Ero ja asumisjärjestelyt. Mitä mieltä tästä?

Selittäisi sen, miksi on menty nuorena(?) naimisiin ja hankittu lapset siihen perään sen kummemmin tuntematta toista osapuolta. Jos on ihan itse valinnut kumppaninsa ja rakastanut häntä edes alun perin, silloin tulee kantaa vastuu tekosistaan (lapset) ja laittaa omat halunsa taka-alalle. Sitä näkee ihan liian vähän nykypäivänä kun kaiken keskiössä tuntuu olevan ihmisen oma napa.

Tavallaan kyseessä oli järkiavioliitto, ei romanttinen unelma. Luulin, että rakkaus syntyisi arjessa. Ei syntynyt. En tajua, miksi edes menimme naimisiin, tosin en missään nimessä kadu sitä, koska lapsemme ovat elämäni tarkoitus ja sisältö.

Minkä ikäisenä menit naimisiin? Kauan olitte tunteneet? Oliko avioliitto jotenkin pakottava tarve, vai olitko niin epätoivoinen saamaan miehen, ei kai kukaan täyspäinen muuten mene naimisiin jonkun kanssa kuka ei yhtään nappaa. Tai ainakaan hanki lapsia!

No, niinpä! Olen samaa mieltä kanssasi. Olin jotenkin ihan hukassa itseni kanssa silloin, kun menimme naimisiin. Ajattelin, että rakkaus on se kuuluisa tahdon asia ja että se kyllä tulee kuvioon mukaan. Välitin tietysti miehestä paljonkin ja viihdyin hänen kanssaan silloin 10 vuotta sitten.

