Onko muita joiden unelma-ammatti on kotiäiti/kotirouva?

Vaikka mulla olisi rahaa kuin paljon, niin kävisin kuitenkin töissä, tosin ehkä ottaisin sitten vaikka kk ylimääräistä lomaa matkustelua varten.

kurpahtavat ennen aikojaan. Ihan mukavaa kun ei tarvitse kerätä oravanratasryppyjä.

mutta kun kaikkea ei voi saada- miesten palkkaa ja montaa vuotta kotona lasten kanssa (tai peräti koko uraa kotona).

Olen pienyrittäjä sesonkiluonteisella alalla. Minulla on muutama kiireinen kuukausi vuodessa, muuten saan viettää vapaa-aikaa. Lapsi on perhepäivähoidossa noin kolme kuukautta vuodessa. Tämä on mielestäni hyvä ratkaisu kaikin puolin. Toki tulotasoni ei ole sama, kuin se olisi siinä tapauksessa, että olisin kodin ulkopuolella päivätyössä. Puolisollani on kuitenkin hyvä työ ja meillä on kaikkea mitä tarvitsemme normaaliin elämiseen.

mutta kun en tykkaa kotitoistakaan ni olen aika ihanteellisessa asemassa kun teen toita kahtena paivana 5h/paiva. siivooja kay kerran viikossa ja miehen paidat vien muualle silitettavaks. pyykit saan pestya ja muut pyykit silitettya...

ja määritellä itse työaikojani enemmän kuin nyt.

Ja ei tämä oravanpyörä mitään herkkua ole tosiaan. eli jo puolisolla olisi sikahyvät tulot (meillä on iso perhe), voisin kyllä jäädä kotirouvaksi kokkailemaan ja siivoilemaan.



Hmmm. mitenkähän mun eläkkeen kävisi. Saisinko vanhana dementia, kun ei ole aivojumppaa harrastettu...



Siis, en ehkä sittenkään halua kotirouvaksi.

Sitten kun uskalsin kertoa siitä äidille, sain hirveät torut, joita en ikinä unohda: siis sinäkö et aio hankkia mitään kunnon ammattia etkä elättää itseäsi, vaan aiot elää loisena miehesi siivellä.



Tajusin silloin, että mun on pakko mennä töihin kodin ulkopuolelle. Niin se vain on.

mutta tässä aamutuimaan tuli mieleen, että ei tämä kotiäitiys oikeastaan ole mikään ammatti. Ei tästä makseta rahapalkkaa, ei kerry eläke.. tämä on elämäntilanne, johon nyt olemme puolison kanssa päätyneet, jotta pienet lapsemme saavat olla kotona.



Olen hoitovapaalla ja minulla on työpaikka, se ei ole mikään unelma-ammatti, mutta kun teen sitä työtä minulle maksetaan se on fyysisestikin raskaampaa työtä kuin se mitä nyt kotona teen.



Elämä on valintoja ja niiden seurauksia.

yksi, joka ollut kotiäitinä nyt reilut 7v. Ja tätä mä haluan.



Olen pelannut korttini oikein joskus aiemmin, ja nyt kun olen jäänyt muutama vuosi sitten totaaliyh:ksi, voin silti olla kotona. Nuorin lapsista on jo yli 4v. joten kotihoidontukia ei tule, enkä nosta työttömyyskorvaukstakaan. Muita tuloja ja omaisuutta on sen verran, että voin elää näin. Muuta en edes haluaisi.



Moni ajattelee - kuten tässäkin ketjussa käy ilmi - että kotiäiti vaan lorvailee kotona tekemättä mitään, käyttämättä aivojaan jne... Minä olen mukana monessakin hommassa, yhdessä järjestössä ja muutamassa vapaaehtoisprokkiksessa. Ei tässä tosiaan tarvi jättää aivoja narikkaan :) Minulla on aina jotain tässä ohessa sen verran menossa, mitä haluan/jaksan milläkin hetkellä.

ehkä kannattaisi harkita töihin menoa heti eikä sitten kun nuorin 3v. et vaikuta oikeinsopivalta hommaasi, kurinpito ainakin hukassa.

