Lue keskustelun säännöt.
Täällä on paljon viestejä, joissa tulee esille se että
14.06.2011 |
parisuhteessa ei seksihalut kohtaa. Toinen haluaa enemmän ja useammin kuin toinen.
Mikä mielestäsi on ratkaisu sellaisessa tilanteessa? Kumpi lähtökohtaisesti joustaa? Miten paljon itse haluat seksiä vakiintuneessa parisuhteessa, entä jos sinulla olisi kumppani joka haluaa a) useammin tai silloin kun sinä et halua TAI b) harvemmin tai sinulle epätyydyttävämpää seksiä, miten paljon olisit valmis joustamaan ja millä reunaehdoilla?
Aloitan itse. Mielestäni ratkaisu on keskustella asiasta niin, että kumpikin "joutuu" joustamaan yhtä paljon. Tai ainakin kummankin pitäisi joustaa yhtä paljon suhteessa omaan "joustokapasiteettiinsa". Jos halut on todella kaukana toisistaan, niin molemmilla tulisi olla "yhtä surkeaa", eli molempien pitäisi olla valmiita joustamaan niin paljon kuin suinkin pystyvät, ei voi olla niin että toinen nauttii ja toinen kärsii koko ajan. Ja pitäisi hyödyntää yhteisymmärryksessä kaikki keinot, joilla sitä eroa saisi kavennettua. Lähtökohtaisesti se joustaa, jolla on huonompi syy olla joustamatta. Ja yleensä niin että kenenkään ei tarvitse harrastaa seksiä jos ei halua. Kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa mitään määrää, mihin asti pitää pystyä joustamaan tai miten usein pitää harrastaa seksiä ja olla tuskastumatta siitä, vaan tämä on monimutkainen psykofyysinen juttu.
Minä parisuhteessa: Haluan seksiä ehkä 1-2 kertaa viikossa, sen lisäksi haluan masturboida. En ole kovin kokeilunhaluinen, henkinen yhteys ja arvostus on tyydyttymiselleni tärkeämpää kuin kikkailu.
A)-tilanteessa olisin valmis joustamaan (keskimäärin) 5-6 kertaan viikossa, edellyttäen että minulla kuitenkin säilyy jonkinlainen kontrolli sen suhteen milloin harrastan seksiä, tai siis seksiin ei liity painostusta eikä älytöntä vonkaamista, eikä kumppani odota minulta aina hirveän innostunutta suoritusta. Lyhytaikaisesti pystyisin suostumaan seksiin 1-2 kertaa viikossa vaikka ei itseä haluttaisi ja vaikka yhdyntä olisi jonkin verran kivuliastakin, edellyttäen että kumppani ymmärtäisi arvostaa sitä eikä myöskään vaatisi intohimoista pitkäkestoista suoritusta. Ja että parisuhteessa on muutenkin palaset pääasiassa kohdallaan, niin että haluan miellyttää kumppania.
B)-kohdassa varmaan voisin joustaa 1krt kuukaudessa asti, jos saisin sitten vapaasti masturboida ja seksissä olisi sen kerran kuukaudessa jotain tunnetta mukana. En edellyttäisi seksiä jos se on kumppanille tuskallista, mutta toivoisin kuitenkin että hakisi apua tilanteeseen jos mahdollista. Hyvästä syystä, kuten kumppanin sairauden vuoksi, voisin olla vaikka kokonaan ilman seksiä, taaskin kunhan saisin sitten masturboida vapaasti. Haluttomuutta minun on vaikea mieltää sairaudeksi samalla tavalla kuin vaikka fyysistä vammaa, joten olisi vaikeampi sietää haluttomuudesta johtuvaa seksittömyyttä ilman, että itsetunto alkaa ropista.
Vastailkaahan!
Kommentit (15)
parisuhteessa ei seksihalut kohtaa. Toinen haluaa enemmän ja useammin kuin toinen.
Mikä mielestäsi on ratkaisu sellaisessa tilanteessa? Kumpi lähtökohtaisesti joustaa? Miten paljon itse haluat seksiä vakiintuneessa parisuhteessa, entä jos sinulla olisi kumppani joka haluaa a) useammin tai silloin kun sinä et halua TAI b) harvemmin tai sinulle epätyydyttävämpää seksiä, miten paljon olisit valmis joustamaan ja millä reunaehdoilla?
Jos halut ei kohtaa, tulee molempien kunnioittaa toista, mutta pitää olla oikeus kieltäytyä seksistä ihan niin pitkään kuin haluaa.
Itse haluan seksiä tosi vaihtelevasti (olen nainen), ja a-tapauksessa olettaisin, että kumppani hillitsee itsensä ja minä yritän olla mahdollisimman "halukas". Sen pitäisi riittää, oletus on taas että minua ei pakotettaisi tai painostettaisi seksiin, vaan aloitteet tulisi sitten minulta joka haluan harvemmin.