kyllä mä tajuan, että sinä ja monet muut on sitä mieltä, että kulissiliitto ei kannata. On silti ihmisiä, jotka osaavat niellä myös omat tarpeensa ja ajatella lastensa parasta. Toki sinäkin ajattetelet, että lasten on parempi olla kun he eivät kärsi huonosta ilmapiiristä, mutta on sitten myös miehiä ja naisia, jotka nielevät oman kiukkunsa ja nostavat rinnan rottingille ja yrittävät parhaansa. Ehkä se vaatii toisenlaista luonteenlujuutta. Ja luja pitää ollakin, että tosiaan osaa nauttia elämästä sovussa, vaikka suhde ei olisikaan sitä mitä oli itselle aina toivonut. Tuolla joku sanoi, että lasten takia ei kannata pysyä yhdessä. Totta kai kannattaa. Mutta jos on sitten itse kuin kiukkuinen pieni lapsi ja ei kestä omia valintojaan ja kiukuttelee päivittäin, niin varmasti lapsille on parempi, että äiti ja isä sitten eroavat. Mutta kulissiliitto ei välttämättä ole onneton. Ja joskus jopa tällaiset "sisarussuhteet" saattavat kääntyä romanttisiksi suhteiksi, kun unohdetaan jatkuva pingotus ja suhtaudutaan asioihin ja itsensä kehittämiseen huomattavasti aktiivisemmin ja oma-aloitteisemmin. On paljon maita, joissa avioliitot ovat edelleen järjestettyjä. Siellä kumppania pitää opetella rakastamaan. En sano, että järjestetyt avioliitot olisivat parempia, mutta uskon, että noissakin maissa suurin osa liitoista muuttuvat kyllä rakkaudellisiksi. Länsimaissa ylipäätään hehkutetaan liikaa romantiikkaa ja seksiä ja amerikkalaisia kivoja treffejä. Silloin unohtuu elämän perusasiat ja prioriteetit menee kovin itsekkäiksi. Minusta aivan liikaa hoetaan tätä lausetta: Pitää muistaa välillä olla vähän itsekäs! Me länsimaalaiset nimittäin ollaan kaikkea muuta paitsi epäitsekkäitä. Luuletko ap, että suurin osa ihmisistä elää romanttisessa liitossa läpi elämän. Ei nimittäin elä. Romantiikka muuttuu kumppanuudeksi ja kunnioitukseksi, yhteisiksi kokemuksiksi ja hellyyttä toki voi olla, mutta suuri osa pariskunnista kuitenkin vähentää seksiä radikaalisti ja muu läheisyys ja yhdessä tekeminen, perhe, yhteiset illalliset, yhteiset ystävät ja harrastukset valtaavat alaa. Joskus sitten tulee kriisejä. Miehet tai naiset vanhenemisen kynnyksellä vielä koettavat onneaan vieraissa pedeissä. He vielä kerran haluavat tuntea olevansa nuoria ja vapaita. Oikeastaan tämäkin on varmasti aivan tavallista. Hyvään kumppanuuteen kuuluu se, että osataan hyväksyä toinen muutenkin kuin isänä ja rakastajana. Toinen on itsenäinen ihminen, joka elää omaa elämäänsä. Mitä vanhemmaksi tulee sen enemmän tajuaa niistä asioista, mitkä oikeasti merkitsevät. Vanhana hekin jotka ovat valinneet perheen yli omien haavekuvien ja opetelleet tyytymään niihin asioihin mitä heillä jo on ja rakentavat niiden parhaiden asioiden varaan, ovat onnellisia, koska he osasivat valita sen perheen. Kaikki tähän eivät pysty ja he katkeroituvat. Mutta näistä ihmisistä suurin osa on tapavalittajia, katkeroituvat ja kärsivät olivat asiat miten tahansa. Mikään ei tunnu olevan heille tarpeeksi. Mistään ei osata nauttia, koska kaikessa nähdään vain puutetta ja vääryyttä. Väärinkohtelua ei pidä hyväksyä, mutta sellaista kun haaveita täydellisesti vastaava liitto ei ole olemassa ja moni kokee karvaan pettymyksen, kun suhteesta katoaa romantiikka. Suhdetta verrataan amerikkalaisten elokuvien pinkkeihin pitsisiin ruusunpunaisiin ja kiimaisiin suhteisiin ja mikään ei näytä siltä miltä pitäisi. Olet käynyt terapiat, mutta oletko itse yrittänyt aidosti muuttaa ajatusmallejasi? Oletko tehdyt asioita toisin? Oletko kokeillut etsiä romantiikkaa ja läheisyyttä ja yhteisiä seikkailuja vai oletko odottanut, että terapeutti antaa pari kivaa niksiä ja sinä alat nähdä sitten toisin kokeiltuasi niitä? Silloin kun yrititte parantaa suhdettanne, niin olitteko hetkeäkään riitelemättä? Matkustitte kahdestaan jonnekin ilman lapsia, ihan vaan olemaan kahdestaan rauhassa, ilman mitään syytöksiä ja puhetulvia ja terapiaistuntoja. Kokeilitteko esimerkiksi purjehdusta tai sukellusta, vaellusta tai jotain missä saisitte ponnistella yhdessä, mutta ei toisianne vastaan?

No, turha yrittää tällaisille selittää mitään. Itse erosin täydellisestä miehestä sen takia että elämänarvomme olivat aivan erilaiset 10 vuoden liiton jälkeen. Hänestä tuli kapitalistisempi, minusta taas vastakkainen. Ei kaksi tällaista ihmistä voi asua yhdessä.

Mutta anyway, ap, sinun pitää lähteä pois kun exäsi tulee paikalle tai vielä parempi olisi jos miehesi voisi tavata lapsia jossain muualla.

Tilannetta auttaisi myös jos vaihatisit sisustusta, että paikasta tulisi vieraampi exällesi. Nyt hän näyttää olevan siellä kuin kotonaan. Ja mies nukkumaan lasten huoneisiin, sinun makuuhuoneeseen ei ole asiaa. Vedä linjat.

Teillä on ap ero vielä kokonana edessä. Eroaminen ei ole sitä, että asiat jatkuvat kuten ennenkin. Eroaminen on sitä, että et pidä mitään yhteyttä ex-mieheesi muuten kuin lasten asioissa silloin tällöin.



Ette ole ilmeisesti vielä lainkaan tehneet ositusta? Entä kirjallinen sopimus lasten tapaamisesta ja elatusavusta?



