Että minä haluaisin nähdä nämä "Olin 7 vuotta kotiäitinä enkä vaihtaisi päivääkään pois." -tyypit

Itse opiskelin kotiäitivuosinani markkinointi-instituutissa ja toimin aktiivisesti harrastustoiminnassa, joka on minulle ollut aina tärkeää.

Moni tekee työtäkin vain ja ainoastaan rahan takia, toki poikkeuksiakin on, mutta kyllähän mielekästä tekemistä on niin paljon muutakin kuin palkkatyö! Eikä kotiäidin tarvitse olla kotona 24/7, mistä moinen käsitys..

Minulla on kolme lasta, joiden välissä olen ollut töissä. En ymmärrä myöskään kotiäitiyden ihannointia, vaikka olen itse ollutkin pitkään pois töistäkin. Minusta ei ole mikään ihanne, että joku viihtyy vain lasten kanssa kotona rutiineita hoitelemassa, vaikka se onkin lapsille tärkeää aikaa. Minä olen ollut kotona, koska lapsille on kotona olo pienenä tärkeää ja itse olen halunnut myös kokea tämän jakson elämässä. En ymmärrä, miksi minun pitäisi valehdella, että mitään mukavampaa ei elämässä ole? Totuus on, että minä en jaksa niin tylsää arkea, säännöllisyyttä ja rutiineja ja oma työkin on vaihtelevaa ja haastavaa, mutta siitä huolimatta koen, että kotona olo on ollut silti hyvin tärkeää aikaa, antoisampaa kuin töissä olo, enkä siten vaihtaisi pois päivääkään. Kotona olo on siis antoisampaa, mutta ei mikään onni ja autuus pelkästään. Olen toki nauttinutkin tästä ajasta, mutta tarkoitan, että pitemmän päälle samojen rutinien toistuminen saa kaipaamaan jotain muutakin elämään. Olen pitänyt vanhimman lapsen päiväkodissa silloin tällöin,enkä näe sitä mitenkään lapsen laiminlyöntinä tai että minun ei olisi kannattanut hankkia lisää lapsia, kun laitan yhden päiväkotiin (siis ei jatkuvasti, nytkin ollaan koko käsä kokonaan kotona). Jokaiselle perheelle sopii eri ratkaisut.Minä rakastan lapsiani yli kaiken, olen halunnut pitää rutiineja, mutta en yhtä tarkkaan kuin jotkut, meillä syödään säännöllisesti, pelataan, askarrellaan, leikitään, ollaan päivittäin ulkona, vaikka niin suuria paineita en ota kuin jotkut täällä.

Minulla on kolme lasta, joiden välissä olen ollut töissä. En ymmärrä myöskään kotiäitiyden ihannointia, vaikka olen itse ollutkin pitkään pois töistäkin. Minusta ei ole mikään ihanne, että joku viihtyy vain lasten kanssa kotona rutiineita hoitelemassa, vaikka se onkin lapsille tärkeää aikaa. Minä olen ollut kotona, koska lapsille on kotona olo pienenä tärkeää ja itse olen halunnut myös kokea tämän jakson elämässä. En ymmärrä, miksi minun pitäisi valehdella, että mitään mukavampaa ei elämässä ole? Totuus on, että minä en jaksa niin tylsää arkea, säännöllisyyttä ja rutiineja ja oma työkin on vaihtelevaa ja haastavaa, mutta siitä huolimatta koen, että kotona olo on ollut silti hyvin tärkeää aikaa, antoisampaa kuin töissä olo, enkä siten vaihtaisi pois päivääkään. Kotona olo on siis antoisampaa, mutta ei mikään onni ja autuus pelkästään. Olen toki nauttinutkin tästä ajasta, mutta tarkoitan, että pitemmän päälle samojen rutinien toistuminen saa kaipaamaan jotain muutakin elämään. Olen pitänyt vanhimman lapsen päiväkodissa silloin tällöin,enkä näe sitä mitenkään lapsen laiminlyöntinä tai että minun ei olisi kannattanut hankkia lisää lapsia, kun laitan yhden päiväkotiin (siis ei jatkuvasti, nytkin ollaan koko käsä kokonaan kotona). Jokaiselle perheelle sopii eri ratkaisut.Minä rakastan lapsiani yli kaiken, olen halunnut pitää rutiineja, mutta en yhtä tarkkaan kuin jotkut, meillä syödään säännöllisesti, pelataan, askarrellaan, leikitään, ollaan päivittäin ulkona, vaikka niin suuria paineita en ota kuin jotkut täällä.