B-tapauksessa olisin/olenkin valmis antamaan kumppanille sen saman oikeuden, eli aloitteen tekeminen jää hänelle. Jos seksi olisi minulle epätyydyttävää, no sitä en kovin pitkään kuitenkaan katselisi, jos asialle ei ole yritystäkään tehdä mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea tilanne. Hyvin pohdit. Ehkä olen jotakuinkin samoilla linjoilla.
Mutta vaikea sitä olisi ottaa vastaan toiselta seksiä, josta tietäisi että tekee sitä vain minun mielikseni, ja tiedän että omalle kumppanilleni sellainen olisi melkein mahdotonta (on ihminen jonka on vaikea vastaanottaa mitään). Tulisiko sitten teeskenneltyä tai liioiteltua omaa halukkuutta? Tai toivoisiko sitä toiselta? Kumpi on pahempi, epärehellisyys intiimeissä asioissa, vai epäsuhta?
Minulle (ehkä koska olen nainen) tärkeämpää on ihon kosketus, seksistä puhuminen ja flirttailu ja pienet hyväilyt, kuin itse akti. Kumppanilla taas seksi on varsin orgasmikeskeistä, vaikkei haluaisi. Pitää päästä laukeamaan.
Onneksi on masturbointi.
Onneksi meillä toistaiseksi tämä sumpliminen sujunut hyvin ja uskoisin että olemme molemmat tyytyväisiä, mutta kyllä tässä kriisin mahdollisuus piilee jos tapahtuu jotain joka heilauttaa vaakaa suuntaan tai toiseen.
mitä haittaa siitä on, jos harrastaa seksiä vaikka aluksi ei huvittaisikaan. Mä olen tehnyt niin kymmeniä kertoja eikä ole jäänyt traumoja.
mitä haittaa siitä on, jos harrastaa seksiä vaikka aluksi ei huvittaisikaan. Mä olen tehnyt niin kymmeniä kertoja eikä ole jäänyt traumoja.
Ei siitä kai välttämättä olekaan. Mutta näen ainakin kaksi syytä, miksi juuri seksiasioissa en haluaisi lähteä teeskentelyn tai toisen miellyttämisen tielle.
Ensinnäkin, seksuaalisuus, halu, haluttavuus ovat niin haavoittuvia asioita monille ihmisille. Kun kulkee vaarallisilla vesillä, rehellisyys ja avoimuus ovat suojakeinoja molemmille.
Toisekseen, ajattelen, että seksi on parhainta silloin kun siihen sisältyy täydellisen avoimuuden ja peittelemättömyyden elementti. Olen juuri sitä mitä olen, ja hän myös. Ja tässä me olemme nyt kahden. Kaupankäynti tai myönnytykset "raaputa minun selkääni niin minä sinun" voivat olla ihan paikallaan, jos ollaan JO tässä hyväksymisen ja tasaveroisuuden ja avoimuuden tilassa, mutta jos ei olla, ne vaikeuttavat sinne pääsyä.
Tajusikohan tästä nyt mitään.
mutta sori, tuli tahaton hyväntahtoinen naurahdus, tämä oli jotenkin niin suloisesti sanottu:
Jos halut on todella kaukana toisistaan, niin molemmilla tulisi olla "yhtä surkeaa",
:D
Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat, mutta tulee mielikuva kahdesta naamat väärinpäin nyhräävästä ihmisestä... on surkeaa, on! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkosvastaaja: Miten isolla "haluerolla" (niin että kumppanisi haluaa paljon useammin kuin sinä) luulet että parisuhde voisi vielä pysyä kasassa? Saisiko kumppanisi valittaa tilanteesta tai masturboida, vai olisiko sekin painostamista?