Erotyö ei ole pahasti kesken tai aloittamatta ainoastaan miehellä, vaan myös sinulla, ap. Et voi erota rikkomatta perhettäsi, tämä tosiasia sinun pitäisi nyt ihan ensimmäiseksi tajuta. Lastesi perhe rikkoontuu väistämättä, kun eroat.



Et missään tapauksessa saa olla enää paikalla, kun lapset tapaavat isäänsä. Yleensä tuollaisissa tilanteissa isä saa porttikiellon entiseen kotiinsa ja tapaa lapsiaan entisen yhteisen kodin ulkopuolella, yleensä omassa kodissaan tai vaikkapa vanhempiensa kodissa, jos se on mahdollista. Estääkö jokin todella miestä tulemasta noutamaan lapsiaan ja viemästä heitä omaan kotiinsa?



Sekin on yksi vaihtoehto, että mies etsii työpaikan lähempää, jotta pystyy tapaamaan lapsiaan helpommin. Monet tekevät isojakin järjestelyjä erotilanteessa.



Te olette menneet yli siitä, missä aita oli matalin, ja tässä on tulos. Ette ole eronneet ollenkaan.

Aionkin tänä viikonloppuna mennä ihan omia menojani. Pari viikkoa sitten pyysin miestäni nukkumaan tyttäremme huoneessa, siellä on kerrossänky. Oli vaan ihan hirveää katsella miehen surua ja pettymystä. Miehelle tämä on kauhean rankkaa ja olen tietenkin menettänyt kaikki ystäväni miehen puolelta asian takia. Minä olen se pahis tässä erossa ja se on ihan oikein. Mies saa pitää omat tukijoukkonsa, joiden puoleen toivoisin hänen kääntyvän enemmän.



Hääkuvat olen myös laittanut pois, enkä tietenkään ole pitänyt sormusta enää pitkään aikaan sormessani.



En millään haluaisi viedä lapsilta tuttua kotia, joten aion vielä yrittää sinnitellä tässä.

Teillä on ap ero vielä kokonana edessä. Eroaminen ei ole sitä, että asiat jatkuvat kuten ennenkin. Eroaminen on sitä, että et pidä mitään yhteyttä ex-mieheesi muuten kuin lasten asioissa silloin tällöin. Ette ole ilmeisesti vielä lainkaan tehneet ositusta? Entä kirjallinen sopimus lasten tapaamisesta ja elatusavusta? Erotyö ei ole pahasti kesken tai aloittamatta ainoastaan miehellä, vaan myös sinulla, ap. Et voi erota rikkomatta perhettäsi, tämä tosiasia sinun pitäisi nyt ihan ensimmäiseksi tajuta. Lastesi perhe rikkoontuu väistämättä, kun eroat. Et missään tapauksessa saa olla enää paikalla, kun lapset tapaavat isäänsä. Yleensä tuollaisissa tilanteissa isä saa porttikiellon entiseen kotiinsa ja tapaa lapsiaan entisen yhteisen kodin ulkopuolella, yleensä omassa kodissaan tai vaikkapa vanhempiensa kodissa, jos se on mahdollista. Estääkö jokin todella miestä tulemasta noutamaan lapsiaan ja viemästä heitä omaan kotiinsa? Sekin on yksi vaihtoehto, että mies etsii työpaikan lähempää, jotta pystyy tapaamaan lapsiaan helpommin. Monet tekevät isojakin järjestelyjä erotilanteessa. Te olette menneet yli siitä, missä aita oli matalin, ja tässä on tulos. Ette ole eronneet ollenkaan.

Totta. Itse olin valmis laittamaan talon heti myyntiin, mutta mies ehdotti tätä järjestelyä. Suostuin lasten takia, koska en halunnut tuottaa heille järkytystä. Miehellä on pikkupikku yksiö toisella paikkakunnalla, jonne tuskin mahtuu edes yhtä vierasta kylään. Muuhun ei ole varaa, ellei taloa myydä.

