Lue keskustelun säännöt.
Kenellään muulla ei kyllä voi olla samaa ongelmaa: Herkistyy nähdessään LIIKENTEENOHJAAJAN!
07.07.2011 |
Mistä moinen voi johtua? :O
Näin on ollut koko aikuisikäni varmaan.
Kerran olin vetäjänä, kun vein bussilastillisen lapsia leirille, olipa nieleskelemistä, kun tuli liikenteenohjaajat vastaan.
Ja tietyömaalla sama juttu, ihan voi tulla jopa tippa silmään.
Ja tänään, kaiken huippu! Siis aloin itkemään, kun menimme Mäntyharjun loma-asuntomessuille, ja siellä niitä liikenteenohjaajia vasta olikin. Niin vollotin silmät vetisten. Onneksi mies ei ollut mukana... pitäisi hulluna.
Ja tämä ei ole provo.
Liikutun kyllä muutenkin, mutta en omasta mielestäni edes herkästi, mutta tämä on kyllä kummajaisten kummajainen, tämä liikenteenohjaajaliikuttuvuus!
Kommentit (319)
mutta Vanilla Skyn lopussa saan aikaiseksi lätäkön lattialle...?
t. se busseista liikuttuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka rainaa katsellessa. Ja sarjaa. Ja uutisia. Viimeks menin katsomaan sen YLE:n holokaustista kertovan dokumentin. Itkin ääneen.
Liikenteenohjaaja ja bussiletka - ihanaa!!!! :))
On siis muitakin samanlaisia kuin minä. Mä liikutun kovasti vanhoista miehistä, tai sellaisista keski-ikäisistä, joilla on vähän nuhjaantunut pikeepaita ja takki jostain varastovalinnan laarista ja "siistit kengät", vähän linttaiset mutta puhtaat. Tukka kammattu päätä myöten ja arka katse silmissä. Sellaisia reppanoita, arkisia ja harmaita, ihan liikkiksiä.
Näen ihan silmissäni kun sellainen on lähdössä kaupungille ja valkkaa että minkä paidan laittais ja putsaa kenkiä ja kampaa harvaa tukkansa että olisi hyvän näköinen ulkona.
Mä ennemmin liikutuin herkemmin, mutta olen yrittänyt hillitä liikutustani, kun miesvaltaisessa työpaikassa liikuttuminen tulkitaan herkästi väärin.
Mutta kyllä mä tästä ketjusta liikutuin. Lisää näitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koiraihminen, enkä edes oikeastaan pidä yhdestäkään koirasta. Silti työssä oleva tunnollisen oloinen opaskoira tai miksei poliisikoirakin saa palan kurkkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä kun vaikka huomaan liikenteessä, että ambulanssi on tulossa vilkut päällä ja autot antaa sille tietä... raskausaikana tämä oli pahempaa :)
Kyyneleet tulevat milloin mistäkin. Kaikki lauluesitykset paikan päällä kuultuna saavat aina palan kurkkuun. Ihan sama mikä bändi tai musiikki on kyseessä, rockyhtye areenalla tai kuoroesitys puistossa. Ja paraatit, niitä en voi vastustaa. Varsinkin jos lapset marssivat, ja innoissaan laulavat tai huutavat yhteen ääneen. Sitten kun yritän siinä olla normaalisti ja keskustella ihmisten kanssa niin en saa sanoja ulos suusta kuin rypäyksinä, muutoin purskahdan lohduttomaan itkuun. Se on tosi noloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä kun vaikka huomaan liikenteessä, että ambulanssi on tulossa vilkut päällä ja autot antaa sille tietä... raskausaikana tämä oli pahempaa :)
Ja kuulun itse myös noihin ambulanssinväistäjäliikuttujiin :) Jotenkin, kun kaikki yhteistuumin annetaan tietä, koska jollakin toisella on hätä.
ap
kerran pysähdyin suojatien eteen ja opettaja oli parkkerannut suojatien keskelle pyärällä ohjaasi kaikki oppilaat tien yli. Silloin liikutuin.
keväällä vein lapset päiväkotiin aamulla. Menin käymään kotona. Kun lähdin töihin ja ajoin pk:n ohi niin pienet hoitolapset olivat parijonossa keltaiset liivit päällä lähdössä retkelle.
