Ottaisitko 4,5v ja 6v. lapset kotihoitoon vauvan synnyttyä?
Kommentit (57)
lapsi on tiedonjanoinen ja kaipaa virikkeitä, niitä vain ei suurinosa kotivanhemmista kykene antamaan ja kuvittelee että lapselle riittää virikkeeksi pelkkä oleminen kotona.
Etenkin kun lapsella muuttuisi hoitopaikka joka tapauksessa. Varmasti lähettyvillänne on seurakunnan tai kapungin kerhoja, ne ja puistoilut/kyläilyt ja mahdollisesti harrastukset kavereilla riittävät mainiosti. Kyllä se on vanhempien viitseliäisyydestä kiinni eikä koko ajan tarvitse olla ohjelmaa. Se tavallinen arki touhuineen kun on sille lapselle kaikkein parasta.
uolle joka ilmoitti että lapselle olisi ankeaa jäädä kotiin niin olisikohan niin ankeaan kotiin ja perheeseen kannattanut jättää loput lapset tekemättä? Eiköhän lähtökohta pitäisi olla se, että jokainen huolehtii itse ne lapsensa jotka on maailmaan saattanut.
ei ole koskaan käynyt edes päiväkodin ovella. Päiväkoti on olemassa VARHAISKASVATUSTA varten, siellä on sitä varten ihan maisterisihmisiä töissä.
Lapsi on päiväkodissa oppimassa asioita, sosiaalistumassa, yms.
Klo 15 jälkeen päiväkotia voisi sanoa säilytyspaikaksi, mutta ennen sitä, päiväkodin toiminta on kyllä täysin ohjattua varhaiskasvatusta ja siitä jää moni kotona videoita tuijottava lapsonen paitsi.
Kotihoidon laatu riippuu täysin kotivanhemman viitseliäisyydestä ja sitä oikeanlaista viitseliäisyyttä ei ole kuin 10% kotivanhemmista.
Itse otin 5v:n pois päiväkodista vauvan synnyttyä koska hän itse halusi. Poika ei tajunnut että ei pääse enää takaisin ja on nyt juuri tuollainen videoita tuijottava lapsi, koska vauva vie minulta kaiken ajan ja voimat.
Harmittaa kun en pitänyt päätäni ja jättänyt osa-asika hoitoon.
Onneksi kohta alkaa eskari.
Se tässä onkin, että lasten rutiinit muuttuvat jokatapauksessa, esikoinen menee eskariin eri päiväkotiin ja keskimmäisen on lopetettava tutussa hoitopaikassa, koska muuten lapset pitäisi viedä eri paikkoihin hoitoon, eikä se taas onnistu.
samasta päiväkodista kuin esikoinen?
Jos olet saanut tekisin niin että pitäisin paikan puolipäiväisenä. Alkuun pitäisin lapsen kuitenkin kotona sen neljä kuukautta mitä aloitusta saa siirtää kerran lapsi niin haluaa. Sen jälkeen veisin lapsen sinne tustumaan ja olemaan kahtena päivänä viikossa eskariajan minkä esikoinenkin siellä on. Sillä tavalla et menetä paikkaa vaan keskimmäinenkin pääsee sitten sinne samaan eskariin.
Se tässä onkin, että lasten rutiinit muuttuvat jokatapauksessa, esikoinen menee eskariin eri päiväkotiin ja keskimmäisen on lopetettava tutussa hoitopaikassa, koska muuten lapset pitäisi viedä eri paikkoihin hoitoon, eikä se taas onnistu.
samasta päiväkodista kuin esikoinen?Jos olet saanut tekisin niin että pitäisin paikan puolipäiväisenä. Alkuun pitäisin lapsen kuitenkin kotona sen neljä kuukautta mitä aloitusta saa siirtää kerran lapsi niin haluaa. Sen jälkeen veisin lapsen sinne tustumaan ja olemaan kahtena päivänä viikossa eskariajan minkä esikoinenkin siellä on. Sillä tavalla et menetä paikkaa vaan keskimmäinenkin pääsee sitten sinne samaan eskariin.
Se tässä onkin, että lasten rutiinit muuttuvat jokatapauksessa, esikoinen menee eskariin eri päiväkotiin ja keskimmäisen on lopetettava tutussa hoitopaikassa, koska muuten lapset pitäisi viedä eri paikkoihin hoitoon, eikä se taas onnistu.
samasta päiväkodista kuin esikoinen?Jos olet saanut tekisin niin että pitäisin paikan puolipäiväisenä. Alkuun pitäisin lapsen kuitenkin kotona sen neljä kuukautta mitä aloitusta saa siirtää kerran lapsi niin haluaa. Sen jälkeen veisin lapsen sinne tustumaan ja olemaan kahtena päivänä viikossa eskariajan minkä esikoinenkin siellä on. Sillä tavalla et menetä paikkaa vaan keskimmäinenkin pääsee sitten sinne samaan eskariin.
Olisihan tässäkin yksi vaihtoehto, pitää miettiä :) kiitos kommenteista.. Ap
oli ihana touhuta aamupäivisin kaikkea vauvan ja isomman kanssa. Kahdesti viikossa 4 v kävi kerhossa. Nyt olen jo työelämässä ja kaipaan noita rauhallisia hetkiä kun oli aikaa lapsille :)
ja hoitajat sanoi että olisi törkeää lasta kohtaan jos jäisi päiväkotiin. Pitivät kuin sossutapauksena kun vain mietin asiaa... oli siis kotona. Täällä ei kyllä kukaan käy huvokseen hoidossa. Asutaan paremmalla alueella.
eskarilainen eskarissa. Käytte kerran pari viikossa jossain avoimessa pk:ssa, perhekeahvilassa tms. ?