Tuo seksin harrastaminen haluttomana/kivuliaana, ei se varmaankaan useimpien kohdalla muutamasta kymmenestä kerrasta vielä mitään korjaamatonta aiheuta, varsinkaan jos on välissä itsellekin tyydyttäviä kertoja. Mutta jos se jatkuu yksipuolisena vaikka vuodenkin tai kaksi, eikä itse halua seksiä yhtään sinä aikana, siinähän voi ehtiä tulla satoja vastenmielisiä kertoja. Helposti se halukkaampi kumppani huomaa, että nyt on jotain vikana eikä seksiä ole niin usein eikä se ole niin ihanaa kun hän itse haluaisi. Jos puheyhteyttä ei oikein ole, halukkaampi lisää vähän painostusta, tarttuu pieniinkin seksiin vihjaaviin eleisiin, yrittää keksiä uusia juttuja ja parantaa seksielämää, tai ärsyyntyy kun ei tiedä mikä on vikana. Haluttomampi alkaa vetäytyä eikä tee itse aloitteita tai mitään läheisyyteen kannustavaa vaikka joskus voisikin, ei kannusta kokeiluihin eikä ole mukana seksissä, tai saattaa tuskastua siihenkin, ettei hänelle anneta tilaisuutta "haluta" kun toinen on "koko ajan" kimpussa. Tai sitten, jos haluttomampi pystyy hyvin esittämään innokasta tai feikkaamaan seksin aikana, kumppani saa väärää tietoa ja jos tilanne jatkuu pitkään, on iso kynnys enää korjata hänen tietojaan, vaikka ne olisi aivan väärät. Ja feikkaamisen tunnustaminen taas loukkaa sitä kumppania, feikkaamisen jatkaminen näivettää feikkaajan seksielämän entisestään. Jos seksiin liittyy kipua, on vielä helpompi kuvitella miten sen sietäminen pelkästään toisen nautinnon vuoksi alkaa pidemmän päälle tuhota luottamusta ja itsetuntoa, sekä ehkä viedä koko pohjan seksistä nauttimisesta. Näin siis voisi käydä, jos asiasta ei puhuta, mielestäni aika paljonkin voi mennä vikaan. Yhdestä tai kahdesta kerrasta nyt tuskin mitään, jos tasapaino parisuhteessa ei ole jostain syystä erityisen herkkä ja tulenarka.
T: AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea kuvitella että valitus, vitsailukin, olisi muuta kuin ärsyttävää, ei ainakaan kiihottavaa. Eli joo, en hyväksyisi valitusta. Toki voi asiasta puhua syyttelemättä, mielestäni siis se ole minun vika, jos halut ei kohtaa eikä niitä tilanteita, kun kumpikin haluaa seksiä ole niin paljon kuin toinen haluaisi. Satunnaisesta masturboinnista en ainakaan haluaisi tietää mitään, pornoa tms. erotiikkaviihdettä en hyväksy kotonani, enkä toivo että puolisoni niitä kaipaisikaan.
-Kolmonen vai kakkonenko se oli -
ajattelee, että näin se nyt vaan on eikä mua saa painostaa eikä "vaatia" yhtään mitään.
Mulla oli haluttomampi kausi muutama vuosi sitten ja minä ainakin koin, että on myös minun vastuulla koettaa etsiä sitä omaa haluani. Eihän se partneri voi sitä herättää välttämättä, jos syy on jossain ihan muualla kuin siinä partnerissa.
Ja yksi konsti kyllä oli se, että päätin haluta, kun toinen haluaa. Eikä siinä musta ole kyse mistään teeskentelystä. Rakkaudestahan minä sen tein. Ja seksi sitten ruokki seksiä pikku hiljaa ja alkoi mua itseänikin taas useammin spontaanimmin haluttamaan.
Helposti käy niin, että jos se haluttomampi vaan passiivisena odottelee, että josko joskus rupeaisi haluttamaan eikä itse aktiivisesti tee asialle mitään, niin seksielämä kuolee ihan kokonaan. Seksittömyyteenkin tottuu. Olin useamman vuoden sinkkuna ja kun sain tarpeekseni yhden illan jutuista olin pitkään selibaatissa. Ekaks se kävi hermoille, mutta sitten siihen tottui eikä seksiä enää kaivannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ajattelee, että näin se nyt vaan on eikä mua saa painostaa eikä "vaatia" yhtään mitään.
Mulla oli haluttomampi kausi muutama vuosi sitten ja minä ainakin koin, että on myös minun vastuulla koettaa etsiä sitä omaa haluani. Eihän se partneri voi sitä herättää välttämättä, jos syy on jossain ihan muualla kuin siinä partnerissa.
Ja yksi konsti kyllä oli se, että päätin haluta, kun toinen haluaa. Eikä siinä musta ole kyse mistään teeskentelystä. Rakkaudestahan minä sen tein. Ja seksi sitten ruokki seksiä pikku hiljaa ja alkoi mua itseänikin taas useammin spontaanimmin haluttamaan.
Helposti käy niin, että jos se haluttomampi vaan passiivisena odottelee, että josko joskus rupeaisi haluttamaan eikä itse aktiivisesti tee asialle mitään, niin seksielämä kuolee ihan kokonaan. Seksittömyyteenkin tottuu. Olin useamman vuoden sinkkuna ja kun sain tarpeekseni yhden illan jutuista olin pitkään selibaatissa. Ekaks se kävi hermoille, mutta sitten siihen tottui eikä seksiä enää kaivannut.
minulla on itsellä ollut sekä haluttomuutta että superhalujen aikoja.
niiden kokemusten pohjalta sanoisin että olen valmis joustamaan molempiin suuntiin lähes rajattomasti (esim. vuosikin) JOS parisuhteen _molemmat_ osapuolet tekevät töitä sopusuhdan löytymiseksi. Oli kyse sitten siitä että puolisoa ei haluta tai haluttaa huomattavasti enemmän.
