Onko muita joiden unelma-ammatti on kotiäiti/kotirouva?

Hieno kirjoitus "ei unelma"

..ja elän unelmaani ;)

Ajattelen, että omien pienten lasteni paikka on koti. Lapsuus on korvaamatonta aikaa, ja silloin luodaan pohja tasapainoiselle psyykelle ja läheisille perhesuhteille. Kiireinen, meluisa hoitopaikka tympääntyneine hoitajineen on vain säilö, eikä se voi vastata lapsen emotionaalisiin tarpeisiin riittävästi, vaikka perushoidon tarjoaakin. Päivähoidon tavoitteet ovat kaukana reaaliarjesta, tunnen riittävästi päiväkodin arkea väittääkseni näin.

Tämän vuoksi olen kotiäiti, vaikka se ei olekaan alkuperäinen unelmani. En ajattele, että kotiäidin työ on pyykin pesua ja ruuan laittoa, vaikka nekin siinä sivussa hoituvat. Ajattelen, että äidin tehtävä on hoivata, antaa syliä ja kasvattaa. Työ on siis varsin vaativaa henkistä työtä, jos on aidosti läsnä lapsilleen ja kohtaa heidät yksilöinä. Uusien haasteiden aika on myöhemmin. Luotan elämään ja siihen, että tekevälle aina jotain työtä löytyy myöhemminkin. Paheneva työvoimapula on osa yhteiskuntamme tulevaisuutta. Ja jos työtä jostain syystä ei löydy, saan aikani kulumaan muutenkin kasvattamalla puutarhaa, lukemalla, käsitöillä ja auttamalla aikoinaan lasten perheitä. Minulle raha ja asema eivät merkitse samalla tavalla onnea ja elämänaatua kuin kiireettömyys, läheisyys ja läsnäolo lasten elämässä. En usko, että työäitinä pystyisin elämään noiden ihanteiden mukaisesti, vaan illat kuluisivat pitkälti kotitöiden parissa väsyneenä ja työpäivälle kaikkeni antaneena.

Minusta kotiäidin ensisijainen tehtävä eivät ole kotityöt, vaan se, että annan aikani lapsille ja turvaan heille mahdollisimman hyvän kiintymyssuhteen ja pohjan, josta ponnistavat etäämmälle sitten kun he ovat itse siihen valmiit.

Olen kunnianhimoinen. Tosin minulle työuralla kiipiminen ei merkitse täyttymystä, vaan otan kunnian siitä, kun näen lasteni olevan onnellisia, itseensä ja omaan arvoonsa luottavia ja näen heidän arvostavan elämää elämänä ilman paineita korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta. Elän tätä hetkeä ja olen nyt onnellinen. Ajattelen, että tämä on elämän parasta aikaa, jota tulen myöhemmin kaipaamaan. En halua missata sitä lähtemällä työrumbaan, kun kerran ei ole pakko. Uskon, etten tule valintaani koskaan katumaan. Toisenlaista valintaa saattaisin katuakin. Työhön ehdin myöhemminkin, lasteni lapsuutta ja mahdollisuutta kiireettömään arkeen ja omaehtoiseen päivärytmiin en saa enää myöhemmin takaisin.

En arvioi enkä arvostele toisten valintoja. Ne eivät edes kiinnosta syvemmin. Jokainen tekee omat päätöksensä ja elää niiden pohjalta muodostuvaa elämäänsä. Olemme niin erilaisia ihmisinä, ettei kaikille sama elämisen malli edes sopisi.

Harrasta ja osta sillä ja osallistu perheen menoihin.

Mua ei kiinnosta työnteko yhtään eikä se karsee oravanpyörä. Oon myös sen verran "vanhanaikainen" että mielestäni miehen kuuluu elättää perhe ja naisen huolehtia kotitöistä. Kyllähän luontokin on sen tarkoittanut, naisen lihakset ovat juuri sen kokoiset, että soveltuvat kotitöihin, mutta ei mihinkään raskaaseen työhön. Tietenkin on poikkeuksia, mutta siis useimmat naiset eivät pärjäisi raskaissa hommissa.

mutta muuten olen kaikesta kanssasi eri mieltä!

