Kenellään muulla ei kyllä voi olla samaa ongelmaa: Herkistyy nähdessään LIIKENTEENOHJAAJAN!

Siis siitä, kun radiossa kerrotaan että "Jäänmurtaja Sisu avustaa laivaliikennettä Suomenlahdella".. Mä olen ihan tippa linssissä :´) Kaikki se puhe ahtojäästä ja sit mä kuvittelen, miten urheita ne kaikki jäänmurtajan työntekijät on... nyyh.



Lasten joulu- ja kevätjuhlat mä itken alusta loppuun, ihan sama esiintyykö omat lapset vai ei. Paras keino on piiloutua kameran taakse, silloin ei parku tule niin helposti.

mä näemmä liikutun aika monestakin asiasta, en tiennyt itsekään, että näin monesta.. Nimittäin tässä ketjussa oli tosi, tosi monta viestiä, jotka toivat kyyneleet silmiin! (hullua!)



Jos en olisi lukenut vastauksia ja olisin tullut suoraan vastaamaan, olisin mäkin vastannut että semmoiset vanhemmat miehet jotenkin saavat mut heltymään, juurikin se, että tukka pitää olla kammattu ja että heidän pitää käyttäytyä kohteliaasti.. Kun katsoin elokuvan Postia pappi Jaakobille, rupesin itkemään melkein heti, kun Heikki Nousiaisen esittämä Jaakob, jolla oli sokeat, hailakat silmät, tuli kuviin..

Mulle tapahtui meinaan liikenteenohjaaja-liikuttuminen viime viikolla! Se tuli aivan puun takaa ja ihan oikeasti ihmettelin että mistä kumman syystä silmäni kostuivat. En ole edes sen koomin vaivautunut ajattelemaan asiaa, ennenkuin luin tämän ketjun otsikon!

Onko ap:lla mitään hajua mikä siinä liikenteenohjaamisessa liikutti? Mä en siinä tilanteessa saanut mitään syytä kiskottua, mutta näin jälkeenpäin voisin sanoa, että ainakin tää yksi mies oli vähän reppanan näköinen ja siinä risteyksessä oli just paljon isoja rekkoja ja hän oli jotenkin liikuttavan urhea siinä kun oli niin pieni suurten autojen välissä ohjaamassa.

En olis ikinä uskonut, että joku muu voi liikuttua samasta asiasta.

Mieheni on kyllä tietyömaalla töissä, en tiedä, voiko sillä olla jotakin tekemistä liikuttumisen kanssa? Ohjaaja suojelee miestäni työssä? Mutta en siis edes juuri koskaan aja mieheni työmaan ohi... Eikä siellä loma-asuntomessuilla kyllä varsinkaan ollut ketään "suojeltavia" :D

Mutta nyt kun tässä tarkemmin mietin, niin varmaankin jotenkin se ohjaajan vastuullisuus siitä, että liikenne pelaa isossa ruljanssissa, ja että kun tulee se oma vuoro ajaa ja ohjaaja viittilöi minulle, tai jotain semmoista :D

Ja sinulle liikenteenohjaaja, olen kuullut kyllä teistä monenlaisia tarinoita :D Kai teissä joitakin ihan kunnollisiakin on? :D

Niin, ja liikutun myös minäkin rekkamiesten, karavaanarien ja motoristien tervehtiessä toisiaan :)

ap

Että minä liikutun kun mennään Ruotsinlaivalle Siljalla. Ajetaan sitä rantatietä, ja presidentinlinnan kohdalla sinivalkoinen laiva näkyy. Silloin jo nielaisen ensimmäisen kerran. Mutta kun saavutaan Olympiaterminaalin kohdalle, laivan rinnalle, niin silloin kostuu silmänurkka. :)

Lentokentälle saapuessa sama juttu :)

Niin, ja liikutun myös minäkin rekkamiesten, karavaanarien ja motoristien tervehtiessä toisiaan :)

ap

Mä ostin pari kesää sitten hellehanskat, jotka on kämmenpuolelta valkoiset, jotta kanssamotoristien tervehtiminen kävisi helpommin.