naurattaa se ettet kestä sitä tylsää arkea kotona, kun kuitenkin lapsia olet hankkinut ja lastenhoito nyt vaan on ennenkaikkea rutiineja ja säännöllisyyttä. Kai tiesit sen etukäteen?

Ihanne nimenomaan on se, että aikuinen ymmärtää vastuunsa lapsista ja on valmis asettamaan lapset ennen omaa vaihtelunhaluaan.

Virikemamman perustelut eivät edelleenkään mene läpi, sori.

en olisi ollut enää.



Heillä 3 lasta pienillä ikäeroilla. Hän ei koskaan ole nostanut itseään jalustalle kotiäitiydestään; heille se oli ratkaisu, mikä tehtiin ja aika paljon vaikutti veljeni työ, jossa joutuu matkustamaan paljon.

Jotkut osaavat olla luontevasti useankin eri-ikäisen lapsensa kanssa kotona eikä minkään ikäinen lapsi tarvitse Einstein-tasoisia virikkeitä normaalielämän lisäksi.

Minkälaisia ne ovat oikeasti? Miten he hoitavat ne kuuluisat virikkeet vanhemmille lapsille vauvan ohessa? Mitä he tekevät päivät? Miten paljon heillä ulkoillaan? Paljonko heillä pyörii lasten dvd:t? Onko äidin pinna yhtä pitkä kuin muilla, koska "kotiäitiys on parasta mitä tiedän enkä ole itsekäs"? Vai kuuluuko siellä vittuperkelesaatana, kun se vanhempi lapsi kerjää kiukuttelemalla äidiltään huomiota, koska vauva vieä kaiken muun huomion? Haluaisin vaan olla kärpäsenä katossa...

Että ne "vittuperkelesaatanan" huutelijat on niitä äitejä jotka sitten päätyvät viemään ne ísommat lapset hoitoon että pystyvät rauhassa keskittymään vauvaan? Ja ne jotka viihtyy 7v kotona useamman lapsen kanssa on niitä jotka saavat homman pyörimään vaikka siinä onkin useamman lapsen tarpeisiin vastaamista.

Luulisi että jos se kotiäitiys on niiiin vaikeaa useamman lapsen kanssa niin eiköhän siihen etsi helpotusta jotenkin ja ainakin muistaa aina mainostaa kuinka kotona on paljon raskaampaa kuin töissä.

Toiset todella viihtyy kotona ja lastensa kanssa ja saavat päivänsä kulumaan hyvin järkevästi ja antoisasti.

Tuolla älykkyydellä varustetun ihmisen elämä olisi varmasti jokseenkin erikoista seurattavaa.

Tosin olen ollut kotiäitinä vasta 6,5vuotta. vanhin lapsi 6 nuorin 3. Ja aion jatkaa vielä monta vuotta. Tänään kävin lasten kanssa aamupäivällä uimahallissa uimassa. Sitten tultiin kotiin syömään lounas. nyt ovat päikkäreillä. kohta heräävät ja mennään vähäksi aikaa ulos, jos sää sallii. Sitten päivällinen (meillä ei syödä eineksiä koskaan). Ja ilta yhdessa perheen kanssa. Lastenohjelmia saavat katsoa joka päivä puoli tuntia. Ei yhtään enempää.

