Että minä haluaisin nähdä nämä "Olin 7 vuotta kotiäitinä enkä vaihtaisi päivääkään pois." -tyypit

mamma?

mutta aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin, eli on ihanaa että kotiäitiys on nyt jo ohi!



Lapsia on 3, esikoisen ja keskarin ikäero 1 v 7 kk ja keskimmäisen & nuorimman välillä on 2 v.



Viihdyin kotiäitinä oikeasti. Ulkoilimme paljon, kävimme perhekerhossa ja vauvakahvilassa, tein kotitöitä, askartelimme, kävimme puistoissa, tapasimme alueen muita äitejä lapsineen. Harrastimme perhejumppaa, muskaria, äiti-lapsivoikkaa, vauvajumppaa, perheuintia joten virikettä riitti. Vuoden päivät ohjasin perhekerhoa itsekin.



Omaa aikaa vietin kuntosalilla, koiran kanssa lenkillä, opiskelin yhdessä vaiheessa iltaisin italian kieltä, tapasin ystäviäni, vietin mieheni kanssa aikaa kahden.



Nautin suunnattomasti kotiäitinä olosta, mutta nautin yhtä paljon myös ruuhkavuosistani kolmen lapsen työssäkäyvänä, harrastavana ja opiskelevana äitinä sekä ihanan miehen vaimona!

8v kotiäitinä ja lisäks hoitelen välillä tässä muitakin lapsia. Eikä yhtään vittuperkelesaatanaa ole tarvinnut suustani päästää.

Tottakai sitä joskus hermo menee, ei tässä täydellisiä olla. Kaksi ekaa meni pienellä ikäerolla ja kun isä ensin opiskeli kotona ja sit teki etätöitä kotoa. Dvd:t tulivat meille vasta kun toinen lapsi oli jo 5 vuotta ja aluksi tosi harvakseen. Meillä ei ole tv:tä. Tietokoneohjelmia lapsille oli jo aiemmin. Nyt on neljäs kohta 5kk. Vauva on ulkona mukana rattaissa tai repussa. Talvella en kovin paljoa ulkoillut vauvan synnyttyä, koska oli muuten hankalan paljon lunta, isä ulkoili meidän 4vuotiaan kanssa, isommat jo itse koululaisina. Mut heti kun lumet suli ja leikkipihalle pääsi on ulkoiltu minä, vauva ja neljävuotias aamupäivisin (ei aina, jos menty kaupalle julkisilla tai muuten vietetty kotipäivä (siivouspäivä esim.) ja iltapäivällä oli usein esikoinenkin mukana. Toka taas usein kavereidensa kanssa. Joka päivä ei katso toi meidän neljävuotias dvd:tä, talvella katsoi enemmän. Meillä puuhataan vauvan kanssa. Onneksi eivät nämä ekaa lukuunottamatta ole olleet hirmu itkuisiä. Vauvanhoito sinänsä tuntuu sitä helpommalta mitä useampia on tehnyt. Kyllä niitten isompien kanssa voi touhuta päivän mittaan vaikka mitä ja lapset touhuavat myös keskenään. Lapset karistaa turhaa itsekkyyttä, mutta aidosti voin sanoa, että omaa aikaa en ole enää niin kaivannut kolmannen synnyttyä, pienet hetket riittävät voimien kokoamiseen. Ehkä en sanoisi, että kotiäitiys on parasta mitä tiedän, mutta se on oma valintani. Raskainta oli kahden ekan kanssa, hirveät mustasukkaisuudet, riidat ja ekan aspergeroireet. Nyt he ovat koululaisia ja minut koulineet kestämään lähes mitä vaan. Kyyneleitä, tuskaa ja hikeä, mutta myös onnea, iloa ja rakkautta kotiäitinä koettu ja valittu, koska en vieläkään koe työtäni tärkeämmäksi.

työssäkäyvien perheissäkin. Kotiäiteys on lapsen parhaaksi.

Ei ole kiirettä ja saa nukkua aamulla miten tykkää.

Kyse on valinnoista, eikä kotiäiteydessä ole mitään hävettävää ainakaan.

