Elämäni rakkaus, miten unohtaa?

pätkän vertaa. Olisitko itse arvostanut, jos sun omat vanhempasi olisivat lähteneet sun lapsuudessasi joittenkin sielunkumppaneiden matkaan?

Sielunkumppanuus on todellista ja pysyvää, mutta se ei ole avain onneen. Voi olla, että mekään emme saa ongelmiamme ratkaistua, ja ero tulee olemaan kivulias ja sen jälkeen on vaikea kuvitella enää rakastuvansa kehenkään. Minusta tuntuu jopa, että pidemmällä tähtäimellä vähemmän intensiivinen suhde, jossa huiput ja pohjat olisivat loivempia, olisi onnellisempi. Tässä suhteessa olen joko täydellisen onnellinen tai todella onneton. Toisaalta meidän olosuhteemme ovat niin vaikeat, että ehkä helpommassa tilanteessa tämä olisi täydellistä.

Se on pitkällinne prosessi ja vaatii itsekuria. Useimmiten ihmiset tiedostamattaan ylläpitävät sitä mielessään. Jopa romantisoivat. Itselläni kesti useamman vuoden päästä tunteesta eroon. Asiaa helpottaa se ettei pidä enään mitään kontaktia kyseiseen henkilöön. Ei edes facebook tiirailua. Se on hieman kuin tupakasta tai muusta riippuvuudesta vieroittautuminen. Taitaa jopa samat aivojen alueet olla kyseessä. Eikä se kyky rakastua uudelleen mihinkään katoa. Itse olen nykyään onnellisesti rakastunut nykyiseen kumppaniini.

Rakastuminen on tahdon asia. Aina. Et rakastu "vieraaseen" mieheen, jos et anna itsellesi siihen mahdollisuutta.

niin näet hänen huonot puolensa. Tai sitten yksinkertaisesti lakkaat pitämästä mitään yhteyttä.

Rakastuminen on tahdon asia. Aina. Et rakastu "vieraaseen" mieheen, jos et anna itsellesi siihen mahdollisuutta.

Teoriassa tämä voisi pitää paikkansa, mutta minulla on käytännön kokemusta. Siinä ei tahto auta, kun se joskus yllättää.

"Ja nähdä saat kuinka tavaton on rakkaus, ja syö ja syö eikä kiitä, ei se niiaa eikä se pokkaa, naulakosta vain lakkinsa ottaa ja lähtee kulkemaan".

Jokainen, joka tuntee psykologiaa tietää, että sielunkumppani on sellainen, joka muistuttaa jotain lapsuuden ajan henkilöä. Se tuo muistoja omasta lapsuudesta ja se on se juttu, joka herättää tuttuuden tunteen.



Sielunkumppaniksi koetaan myös henkilö, joka on samassa elämäntilanteesa. Hän on samalla tavalla onneton avioliitossaan tai hänellä on samalaisia toiveita elämän suhteen.



Minä tunnen kaksi ihmistä, jotka tapasivat sielunkumppaninsa. Toisessa tapauksessa molemmat olivat vielä avioliitossa eli kaksi perhettä revittiin auki. Molemmat muuttivat sielunkumppaninsa kanssa yhteen ja molemmat erosivat parin vuoden sisällä. Toisessa tapauksessa syy oli se, että sielunkumppani oli vielä hyvä ystävä, mutta yhteiselämä ei vain sujunut. Toisessa tapauksessa syy oli se, että heidän elämäntilanteensa muuttui eikä heillä pitkässä juoksussa sitten enää ollutkaan kaikkea sitä yhteistä, mikä alkuun näyttäytyi yhteiseltä.

ja ajatuksia ihminen voi säädellä.

Rakastuminen on tahdon asia. Aina. Et rakastu "vieraaseen" mieheen, jos et anna itsellesi siihen mahdollisuutta.

Teoriassa tämä voisi pitää paikkansa, mutta minulla on käytännön kokemusta. Siinä ei tahto auta, kun se joskus yllättää. "Ja nähdä saat kuinka tavaton on rakkaus, ja syö ja syö eikä kiitä, ei se niiaa eikä se pokkaa, naulakosta vain lakkinsa ottaa ja lähtee kulkemaan".

Sielunkumppanuus on todellista ja pysyvää, mutta se ei ole avain onneen. Voi olla, että mekään emme saa ongelmiamme ratkaistua, ja ero tulee olemaan kivulias ja sen jälkeen on vaikea kuvitella enää rakastuvansa kehenkään. Minusta tuntuu jopa, että pidemmällä tähtäimellä vähemmän intensiivinen suhde, jossa huiput ja pohjat olisivat loivempia, olisi onnellisempi. Tässä suhteessa olen joko täydellisen onnellinen tai todella onneton. Toisaalta meidän olosuhteemme ovat niin vaikeat, että ehkä helpommassa tilanteessa tämä olisi täydellistä.

ei ulkopuolisiin vastakkaista sukupuolta oleviin ihmisiin pitäis olla mitään syytä vaalia rakkautta sydämesssään. Miksi sitä on muuten menny naimisiinkaan? Tai ainakaan avioliitto ei ole silloin kovin pyhä jos joku kolmas on tavalla tai toisella sydämessä.