Tosin olen ollut kotiäitinä vasta 6,5vuotta. vanhin lapsi 6 nuorin 3. Ja aion jatkaa vielä monta vuotta. Tänään kävin lasten kanssa aamupäivällä uimahallissa uimassa. Sitten tultiin kotiin syömään lounas. nyt ovat päikkäreillä. kohta heräävät ja mennään vähäksi aikaa ulos, jos sää sallii. Sitten päivällinen (meillä ei syödä eineksiä koskaan). Ja ilta yhdessa perheen kanssa. Lastenohjelmia saavat katsoa joka päivä puoli tuntia. Ei yhtään enempää.

Minkälaisia ne ovat oikeasti? Miten he hoitavat ne kuuluisat virikkeet vanhemmille lapsille vauvan ohessa? Mitä he tekevät päivät? Miten paljon heillä ulkoillaan? Paljonko heillä pyörii lasten dvd:t? Onko äidin pinna yhtä pitkä kuin muilla, koska "kotiäitiys on parasta mitä tiedän enkä ole itsekäs"? Vai kuuluuko siellä vittuperkelesaatana, kun se vanhempi lapsi kerjää kiukuttelemalla äidiltään huomiota, koska vauva vieä kaiken muun huomion?

Haluaisin vaan olla kärpäsenä katossa...

itse olen ollut kohta 12v kotiäitinä ja edelleen nautin, enkä haluaisi lähteä töihin, eikä toivottavasti ihan heti tarvitsekaan..

muille puhuin kuinka ihana on kun lapset kotona, kaverit kun olivat samanlaisia ja haukkuivat kaikkia jotka tarhaan lapset vei.



Noh, masennuin kun en enää jaksanut, vein esikoisen tarhaan ja nyt kaikki voidaan hyvin.

meillä onkin toinen erityislapsi, mutta silti. Ja juurikin ne kirosanat lenteli kun ei jaksanut esikoisen touhuja, haki huomiota niinkuin totesit, mutta hermot meni kun oli niin väsynyt sairaan lapsen hoitamisesta, sen tuomista ongelmista.



Minä tunnen näitä kotiäitejä jotka miehen tullessa kotiin nappaa kassin ja lähtee kauppoihin ym. hermolomalle. Yhdessä ei paljon aikaa vietetä saatikka käydä yhdessä kaupoissa ym. Kun kotiäiti on niin väsynyt päivään lasten kanssa ja haluaa yksin tuulettumaan. Meillä kun näin ei taas pystynyt tekemään, mies tuli kotiin kyllä, mutta jos halusin johonkin lähteä, oli ainakin toinen otettava mukaan.

Tunnen tällaisen tyypin, tosin he ovat taktikoineet lapset tasaisin väliajoin, ettei kotihoidontuki,äp raha kerkeisi katketa...ja kerran oli kauhia itku kun tärppäsi niin myöhään et joutu 2kk kortistoon ja silloin itkettiin "et mä en vittu mee mihkään töihin jos ne tarjoo!!"



henkilö abouttiarallaa 36-37v ja päivääkään ei töissä ole kuluttanut, koulunkin lopetti junnuna ja rupes tehtaileen lapsia.

päivääkään en vaihtaisi pois, toki välillä on huonompia päiviä ja kaikkia kiukuttaa, mutta ihan vaan tiedoksesi kyllä niitä on pk-tädeilläkin, osa tädeistä voi itseasiassa olla hyvinkin v****maisia jatkuvasti.



9-10 välillä mennään ulos, jos ihan hirveä keli, niin sitten keksitään muuta. Aamupäivisin ulkoillaan n. puoleen päivään asti, syömisen jälkeen esikoinen tai nyt myös keskimmäinen ovat saaneet valita joko videon tai kirjan, jota luetaan/katsotaan. Kuopus nukkuu. Tässä välissä laitan tiskit ja viikkaan pyykit. Sitten välipalan jälkeen piirrellään, maalataan vesiväreillä, sormiväreillä, askarrellaan. (joo, olen ollut ennen pk:ssa töissä, on paljon askarteluohjeita tallessa). Tai sitten ulkoillaan uudestaan.