että oon itse jotenkin "ylitunteellinen" mutta en kai sitten, kun suurin osa näistä jutuista ei kyllä itseäni koskaan itkettäisi. :)



No, tänään oli aika liikkistä se kun näin noin 8-vuotiaan tytön kävelemässä yksin kaupassa valitsemansa hiirilelun kanssa ja silitteli sitä silleen tosi huolehtivan oloisesti. Vastaantulevia se hiiri muka nuuskutteli, tyttö siis leikki siten. :')

Kerros- ja rivitalojen parkkipaikat; Aamulla ne tyhjenevät samaan aikaan, kun ihmiset lähtevät töihin. Ja n. klo. 16 alkavat taas täyttyä, kun ihmiset palaavat.

Että liikuttumisen aihe se on tuokin? :)

Vieläkö löytyy muita outoja liikuttujuia?



ap

Varsinkin jotkut rumat. Kun mietin että joku on ollut Kanarialla ja kierrellyt kauppoja ja valinnut tarkasti että tuollaiset kastanjetit olisi tosi hienot. Vertaillut hintaa eri puodeissa ja sitten ostanut ne ekat. Kotona salaa ylpeänä ripustanut ne eteisen seinälle peilin viereen ja ajatellut että siitä kaikki ne huomaa.



Sitten kun joku tulee kylään ja katsoo että ai, olet käynyt Inglesissä, sanoo vaatimattomana että noo, tuli käytyä ja pistin noi tohon kun en nyt kiireessä muutakaan paikkaa keksinyt... Se on liikuttavaa.

Täällä yksi raskaushuuruinen liikuttuja..

varsinkin, jos osallistun itse. Olen pari kertaa ollut juoksutapahtuman lähtöviivalla useiden tuhansien ihmisten kanssa, ja kyyneleet ovat valuneet silmistä. Se yhteinen alkujumppa ja verryttelyt... Ylipäätään se liikuttaa, että kaikki ne ihmiset ovat harjoitelleet samaa tapahtumaa varten, se on kaikille tärkeä, ja kaikki kannustavat toisiaan.



Liikutun myös siitä, kun annan itse toisille lahjoja. Lapsena tämä oli vakavampaa. Muistan kun kävin alle kymmenvuotiaana seurakunnan retkellä toisessa kaupungissa ja halusin tuoda vanhemmilleni tuliaisia. Hyvin liikuttuneena ostin retkikaupungin torilta puisen paistolastan ja hillopurkin, ja kotona niitä vanhemmilleni antaessani tuli itku. Luulen, että vanhempani ymmärsivät itkun syyn, koska eivät kyselleet, sattuko retkellä jotain ikävää tai muuta sellaista.

Ihana ketju!

Itse alan aina itkemään kun kuulen Lennä lennä leppäkerttu -laulun. Kerran tyttäreni lauloi tuota hennolla äänellä takapenkillä turvaistuimessa ollessaan 4-vuotias ja minä vollotin etupenkillä :D Sitten kun hän ei muistanut sanoja kokonaan ja pyysi minua laulamaan mukana, niin en kyennyt kun itketti niin kovasti...



Tässä vähän aikaa työmatkalla näin kuinka noin 10-vuotias tyttö odotti liian ison pyöränsä kanssa vilkkaan tien varressa odottamassa, että pääsee siitä yli. Purskahdin yhtäkkiä itkuun ja ajattelin, että ole varovainen lapsikulta :'(



Hälytysajossa olevan ambulanssin kun näen, niin tulee pala kurkkuun kun ajattelen sen ihmisen ja omaisten hätää.



Ja monia monia muitakin... en nyt muista kaikkea

varsinkin, jos osallistun itse. Olen pari kertaa ollut juoksutapahtuman lähtöviivalla useiden tuhansien ihmisten kanssa, ja kyyneleet ovat valuneet silmistä. Se yhteinen alkujumppa ja verryttelyt... Ylipäätään se liikuttaa, että kaikki ne ihmiset ovat harjoitelleet samaa tapahtumaa varten, se on kaikille tärkeä, ja kaikki kannustavat toisiaan.

