En ymmärtänyt Black Swan elokuvaa, kertokaa mulle

Ja päätähti on näitä yhden ilmeen ihmeitä.

Natalie Portamanista ei ole pakko pitää, mutta jos on niin sokea, ettei näe naisen päivänselvää lahjakkuutta näyttelijänä, niin kannattaa vaikka ihan suosiolla olla hiljaa, ettei nolaa itseään enempää.

Jos elokuvasta jäätävä hyvä mieli niin esimerkiksi Titanic kannattaa jättää katsomatta. Eipä silti ihan paska leffahan se olikin...

Onpas täällä tänään paljon vääriä mielipiteitä. Hyvää elokuvaa ei tunnisteta, vaikka se hakkaisi halolla päähän.

JUST! no mulle elokuvien tarkoitus on et jää hyvä mieli.. tai et draamasta tulee ajattelemisen aihetta ja ehkä itkut tirautan. MULLE leffan katsominen ei oo sen takii et jäis ahdistunu olo tai en tajuais sen ydintä.. tai sit et kattoisin iha vaa kokemuksena jonku ranskalaisen sairaan elokuvan..

En jotenkin jaksa jauhaa jotain lohdutonta ja katkeraa, toivotonta ahdistusta ja tuskaa ihan kaikessa. Angstit ovat maailmassa jo niin arkista ja tavallista jokapuolella ja saatavilla kaikista tuuteista. Vapaa-ajalla haluan itse jotain muuta - ja koska maksan leffalippuni itse, valitsen ihan omien mieltymysteni mukaiset leffatkin! :)

Elokuva voi olla ihana, inspiroiva ja siten saada ajattelemaan - olematta joku skitsofreenisen ahdistava ja loassa piehtaroiva.

Mutta jokaiselle jotain, onneksi voi valita.

Kyllä huomaa taas että väki kaipaa pelkästään näitä hollywoodin tusina leffoja joissa tarinalla ei ole mitään merkitystä kunhan loppu on onnellinen.



Siksipä nykyään on todella vaikee löytää elokuvia joissa olisi jollain tasolla edes siedettävä tarina.



Enkä nyt tarkoita että hyvän elokuvan tunnistaa surullisesta lopusta, mutta ei nykyisissä elokuvissa ole enää mitään sisältöä

Kyllä huomaa taas että väki kaipaa pelkästään näitä hollywoodin tusina leffoja joissa tarinalla ei ole mitään merkitystä kunhan loppu on onnellinen.

Niin kaipaakin. Monta hyvaa nayttelijasuoritusta jaa valiin, jos Hollywoodin kokonaan sivuutat. Vaikka se varsin ristiriitainen koneisto (kuten koko suuren maailman viihdeteollisuus) onkin.

Minusta kuitenkin sinulle kohdistettu elokuvatarjonta on varsin hyvin edustettuna. Mita pidit Black Swanista? Vai oliko sekin sinulle liian maltillinen ja hunajainen? ;)

kuoliko beth ja jos kuoli, niin tappoiko nina myös hänet?

persoonallisuuden hajoamisesta.

Toisaalta se kertoo myös rooliin uppoamisesta, siitä miten esiintyjällä voi ns. tulla rooli päälle. Itse ainakin teatteri/muulla esiintymistaustalla tuli tuo mieleen.

Kerran esimerkiksi esitin tyttöä joka teki itsemurhan näytelmän aikana. Uppouduin rooliin niin paljon että pelkäsin sekoavani.. Nykyään onneksi osaan jättää roolin lavalle, enkä tuo sitä mukaani.

kuoliko beth ja jos kuoli, niin tappoiko nina myös hänet?

Kun kuitenkin sillä oli siinä hississä se kynsiviila vielä käsissä.

