Yli viisi vuotta yhdessä olleet pariskunnat

Mitä tähän nyt sanoisi? Alkuaikoihin on vaikea verrata kun ei enää niin hyvin muista :)



Jos nyt kuvailisin parisuhdettamme niin voisin sanoa, että normaalia elämää elämme, ylä- ja alamäkineen. On lapsia, on asuntolainaa, normaalia arkea.

Elämä on normaalisti ihan tasaista, joskus riitelemme, yleensä kuitenkin melko harvoin, mutta silloin kun räjähtää niin räjähtää. Eroa ei olla koskaan mietitty, yhdessä on päätetty pysyä!



Mies on paras ystäväni ja vietämme mielellämme aikaa yhdessä. Puhumme paljon kaikesta maan ja taivaan väliltä, illat tuntuvat loppuvan kesken.

Toisiimme ei olla vielä kyllästytty.

Olenko rakastunut? Joskus. Joskus en.

Rakkaus on vahvaa, mutta huumaa ei jatkuvasti ole, aina silloin tällöin kuitenkin.

Lapset ovat vain vahvistaneet suhdettamme, mitään kriisiä ei ole heidän vuokseen tullut. Perusarvomme ovat samanlaiset ja perhe on molemmille ykkönen, vietämme mielellämme perheaikaa lasten kanssa.



Näihin vuosiin mahtuu kaikenlaisia elämäntilanteita ja olemme molemmat saaneet kasvaa omina yksilöinä toisen tukiessa esim. uran suhteen yms. Ystävät ovat pääosin yhteisiä, mutta omiakin löytyy.

Seksiä on molempia tyydyttävä määrä, alkuaikoihin on kuitenkin turha verrata :)

Normaalia arkea asuntolainoineen ja yhden lapsen kera. Erityislapsen kanssa arki on hieman toisenlaista kuin useimmilla, ja se on hitsannut meitä vielä tiiviimmin yhteen. Seksi on erittäin hyvää, ja se autta niinä päivinä kun mietin miksi en jatkanut sinkkuna, kun en ole romantikko ja kaipaisin enemmän yksinoloa.

Pitkä suhde, on ollut ylä- ja alamäkeä, enimmäkseen tavallista arkea, josta olen pitänyt kovasti. Mitään muuta en ole kaivannut, mutta nyt kun lapset ovat vähän isompia ja ympäröivä maailma on alkanut enemmän taas kiinnostaa, huomaankin ihastuneeni erääseen puolituttuun. En todellakaan halua vaihtaa miestäni mihinkään uuteen, mutta haluaisin taas tuntea kihelmöintiä ja jännitystä! Miten ihmeessä saan nämä nyt kaukoihastukseen kohdistuneet tunteet käännettyä omaan mieheeni?! En ole koskaan edes kuvitellut pettäväni, mutta nyt pystyn helposti kuvittelemaan, miten sellainen saattaisi tapahtua. Tuntuu pahalta, että mulla on edes tällaisia ajatuksia. Toivottavasti tämä ihastus menee pian ohitse tai vaihtaa oikeaan kohteeseen.

Pitkä suhde, on ollut ylä- ja alamäkeä, enimmäkseen tavallista arkea, josta olen pitänyt kovasti. Mitään muuta en ole kaivannut, mutta nyt kun lapset ovat vähän isompia ja ympäröivä maailma on alkanut enemmän taas kiinnostaa, huomaankin ihastuneeni erääseen puolituttuun. En todellakaan halua vaihtaa miestäni mihinkään uuteen, mutta haluaisin taas tuntea kihelmöintiä ja jännitystä! Miten ihmeessä saan nämä nyt kaukoihastukseen kohdistuneet tunteet käännettyä omaan mieheeni?! En ole koskaan edes kuvitellut pettäväni, mutta nyt pystyn helposti kuvittelemaan, miten sellainen saattaisi tapahtua. Tuntuu pahalta, että mulla on edes tällaisia ajatuksia. Toivottavasti tämä ihastus menee pian ohitse tai vaihtaa oikeaan kohteeseen.