vai riittävä niissä asioissa mitä tekee jos on kotona... olipa jonkun aika kertoa tää mullekin, mä nimittäin olen parhaillani kotiäitinä, enkä tosiaankaan tunne itseäni riittäväksi millään lailla. Siivous ja ruuanlaitto jäävät aina yömyöhälle (teen edellisenä iltana seuraavan päivän ruuat lämmitysvalmiiksi), koska päiväsaikaan on ihan mahdotonta yrittää ehtiä siivoamaan tai laittamaan ruokaa - kaikki aika menee siihen, että juoksee milloin kenenkin lapsen perässä, ettei se satuta itseään tai jotakuta muuta, selvittämässä jonkun tappelua, pukemassa vaatteita vuorotellen jokaiselle (tämän joutuu parhaimmillaan tekemään vain kolmesti, jotta saadaan koko porukka kunnialla ulos), viemässä vuorotellen jokaista kerhoon/harrastukseen/kaverin luo, milloin minnekin, hakemassa sieltä, kävellen. Onneksi melkein kaikki paikat ovat kuitenkin suht inhimillisten kävelymatkojen päässä... No, sitten riisutaan, siivotaan pissaa joka paikasta kun joku näistä armaista riiviöistäni keksii, että olispas hauskaa pissata kukkapurkkiin, mutta keksii kesken kaiken lähteäkin juoksemaan kissan perässä. Sitten yritetään saada kaikki pysymään edes sen aikaa rajatussa tilassa ja paikoillaan, että saadaan ruoka lämmitettyä ja tarjoiltua, yritetään saada lapset syötyä edes joitakin lusikallisia/haarukallisia, tapellaan hetki siitä kuka saa jälkiruokakiisselit ekana, lopuksi siivotaan ne lattialta/seinältä/katosta. Sitten aletaan nukutusrumba, ja koska kaikki lapset on pakko nukuttaa eri huoneissa, että tulee edes jotakin päiväunista, juostaan seuraavat pari tuntia huoneesta toiseen. Sitten on vartin tauko, ehtii ehkä juoda kahvikupillisen, ja ensimmäiset heräävät päiväuniltaan, ja aloitetaan toisinto aamupäivästä. Tämä loppuu siihen, kun mies tulee töistä ja ottaa lapset tunniksi huomaansa - menee meidän vanhempien makkariin ottamaan sänkypainimatsia yksi vs. neljä. Viides saa tyytyä hihkumaan leikkimatollaan sen aikaa, kun äiti surffaa hetken netissä. No okei, kaikki päivät ei ole tällaisia, mutta niitä mahtuu pari jokaiseen viikkoon, ja joskus, kuten tänään, niihin vain väsähtää. Mitä lie sitten teen väärin, kun en edelleenkään näin kotiäitinä ole riittävä yhtään missään, aina on joku valittamassa jostakin ja aina pitäisi olla enemmän, parempi, kauniimpi, pirteämpi ja sitä ja tätä ja vielä vähän tuota. Tämä oli joskus mun unelma-ammattini, muttei totisesti ole enää. Kunhan tuo pienin tuosta kasvaa ja täyttää sen kolme, tämä äiti juoksee riemusta kiljuen töihin kodin ulkopuolelle.

Voiskos siskous tai jonkun lapsena oleminen olla ammatti? Tietysti jos on perhekodin äiti, jossa lapset vaihtuu, niin silloin voisi olla vanhempi ammatikseen. Onko vaimona olo ammatti? Ent miehenä? Olen ammatiltani Liisan aviomies...

kyllä siskous voisi olla ammatti esim. niin että ottaisi omaan perheeseen vaikka oman sisaruksen ja hoitaisi tämän, jos omat vanhemmat eivät siihe pystyisi.

Liisan aviomiehenä olo voi olla ammatti, jos liisa on sairas eikä kkene hoitamaan itseään ja erkkipuoliso hoitaa liisan.

Kotiäiti tai kotirouva ei todellakaan ole mikään unelma-ammattini.

Haaveilin lapsena hyväpalkkaisesta urasta ja lapsia en uskonut edes koskaan tekeväni. Esikoinen oli vahinko mutta ihana sellainen toki. Esikoiselle tehtiin myös kaveri.



Koulu ja opiskelumenestys minulla on aina ollut kiitettävää. Minulla on yliopistotutkinto.



Kotona loppuelämän voisin olla sen takia, että olen niin kunnianhimoinen. Koulussa numerot piti olla luokan parhaita. Lapseni haluaisin kasvattaa kunnolla, niin että lasten kasvuympäristö olisi kiireetön ja voisin olla läsnä. Siihen ei käy kovin hyvin yhteen kokopäivätyö,eikä varsinkaan kun isovanhempia ei ole apuna, jotka hakisivat lapsia tai toisivat tai tulisivat laittamaan ruokaa lapsille, jos oma päivä venyy. Eli jotta voisin olla 10 arvoinen työssä, sitä työtä olisi joskus tehtävä myöhään, kun henkinen työ kyseessä. Tällöin olisi aivan surkea äiti, ksoka sitä apua ei ole olemassa, ja mieskin tekee kokopäivätyötä.



Mielekkäintä minulle olisi voida tehdä osa-aikatyötä jolloin voiisn olla kohtuullisen hyvä äiti lapsilleni myös.