Nousi oikeen pala kurkkuun kun oli niin liikuttava näky..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku ihana aina laulaa oman lempilaulunsa ja sitten sitä kuvataan kun se innoissaan taputtaa kun nuo "starat" tunnistavat sen ja oma biisi tulee :´)
Minua nimittäin harmittaa ja säälittää älyttömästi jos näen jäätelöauton tulevan eikä kukaan mene ostamaan jäätelöä. Sama juttu kun bussi ajaa tyhjillään asuinalueemme läpi, ketään ei tule kyytiin.
En tiedä mikä noissa saa tunteet pintaan, mutta säälittää niiden kuskien puolesta ja ehkä koko järjestelmänkin puolesta jos en näe asiakkaita.
Tämä outous itsessäni kun luin tämän ketjun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä liikutun niin monesta asiasta, ihan käsittämättömän monesta.
Pahin on lapset ja lasten laulu. Aina. Oli se sitten tv:ssä tai livenä. Laululla ei ole väliä, aina toimii.
Liikutun kohteliaista eleistä, juurikin liikenteenohjaajista (ihan hullua mutta tunnustan myös).
Yksi todella, todella vaikea paikka on kirkko. Mun ei tarvitse kuin astua sisään niin alan jo itkeä. Aivan kamalaa. Oli häät tai hautajaiset tai ihan vain kevyempi tilaisuus. Ja jos sinne tulee lapsikuoro niin alkaa olla jo poistumisen paikka :)
Nieleskelen täällä jo näitä tämän ketjun juttujakin. Yliherkkä ihminen. Vaikka kuitenkin ulospäin olen hyvin ns. voimakas ja vahva.
Toinen on sirkuksessa ryhmäesitykset, joissa nyt vaikka 10 kiinalaista tyttöä tekee samat liikkeet synkronoidusti. Pienempikin määrä riittää, ja joka kerta kun käyn sirkuksessa, varmasti joku ohjelmanumero itkettää...
Toinen on maaseudulla kun ruumisauto ajaa hautausmaalle ja kaikki autot ja jalankulkijat pysähtyvät siksi aikaa kun ruumisauto menee ohi. Se on vaan liikuttavaa, vaikken edes tietäisi kuka vainaja on.
Liikenteenohjaajat eivät erityisesti liikuta, koska tunnen yhden henkilökohtaisesti ;-)
On siis muitakin samanlaisia kuin minä. Mä liikutun kovasti vanhoista miehistä, tai sellaisista keski-ikäisistä, joilla on vähän nuhjaantunut pikeepaita ja takki jostain varastovalinnan laarista ja "siistit kengät", vähän linttaiset mutta puhtaat. Tukka kammattu päätä myöten ja arka katse silmissä. Sellaisia reppanoita, arkisia ja harmaita, ihan liikkiksiä.
Näen ihan silmissäni kun sellainen on lähdössä kaupungille ja valkkaa että minkä paidan laittais ja putsaa kenkiä ja kampaa harvaa tukkansa että olisi hyvän näköinen ulkona.
Kerran tuli aamulla itku kun Hesarissa oli katugalluppi että miten huolehdit ulkonäöstäsi ja siinä sellainen kasikymppinen papparainen sanoi että aina pitää kammata ettei olisi ihan hurjan näköinen. Ja sillä oli niin harvassa ne hiukset. Voi ei...
Käsittämättömistä asioista sitä voikin ihminen liikuttua! Itse vollotan sotaveteraanien takia aina muutenkin, mutta jos telkkarista näkee heitä kuorona laulamassa Veteraanin iltahuutoa, alkaa täysi vollotus. Ne sanat on vaan niin koskettavat; "Hoivatkaa, kohta poissa on veljet..." Oikeasti alkaa itkettää kun tietää että noita urheita miehiä ei kohta enää ole. :(
Joskus sateesta, merestä ja lintuparvista.
Olin aamuyöstä koiran kanssa ulkona ja taivaalla liisi yksinäinen lokki. Se liikutti.