Omani ovat olleet päiväkodissa, joten itseäni en puolusta.

sehän oli ihanaa aikaa. Kun mies tuli töistä, häntä odotti iloinen vaimo, siisti koti, kaupasta täydennetty jääkaappi, ruoka valmiina, pyykit pesty, siivottu, lasten kanssa jo ulkoilut hoidettu, koululaisten läksyt katsottu, lasten harrastuskuljetukset hoidettu. Saatoin jopa itse lähteä jumppaan tai jonnekin kerran pari viikossa illalla. Nyt pitää kaikki tuo edellämainittu (paitsi kaikki jumpat on pitänyt unohtaa) työssäkäyvänä hoitaa väsyneenä illalla survottuna muutamaan tuntiin, ja sama ralli alkaa aamulla taas ennen kuutta, kun kotiäitivuosinani noustiin yhdeksän maissa.

olet noin aktiivinen äiti. Juuri sun kaltaisten pitäisi niitä hankkia eikä noitten, jotka työntää pikkulapsensa päiväkoteihin!

ja kotihoidossa olivat. Hyvin toimi virikkeet ja jopa silloin kun neljäs syntyi, aloimme 2x päivässä ulkoilut vauvan ollessa pariviikkoinen ihan normaalisti.

Luimme, leikimme, laskimme mäkeä, retkeilimme, kävimme puistoissa, kirjastoissa, rannoilla, uimahallissa, kaikessa mahdollisessa.

Päivääkään en vaihtaisi pois. Oli elämäni hienointa aikaa.

Oikein hyvin pystyi päivät viettämään. Imetin vauvan, panin vaatteet päälle ja otin vaunuihin tai liinaan. Samaan aikaan muuta lapset pukivat (kaikki neljä olivat jossain vaiheessa alle kouluikäisiä) ja lähdimme ulos. Ei siinä sen kummempaa ollut.

Minkälaisia ne ovat oikeasti? Miten he hoitavat ne kuuluisat virikkeet vanhemmille lapsille vauvan ohessa? Mitä he tekevät päivät? Miten paljon heillä ulkoillaan? Paljonko heillä pyörii lasten dvd:t? Onko äidin pinna yhtä pitkä kuin muilla, koska "kotiäitiys on parasta mitä tiedän enkä ole itsekäs"? Vai kuuluuko siellä vittuperkelesaatana, kun se vanhempi lapsi kerjää kiukuttelemalla äidiltään huomiota, koska vauva vieä kaiken muun huomion?

Haluaisin vaan olla kärpäsenä katossa...

mutta kertyykö kotiäitivuosilta eläkettä? tai siis kertyykö hoitorahasta eläkettä?



olen tyhmä tässä asiassa, myönnän...

tosin kolme pientä pätkää olin töissä noinan vuosina ja jonkin aikaa jaoin aamuisin lehtiä silloin kun muu perhe nukkui. Maalla asuimme ja hyvin aika kului lasten kanssa töitä tehdessä, ei siinä ehtinyt tylsiintyä äitiyteen eikä kotona olemiseen, senverran vaihtelevia oli päivän työt.

tuona aikana ehdin tehdä paljon muutakin siinä sivussa. Nyt elämäni aivan erilaista :)

Mutta voin sanoa eläneeni hyvin rikkaan ja antoisan elämän. Päivääkään en kadu :)

Huh hei, mitä potaskaa AP suoltaa!



Itsellä vasta yksi lapsi ja kotiäitinä ollut vasta reilut 1,5 vuotta. Mutta suunnitelmissa on ainakin vielä toinen lapsi ja olen siitäkin tasan sen 3 vuotta kotona ja hoitoon ei tämä vanhempikaan sitten tule menemään.



Minä ainakin pystyn tarjoamaan lapselleni virikkeitä ihan riittämiin. Päivittäin puistoillaan, kyläillään, käydään kerhoissa ja avoimissa päiväkodeissa jne. Näkee päivittäin ikäisiään kavereita ja minä siinä samalla omia äitikavereitani.



En ole mikään laiska paska, vaan ihan opiskellut (AMK-tutkinto) ja töitä tehnyt äiti-ihminen. Mikään kiire minulla ei ole vakituiseen työpaikkaani, sillä nautin tästä ajasta kotiäitinä täysillä. Lapset on lapsia vain kerran. Töitä ehdin tehdä sitten myöhemminkin.

kotona ollut.

En kylläkään laita kuvaani tänne, enkä anna asentaa kameraa kotiimme, mutta siis:

näytän normaalilta (kuten lapsenikin), olen koulutettu, nyt taas työelämässä. En ollut 7v putkeen kotona, 1 tauko oli kylläkin.



