En ennen ollut rasisti päinvastoin, mutta nyt alkaa nämä raiskaus, väkivalta, rikokset, kerjääminen
ottaa päähän... Saakeli, ku tänne päästetään ja otetaan ulkomaalaisia, niin käyttäytyis edes kunnolla. Olen itsekin ulkomailla asunut, eikä oie mielen vieressäkään käynyt että alan toisten kulttuuria halveksimaan ja lakeja rikkomaan.
Ennen puolustelin kaikkia vähemmistöjä ja suutuin, kun ulkomaalaisia syrjitään, nyt olen jotenkin varuillani, kun ja jos itsekin tapaan esim. mustan tai jonkun romanin.
Kommentit (105)
Missä muka on vaadittu halal-lihaa tarjottavaksi? Kasvisvaihtoehto on olemassa ja moni muslimi syö muutakin lihaa/kalaa, mutta ei sianlihaa. Uskonto on henkilökohtaista. Olisitko sinä onnellinen, että sinut pakotettaisiin luopumaan uskostasi? Ja muistutukseksi, muslimi ei tarkoita sotaa paennuttaa pakolaista! Pakolainen ei ole aina muslimi! Hohhoijaa...
Eli pitääkö olla sinun mukaan olla muuta lihaa tai kalaa aina tarjolla, kun on sianlihapäivä. Näin ei ole kantaväestön kanssa ollut tapana toimia. Miten teidän koulussa, syökö mamut hernesoppapäivänä kasvisvaihtoehdon vai onko nautaa/kalaa tarjolla?
itse kirjoittelen englannista ja olen tietenkin mamu taalla (en ole koskaan mitaan etuja hakenut vaan aina tienannut omat rahani), MUTTA kylla hieman arsyttaa puolaiset deekut jotka ovat tanne tiensa loytaneet. KIITOS EU! Varastavat kaupoista, ovat ihan suomalaisten deekujen tyyliin kaduilla makaamassa, mita ei taalla ole ennen ollut. EU kylla kaatuu omaan mahdottomuuteensa pian. Kaikki tuet kreikoilla ja portugaleille ja ihmisten vapaa matkustaminen ei vaan toimi!!
Nämä ulkosuomalaiset eli SIIRTOLAISET ovat kyllä kaikkein huvittavimpia siirtolaisuuden vastustajia.
Ei voi olla totta, etkö oikeasti näe eroa jonkun Suomeen tulleen sotarikollisen, elintasopakolaisen ja esim ulkomaankomennuksille lähtevän perheen välillä? Ei kai kukaan ole vastustamassa työperäistä maahanmuuttoa, ei todellakaan vaan tuota elintasopakolaisuutta. Suomi on valitettavasti saanut murto-osan työperäistä, suurin osa on ihan rahan perässä juoksijoita tai sitten puhtaita rikollisia eli ovat lähteneet kotimaastaan karkuun.
Esim tuossa Glo-hotellin tapauksessa yksistää 3 kuolemantuomiota, joka tarkoittaisi että suomalaiset olisi syyllistynyt 30 000 kuolemantuomioon.
Sanat ja käsitteet aina hallussa! Reps..
Yksinkertainen?
tai pakolaisen olevan muslimi. Selvästi minä nyt sohaisin jotain kärsimyskohtaasi, kun et pysty lukemaan tekstiäni neutraalisti. Kirjoitan omista kokemuksistani, hyvä jos sinun kokemuksesi ovat erillaisia. Ja tuosta uskonnollisuudesta koulussa. Miksi sitten näkee tyttöjä huivit päässä kouluissa? Miksi sitä ei voida kieltää? Uskonnostaan ei ole tietenkään pakko luopua, mutta ei tästä kristitystä maasta kyllä millään ilveellä saada muslimimaata vaikka muslimi kuinka uskontonsa haluaisi levittää koko maailmaan. Sinulle islam on tärkeä, minulle taas kristinusko. Jos kristinusko on sinusta tuputettua tuotosta (kuten juuri tuo mainitsemasi kouluasia), niin mitä islam on? Ei ainakaan yhtään sen vapaampaa ja rauhaa rakastavampaa.. Ja vaikka kristitty olenkin, niin en sentään kiihkouskova. Minulle vain nämä pienet eleet kuten Suvivirsi ja aamunavaukset ovat yhtä tärkeitä kuin muslimeille rukoileminen Mekkaan päin ja huivit.