" Ei elokuvien päätarkoitus ole että katsojalle jää "hyvä mieli". "

JUST! no mulle elokuvien tarkoitus on et jää hyvä mieli.. tai et draamasta tulee ajattelemisen aihetta ja ehkä itkut tirautan. MULLE leffan katsominen ei oo sen takii et jäis ahdistunu olo tai en tajuais sen ydintä.. tai sit et kattoisin iha vaa kokemuksena jonku ranskalaisen sairaan elokuvan..

Mun mielestä Black Swanin loppu on kaunis. Surullinen, mutta kaunis.

Samoin esim. Guillermo Del Toron Orpokodin loppu on surullisen kaunis..

Itse pidän elokuvista jotka jättävät miettimään asioita. En myöskään pidä "hihhuliheijjaa-kaikki-on-hyvin-ja-elämme-onnellisina-elämämme-loppuun-asti" leffoista.

Toki joskus katson komediaa, mutta harvoin.

Miksi muka elokuvat eivät saisi jättää kysymyksiä? Ei oikeakaan elämä mene kuten satukirjoissa (paitsi H.C.Andersenin saduissa), joten miksi elokuvatkaan menisivät?

Mä näin monet kohtaukset hyvin symbolisina. Että tässä on just se pointti, että kaikki sekoittuu. Ja että kyse on nimenomaan naiseksi kasvamisesta, naiseuden tukahduttamisesta, äitisuhteesta. Oikeastaan ihan läpensä "psykoanalyyttinen" elokuva.



Ongelmien alku oli mun ymmärtääkseni nimenomaan Ninan hauraudessa ja herkkyydessä ja toisaalta äitisuhteessa, äidin toiveessa, että lapsi pysyisi aina pikkutyttönä ja toisaalta äidin katkeruudesta siitä, ettei ollut itse tehnyt uraa. Isä oli täydellisesti poissa. Nina oli ahdistunut ja kireä ja tanssi siksi sieluttomasti. Toisaalta kun uusi rooli alkoi vaatia häneltä myös emotionaalista heittäytymistä ja ohjaaja ja Lola ajoivat häntä kokeiluihin, omaan elämään heräämiseen, naiseuden heräämiseen, Nina alkoi järkkyä. Äiti harasi kaikin voimin tyttärensä kasvua vastaan.



Kun Nina alkoi antaa periksi "normaalille elämälle", kun hän alkoi päästää esiin myös tummempia sävyjä persoonassaan, hän tunsi kuitenkin, että hänen on oltava läpikotaisin "musta joutsen", että jos hän heittäytyisi elämän virtaan, sallisi itselleen emotionaalista ja seksuaalista vapautta, eloisuutta, itseilmaisua, hän ei voisi samaan aikaan säilyttää mitään struktuuria ja kontrollia. Nina oli joko tai. Joko pelkkää alitajuista vyöryä tai pelkkää piinaavaa kontrollia. Siksi hän tuhoutui. En näkisi elokuvaa niinkään spesifin mielenterveyshäiriön kuvauksena, vaan enemmänkin tarinana siitä, miten äärimmäisyydet voivat viedä mukanaan.

Minä näin siinä skitsofreniaa, äitini näki sen tukahdutettuina tunteina, jotka ryöppyivät sitten yli äyräidensä kun pääsivät vapauteen...

Kun keskustelimme elokuvasta, rupesin myös ajattelemaan, että olen itse vielä niin lapsellinen, että kaikki outo pitää nimetä ja diagnosoida joksikin, esim. skitsofreniaksi. Elämää nähnyt äitini taas pystyy ajattelemaan, että kaikki tunteet kuuluvat elämään, myös ne "hullut", ja siksi hän ei nähnyt elokuvaakaan minkään sairauden kuvauksena vaan toisin...

kun Ninan "synkkä" puoli vapautui hänen muutos vaatteissa.

Alussa hän oli vaaleassa, vaaleanpunaisessa, ja sitä mukaa kun hän vapautui hän alkoi pitämään tummempia vaatteita.

Ensinnäkin teatterin ja balettiproduktion ajallinen syvyys hävisi ihan kokonaan. Harjoitusmäärä näkyi jotenkin tosi pienenä. Eli siinä vaiheessa, kun tehtiin vasta perustreenejä mun mielestä, niin olikin on ensi-ilta.