En näe, että minua olisi varustettu kotiäiti tai lasetnhoitogeeneillä sen enempää kuin miestäkään. En ole sen soveliaampi hoitamaan lapsia tai kotia kuin mieskään. Minut kai vain on opetettu kantamaan vastuuta siitä, mitä olen aloittanut ja kun nuo lapset tuli aloitettua, ne pitäisi kunniallahoitaa eli 10 arvoisesti, kotitehtyä ruokaa, harrastuksiin viemisiä, aikaa aikaa aikaa, niin pieni lapsi, kuin isompi lapsi nuoresta puhumattakaan tarvitsee vanhemman aikaa.



Jos olisin kotiäiti taikotirouva, olisi se uhraus. Ei mikään oma haave.

töissä ja maksan siitä saavalla palkalla asuntolainaa.

Ihan vapaasti saada jäädä kotiin jonkun elätettäväksi, mutta mitäs ajattelit ilman koulutusta tehdä sitten kun lapset ovat isoja koululaisia?

Ja kyllä katon vähän kieroon näitä uraäitejä, joiden lapset on pitkiä päiviä päiväkodissa. Äidin tehtävänä on hoitaa lapset (ainakin ihan pienet ja kyllä mielellään ihan kouluikään saakka).

t. ap

Silloin se "ammatti" on miehen miellyttäminen niin että mies pysyy motivoituneena jatkamaan rouvan elättämistä.

Ihan vapaasti saada jäädä kotiin jonkun elätettäväksi, mutta mitäs ajattelit ilman koulutusta tehdä sitten kun lapset ovat isoja koululaisia?

Ajattelen, että omien pienten lasteni paikka on koti. Lapsuus on korvaamatonta aikaa, ja silloin luodaan pohja tasapainoiselle psyykelle ja läheisille perhesuhteille. Kiireinen, meluisa hoitopaikka tympääntyneine hoitajineen on vain säilö, eikä se voi vastata lapsen emotionaalisiin tarpeisiin riittävästi, vaikka perushoidon tarjoaakin. Päivähoidon tavoitteet ovat kaukana reaaliarjesta, tunnen riittävästi päiväkodin arkea väittääkseni näin.

Minä olen valinnut osa-aikatyön, toimin itse yrittäjänä ja teen noin 15-20 tuntia töitä viikossa kotoa käsin. Toinen lapsi on koulussa, toinen 2,5 päivää päiväkodissa.

Noin kymmenen vuotta sitten olin hyvin työorientoitunut ja kuvittelin palaavani töihin heti vanhempainvapaan jälkeen. Enpä palannut. Lasten saaminen muutti minut täysin, ja se oli itselleni aikamoinen yllätys.

Olen "käynyt kokeilemassa" kokopäiväistä työtä muutaman kerran, ja luopunut siitä sitten. Elämä on vaan liian kiireistä ja aikataulutettua silloin, lapsilla liian pitkät hoitopäivät ja muutenkin ihan kamalaa säätöä.

Nyt on aikaa elää.

juurikin laskin, että 13pv töitä jäljellä ja sitten jää aikaa perheelle ja vauvavalmisteluille. työelämässä olen ollut yli 10v ja sinä aikana kaksi lasta saanut, joten sekin puoli on koettu.



aloite kokonaan kotiin jäämisestä tuli mieheltäni. vuoden sisään olin muutaman kuukauden kotona töissä ja sinä aikana tavallaan jo kotiäitinä, vaikka töitä teinkin. näin olen jatkossakin aikonut toimia, jos perheen talous sitä vaatii. tavallaan mahdollinen työ olisi kotona tehtävää ja tuntimäärältään kohtuullista perhe-elämän kannalta.



aika paljon omaankin päätökseen vaikutti miehen antamat perustelut ajatuksilleen ja toiveilleen. hän arvostaa sitä, miten hoidan kodinhoidon, raha-asiat ja lapset. mies on sanonut, että olen sellainen nainen lapsillemme, jollaisen hän olisi myös oman äitinsä halunnut olevan itselleen.



miehellä rikkinäinen lapsuus ja huonot suhteet vanhempiinsa, joten mielestäni ymmärrettävää, ettei halua samanlaista lapsuutta omille lapsilleen.

vai enkö ymmärtänyt viestiäsi?

EIkö kaikki jää vauvan kanssa kotiin? Ja monet alle 3-vuotiaankin kanssa?

Hän kun kirjoittaa "kokonaan kotiin jäämisestä".

tosin työt on kotona (kennel) joten olen myös sidottu kotiin. Miestä ei ole elättämässä. Lapsia neljä, nuorimmasta olen nyt äitiyslomalla.



En voisi kuvitellakaan meneväni kodin ulkopuolelle töihin, koen oman vapauden niin tärkeäksi. Siis vapaudeksi koen sen, että vaikka päivän aikana on tietyt asiat tehtävänä niin voin tehdä ne täysin omaan tahtiin ilman että olen tilivelvollinen kellekään.



Kotiäitinä olen ollut viimneisen 8 vuotta. Isommat lapseni ovat jo kouluikäisiä.