Marja Tiura 41v haki sopeutumiseläkettä
Kommentit (32)
Mikä tekee kansanedustajasta näin arvokkaan? Mikseivät mene samalla lailla työttömyyskorvaukselle/ työmarkkinatuelle kuin muutkin jos eivät kerta jaksa enää työtään tehdä?
Mikä tekee kansanedustajan työstä arvokkaampaa kuin muut työt? Millä oikeudella joku on sen näin päättänyt?
"sopeutumiseläkkeen
lisäksi saa tienata n. 3000€/kk menettämättä eläkettä. ihan kiva, kun saa 6000€ kolmen tonnin työstä."
eikä siitä makseta palkkaa, vaan palkkio. Ja koska kansanedustaja ei ole "töissä", ei hän ole oikeutettu työttömyyskorvaukseenkaan.
Vaikka saatan toki olla väärässä.
kansanedustajien työttömyyskorvauksessa ole mitään sen enempää ansaittua kuin kenenkään muunkaan työttömyyskorvauksessa eikä ole kansanedustajalle sen suositeltavampaa elää sosiaaliturvalla kuin kenelläkään muullakaan.
ei ole työttömyyskorvaukseen verrattavaa, sillä ei ole mitään määräaikaa, vaan siitä saa nauttia vanhuuseläkkeelle pääsyyn saakka. Toisin on esim. ansiosidonnaisen työttömyysturvan kanssa.
käytännössä on. Huikeasti paremmin ehdoin kylläkin.
pätevöittää? Eihän kansanedustajan tarvitse itse osata muuta kuin painaa läsnäolonappia tai juu-ei-nappia, muut hommat hoitaa avustaja.
Mietippä ite jos 20 vuotta ainoa työsi on painaa nappia, aika ulkona olet nykypäivän työtehtävistä sillä työkokemuksella.
Oli varmaan taas niin raskas prosessi tuo eduskunnasta tippuminen. Törkeä muikki, alusta loppuun.
Raskas prosessi oli varmaan joo, eikä vielä edes ohi. Onneksi tämä raskas prosessi vähän helpottaa kun saa tuota sopeutumiseläkettä. Nyt on kansalaisilla raskas prosessi kun pitää maksaa Marjan sopeutumisesta raskaan prosessin jälkeen. Mutta vielä tämäkin raskas prosessi on joskus takanapäin.
sopeutumiseläkettä hakisi. Eihän, sehän on vain ammattitaidoton työtön kokoomuslainen nykyään, sehän pärjää omillaan eikä sosiaalitukia nosta, eihän??
Mä luulin, että olis vähintään 51v.
mutta kun niitä sinne äänestää ja ehdolla ovat niin onhan niillä silloin hyvin monenlaista erityistaitoa ja kykyä olevinaan ja työkokemustakin on monenlaista. Lisäksi jos olet ollut kansanedustaja niin joidenkin mielestä se näyttää paremmlta ansiolistalla kuin jos olet paskakuski ollut. Sekin yleensä auttaa työnhaussa.
pätevöittää? Eihän kansanedustajan tarvitse itse osata muuta kuin painaa läsnäolonappia tai juu-ei-nappia, muut hommat hoitaa avustaja.
Mietippä ite jos 20 vuotta ainoa työsi on painaa nappia, aika ulkona olet nykypäivän työtehtävistä sillä työkokemuksella.
Mihin tehtävään kansanedustaminen ihmisen pätevöittää? Eihän kansanedustajan tarvitse itse osata muuta kuin painaa läsnäolonappia tai juu-ei-nappia, muut hommat hoitaa avustaja.
Mietippä ite jos 20 vuotta ainoa työsi on painaa nappia, aika ulkona olet nykypäivän työtehtävistä sillä työkokemuksella.
...muuta tee kuin painelee nappia.
Kansanedustajat ovat junailijoita, yhteisten asioiden hoitajia, verkostoitujia ja nimen omaan laajojen yhteyksiensä ansiosta suosittuja esim. suurten yritysten yhteiskuntasuhdejohtajina, esimerkiksi.
työttömyyskorvaustakaan työttömäksi jäätyään, eikä mitään muutakaan johon on laillisesti oikeutettu.