Lue keskustelun säännöt.
heitätkö pois hääkuvat jne. eron jälkeen?
26.06.2011 |
mitä näille yhdessä saaduille lahjoille, sormuksille, kuville jne. pitäisi tehdä.
onko lapselle kipeää katsoa äitiä ja isää yhteiskuvissa, kun ei tule isompana edes muistamaan yhteistä asumista.
mitä itse olet tehnyt?
Kommentit (11)
en voinut heittää pois, olihan se yksi vaihe elämästä, kesti 18 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä missään nimessä heitä pois! Lapsesi voi jossain välissä kiinnostua menneisyydestään ja haluta nähdä onko esim. saman näköinen kuin isänsä. Jos muistot eivät ole sinulle kipeitä niin ei ole mitään syytä siivota niitä pois. Toki hääkuvan voi nostaa pois paraatipaikalta, mutta esim. itselläni on exän kuvia sisältävät valkokuva-albumit kirjahyllyssä, aikajärjestyksessä niin kuin kaikki muutkin. Hän oli iso osa elämääni, turha sitä on yrittää kieltää.
kannalla: Miksi pitäsi heittää pois? Lapsenkin olette saaneet, joten osa hänestä kulkee aina mukanasi.
Itse olisin ehdottomasti halunnut nähdä äitini ja isäni yhteisiä valokuvia, valitettavasti niitä ei vain ole!! Sormus oli joskus kuulemma tippunut vahingossa viemäriin jo avioliiton aikana.
Lapsesi tulee joskus kysymään niitä, usko pois.
lapselle. Mä ajattelen niin, että hänelle on hyväksi nähdä, että vanhemmat on joskus rakastaneet toisiaan, vaikka liitto päättyikin eroon.
Hänellä on myös exän muutamat mulle kirjoittamat kirjeet. Mä en pysty niitä edes lukemaan, kun alkaa ahdistaa, mutta hänelle ne ovat toivottavasti arvokkaita.
kaikki valokuvat ym. existä. Sormukset on myyty. Mitä sitä turhaa roinaa säilyttämään, eihän ne muistot mielestä häviä. Mun mielestä ei ole mukavaa uudelle miehellekään, kun säilytän vanhoja hääkuvia tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikki valokuvat ym. existä. Sormukset on myyty. Mitä sitä turhaa roinaa säilyttämään, eihän ne muistot mielestä häviä. Mun mielestä ei ole mukavaa uudelle miehellekään, kun säilytän vanhoja hääkuvia tms.
Se on yksi osa elämääni ja olihan siinä hyvätkin aikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole hääkuvaa, kun mentiin maistraatissa, mutta valokuvaamossa otettu perhepotretti on näyttävimmällä paikalla piirongin päällä. Lapsi oli jo yli kymmenen kun erottiin, mutta tämä kuva on meille tärkeä ja se on esillä ja sitä esitellään myös vieraille.
Lapsen täytyy saada tietää, että hänen vanhempansa ovat rakastaneet, muisti perheen tai ei. Se on tärkeää identiteetille. Ja yhteisestä perheestä puhuminen on tärkeää. Mekin usein muistelemme lapsen kanssa mitä hyvää meillä oli siinä ohella että on vihattu ja surtu ja tehdään sitä edelleen.
Sormukset on korurasiassa. Ne on tärkeitä muistoja. Kirjeet ja valokuvat myös. Ihmiset eivät niitä ehkä nyt arvosta, mutta myöhemmin kyllä.
Ja tulevat sukupolvet.
Kuten joku jo totesikin, se olisi osa pitkä siivu omaa historiaani. Vaikka viimeiset muistot kipeitä olisikin, mukana olisi myös roppakaupalla mukavia muistoja. Näistä on kuvat aina muistuttamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä säilytin sormukset,monet valokuvat(mm hääkuvat),kaikki diat ja kotivideot jne joita eivät itse halunneet. Ei noin iso osa elettyä elämää pelkkää paskaa ole joten miksi kaikista muistoista pitäisi pyrkiä eroon?
Olen pakannut laatikoihin päiväkirjoja, valokuvia, kirjeitä. Kihlasormuksia ei koskaan tullut palautettua, mutta säilytän korurasiassa.
Kaikki tuo on osa omaa historiaani ja saatan kaivata muistoja joskus, kun etäisyyttä on tullut tarpeeksi.
Kysyit lasten mielipiteistä. Minusta heidän tulee saada surra ja "itkeä vlokuva-albumi kourassa", että asioista pääsee yli. Maton alle lakaiseminen ei ole surutyötä.