Lisäksi Natalia Portman oli huono tanssija. Tai ihan ok johonkin musikaaliin, mutta esittämään ensitanssijaa - noup. Tanssikohtaukset oli aina leikattu niin, että vain kädet tai korkeintaan decolte näkyi. Oikeasti roolin oli tanssinut joku muu.



Ehkä elokuva näyttäytyisi jotenkin muuten, jos ei arvioisi ollenkaan tanssia, mutta jotenkin koko taustasta ja genrestä menee pointti, jos tanssin jättää huomioimatta.

Mut siinä elokuvan loppupuolella kun ne Ninan varpaat oli kasvaneet yhteen, nii mä en tajunnu miten se liitty koko elokuvaan? Ainoo kohta joka meni vähän ohi...

[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 23:57"]

Mut siinä elokuvan loppupuolella kun ne Ninan varpaat oli kasvaneet yhteen, nii mä en tajunnu miten se liitty koko elokuvaan? Ainoo kohta joka meni vähän ohi...

[/quote]

Ne oli ikäänkuin muuttuneet joutsenen räpylöiksi, tai niin Nina ne näki.

Mutta hyvä leffa, tosin ahdistava ja tuntui että pulssi oli mulla koko ajan 150 :D muistan että näin aikanaan tuon leffan teatterissa, krapulassa! huhhuh sillon tuntu että sydän pomppaa rinnasta ulos :D

Niin, jotkuhan arvostelivat kovasti sitä, ettei Natalia Portman tanssinut kaikkia kohtauksia itse ja elokuvaa oli leikattu niin, että Portman tanssi vain helpoimmat kohdat ja juuri näitä käsien ja kasvojen alueita kuvattiin, ei olisi ansainnut esim. Oscariaan siksi.

No oikeasti... Eihän näyttelijä mitenkään voi oppia vuodessa tai kahdessakaan ammattimaiseksi balettitanssijaksi, vaikka treenaisi yötä päivää! Vähän nyt jotain realiteettia peliin! Ammattiballerinat on tanssineet neljä-viisivuotiaasta asti ja ala-asteikäisestä alkaen jo ihan ammattiin tähdäten, yleensä balettikoulun sisäoppilaitoksessa, käytännössä eläneet tanssille. Eihään kukaan nyt mitenkään voi hankkia samanlaisia 15-20 vuoden aikana hankittuja taitoja enää aikuisiällä vain jotain elokuvaa varten! Mielestäni Portman onnistui tässä erinomaisesti ja ansaitsi kyllä Oscarinsa ehdottomasti. Oscaria ei annettu tanssitaidoista vaan näyttelijäntaidoista ja hyvä niin.

[quote author="Vierailija" time="13.07.2011 klo 09:18"]

vaikeaselkoinen taide-elokuva,niitä katsottiin koulussa ihan tarpeeksi. Junttielokuva parhaita.

[/quote]

No ei se nyt niin vaikeaselkoinen ole... En nyt muista miten vanha Black Swan on, mutta taisin katsoa sen joskus 16-17-vuotiaana ja ymmärsin kyllä elokuvan pointin.

t. 20-vuotias

Parhaita elokuvia ikinä. Juoni oli sellainen että tuskin kukaan arvasi miten elokuva päättyy. Tykkäsin todella, katsoin kolmesti.

oliko tämä Lily kuitenkin todellinen vai Ninan mielikuvitusta? ja kuka ihme on Beth? juoksin kipeän lapsen luona & jäi vähän aukkoja .D

Entäs Mullholland Drive, mikä sen leffan pointti on??

Jos haluatte oikeasti katsoa elokuvan josta jää ahdistunut olo ja jota ei ymmärrä heti ekalla kerralla, niin suosittelen Fellinin 8 1/2 elokuvaa.. Se on taidetta. Black Swan on vaan perus draamaa.