Ei mennyt 10 vuotta siihen että uskalletaan olla estottomia tai sanoa että ei tee mieli :)



Tarkoitin sitä että suhten alkuvaiheessa ei ehkä "uskalla" tai lähinnä kehtaa lyödä kaikkia juttujaan tiskiin... "tykkään kun saan orgasmin että puristat mun nännejä samalla" tai on heti tarjoamassa anaaliaan toiselle ;)



Ja on mahtavaa huomata näinä vuosina että kun itsellekkin on tullut se 10 vuotta suhteen alusta ikää lisää niin mieltymyksetkin seksissä saattaa muuttua. Ei ole mitenkään selvää että seksin tulisi pysyä samanlaisena tai että edes mieltymykset pysyvät samoina vuodesta toiseen.



Sitä kasvaa itse ihmisenä, onhan sitä vähän eri näkemykset asioista 20 kymppisenä kuin 30 kymppisenä. Elämä opettaa ja avartaa. On hienoa käydä tätä matkaa miehen kanssa yhdessä ja huomata että vaikka molemmat muuttuvat, mielipiteet asioista saattavat muuttua niin kasvamme kuitenkin samaan suuntaan. Silti ei tule tylsää koska muututaan yhdessä ja tulee uusia näkemyksiä joista voi keskustella, niin elämässä kuin seksissäkin ;)

nyt niin, että olen löytänyt sellaisen miehen, johon himo ja rakkaus vain kasvaa ja kasvaa.



Monesti öisin valvon ja ihmettelen (vaikka en mistään unettomuudesta kärsi,) kuinka olen näin ihmeellisen onnen osakseni saanut.

on ihan hyvä ja raakautta riittää ollaan oltu yhdessä jo kymmeniä vuosia

t. narsistin vaimo

...olen edelleen rakastunut; ei kyllästytä yhtään. Toki välissä on ollut joitain vaikeampiakin aikoja, mutta olen äärettömän tyytyväinen, että niistä selvittiin. Varsinkin viimeiset neljä vuotta ovat olleet hyvin onnellisia - niin kauan olemme olleet naimisissa.



Hyvää verrattuna alkuaikoihin on se, että tunnemme itsemme ja toisemme paremmin, olemme aikuisia ja tiedämme, miten haluamme elää. Meillä on oma, yhteinen rakas koti, yhteisiä ystäviä ja paljon jaettuja muistoja vuosien varrelta. Meillä on myös taloudellisia mahdollisuuksia toteuttaa unelmiamme ihan eri tavalla kuin kymmenen vuotta sitten, vaikkemme rikkaita olekaan. Tunnen itseni usein onnekkaaksi, kun olen saanut jakaa myös nuoruuteni saman ihmisen kanssa.



Mikähän olisi huonoa verrattuna alkuaikoihin... En osaa sanoa. Meillä ei ehkä ollut sellaista alkuhuumaa kuin monilla, kun tunsimme toisemme kavereina jo ennen seurustelua. Koen, että tämä suhde vain kypsyy vuosien myötä. :)

Minä olen ollut mieheni kanssa 9 vuotta, lapsia kaksi.



Kunpa voisin sanoa tuntevani kaikkia noita ihania asioita miestäni kohtaan kuin te muut. Mutta meillä mättää joku, minä kait omine tunteineni. Mies sanoo että pitää minusta kiinni niin kauan kuin voi, ei anna periksi. Jos hän olis luovuttanu, niin oltaisiin varmaan jo erottu.



Rakastan kai miestäni, mutta en ole onnellinen. Kai. Koetamme kyllä laittaa suhdetta kuntoon, vaikeaa se välillä on.

Mikä on hyvää verrattuna alkuaikoihin? Se, että puolison tuntee paremmin nykyään. Tietää tasan tarkkaan, mitä puoliso tuo kaupasta, jos antaa hänelle vapaat kädet ostaa jotakin, ja tietää toiminta- ja reaktiotavat milloin mihinkin asioihin ja tapahtumiin. Vaikka nämäkin asiat toisinaan ärsyttää, ne tuovat kuitenkin ainakin mulle turvallisuuden tunnetta. Ja ehdottomasti paras hyvä ominaisuus alkuaikoihin verrattuna on se, että miehestä kuoriutui jo ensimmäisen yhteisen vuoden aikana hyvinkin vastuullinen mies, vaikka aivan alkuajat antoivat ymmärtää ihan muuta.