Ei omissa juoksuissa, mutta kun katson maratooneja tms. niin se liikuttaa. Olen kyllä seurannut niitä lapsesta asti, että ehkä siinä on jotain sellaistakin, mutta ennen kaikkea se ihmisen fysiikka herkistää. Että on niin hieno systeemi meillä :) Itkettää nytkin :D Ja kun ne kaikki ihan tavalliset ihmiset siinä menevät, se on jotenkin hienoa. Tuntuu, että se muistuttaa jostain menneistä ajoista, siitä, millaiseksi ihmisen kroppa on "luotu".

Toinen liikutus on samantapainen, juuri tämä ambulanssijuttu ja muut, joissa kaikki antavat tietä tms. jos joku on hädässä.

Lisäksi vielä rituaalit. Esim. häät ei sinänsä liikuta minua, mutta kun ajattelen sitä riittinä, jossa yhteisö kokoontuu saattamaan jäsenensä uuteen sosiaaliseen asemaan, niin se liikuttaa. Se yhteisön toiminta siinä.

taas taistelin just hiljan kyyneleitä vastaan kun menin kuntosalille ja siellä ikkunanreunalla oli perhonen jolla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä ulos. Se oli pää ja jalat ikkunaa vastan painautuneena ja minä nieleskelin kyyneleitä kun mietin että se rassu tuijottaa ulos epätoivoisena eikä pääse enää sinne millään. Mietin kaikki mahdollisuudet miten saisin sen vietyä pihalle mutta oli mahdoton tehtävä. Huokailin siinä surullisena ja funtsailin että mitähän nuo iso punttimörssäsiukot mahtaisi funtsia mun perhos-pelastusmurheistani.

kun annan rahaa vaikka katusoittajalle tai joulupataan. En siis mitenkään ajattele olevani niin hyvä ihminen, että itkisin siksi, mutta jokin siinä tilanteessa vain saa palan kurkkuun, enkä todellakaan pysty katsomaan soittajaa/kerääjää silmiin päinkään tai sanomaan mitään.



Ratsupoliisit itkettävät myös, samoin päiväkotilasten letkat.

Heh. Tämän postauksen jälkeen en ole palstaillut, pakko nostaa. ;)

Ap

[quote author="Vierailija" time="08.07.2011 klo 10:23"]

siitä kun vaikka huomaan liikenteessä, että ambulanssi on tulossa vilkut päällä ja autot antaa sille tietä... raskausaikana tämä oli pahempaa :)

[/quote]

Sama, pala tulee kurkkuun. Mietin aina, että nyt jollain on hätä :( Ja että kunpa kaikki päättyisi hyvin.

Olen menossa ekaan juoksutapahtumaani pian. Pelottaa, että alan vollottaa tullessani maaliin :D Jo ajatus siitä saa silmät kostumaan. Olen aina liikuttunut urheilukisoja katsoessa, on kyseessä sitten miesten keihäs, 100 metrin juoksu tai lätkän MM-kisat...

Mä liikutuin tästä keskustelusta. Etenkin jäätelöauto, josta kukaan ei osta mitääm, surettaa :(

Mä liikutuin ihan tavattoman paljon kerran, kun näin vanhan miehen istumassa kesän alussa yksin puiston penkillä. Se istu siinä pienessä kumarassa pieni hattu päässä ja nojasi kevyesti kävelykeppiinsä. Katseli jotenkin ihanan tyynesti maailmaa ruttuisten kulmien alta. Eikä tää ollu se suurin liikutuksen aihe, vaan se, että se söi jäätelökojun jäätelöä...

Joku siinä että se papparainen oli omaksi ilokseen ostanut ihan tavallista vaniljajäätelöä herkutteluun herkisi kauheasti.

Kaikista pahin kuitenkin oli esikoisen syntymän jälkeen (syntyi Lucian päivänä) kun pikkuruiset tytöt tuli laulamaan synnytysosastolle. Siellä mä vollotin hormonihuuruissani vastasyntynyt sylissä :D