Työtä ei löydy lähempää, ainoa miehen alan firma lopetti täällä, lähin työ löytyi sieltä satojen kilsojen päästä.

mäkin suosittelisin, että ainakin ennenku parempi ratkasu löytyy, niin meet itse pois viikonlopuksi.



en mäkään pystynyt jäämään asumaan veljeksi muuntuneen miehen kanssa. me erottiin vielä sovussa, mutta kovaa vauhtia se oli menossa siihen, että olis ollu pelkkää riitaa elämä. ei se vaan ole hyvä paikka lapsen olla, vaikka täällä mitä muuta väitettäis. tiedän omasta kokemuksesta, että kun tunnelma kotona on ku jäävuoressa, niin ei se oo hyvä.

kukaan kaverikaan ei haluu tulla kylään, koska kotona on niin kireetä.

kyllä meidän perheen paras asia oli se, kun isi ja äiti eros.

Munakasta ei voi tehdä rikkomatta munia. Erosta ei pääse eteenpäin, ellei ole toteuttanut eroa. Eroaminen puolisosta, joka vielä haluaisi jatkaa, edellyttää huomattavaa itsensä kovettamista ja hetkellistä julmuutta, mutta mitään muuta tietä ei ole. Se pahuus on vain löydettävä itsestä ja katsottava sitä silmästä silmään ja otettava päälleen ex-puolison ystävien ja sukulaisten viha.



Se on eron ja uuden elämän hinta. Jos et ole valmis sitä maksamaan, voit toki pysyä nykyisessä epätyydyttävässä tilanteessa, mutta älä sitten valita.

Ex-mies ruikuttaa nurkissa ja lasten nimissä kaveri sen ottaa siihen. Käytännössä ovat kuin aviopari ilman seksiä. Kannattaisi pikkuhiljaa päättää, mitä haluaa. Kaverilla on muita miehiä ollut ja eksä niistä sitten itkua vääntää. Ja tulee vääntämäänkin niin kauan kuin kaveri antaa sen olla siinä roikkumassa. Kidutusta tuo on sille eksällekin. Kunnon repäisy ja sen jälkeen elämä jatkuu. nyt se saa koko ajan hiukan ravintoa toiveilleen, mutta samalla joutuu kohtaamaan sen faktan, ettei tulevaisuutta ole ja ex-vaimo katselee muita.

Nyt on pakko poistua, tulen vielä illalla uudestaan tänne.



Täytyy miettiä asiaa taas uudestaan. Pelottaa tuottaa toiselle tuskaa. : (

Harvemmin yksilöitä kiinnostaa aivan samat asiat. Varsinkin, kun miesten ja naistenkin ajatusmaailmat ovat hyvin erilaisia.



Suhteen onnistumiseen tarvitaan tahtoa, suvaitsevaisuutta, luovuutta, kunnioitusta ja sopivasti joustavuutta ja itsekkyyttä. Omia tarpeita ei pidä niellä, mutta rajansa on siinäkin, kuinka paljon voi odottaa kumppanilta niiden tarpeiden täyttymisen suhteen. Ero ei välttämättä ole ainoa ratkaisu. Masennus on henkilökohtainen ongelma, joka valitettavasti heijastuu koko perheeseen ja on huono juttu. Mutta siihen saa apua. Tuskin kuitenkaan voit väittää masennuksen johtuvat miehestäsi. Eiköhän se johtunut siitä, että et itse osannut vaatia asioita itsellesi tai toteuttaa haaveitasi. Sinun vastuulla on sinun onnesi. Mutta sinun vastuulla on nyt myös lastesi onni ja mitenkään haluamatta syyllistää sinua, he voivat masentua erosta, joten ero ei todellakaan ole ainut ja paras vaihtoehto silloin, kun eroon liittyy lapset. Tämä on vaan fakta.