Naisia ei ole sen paremmin luotu kotitöihin kun miehiäkään tms.

Minulla ei ole yhtään kunnianhimoa oman elämäni suhteen eikä minkäänlaista halua luoda mitään uraa.

Omat vanhempani tekivät aikoinaan ratkaisun, että äitini jää kokonaan kotiin. Hän ei ole koskaan tehnyt töitä eikä tee edelleenkään. Aikanaan ilmoitti ammatikseen kotiäiti mutta nyt käyttää kotirouvaa. Sitä ammattia kuitenkin kysytään eikä hän ole työtön joten kotirouva on kuvaavin. Kuulostaahan se typerältä ;)



Näin kotiäidin lapsen näkökulmasta en tykännyt siitä, että äiti oli aina kotona. Tietenkin asiaan vaikuttaa se, että äiti ei ollut mikään mukava ja omistautuva vaan kaikkea muuta. Olin todella kateellinen niille joilla oli oma avain kotiin ja jotka saivat mennä tyhjään kotiin ja tehdä hetken mitä tahtovat.



Itse en haluaisi olla kotiäiti (en halua paljon lapsia, 1 riittää) varsinaisesti mutta mahdollisimman vähän töitä teen kyllä. Mulla on vakituinen työpaikka mutta saan itse valita milloin ja kuinka paljon teen töitä. Koskaan en aio mihinkään 8-16 työhön mennä, ajatuskin jo kuristaa kurkkua. Kuvittelin aina, että voisin olla kokonaan kotona mutta äitiyslomalla ollessani tajusin, että en voi koska elämäntyylini vie rahaa. Mun pitää tienata mielellään n. 3000 kuussa jotta pystyn kattamaan kaikki menoni. Niinpä ajatus kotona olemisesta on huonompi kun ajatus töissä käymisestä. Tää on kyllä ihan systeemi, että töissä käydään sen verran kun välttämätöntä ja loppuajan saa olla vapaa.

Mua ei kiinnosta työnteko yhtään eikä se karsee oravanpyörä. Oon myös sen verran "vanhanaikainen" että mielestäni miehen kuuluu elättää perhe ja naisen huolehtia kotitöistä. Kyllähän luontokin on sen tarkoittanut, naisen lihakset ovat juuri sen kokoiset, että soveltuvat kotitöihin, mutta ei mihinkään raskaaseen työhön. Tietenkin on poikkeuksia, mutta siis useimmat naiset eivät pärjäisi raskaissa hommissa.

mutta en jaksa lapsiani koko päivää (sori vaan!) siis jaksan toki viikonloput ja lomat, mutta kaipaan muutakin! (ja tässä ammatissahan se olisi sen 24/7...toki nukkuakin yleensä saa) kaipaan vaikka sen 6 h, muita töitä!

Ja lihaksista, kyllä ne naisillakin kasvaa...Ja kyllähän Suomessa ennen jälkiteollistumista raskaita maataloustöitä teki naiset (ja lapsetkin oli mukana..).

Mutta karsee oravanpyörä ei kyllä kiinnosta! Mutta ehkä hoiva-ala on just sitä perinteistä naisen työtä (samantapaista kuin kotiäidin/rouvan työ)

olla mukana erilaisessa vapaaehtoistoiminnassa (itse olen SPR:ssä aktiivijäsen), harjoittaa pienimuotoista yritystoimintaa jne. Kukaan ei sano, että pitää vain "vetelehtiä kotona" - se on ihan oma mielikuvasi :)

Eläke- ja toimeentuloasiatkin voi järjestää, meillä ne on mietitty alusta asti kuntoon (itselläni on mm. erilaisia sijoituksia, joihin miehellä ei ole avio-oikeutta).

Oishan se hienoa vetelehtiä kotona ja puuhata mitä huvittaa. Ja ei tämä oravanpyörä mitään herkkua ole tosiaan. eli jo puolisolla olisi sikahyvät tulot (meillä on iso perhe), voisin kyllä jäädä kotirouvaksi kokkailemaan ja siivoilemaan.

