Kuopus 8-v on ekalla kolmen yön partioleirillä

olen ollut hyvin monilla leireillä ohjaajana. Ohjaajan tehtävä on saada ikävöivä lapsi ajattelemaan jotain muuta.



Olen siis joutunut tekemään tätä hyvin usein. Äidille ei yleensä aleta soittelemaan lainkaan, jos mitään oikeata hätää ei ole. Lapsen kanssa jutellaan miksi on ikävä ja mitä oikeastaan on ikävä. Millainen on leiripäivä ollut ja mietitään mitä seuravana päivänä tehdään. Mietitään miksi kavereilla on kaikki hyvin eikä niillä ole ikävä kotiin. Yleensä sovitaan, että lapsi kokeilee jos uni tulisi ja ohjaaja tulee aina välillä käymään. Jos mikään ei oikeasti auta, voidaan joku ottaa nukkumaan ohjaajien telttaan/tilaan tms. Tämäkin on aina sovittu niin, että lapsi menee nukkumaan ensin, ja ohjaajat tulevat kun iltakokoukseltaan ehtivät. Lapsi ei siis saa saada sellaista käsitystä, että olisi kivaa ja erityisvapaus nukkua ohjaajien kanssa, koska muuten kaikki haluavat sinne.



Olen 10-vuotisen ohjaajana olon aikana lähettänyt vain yhden lapsen kotiin, ja muutaman ottanut viereen nukkumaan. Seuraavana aamuna nämä ikävöivät lapset ovat usein tulleet kehumaan, kuinka uskalsivatkin nukkua "yksin" (eli ilman äitiä tai isää). Ja sitten pitää lata kehua, jotta uskaltaa sen seuraavankin yön nukkua.



Näistä "uskaltamisista2 tulee itsellekin hyvä mieli, kun lapsi tajuaa itsekin hieman itsenäistyneensä.

Meidän 8-vuotias ei edes suostuisi lähtemään yöleirille, päiväleirit ovat riittäneet.

Ja tuosta syystä se on hyvä juttu. Kun tulee mieleen soittaa ja sitten kuulee äidin äänen, iskee valtava ikävä tosi helposti.

Tsemppaa vain kotoa kovasti ja kannusta menemään mukaan leirin puuhiin. Kerro miten miten mukavia muistoja hän saa kun osallistuu ja tutustuu rohkeasti uusiin ystäviin. Kerro että ohjaajille voi myös mennä juttelemaan jos illalla tuntuu pahalta, he osaavat varmasti myös jutella pahaa oloa pois. Älä vain mene mukaan ikävään vaikka sydäntä sielusta riipoisi kun toinen siellä ulisee. Äläkä lähde hakemaan kesken kotiin, älä vain edes mainitse, että se voisi olla vaihtoehto.

Jännitin kuinka eka leiri sujuu, 7 pv.

Oli ollut mahtavaa, uusia kavereita, kivat ohjaajat, ihana sää ja puitteet.

Soitti joka päivä kun oli soittoaika, ja kaikki meni paremmin kuin hyvin.

Nyt ovat parin viikon päästä menossa isosiskon kanssa toiselle vastaavalle leirille.

Ekalla oli ihan yksin ilman entuudestaan tuttuja kavereita.

Ja oikeastaan se helpotti siinä vaiheessa, kun menin yhdelle leirille, josta tiesin, että sieltä ei pääse kesken kotiin. Kun se oli jotenkin jo etukäteen tiedossa, en koko ajan miettinyt sitä, tuleeko minulle liian ikävä vai ei. Kun sitten huomasin pärjääväni ihan hyvin poissa kotoakin, sain lisää itseluottamusta ja seuraavilla leireillä ei ollut mitään ongelmaa.



Pyri välttämään sitä, että puhut lapsen kanssa puhelimessa illalla. Ainakin minä huomasin aikoinani, että oli kaikista pahinta, jos vanhemmat tulivat vierailulle illalla, koska jotenkin juuri ennen nukkumaanmenoa se ikävä tuntuu pahimmalta ja kaikista pahinta on juuri se, jos on juuri sitä ennen soittanut vanhempien kanssa tai tavannut heidät.

kunhan kaverit on kivoja ja tekemistä riittää. illat on ainoa sudenkuoppa, ikävöin itsekin silloin jopa joskus yhä kotiin. juuri siksi meillä hoidetaan iltahommat ripeästi, luetaan iltasadut eikä missään nimessä soitella kotiin. lapsilla kännykkäkielto juurikin itkupuhelujen takia. jos vanhempia vaivaa huoli, he voivat soittaa johtajille, joiden kanssa sitten pohditaan, riittääkö johtajien kanssa juttelu vai tarvitaanko viihtyvyyden vakuutteluun vielä lapsikin.



partionjohtaja

paljon muuta en lapsuudesta muistakkaan. Kova ikävä kotiin. Mutta kyllä se siitä sitten suttaantui ja kivoja muistojakin jäi.