Uskon, että sinusta tuntuu, että 100% et halua palata entiseen elämään. Eikä tarvitsekaan. Mutta oletko ajatellut, että elämä miehesi kanssa voisi olla täysin erilaista. Jos molemmat opitte kasvamaan aikuisiksi ja hyväksytte sen, että teitä kiinnostavat eri asiat, niin miksi ette voisi elää sitten niin, että toteutatte näitä erillisiä haaveita. Kai teidänkin elämään jotain muuta yhteistä mahtuu kuin lapset ja siivouspäivä. Miehesi sitäpaitsi on varmasti yhtälailla kärjistäessään tässäkin erimieltä kanssasi. Voi olla, että hän ei arvota tuota siivouspäivää kovinkaan ylös ja pitää sitä sinun juttuna. :)



No mutta siis matkustaa voi ja silti siellä lomakohteessa ei ole pakko tehdä vain yhteisiä asioita. Tämä pätee koko elämään. Se vaan on niin, että romanttiset illalliset, joissa keskustellaan ja höpötetään niitä näitä, on tosielämässä hyvin hyvin harvinaisia. Suurin osa miehistä arvostaa hyvää ruokaa, mutta se oheistoiminta siinä pöydässä on sivuseikka. Kannattaa muutenkin odotella ihan rauhassa miesten keskustelunavauksia. Jos sellainen tulee ruokaillessa, niin se ajankohta olisi ehkä siellä jälkiruokaa odotellessa, kun masu ei ole ihan vielä ähkyssä eli aivot vielä jotenkin pelaa, mutta ei ole enää niin kova nälkä.



Liian moni sortuu suhteissaan tuohon yhdessä kyyhöttämiseen. Pitäisi hoitaa ne höpöttämiset kavereiden kanssa ja miesten kanssa kannattaa olla hieman maltillisempi. On toki poikkeuksia miehissäkin, mutta niitä poikkeuksia on niin vähän, osa on homoja ja niitä heteroita niin vähän, että moni nainen jäisi ilman miestä kokonaan, jos sitä supliikkia hyvätapaista rakastajaa jää odottamaan. Ja supliikit miehet saattavat sitten olla niitä naistennielijöitä, jotka puhuvat useamman kuin yhden naisen pussiin.



Ja viimeisimmässä tiedelehdessä oli aika osuva artikkeli liittyen miesten ja naisten eroihin. Siinä lopussa todettiin, että miesten pitäisi ymmärtää, että naiselle asiaviestit menevät läpi, jos niihin liittää ripauksen tunnetta, kun taas miehille ei pidä vaan höpistä tunteista, vaan tunneilmauksiin pitäisi aina liittää hieman asiaa mukaan.



Mutta ap, sinä se parhaiten oman elämäsi ja suhteesi tiedät. Varmasti olette umpikujassa. Itse ajattelen asioista monesti niin, että ei koskaan pidä sanoa koskaan. Ja teillä kun on niin paljon menetettävää, eikä ole mitään takeita, että ero toisi elämäänne helpotusta. Ero tuo aina yllättäviä haasteita mukaanaan, joihin et ole välttämättä vielä joutunut.

paitsi että nyt teimme sen ratkaisun joitain kuukausia sitten että hankittiin molemmille uudet asunnot. Saimme molemmat eksän kanssa asunnot läheltä toisiamme ja läheltä lapsen hoitopaikkaa (alle 5 min kävelymatka toisistamme).



Tilanne oli siis sikäli samanlainen että olimme kavereita ennenkuin alettiin seurustella, sitten ihastuttiin/rakastuttiin tai ihanmitävaan ja päätettiin yrittää yhdessäoloa. No, eipä se niin helppoa ollutkaan (en toki kuvitellutkaan että seurustelu ja yhdessäasuminen on helppoa) mutta me tavallaan molemmat muututtiin ihan joksikin muuksi kuin mitä oltiin oltu ja kumpikaan ei löytänyt toisesta enää mitään hyvää.



Mekin yritettiin kuitenkin pari vuotta löytää se yhteinen sävel kunnes todettiin että tästä ei tule mitään. Asuttiin siitä hetkestä vielä noin vuosi yhdessä "sisaruksina" ja kypsyteltiin sitä ajatusta että miten me hoidetaan käytännössä lapsen asiat jatkossa.



