laskujeni mukaan kaloreita tuli kyllä enemmän, mutta ehkä sinulla on esittää jokin vaihtoehtoinen laskentamalli.
vaikka en tuota yllä olevaa kirjoittanutkaan. Olettaen, että lapsi syö vakiomäärän, siis esim. 100 ml, on parempi, että hän syö koko 100 ml energiapitoista ravintoa kuin 50 ml energiapitoista ja 50 ml vähemmän energiapitoista (oli ne sitten sotkettu yhteen tai ei). Eri asia tietysti, jos lapsi syö enemmän saadessaan kiinteitä.
vauvan iän ja muutenkin osallistua keskusteluun? Vai oliko kuitenkin tarkoitus vain provosoida?
Neuvolsta annetut ohjeet on vaan suosituksia.
vaikka en tuota yllä olevaa kirjoittanutkaan. Olettaen, että lapsi syö vakiomäärän, siis esim. 100 ml, on parempi, että hän syö koko 100 ml energiapitoista ravintoa kuin 50 ml energiapitoista ja 50 ml vähemmän energiapitoista (oli ne sitten sotkettu yhteen tai ei). Eri asia tietysti, jos lapsi syö enemmän saadessaan kiinteitä.
että tämä on keskiverto-av-mammalle hieman liian vaikeata matematiikkaa. Mutta kun lapsi syö sen 100 ml PLUS pari lusikallista perunaa sekoitettuna korvikkeeseen, niin kyllä sen nyt vaan on enemmän kaloreita kuin 100 ml:ssä maitoa.
"kiinteät aloitetaan yksilöllisesti, siinä 4 - 6 kuukauden iässä". Neuvolantätejä on niin monenlaisia. Ja lapset hoituvat monella tapaa.
Tämä ei ole provoilua.
Syötämme toki vauvalle kiinteitä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän neuvolantädin kommenteista huolimatta. Kunhan vaan ihmettelen, että mikä motiivi voi olla tuollaiselle kommentille.
Vauva on jo päälle viisikuinen, pitkä ja hoikka. Neuvolatädin mielestä ongelmaa ei ole, "kasvu vaan hakee itseään". Vakitädin ollessa kesälomalla, sijainen kyllä suositteli heti puuroja ja maistelun lisäämistä. Hänenkään mielestä vauva ei ollut mitenkään huomattavan laiha, mutta siro.
Itelle ei ainakaan luonto anna periksi olla tekemättä ruokinnalle mitään jos käyrät toistuvasti sojottaa alaspäin. Imetyksen olen joutunut tässä pikkuhiljaa lopettamaan, koska maidon tuleminen loppui. Johtuu kyllä omasta yrityksen puutteesta; maito ei koskaan itsellä riittänyt, vaan imetyksen jälkeen annettiin korviketta koska vauva imi ja huusi imi ja huusi, eikä noin pientä varpusta halunnut pitää nälässä toivoen että maidon"tilaaminen" alkaisi pikkuhiljaa onnistua. Eihän se rintamaito sitten mitenkään riittänyt kasvavan ruokahalun tyydyttämiseen.
Vauva juo noin 800cl maitoa päivässä, illalla menee nyt puoldesiä-desi puuroa ja aamulla puolipurkkia hedelmä- tai vihannessosetta.
laps laiheliini, ja neuvolantäti myös tästä syystä suositteli soseiden maistelua 4kk.. Nyt 6kk, ja paino alkanut olla "normaalia".. Siis että lihaa luiden ympärille..
Muuten olisi laitettu tutkittavaksi miksei liho.. Tuntui että paino meni vain alaspäin vaikka söi maitoa kuinka..
Tuo ei ole muuten ainut kyseenalainen kommentti neuvolantädiltä, hänellä oli myös valtavia ongelmia sen kanssa että isä hoitaa vauvaa myös, eikä pelkästään äiti. Hänen mielestään, vaikka hoitovastuu jaetaan puoliksi, lapselle on vaikeaa olla erossa äidistä, mutta isästä ei. En välttämättä näe sitä logiikkaa tässäkään.
Eikä kyseessä ole edes vanha nainen! Vaan nuori.
Kaivapa netistä äidinmaidon ja antamiesi kiinteiden ravintosisällöt ja vertaa: kappas, maidossa on PALJON enemmän energiaa kuin esim perunassa, päärynässä tms.