Hmmm. mitenkähän mun eläkkeen kävisi. Saisinko vanhana dementia, kun ei ole aivojumppaa harrastettu...

Siis, en ehkä sittenkään halua kotirouvaksi.

tämä on mun unelmaa ja elän sitä. Rahaa toki sais olla enemmän, yhden ihmisen palkalla kun huonosti elää, muuten aivan ihanaa olla kotona lasten kanssa

meidän kaikkien elättämiseen.



Suomessa vaan kun miehillä on niin pienet palkat ja asuminen sairaan kallista, tälläinen ei ole mahdollista kuin ehkä vähän aikaa kun lapset ovat pieniä.

Helpommalla kyllä pääsee kun on kotiäitinä lasten ollessa pieniä. Päiväkotirumba ja työn yhdistäminen on aika raskasta. Molempia olen kokeillut ja mielestäni oli sekä halvempaa, yllätys yllätys, että mukavampaa kuin jäin kotiin.

Olen tosi tyytyväinen korkeastikoulutettu kotiäiti/rouva, nuorempi lapsista muutaman päivän viikossa päiväkodissa.



Elämä on ihanaa! Teen oman firman kautta hieman töitä, mutta paljon aikaa jää lapsille ja lasten kanssa tekemiseen. Harvoin on kiire, se on ihan parasta se kiireettömyys.



Musta on aivan loistavaa, että miehen palkka riittää elättämään meidät kaikki! Minusta se on suuri etuoikeus, olen tosi onnellinen. Mun osuus tähän yhteisprojektiin on kodin, lasten ja ruoan hoito. Mies hoitaa autot, veneen, laitteet sekä todella hyvin kotihommia.



Suurin etu on siinä, että voimme kaikki hyvin. Olemme iloisia, onnellisia, huolettomia, kiireettömiä. Ei äyskitä eikä tiuskita, valitella väsymystä, vaan eletään juuri tätä hetkeä.



Kun lapset ovat isompia, niin mietin asiaa uudelleen. Lapsuus on todella, todella lyhyt aika - ja ainoa asia mitä kaikki tuntuvat katuvan vanhempina, on se ettei ollut enempää läsnä lastensa elämässä.



Ja hui, ajatelkaa, asumme vielä vuokralla!

http://www.getthebestratesfast.com/ cheap auto insurance quotes 03283 http://www.lifeinsurplans.com/ life insurance companies gbqq http://www.findcarinsur.com/ car insurance in florida fldej

tosin työt on kotona (kennel) joten olen myös sidottu kotiin. Miestä ei ole elättämässä. Lapsia neljä, nuorimmasta olen nyt äitiyslomalla.

En voisi kuvitellakaan meneväni kodin ulkopuolelle töihin, koen oman vapauden niin tärkeäksi. Siis vapaudeksi koen sen, että vaikka päivän aikana on tietyt asiat tehtävänä niin voin tehdä ne täysin omaan tahtiin ilman että olen tilivelvollinen kellekään.

Kotiäitinä olen ollut viimneisen 8 vuotta. Isommat lapseni ovat jo kouluikäisiä.

Et ole sitä mitä minä kotiäidiksi ajattelen.

Silkkaa laiskuuttahan tuo on, jos kotona makaa kotirouvana. En ymmärrä. Onko teillä lehmän DNA:ta sekoittuneena omaanne?



No, eivätpä nuo "työäidit" ole paljon parempia. Kakarat on aina sairaana ja mammuli kotona hoivaamassa. Ylitöitä ei toki voi edes ehdottaa, ja yleensäkin työssäkäynti tässä segmentissä on lähinnä välttämätön pakko, kun pihi mies ei anna olla kotielättinä porkkanamaata rapsuttamassa.



Ja ei, mulla ei todellakaan ole lapsia eikä tule.

Ei kotiäiti ole mikään ammatti!!!