on verrattavissa esim. pakolliseen aamunavaukseen tms? Eli kaikille lapsille samanlaiset koulupuvut ilman mitään omaa? Kuten sanoin, uskonto on henkilökohtainen asia, miten se sinua häiritsee, jos jollakin on huivi päässä tai risti kaulassa?! En tunne ketään muslimia, joka olisi vaatimassa joukkorukoilua tai omia aamunavauksia kouluihin, toisin kuin kristityillä pitää olla, joten vertailukohteesi eivät ole todellisia. Kaikki suomalaiset eivät ole kristittyjä, kaikki eivät harjoita uskoaan julkisesti, vaikka se näkyisikin ulkonäössä, joka sinua nähtävästi häiritsee.
Joten sinänsä on verrattavissa. Jos omassa uskonnossa on minkäänlaisia pakottavia piirteitä, niin ei ole varaa silloin arvostella kristittyjäkään tai vaikka juutalaisia tapoja. Vaikka uskonto sitä ei välttämättä vaatisikaan, niin on monella se perhepiirin painostus ja vaatimukset niin vahvat, että kyllä se pakottamisen piirteet osittain täyttää.
En nyt kuitenkaan halua tästä asiasta enempää vääntää kättä, mielipiteet on kuin persereikä eli jokaisella on omansa.
Eli pitääkö olla sinun mukaan olla muuta lihaa tai kalaa aina tarjolla, kun on sianlihapäivä. Näin ei ole kantaväestön kanssa ollut tapana toimia. Miten teidän koulussa, syökö mamut hernesoppapäivänä kasvisvaihtoehdon vai onko nautaa/kalaa tarjolla?
Siellä kun on myös esim. hindujen lapsia. Ja suomalaisen vegaanien! ;)
Esim tuossa Glo-hotellin tapauksessa yksistää 3 kuolemantuomiota, joka tarkoittaisi että suomalaiset olisi syyllistynyt 30 000 kuolemantuomioon.
Sanat ja käsitteet aina hallussa! Reps..
Yksinkertainen?
Miksi tartut kirjoitusvirheeseen. Kommentoi itse asiaa
Joten sinänsä on verrattavissa. Jos omassa uskonnossa on minkäänlaisia pakottavia piirteitä, niin ei ole varaa silloin arvostella kristittyjäkään tai vaikka juutalaisia tapoja. Vaikka uskonto sitä ei välttämättä vaatisikaan, niin on monella se perhepiirin painostus ja vaatimukset niin vahvat, että kyllä se pakottamisen piirteet osittain täyttää.En nyt kuitenkaan halua tästä asiasta enempää vääntää kättä, mielipiteet on kuin persereikä eli jokaisella on omansa.
parempi tosiaan antaa olla!
Eli pitääkö olla sinun mukaan olla muuta lihaa tai kalaa aina tarjolla, kun on sianlihapäivä. Näin ei ole kantaväestön kanssa ollut tapana toimia. Miten teidän koulussa, syökö mamut hernesoppapäivänä kasvisvaihtoehdon vai onko nautaa/kalaa tarjolla?
Siellä kun on myös esim. hindujen lapsia. Ja suomalaisen vegaanien! ;)
Kysyttiin onko sianlihapäivinä tarjolla myös nautaa tai broileria tai kalaa.
Eli pitääkö olla sinun mukaan olla muuta lihaa tai kalaa aina tarjolla, kun on sianlihapäivä. Näin ei ole kantaväestön kanssa ollut tapana toimia. Miten teidän koulussa, syökö mamut hernesoppapäivänä kasvisvaihtoehdon vai onko nautaa/kalaa tarjolla?
Siellä kun on myös esim. hindujen lapsia. Ja suomalaisen vegaanien! ;)Kysyttiin onko sianlihapäivinä tarjolla myös nautaa tai broileria tai kalaa.
Lasteni koulussa on aina kasvisvaihtoehto, ei se liha ole kaikille välttämättömyys!
Miksi et listannut myös lammasta, ankkaa, äyriäisiä jne?? ;)
Esim tuossa Glo-hotellin tapauksessa yksistää 3 kuolemantuomiota, joka tarkoittaisi että suomalaiset olisi syyllistynyt 30 000 kuolemantuomioon.
Sanat ja käsitteet aina hallussa! Reps..
Yksinkertainen?
Miksi tartut kirjoitusvirheeseen. Kommentoi itse asiaa
Siis hän ei tainnut ymmärtää pointtiasi, minä kyllä ymmärsin!