No me tehtiin omat ratkaisumme ja vaikka olemmekin hyviä ystäviä edelleen, ollaan nyt sovittu kirjallisena kaikki lapseen liittyvät asiat ja niistä pidetään kiinni.



Eli teillä ero ei todellakaan ole konkreettinen niin kauan kun asutte edes osittain yhdessä. Lähde siis pois aina kun lastesi isä tulee lapsia tapaamaan. Aina! Tee se miehelle selväksi että tämä on nyt tässä, jotta hän pääsee tekemään sitä surutyötä (mikä on kaikkien käytävä läpi). Sopikaa kirjallisesti kaikki asiat (elatus, tapaamiset, lomat, hankinnat tms) ja näistä sitten pidetään kiinni. Tällöin jää pois se ylimääräinen soittelu "muka lasten asioista" - kun on tietyt rutiinit ja vain poikkeustapauksissa tarvitsee ottaa eksään yhteyttä. Teidän täytyy myös sopia omaisuudenjaosta ja mahdollisista osituksista toisillenne eli kumpi omistaa asunnon/talon ja kummalle maksetaan ositusta siitä.



Me näemme eksän kanssa melkein päivittäin ohimennen kun hän hakee/tuo lasta ja vaihdetaan kyllä kuulumiset mutta siihen se jääkin.



Se tässä meidän erossa oli hintana että se kaveruussuhde katosi, sille ei voi mitään. Toki olemme eksän kanssa väleissä ja voimme olla samoissa paikoissa ihan ok, mutta mitään sen syvällisempiä kaveruussuhteita tästä ei enää saa. Ja hyvä näin.

se, että olet kyllä "veljesi" kanssa tehnyt lapset, mutta nyt et sitten rakastakaan niin paljon, että lapsesi saisivat pitää isänsä kokonaan. Ero on aina huono ratkaisu lasten näkökulmasta. Jos ei nyt aivan väkivaltaisia suhteita lasketa mukaan. Silloinkin tosin lapset eivät ymmärrä aikuisten kykenemättömyyttä elää sovussa.

Miksi et voi jatkaa samaa elämää, johon olet lapsesi tuonut. Eikö se nyt olisi vähän sitä vastuunkantamista. Sovitte miehen kanssa, että suhde on vain lapsia varten. Ei lapsia joka tapauksessa kiinnosta teidän seksiälämä. Hommatkaa seksileluja ja matkustelkaa vaikka yksin etsimässä romantiikkaa. Eläkää kotona sitä perhe-elämää minkä alunperin valitsitte.

Kertomasi perusteella voin päätellä, että teillä ei ole koskaan ollutkaan todellista kemiaa välillä, vaan seksi on sinulle ollut aina enemmän ja vähemmän pakko. Jos olet itse kuitenkin valinnut tiesi ja lapsesi siihen tuonut, on minusta äärimmäisen itsekästä hajottaa perhe vain sen vuoksi, että tuolla jossain saattaisi olla joku, jonka kanssa olisi kiva sekstailla. Kukaan ei nimittäin pakota harrastamaan suhteessa seksiä. Jos miehellesi sopii, että elätte platonisessa suhteessa tai ainakin vailla jatkuvaa seksuaalista suorituspainetta, niin miksi ette silti voisi yrittää.

Nykyisin erotaan ihan liian helposti ja ihan liian kevein perustein. Lapsia ei pidä tehdä, jos heitä ei osaa pistää etusijalle siksi aikaa, kun heille perhe on se tärkein voimavara.

Todellakaan kenenkään ei tarvitse pysyä naimisissa/yhdessä vain lasten takia, jos rakkautta ei enää ole. Ei väkivalta/alkoholi tmv. ole ainoa syy "oikeutettuun" eroon. Kyllä lapsilla on myös oikeus saada kunnon perheen malli, ei mitään kulissia. Ja samoin iseillä/äideillä on oikeus onneen, jos sitä ei parisuhteestaan löydä. Elämä ei nyt aina mene niin kuin alunperin oletti/suunnitteli.