4,5v. kävi kerhossa kaksi kertaa viikossa sekä perhekerhossa minun ja pienemmän kanssa. Saihan siinä kulkea edestakas eskarin ja kerhojen väliä, mutta toisaalta sai itsekin liikuntaa, raitista ilmaa ja muiden ihmisten seuraa :)
Päiväkotipaikat niitä tarvitseville, eli työssäkäyvien vanhempien lapsille!!
Voi ne rutiinit hoitaa kotonakin! Kerhoja on myös tarjolla, jos virikettä kaipaa.
kumpuaa ajatus että jos lapsi on kotona niin hänellä ei voi olla kavereita päiväsaikaan? Selittäkää. Miksi äiti olisi vauvansa kahden sisällä päivät pitkät, miksei äiti voi olla omienlastensa kanssa, antaa heidän nauttia kiireettömistä päivistä, stressittömästä elämästä. Miksi lapsi pitää kipata muualle kun äiti on kotona yhden lapsen kanssa. Miksi niitä sitten on useampi jos kotona saa olla vain yksi kerrallaan. olen ollut kahden lapseni kanssa kotona, osallistunut kerhoihin, pitänyt välillä toisten lapsia että olen saanut vastapalveluksi viedä omanihänelle, silloin kun ollut asioita.
ja pitäisin 4 vuotiaan kotona. Ja niin mulla onkin, 4 v kotona. kerho pari kertaa viikossa on hyvä juttu. tsekkaappas paikkakuntasi kerhot!
ovat yleensä päiväkodissa. Perhekerhoissa ym. hyvin harvoin näkee tuon ikäisiä. Itse ainakin koin vaikeaksi etsiä omalle lapselleni (siis sille vanhemmalle sisarukselle) ikäistään seuraa. Olimme muuttaneet uuteen kaupunkiin, eikä minulla ollut ennestään tuttuja. Puistoissa ja avoimissa päiväkodeissa ym. oli aina vain äitejä vauvojen ja taaperoiden kanssa. Ja jos joskus harvoin joku isompi sisarus sattuikin olemaan paikalla, ei leikit välttämättä heti sujuneet, joten aika yksinäinen isompi oli. Oli tottunut touhuamaan kavereiden kanssa, joten muutos oli iso.
Kolmannen lapsen syntyessä vanhin jatkoi tutussa päiväkodissa ja keskimmäinenkin siirtyi pian sinne. En olisi pystynyt sahaamaan päiväkodin ja kerhojen välillä, joten olivat samassa paikassa. Koska olin kotona, olivat lyhyttä päivää ja useimmiten vain osan viikkoa. Sopi meille hyvin. Pienin meni sitten saan paikkaan palatessani työelämään. Sopeutui nopeasti, sillä paikka oli hänelle jo ennestään tuttu isompien vienti- ja hakureissuilta. Nyt meillä on ainoastaan yksi päiväkoti-ikäinen, isommat jo koululaisia.
Minusta tuohon päätökseen vaikuttaa paljon lapsen luonne. Kaipaako lapsi paljon aktiviteetteja ja kavereita, vai rasittuuko moisesta ja olisi mieluummin rauhassa kotona. Omat lapseni tykkäävät hirmuisesti puuhailla kaikenlaista, ja olisin aivan uupunut vauvan kanssa jatkuviin maalaus ja muovailupyyntöihin. Toki teimme kaikkea kotonakin, mutta saivat myös puuhailla ohjatusti, mikä oli meille hyvä asia.
mun 5v poikani jäi enemmän kuin mielellään osa-aikaiseen hoitoon juuri kavereidensa takia! On ujo poika ja hänelle olis enemmän kuin painajaista joutua eroon kavereistaan ja tutustumaan taas uusiin ystäviin jossain seurakunnan kerhossa :( en olisi ikinä sitä lapselle tehnyt! Täällä kotona ei todellakaan ole sen ikäiselle mitään seuraa kun kaikki tuon ikäiset muutenkin jo hoidossa.
siellä ei todellakaan pyöri lapsia ikähaarukalla 4-6v vaan ovat paljon nuorempaa sakkia...ei heistä kyllä jonkun 5-6veen seuraksi ole!
Syynä raha: ei ole varaa maksaa päivähoitomaksuja ja yrittäjämiehen tulojen selvittäminen on ihan toivotonta.
Mulla on 6v, 4v ja 1v. Kotona ovat olleet ja kyllä on ollut pitkä ja ahdistava talvi takana. Onneksi syksyllä menee eka eskariin ja 4v:n laitan kerhoon. Jos siis itse olen vielä kotona.
vaan jatkoi siellä 3pv viikossa 4-6h/pv. Toki esim sikaflunssaepidemian aikoihin oli kuukauden kotona ja muutenkin oli pk:ssa vähän miten häntä sattui kulloinkin nappaamaan. Eli ihan lapsen ehdoilla.
Olen tyytyväinen hänen takiaan koska suurin osa pk-ryhmän lapsista siirtyi samalle luokalle koulun eskariin ja nyt jatkavat luontevasti syksyllä ekalle luokalle. Samat kaverisuhteet siis pysyneet katkeamatta :)
Kallistun kyllä varmaan ottamaan neljävuotiaan kotiin.Toivottavasti jäisi kerrankin kiireetöntä aikaa pelkästään hänelle, vauvahan (toivottavasti) nukkuu aika paljon alussa.