Eli pitääkö olla sinun mukaan olla muuta lihaa tai kalaa aina tarjolla, kun on sianlihapäivä. Näin ei ole kantaväestön kanssa ollut tapana toimia. Miten teidän koulussa, syökö mamut hernesoppapäivänä kasvisvaihtoehdon vai onko nautaa/kalaa tarjolla?
Siellä kun on myös esim. hindujen lapsia. Ja suomalaisen vegaanien! ;)Kysyttiin onko sianlihapäivinä tarjolla myös nautaa tai broileria tai kalaa.
Lasteni koulussa on aina kasvisvaihtoehto, ei se liha ole kaikille välttämättömyys!Miksi et listannut myös lammasta, ankkaa, äyriäisiä jne?? ;)
Voisitko vastata nyt onko sianlihapäivinä ainoa vaihtoehto kasvis, vai onko myös nautaa tai broileri tai kalaa tai lammasta tarjolla?
Eikä kasvistakaan aina ole tarjolla. Jos näin on jossain koulussa, niin saa olla aika hyvä (pk-seudun?) koulu.
Ei siinä ole mitään väärää jos pelkää ryhmää josta vain huonoja kokemuksia.
Eli siinä ei ole mitään väärää, että minä karttelen suomalaisia kun heistä on vain huonoja kokemuksia ja ulkonäkö & haju monesti sietämätön?
Se on sinun mielipiteesi. Miksi siinä sitten pitäisi olla jotain väärää?
Eikä kasvistakaan aina ole tarjolla. Jos näin on jossain koulussa, niin saa olla aika hyvä (pk-seudun?) koulu.
Ei vastaa kysymykseen mitenkään. Turha viesti sinulta
Eikä kasvistakaan aina ole tarjolla. Jos näin on jossain koulussa, niin saa olla aika hyvä (pk-seudun?) koulu.
Ei vastaa kysymykseen mitenkään. Turha viesti sinulta
Tällä logiikalla sinun pitäisi vihata myös kaikkia suomalaisia, sillä osa heistä on raiskaajia, murhaajia, vaimonhakkaajia, pedofiilejä. Kyllä jokaisessa ulkomaalaisryhmässä löytyy rikollisia. Valtaosa on kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä.
kuin tämä "on suomalaisissakin rikollisia"- kortti vedettiin esiin. Juu niin on, sen takia ei tarvita yhtään rikollista lisää ulkomailta, kiitos, meillä on niitä ihan tarpeeksi omasta takaa.
muuttuu väittelyksi siitä, tarjotaanko koulussa sian lisäksi vain kasviksia vai myös nautaa tai kanaa? Eipä teillä kovin henkeviä mielipiteitä asioista ole, jos tässä nyt suurin ongelma on se, mitä lapset syövät koulussa.
Mutta niille, jotka näitä maahanmuuttajia niin kovasti puolustavat: tervetuloa terveydenhuoltoalalle. Vaikka ensiapuun kuukaudeksi tarkkailemaan miten potilaat käyttäytyvät. Kyllä avaa kummasti silmiä.
Ja sitten vielä pätkä rautalankaa: Minäkin puhun nyt niistä elintasopakolaisista ja muista hyväksikäyttäjistä, tavalliset työntekijät/opiskelijat osaavat käyttäytyä ihan hyvin. Vaikka (suurimman osan) ulkomaalaisen käytöksestä työpaikallani en pidäkään, en näytä sitä heille vaan kohtelen samalla tavalla kuin muitakin potilaita. Ja kyllä, jotkut suomalaisetkin osaavat käyttäytyä huonosti. Mainittakoon nyt vielä, että huonoimmin käyttäytyvät on muslimit.
ja en ole tippaakaan rasisti. Päinvastoin.
Pidän ihmisiä jotka ovat mukamas ulkomailla omien kokemustensa perusteella rasistiksi tulleet, sopeutumattomina. Siis tarkoitan että he eivät itse ole sopeutuneet ao. maahan ja näkevät ongelmat toisissa ihmisissä.
Joka maassa, joka kansassa on sekä hyviä että huonoja ihmisiä.
Minua ottaa aina pannuun kun suomalainen mieheni, on niin ennakkoluuloinen tummia maahanmuuttajia kohtaan, hävettää ja raivostuttaa hänen ahdasmieliyytensä ja kapekatseisuutensa.