En miettinyt virikkeitä sen kummemmin ja oli hankalia hetkiä myös, mutta kyllä niitä on nytkin, kun pyöritämme arkea 2 työssäkäyvää ja 1 tarhaikäinen + 2 koululaista.



Sori ap, mutta meitä aikuisia on erilaisia, kaikki ei ole kaikille vaikeaa ja kompleksista ja vielä suurempi sori, lapsiakin on erilaisia, myös ns. "helppoja". Eivät kerjää äidin huomiota rasittavuuteen asti ja eivät tappele jatkuvasti sisarusten kanssa. Joillakin se homma vaan pelaa. Lähipiirissäni on myös lapsia, joiden kanssa en jaksaisi päivääkään kotiäitinä. Eikä se ole lasten vika...

Minua harmittaa kun tiedän vuoden päästä joutuvani takas kolmivuoro(paska)työhön.Surettaa lapsien puolesta kun eivät sitten juuri äitiä näe.On toki muutamia päiviä jotka voisin vaihtaa mutta ne on niitä ku laps tai kaikki on sairaana ja hulluna pelkää pahinta tapahtuvaksi...Niitä päiviä ei haluais ainakaan takas.Onhan niistäki jotain kyllä oppinu että ei nekään hukkaan heitettyjä oo.Rakastan olla kotiäiti ja lapset tykkää olla kotona ja ovat iloisia kun aina on joku kotona kun he tulee koulusta tms.

Miksi ihmeessä lapset pitäisi viedä kodin ulkopuolelle saamaan virikkeitä? Eikö nykyvanhemmat kykene enää viihdyttämään ja kasvattamaan edes omia lapsiaan?

Hoitopaikat on sitä varten että vanhemmat voivat käydä töissä!

Tuntuu ihan sille että lapsia tehtaillaan muiden hoidettavaksi ja viihdytettäväksi.

Halutaan lapsia ja muka rakastetaan niitä mutta ei jakseta kuitenkaan hoitaa niitä???

Ihan kuin ottaisi kesäkissan mökille, kiva se on alussa, mutta jos ei enempää jaksa panostaa, jätetään se muiden harteille.

oikein hyvällä tuurilla voit bongata sen vittusaatanaperkeleenkin; niitä esiintyy muutaman kuukauden välein. Yleensä ne liittyvät siihen, että koko perhe on sairastellut, eikä kukaan ole päässyt tuulettumaan kodin ulkopuolelle.



Nyt mun kotiäidin urani alkaa olla lähes kuuden vuoden jälkeen lopuillaan. Tosin olen saanut tutuilta paljon ehdotuksia, että ala pph:ksi. En kuitenkaan viitsi; olen kotiäiti vuosinani opiskellut tutkinnon yhteiskuntatiteellisestä.



Mulla on ollut oikeasti mukavaa, ja muistelen tätä aika takuulla elämäni parhaana, kun tästä vanhenen.

Nää jutut on kyllä provoja. Kummatkin lapset tarvii erilaisia virikkeitä ja äiti ei pysty varhaiskasvatusssuunnitelmia tekemään.



Koulussa sitten näkee, että nämä kotona vain olleet ja lojuneet lapset ei pärjää näiden päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelmien ja tavoitteellisen toiminnan mukaan kasvatetuille lapsille.



Ja tosiaan jos on 2 lasta kotona niin kumpikin tarvitsee ikäisiään virikkeitä. Se on mahdoton tehtävä äidille, kuka ei ole kasvatusalan asiantuntija. Sen ehkä ymmärrän, että joku lto on kotiäitinä, koska hän handlaa homman ja osaa lastenkasvatuksen, mutta joku tavisäiti...no way

ihanaa palata töihin. Elämä on valintoja.

Nää jutut on kyllä provoja. Kummatkin lapset tarvii erilaisia virikkeitä ja äiti ei pysty varhaiskasvatusssuunnitelmia tekemään.

Koulussa sitten näkee, että nämä kotona vain olleet ja lojuneet lapset ei pärjää näiden päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelmien ja tavoitteellisen toiminnan mukaan kasvatetuille lapsille.