En tykkäis yhtään jos mun miehellä olis joku naispuolinen sielunkumppani (ja päinvastoin). Sehän tarkoittais sitä, että sitä kertois syvällisiä asioita jollekin vieraalle naiselle/miehelle. Kyllä se taitais oll apois läheisyydestä siinä avioliitossa. Jonnekin ne rajat täytyy vaan vetää, jos kerran ollaan avioliitossa.

jos ei tiedosta... Ja kukapa meistä ei joskus yllättyisi omista ajatuksistaan?

ja ajatuksia ihminen voi säädellä.

Rakastuminen on tahdon asia. Aina. Et rakastu "vieraaseen" mieheen, jos et anna itsellesi siihen mahdollisuutta.

Teoriassa tämä voisi pitää paikkansa, mutta minulla on käytännön kokemusta. Siinä ei tahto auta, kun se joskus yllättää. "Ja nähdä saat kuinka tavaton on rakkaus, ja syö ja syö eikä kiitä, ei se niiaa eikä se pokkaa, naulakosta vain lakkinsa ottaa ja lähtee kulkemaan".

ja aika vaikeassa tilanteessa. Mutta tuo "ikuisuus" -väite perustuu siihen, että ensimmäisen sielunkumppanini tapasin viisitoista vuotta sitten, ja yhä sielullisesti kolahtaa kun tapaamme - vaikka elämänpiirimme ovat täysin erilaiset ja olemme kumpuikin tahoillamme onnellisissa suhteissa emmekä toisiamme halua.

Sielunkumppanuus on todellista ja pysyvää, mutta se ei ole avain onneen. Voi olla, että mekään emme saa ongelmiamme ratkaistua, ja ero tulee olemaan kivulias ja sen jälkeen on vaikea kuvitella enää rakastuvansa kehenkään. Minusta tuntuu jopa, että pidemmällä tähtäimellä vähemmän intensiivinen suhde, jossa huiput ja pohjat olisivat loivempia, olisi onnellisempi. Tässä suhteessa olen joko täydellisen onnellinen tai todella onneton. Toisaalta meidän olosuhteemme ovat niin vaikeat, että ehkä helpommassa tilanteessa tämä olisi täydellistä.

tiedostaminen on valaistumisen edellytys. Kyllä siihen jokainen pystyy, kun keskittyisi kuuntelemaan itseään. Valitettavasti harva meistä haluaa itseään kehittää.

jos ei tiedosta... Ja kukapa meistä ei joskus yllättyisi omista ajatuksistaan?

ja ajatuksia ihminen voi säädellä.

Rakastuminen on tahdon asia. Aina. Et rakastu "vieraaseen" mieheen, jos et anna itsellesi siihen mahdollisuutta.

Teoriassa tämä voisi pitää paikkansa, mutta minulla on käytännön kokemusta. Siinä ei tahto auta, kun se joskus yllättää. "Ja nähdä saat kuinka tavaton on rakkaus, ja syö ja syö eikä kiitä, ei se niiaa eikä se pokkaa, naulakosta vain lakkinsa ottaa ja lähtee kulkemaan".

tiedostaminen on valaistumisen edellytys. Kyllä siihen jokainen pystyy, kun keskittyisi kuuntelemaan itseään. Valitettavasti harva meistä haluaa itseään kehittää.

Mutta itse ainakin olin tilanteessa, jossa yritin kehittyä ihmisenä mutta väärin - suljin osan itsestäni ulkopuolelle, koska ajattelin että se haluaa vääriä asioita, vääränlaisia, on epärealistinen ja höpsö. En kuunnellut itseäni --> en tiedostanut tunteitani --> rakastuin ja heräsin. Toisaalta jokainen kai yrittää parhaansa niillä pelimerkeillä jotka on saanut. En oikein keksi, mitä olisin voinut tehdä toisin kun en aikanani itseäni tuntenut tarpeeksi hyvin. Jos olisin tuntenut, ei minulla olisi ihania lapsia, jotka eksäni kanssa sain.

Teemme päätökset sen tiedon varassa, jotka meillä on. Harva vain on tarpeeksi nöyrä myöntääkseen virheensä, ja siksi vain jatkaa pään hakkaamista seinään. Ylpeyden tähden.

tiedostaminen on valaistumisen edellytys. Kyllä siihen jokainen pystyy, kun keskittyisi kuuntelemaan itseään. Valitettavasti harva meistä haluaa itseään kehittää.

Mutta itse ainakin olin tilanteessa, jossa yritin kehittyä ihmisenä mutta väärin - suljin osan itsestäni ulkopuolelle, koska ajattelin että se haluaa vääriä asioita, vääränlaisia, on epärealistinen ja höpsö. En kuunnellut itseäni --> en tiedostanut tunteitani --> rakastuin ja heräsin. Toisaalta jokainen kai yrittää parhaansa niillä pelimerkeillä jotka on saanut. En oikein keksi, mitä olisin voinut tehdä toisin kun en aikanani itseäni tuntenut tarpeeksi hyvin. Jos olisin tuntenut, ei minulla olisi ihania lapsia, jotka eksäni kanssa sain.