Mun äiti on sanonut, että mun haaveammatti on ollut ihan pienestä saakka hoitaa omia lapsia kotona. Ja oon kyllä tosi iloinen ja kiitollinen, että mieheni on täysin samaa mieltä. En myöskään haluaisi viedä omaa lastani isoon päiväkotiryhmään. Olen niin monta vuotta ollut päiväkodissa töissä ja nähnyt niin paljon kaikenlaisia perhepäivähoitajia. Sitten kun lapset ovat isompia ja ovat koulussa tai kerhossa, niin sitten mä rupeen miettimään mitä haluaisin tehdä isona. Nyt ei ole sen aika, vaikka jotain pientä haavetta siitäkin on. Miehelläni on oma firma ja sekin mahdollisuus on, että yhdessä siinä työskentelemme. Mutta nyt nautin kotiäitiydestä!

Mutta alla oleva teksti on ihan puutaheinää. Voisin olla pelkästään kotona 8-v, 6-v ja 3-v kanssa. Ihan helposti, en ole mikään uratykki, ja lasten kanssa tunnen olevani "parhaimmillani" =)

tasa-arvo toteudu kun kotona lasten kanssa viihtyvät ovat 90% naisia ja miesten täysin elättämiä.



Tasa-arvoisessa maassa nämä pitäis mennä just eikä melkeen ihan prikulleen tasan leenaharkimoitten ja muiden mukaan. Siis just eikä melkein tasan, you hear me?



Vankilaan kanssa sukupuolikiintiöt. En jaksa enää kuulla ikinä että miehen viis vuotta on naisilla ehdollista.

Itse olen ollut lasten kanssa kotona heidän ollessaan pieniä, ja silloin se oli yhdessä miehen kanssa sovittu juttu. Nyt olen töissä. Edelleen olen äiti :).

Ja kyllä mut on vissiin kasvatettu niin, että naiset pärjää, on ihan yhtä arvokkaita kuin miehet ja pystyy tekemään samoja asioita. Olen kouluttautunut ja teen mielekästä työtä, mutta ehdin myös olla läsnä lapsilleni.

Niin, ja nyt olen eronnut lasteni isästä, ja pärjään ihan omillani ja pystyn huolehtimaan lapsistani.

2 vanhinta on teiniä ja ovat sanoneet, että on ollut kivaa kun on ollut äiti koko ajan kotona. Lasten kaverit on myös tykänneet ja teinitkin viihtyneet meillä.

Jos olisi rahaa, ei olisi kiire töihin loppuelämän aikana. Joku kysyi, että mitä tekisi kun lapset on isoja. Voi kuule, mulla olis vaikka mitä kivaa tekemistä. Mulla on pari mielenkiintoista harrastusta, mitkä vie aikaa. Tiivis naisverkosto. Teen avustustyötä vapaaehtoisena. Aika kuluisi todella hyvin, ei tulisi ongelmia.

En koskaan unelmoinut kotiäidin työstä, enkä ole nytkään sillä tavalla kotiäiti, ettei minulla olisi työpaikkaa. Minulla on vakituinen työpaikka, mihin palaan vuoden kuluttua. Mielenkiintoinen työ, mutta kuten sanoin, tekemistä riittäisi vallan mainiosti, vaikka en päivääkään enää tekisi töitä.

mutta hyvin olen viihtynyt viimeset 7 vuotta kotona. Mä olen jo ruvennut miettimään paluuta töihin ens vuonna kun kuopus on tokalla silloin. Mies kyllä on sitä mieltä että mä voisin hyvinkin olla sen tokaluokankin ajan vielä kotona. Mun töihin paluu ei ole ongelma, tai siis se että töitä ei löytyisi. Voin mennä miehen firmaan tai sitten äitini liikkeeseen töihin. Teiniltä tuli just ykspäivä palautetta siitä että olen ollut kotona nämä vuodet, tykkäs kovasti. Teinin kaveri joskus sanoi että olisi kiva jos hänenkin vanhemmat olisi edes joskus kotona. Kai mä olen ollut sellanen "vara-äiti" tietylle osalle nuoria.