Ja tosiaan jos on 2 lasta kotona niin kumpikin tarvitsee ikäisiään virikkeitä. Se on mahdoton tehtävä äidille, kuka ei ole kasvatusalan asiantuntija. Sen ehkä ymmärrän, että joku lto on kotiäitinä, koska hän handlaa homman ja osaa lastenkasvatuksen, mutta joku tavisäiti...no way

Jokainen lto tietää, että hoitopaikka on HOITOpaikka, eikä suinkaan kilpaile kodin kanssa.

Ja jokainen opettaja tietää, että lapset, jotka on hoidettu kotona eivät ole sen huonompia kuin pienenä hoitoon laitetut. Päin vastoin, monesti kotihoidetut ovat sosiaalisempia ja keskittymiskykyisempiä kuin pienenä tarhaan kyörätyt.

Muutamat äidit taas kiillottavat täällä kruunuansa. Ihan varmasti kotonaolosta nauttii moni, mutta että ei ikinä hermostuisi tai huutaisi... No hienoa jos näin on. Ja mikä ihmeen pahuus asuu dvd:ssä? Vaikka minulla on useampiakin kasvatustieteen tutkintoja (mm.lto) niin meillä kyllä lapset katsovat välillä dvd:tä (hui!) ja meillä ei joka aamu mennä pihalle tönöttämään klo 9. Kotonaolossa on juuri se ihanaa että on vapaus tehdä mitä haluaa. Jos ei huvita ulkoilla niin sitten ei ulkoilla, se ei kuitenkaan tarkoita että meillä katsottaisiin päivät tv:tä. Aloin oikein miettiä että mitään hienoja jäähyportaitakaan meillä ei ole (toki joskus on laitettu miettimään). Puhumalla selvitetään asiat ja toistaiseksi lapsista on kasvanut fiksuja. Eri asia tietysti jos kyseessä on adhd tms. hankalampi tapaus. Kukin tavallaan, halusin vaan tuoda esille että kasvatustieteen ammattilaisetkaan eivät kotona välttämättä toimi kuten päiväkodissa. Lisään vielä ennenkuin joku huutelee rytmistä, että meillä syödään lämmin ruoka ja pienet nukkuvat päiväunet ja ulkonakin käydään päivittäin, vaikkei juuri tarkalleen tasan klo 9-11 ulos, klo 11.30 ruoka jne. 3 lapsen äiti + lto, elto ja ero tutkinnot.

Minulla on kolme lasta, joiden välissä olen ollut töissä. En ymmärrä myöskään kotiäitiyden ihannointia, vaikka olen itse ollutkin pitkään pois töistäkin. Minusta ei ole mikään ihanne, että joku viihtyy vain lasten kanssa kotona rutiineita hoitelemassa, vaikka se onkin lapsille tärkeää aikaa. Minä olen ollut kotona, koska lapsille on kotona olo pienenä tärkeää ja itse olen halunnut myös kokea tämän jakson elämässä. En ymmärrä, miksi minun pitäisi valehdella, että mitään mukavampaa ei elämässä ole? Totuus on, että minä en jaksa niin tylsää arkea, säännöllisyyttä ja rutiineja ja oma työkin on vaihtelevaa ja haastavaa, mutta siitä huolimatta koen, että kotona olo on ollut silti hyvin tärkeää aikaa, antoisampaa kuin töissä olo, enkä siten vaihtaisi pois päivääkään. Kotona olo on siis antoisampaa, mutta ei mikään onni ja autuus pelkästään. Olen toki nauttinutkin tästä ajasta, mutta tarkoitan, että pitemmän päälle samojen rutinien toistuminen saa kaipaamaan jotain muutakin elämään. Olen pitänyt vanhimman lapsen päiväkodissa silloin tällöin,enkä näe sitä mitenkään lapsen laiminlyöntinä tai että minun ei olisi kannattanut hankkia lisää lapsia, kun laitan yhden päiväkotiin (siis ei jatkuvasti, nytkin ollaan koko käsä kokonaan kotona). Jokaiselle perheelle sopii eri ratkaisut.Minä rakastan lapsiani yli kaiken, olen halunnut pitää rutiineja, mutta en yhtä tarkkaan kuin jotkut, meillä syödään säännöllisesti, pelataan, askarrellaan, leikitään, ollaan päivittäin ulkona, vaikka niin suuria paineita en ota kuin jotkut täällä.