Joskus käydään uimassa, hoplopissa, liikennepuistossa...lapset auttavat ruoanlaitossa ja siivouksessa leikinomaisesti. Iltaruoan jälkeen menevät yleensä keskenään leikkimään tai isänsä kanssa ja sitten mulla aikaa hengähtää. Ja näin olen selvinnyt jo kahdesta vauvasta isompien ollessa kotihoidossa, mustasukkaisuuttakaan ei juuri ole, eli aika hyvin on pärjätty, kun kukaan ei hae huomiota ikävillä asioilla.



Ymmärrän silti, että ei kaikista ole kotiäitiyteen, onhan tää aika hidasta ja joskus tylsääkin, mutta itse koen tekeväni maailman parasta työtä ja satsaavani tulevaisuuteen. Toki tähän ratkaisuun vaikuttaa myös mennyt työni päiväkodeissa. Valitettavasti se hoito ei aina ole sitä, mitä annetaan ymmärtää. Toivoisinkin, että kaikki virikelasten vanhemmat voisivat olla siellä päiväkodeissa kärpäsenä katossa...

En tosin yhteen putkeen vaan olin välissä pari vuotta töissä. Syksyllä nuorempi täyttää 3v ja lähden opiskelemaan.



En kyllä päivääkään vaihtais pois, mutta en yleensä elämässä ajattele mistään muustakaan niin. Olen nauttinut huomattavasti enemmän kotiäitivuosista kuin työvuosista. Kotona voi kuitenkin mennä ja olla paljon rennommin, kotityöt menee siinä sivussa (mielummin teen ne päivällä kuin illalla) ja saa seurata omien lasten kasvua ja kehitystä ihan aitiopaikalta. Välillä menee tietenkin hermo kun kohdalle sattuu huono päivä, mutta eipä se työelämäkään ole jatkuvaa ruusuilla tanssimista.



Ja mitä ap:een kysymyksiin tulee niin vanhempi lapsi on ollut eskarissa ja koulussa, myös kaveripiiri on laaja joten eipä siihen oheen paljon virikkeitä ole tarvinnut kehitellä. Muun aikaa puuhaillaan yhdessä molempien lasten kanssa. Ulkoillaan joka päivä koska se on mukavaa ja ruoka maistuu paremmin. Dvd:eet ei pyöri koska ei ole koko konetta eikä tällä hetkellä televisiotakaan. Äidin pinna on yhtä katkeaa välillä ja marmatan että "eikö täällä kukaan osaa korjata jälkiään ja jne.." Yleensä se auttaa kaikkia skarppaamaan omien jälkien siivouksessa. En yleensä kiroile lasten kuullen, tai ainakin pyrin siihen, muutamasti on kyllä lipsahtanut.



Tosin meillä on lapset 2v8kk ja 7v8kk joten aika helppoa tällä hetkellä kotiäitinä olo.

Tuo on ollut todellisuutta vuosisatoja Suomessakin. Monessa maassa edelleen.

En ole ollut juuri 7 vuotta kotiäitinä, mutta 5 kuitenkin..



No, nyt kesällähän on tosi ihanaa vaan olla ulkona. Meillä on 8-vuotias, 5-vuotias ja 8kk-ikäinen vauva.



No, tässä meidän päivää:



Heräsimme tänään 8.30, syötiin aamupalaa

5-vuotias yritti opettaa vauvalle konttausta, tavaroiden antamista, palikoiden pinoamista.. sillä aikaa minä opetin isompaa virkkaamaan.



Vauva nukkui vaunuissa ja menimme puistoon leikkimään ja kotimatkalla kävimme kirjastossa.