Mikä sitten on huonoa? Tähän voisi toki listata paljon jo edelläkin mainittuja asioita, mutta ne ovat pikkujuttuja kuitenkin, pääasiassa. Minua ärsyttää eniten se, miten vähän mies keskustelee kanssani, ja miten harvoin hän esim. soittaa tai viestittelee minulle muuten vain - vaikuttaa siltä, etten ole kovin kiinnostavaa seuraa miehen mielestä. Tätä en olisi arvannut alkuaikoina ollenkaan, ja sitä minä kaipaisin eniten. En jännitystä enkä mitään kihelmöintiä, niinkuin moni edellä kirjoitti, vaan sitä, että olen toisen mielestä kiinnostavaa seuraa.



Rakastunut olo ei tosiaan ole enää aikoihin ollut, mutta se taisi karista jo silloin, kun ensimmäisen kerran näin miehen krapulassa oksentamassa :) Joskus tympii, suurimman osan ajasta ei, eikä tosiaan kyllästytä. Me olemme olleet lapsiperhe aika pitkälti koko ajan (esikoisemme sai alkunsa vain parin kuukauden seurustelun jälkeen), ja on varmaan aika tavallista, että suurin osa glitteristä ja glooriasta karisee aamupahoinvointien, suonenvetojen ja peräpukamien myötä, synnytyksestä, imetyksestä ja yövalvomisesta puhumattakaan. Esikoisen vauvavuosi oli vaikea, ja kävimme lähellä eroa jo silloin, mutta päätimme yrittää yhdessä vielä kerran. Sen jälkeen olemme saaneet toisen lapsen ja kolmas on haaveissa, ja on ollut ongelmia ja riitoja senkin jälkeen, mutta tuo ensimmäinen vauvavuosi taisi kuitenkin hitsata meidät sen verran hyvin yhteen, että pitäisi oikeasti tapahtua jotakin todella maata mullistavaa, jotta eroa edes mietittäisiin oikeasti. Siitä on toki keskusteltu, ja tultu siihen tulokseen, ettei kumpikaan sitä haluaisi eikä se tuntuisi yhtään oikealta ratkaisulta yhtään mihinkään.



Yhteenvetona: ei tällaista useita vuosia kestänyttä parisuhdetta voi edes verrata mihinkään ensihuumaan, näissä liikutaan ihan eri sfääreissä.

ei tylsistytä tai mitään muutakaan. Meillä on hauskaa yhdessä, viihdytään toistemme seurassa, joten ei edes harrastella mitenkään kauheasti sitä "omaa aikaa" meillä on vaan aina kun mahdollisuus "yhteistä aikaa" :)



Ja mulla on ihan rehellisesti sanottuna melkein joka päivä todella rakasunut olo ja mikäli miestäni näiden vuosien jälkeen lainkaan tunen niin hänestäkin sen rakastuneiduuden vielä näkee. Ulkopuolisetkin näkee, kuulen usein.



t. 11 ja puoli v yhdessä.

Ei kyllästytä, koska olen ihminen joka sitoutuu loppuelämäkseen. En usko, että vaihtamalla paranisi.



Rakastuneen tunteet...no, ne ovat kyllä olleet hukassa alkuhuuman ja satunnaisten "läikähdysten" jälkeen. Mutta minä olenkin lievästi autistinen, lukossa seksuaalisuuteni kanssa aika pahasti jne. Mieheni sietää tätä kaikkea kiitettävästi. Hän on sellainen tyypillinen kunnollinen mies: käy töissä ja elättää perheen, ei valita turhista, joskus on lapsellinen mutta ei koskaan tee mitään oikeasti typerää.



Intohimoa riitti alkuaikoina ja muutaman kerran vuodessa on ollut sellaisia öitä, jolloin varmasti naapuritkin ovat tietoisia siitä, mitä meillä puuhataan ;). Noin muuten seksi menee saman kaavan mukaan ja nyt on menossa vaihe, jolloin minun tekisi mieli mutta en pysty rentoutumaan miehen seurassa ollenkaan = seksistä ei tule mitään ja yrittäminenkin saa minulle pahan mielen aikaan. Seksuaaliterapia on harkinnan alla.