Minä olen luvannut polkea rinnalla niin myötämäes kuin vastamäessäkin ja sen aion myös tehdä. Se on sitten eriasia jos toinen lyö hanskat tiskiin ja lakkaa polkemasta, odottaen minun vain hyväksyvän tilanteen. Katson silloin ettei puoliso halua enään tehdä töitä parisuhteen eteen ja minun mielestä siinäkohtaa parisuhde kuolee. sitten on parempi lähteä eri teille.
N27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä mitä haittaa siitä on, jos harrastaa seksiä vaikka aluksi ei huvittaisikaan. Mä olen tehnyt niin kymmeniä kertoja eikä ole jäänyt traumoja.
Riippuu vähän siitä, mikä on aiheuttanut haluttomuuden tunteen. Jos se johtuu siitä, että on väsynyt eikä koe puolison huomioivan tarpeeksi, niin ilman halua antaminen voi johtaa parisuhteen ja seksielämän vaan pahempaan solmuun. Tai jos jatkuvasti antaa toiselle säälistä, koska ei vaan fyysisesti haluta esim, hormonaalisista syistä, niin voi sekin johtaa siihen, että seksi alkaa tuntua entistä turhemmalta ja tunteettomammalta touhulta. Minä olen pahimmillaan kokenut mieheni lähestymiset erittäin vastenmielisinä, eikä meidän suhteemme takuulla voisi paremmin, jos olisin niissä tilanteissa vaan levittänyt kiltisti jalkani. Toisissa tilanteissa ilman haluakin seksi on ollut ihan ok minulle.
Jos siis haluttomuus on oire jostakin, niin niihin syihin olisi varmaan syytä puuttua, ettei tilanne pahene. Seksissä toinen kuitenkin on todellä lähellä, ja ne ongelmat voivat joko korostua tai painua tiedostamattomaan, josta ne aiheuttavat entistä pahempia ongelmia.
Tietenkin muut, aiemmat, ongelmat pitää selvittää myös. Mutta luulen, että useimmilla pariskunnilla seksittömyys johtaa pahempaan lopputulokseen kuin "säälistä" antaminen. Oikeampi termi tuolle kai on velvollisuudesta rakkaan tyynnyttäminen. Aina ei voi halut kohdata ja se on varmaa, että suurella osalla pareista seksihalun määräkin eroaa. Silloin vaan pitäisi ymmärtää, että kyllä sellainen termi kuin aviovelvollisuus on olemassa jos tosiaan meinaa, että suhde on ja pysyy. Jos seksistä saa traumoja niin se on sitten jokaisen oma ongelma ja se pitää selvittää oman pään suhteen.
Pitäisi oppia kokemaan nautintoa toisen tyydyttämisestä.
Riippuu vähän siitä, mikä on aiheuttanut haluttomuuden tunteen. Jos se johtuu siitä, että on väsynyt eikä koe puolison huomioivan tarpeeksi, niin ilman halua antaminen voi johtaa parisuhteen ja seksielämän vaan pahempaan solmuun. Tai jos jatkuvasti antaa toiselle säälistä, koska ei vaan fyysisesti haluta esim, hormonaalisista syistä, niin voi sekin johtaa siihen, että seksi alkaa tuntua entistä turhemmalta ja tunteettomammalta touhulta. Minä olen pahimmillaan kokenut mieheni lähestymiset erittäin vastenmielisinä, eikä meidän suhteemme takuulla voisi paremmin, jos olisin niissä tilanteissa vaan levittänyt kiltisti jalkani. Toisissa tilanteissa ilman haluakin seksi on ollut ihan ok minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä koskee myös pariskunnan seksielämää.
Vaikka aina ei tasapuolisesti huvittaisi, voi kumppanilleen silti osoittaa rakkautta ja hyväksyntää lähtemällä mukaan rakasteluun.
Rakastelu ei ole sama asia kuin yhdyntä, joten jos jompikumpi ei yhdyntää halua tai ei siihen kykene, löytyy paljon muitakin keinoja tyydyttää kumppani.
jos seksi olisi minulle epätyydyttävää, niin pätisi sama kuin b)kohdassa muuten, mutta edellyttäisin kuitenkin että kumppani edes yrittäisi huomioida myös minun tarpeitani, ainakin yhtä usein kuin hänen tarpeensa/toiveensa huomioidaan. Jos kumppani haluaisi jotain erikoista josta itse en nauti, niin voisin hyvin satunnaisesti, ehkä kerran vuodessa, suostua sellaiseenkin mikäli se olisi tosi tärkeää toiselle, kunhan se ei olisi kovin tuskallista ja jos sen vastapainoksi lähes aina muuten seksi olisi minun mittapuulla "normaalia".