Kotona tein kaikille lounaan, vauvalle sörssäilin ruuan, syötiin kaikki, leikin vauvan kanssa, isommat lapset lukivat kirjoja ja pelailivat lautapelejä ja hyppivät trampalla, istutimme kukkia, vauva kölli viltillä



Söimme välipalaa, nyt vauva nukkuu vaunuissa, 8-vuotias meni naapurille leikkimään, 5-vuotias lähti isin kanssa kauppaan ja äiti surffailee netissä :D



Parin tunnin päästä isi tekee päivällistä, jota syömme yhdessä ja sitten katsotaan mitä puuhaillaan. Saatetaan mennä ulos leikkimään, tai sitten sisällä puuhailemme.



5-vuotias menee nukkumaan kahdeksan maissa, 8-vuotias yhdeksän ja vauva kymmenen aikoihin..



Ehkä tämä on tylsää jonkun mielestä, mutta ainakin rentoa ja leppoisaa :D

naurattaa se ettet kestä sitä tylsää arkea kotona, kun kuitenkin lapsia olet hankkinut ja lastenhoito nyt vaan on ennenkaikkea rutiineja ja säännöllisyyttä. Kai tiesit sen etukäteen?

Ihanne nimenomaan on se, että aikuinen ymmärtää vastuunsa lapsista ja on valmis asettamaan lapset ennen omaa vaihtelunhaluaan.

Virikemamman perustelut eivät edelleenkään mene läpi, sori.

Enpä tiennyt, että työssäkäyvät äiditkin ovat nykyään virikemammoja. Miksi on niin kamalaa, jos joku oikeasti tykkää työstään ja kokee kotiäitiyden tylsäksi? Miksi pitäisi vuosikaudet kökkiä kotona? Itsekin voisin vaikka opiskella lisää, mutta se ei taas onnistu, kun jonkun pitäisi niitä lapsiakin hoitaa.

Vittuperkelepäiviä on ollut, mutten vaihtaisi niitä koskaan pois. Elämäni on todella hieno juuri kaikkine perkeleineen ja hirveinekin tapahtumineen joita olen kokenut.



Minulla on kotona tällä hetkellä 3 alle 5-vuotiasta. Mitään virikkeitä en erikseen järjestä, askartelutarvikkeet löytyy, kerhoissa ja puistoissa käydään ja tavataan melkein joka päivä ystäväperheitä.



Se ettei vaihda päivääkään pois ei tarkoita että elämä olisi pelkkää päiväpaistetta. Se on ehkä vain tällaista elämän arvostamista rosoineenkin.



Muutama kokemus elämässäni on ollut niin hirvittävä että mietin vaihtaisinko ne pois (ei liity lapsiini). Mutta ehkä en. Koska ne ovat jotenkin kasvattaneet näkemään elämän hienona j kaiken paskankin siihen kuuluvana.

Lapset saaneet kasvaa rauhassa kiireettömässä ilmapiirissä sopivalla virikemäärällä.





Onnellinen kotiäiti

kuinkas muutenkaan!



Onkos ap:lla ja muutamalla muulla ollut paha päivä, kun pikkutaapero jäi itkemään hoitopaikkaan aamulla? Sitten vitutti niin sairaasti se perkeleen retropukeutunut saatanan hihhuli kotiäiti, joka ulkoilutti katrastaan ällöttävän imelän näköisenä, että piti tulla tänne purkautumaan.



Vai oletteko kenties niitä tuossa toisessa ketjussa kuvailtuja psykopaatteja, jotka eivät ymmärrä, että toisillakin (myös lapsilla) on tunteet, ja jotka vauvan syntymän jälkeen juoksevat töihin miehen kanssa kilpaa, eivätkä kestä hetkeäkään lapsen kanssa oloa?



Vai sitten vain asemalle jääneitä, jotka ei kato vaan tajuu?