Olemme aika paljon itseksemme mutta esim. vapaapäivät yhdessä. Tulemme hyvin juttuun kavereina, meillä on toisiaan sivuavia harrastuksiakin. Arkena tulee riideltyä tyhmistä asioista vähän liikaakin, sillä mies on väsynyt töiden jälkeen ja minua ärsyttää kun hän ei jaksaisi edes oman lapsensa kanssa leikkiä.



Suhteemme ei kuulosta kummoiselta, mutta uskon että kuulumme yhteen. Kasvamme pikkuhiljaa ja selvitämme ongelmamme. Voimme puhua kaikesta, se auttaa paljon.

yhdessä, 10 v naimisissa ja ennen tätä toista "seukkaamista" oltiin oltu jo aikaisemmin yksissä, nuorina :) eli kait oli jokin tarkoitus sitten kun uudelleen toisemme löysimme ja onnellisia olemme, en vaihtais vaikka niitä pikkuvikoja on, myös minussa. Tuntuu että lapsien myötä olen vaan enempi rakastunut mieheeni, me emme riitele koskaan, totta!

joka on vuosien myötä vain vahvistunut kaikista yhteisistä kokemuksista. Meille on syntynyt ns. positiivinen (noidan)kehä jossa toisen hellyys, huolenpito ja vastuunkanto kannustaa taas toista tekemään vähän enemmän ja paremmin jotain parisuhteen eteen.



Ollaan molemmat alkuaikoihin nähden kasvettu ihmisinä, kuuntelukyky ja halu selvittää asiat kunnolla on lisääntynyt. Arjessa riittää niin paljon pyöritettävää että ihan tyhjänpäiväisistä asioista ei viitsi riidellä, ja jos riitaa tulee niin se yritetään selvittää perinpohjin heti ettei se paisuisi hallitsemattomiin mittasuhteisiin. Muutenkin ollaan kehitytty taidossa "lukea" toista ja avoimuus on lisääntynyt niin että jos toisella on paha päivä, toinen ei heti vedä hernettä nenään vaan kysyy ensin mistä kiikastaa. Seksielämä on myös parantunut vuosien myötä, ei se ikinä huonoa ole ollut mutta nykyään siis entistä parempaa.



Huonoa taas on keskinäisen ajan vähyys. Meillä on monta lasta ja lasten harrastukset sekä koulun ja päiväkodin jutut syövät aika paljon aikaa. Kotityöt nielaisevat myös osansa ja kun mulla on vielä osittainen vuorotyö niin onhan siinä hiukan järjestelemistä. Toisaalta se ettei arjessa ehditä useinkaan olla kaksin on johtanut siihen että sitä kaksinoloaikaa järjestetään erityisesti- sehän taas ei ole lainkaan huono juttu.



Hyvältä siis tuntuu pitkässä parisuhteessa. Kertaakaan 11 vuoden aikana ei ole käynyt mielessä että haluaisin vaihtaa- en ihan äkkiä usko yhtä hyvää edes löytäväni.

Välillä on kyllästytty, tietenkin. Rakastuntutta oloa ei ole enää kuin joskus hetkittäin, rakastava on. Meillä on hauskaa yhdessä, luotamme toisiimme ja haastamme toisemme monin tavoin (esim älyllisesti). Meillä on kolme lasta, joista olemme iloisia ja ylpeitä. Riitelemme vähemmän kuin aiemmin, mutta kun riitelemme, otamme kunnolla yhteen. Riidat riidellään kerralla, niistä ei kosteta eikä nokiteta myöhemmin.

Olen oppinut itsestäni paljon tämän suhteen aikana.

tai no sanotaanhan sitä kyllä että toista ei opi koskaan tuntemaan kunnolla. Seksi on vapaantuneempaa ja tietää mistä toinen pitää. Huonoja puolia ei tule mieleen ne on vaan pikkuvikoja kun muuten kaikki hyvin.

monista on niin kivaa tuntea mies läpikotaisin? Eikö se ole tylsää, kun aina tietää kaiken mitä toinen tulee sanomaan, tekemään ja ajattelemaan?

monista on niin kivaa tuntea mies läpikotaisin? Eikö se ole tylsää, kun aina tietää kaiken mitä toinen tulee sanomaan, tekemään ja ajattelemaan?

ihminenkin muuttuu. Tuohan olisi jo ajatustenlukua.

ette ole eräät jotka menivät lokakuussa 2010 naimisiin...