Lue keskustelun säännöt.
Ero ja vuoroviikkoasuminen
09.06.2011 |
Meille on tulossa ero, ja lapsen (3 vuotta) asuminen järjestetään jonkinlaisella vuoroviikkosysteemillä. mahdollisesti alussa voi olla lyhyempikin aika kuin viikko, mutta periaate on siis se, että on yhtä paljon kummankin vanhemman luona.
Googlailin aihetta ja huomasin, että aika moni tuntui vastustavan sellaista järjestelmää ja että lisäksi osa sosiaalityöntekijöistä saattaa vastustaa sitä.
Onko kokemuksia, että lastenvalvoja tms olisi pyrkinyt estämää vuoroviikkosopimuksen tai muuta vastaavaa?
Tosin meillä kyllä tehtäisiin silti niin, vaikka papereissa sitten lukisi mitä tahansa. Ainoa ongelma siinä olisi tietysti se, että sitten jommalle kummalle tulisi kai isommat elatusmaksut, jos lapsi ei muka papereiden mukaan asu hänen luonaan. Mutta kai nuo ovat meidän kahden kesken järjesteltäviä asioita.
Meillä siis tilanne se, että olemme molemmat hoitaneet lasta yhtä paljon jo ihan vauva-ajoista asti. Imetystä lukuunottamatta olemme siis olleet ihan tasa-arvoisia vanhempia ja lapsi kiintynyt molempiin. Emme edes harkitsisi muuta kuin vuorottelua.
Miten te, joilla sellainen on, olette järjestäneet asian alkuaikoina? Mikä olisi tuon ikäiselle lapselle sopiva jaksotus (onko viikko liian pitkä aika, vai olisiko joku 4 pv - 4 pv aluksi parempi?)
Kommentit (72)
mä olin lapsena viikonloput ja kaikki lomat mummolassa. Vanhemmat oli lomillaan toki siellä, ja yleensä viikonloppuisinkin. mutta paljonhan olin isovanhempien kanssa. He olivat minulle hyvin läheisiä, kuten myös vanhempanikin (jotka siis "hylkäsivät" minut esim. kesälomilla työviikon ajaksi sinne). Tavallaan mulla oli kaksi kotia, ja se oli ihan luonnollista.
ja 20 v naimisissa olen ollut :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö "paras" ratkaisu olisi että toinen vanhemmista ottaa lasta parina arki-iltana ja sitten joka toinen vkl? Siis että lapsella pysyvä koti, jossa asuu aina sama vanhempi, mutta näkee myös toista vanhemmistaan paljon?
Ehei, kun ei sitä lasta haluta hoitaa yhtään enempää kuin on pakko!!
lapsi seilaa kahden kodin väliä. Vanhemmat on löytäneet uuden puolison ja tehneet uusia lapsia. Lapsi reissaa vieraana kahden ydinperheen väliä ja kokee, että ei kuulu kumpaankaan.
Uuden onnen kohdatessa ei kukaan perehdy siihen, mitä lapselle tapahtuu ja miten hän elää.
Lopulta ollaan siinä tilanteessa, että kuka lohduttaisi Nyytiä.
Eli vuoroviikkoasuminen halutaan siksi, että päästään viikoksi eroon lapsesta. Eli saadaan omaa aikaa viikko ja viikko olla lapsen kanssa. Eli sinkkuelämää viikko ja ei tarvitse ottaa vastuuta ja sen viikon lapsen kanssa kestää kun tietää, että kohta on taas vapaaviikko.
joka ei tiedä tästä systeemistä mitään. Taustalla vaikuttavat mahdollisesti oma uupumus lapsiin ja toive saada hieman vapaa-aikaa ilman heitä.
Monille vuoroviikkovanhemmille on tuskaa olla se viikko erossa omista lapsista, ja ajan kanssa siihen sopeutuu, parhaassa tapauksessa. Luulen että harvemmassa ovat ne vanhemmat, jotka haluavat lapsesta eroon. Sehän olisi avioeron yhteydessä onnistunut helpostikin, kun olisi vain patistanut lapset sen toisen osapuolen matkaan. Vuoroviikottelun hankaluuksiin ja hyviin puoliin sitoutuvat enimmäkseen vanhemmat, jotka todella haluavat säilyttää yhteyden lapseen ja antaa tälle myös mahdollisuuden toisen vanhemman kanssa elettyyn arkeen. Miksi muuten elämän haluaisi järjestää niin vaihtelevaksi?
Eri asia on se, että jos on viikon hoitanut yksin vaikka kahta vilkasta lasta, niin on luonnollista tuntea kevyt OHIKIITÄVÄ helpotuksen tunne, kun toinen vanhempi ottaa oman vuoronsa. Se ei sulje pois rakkautta ja kaipuuta. Aivan samoin toimivissa ydinperheessä vanhemmat vuorottelevat lastenhoidossa, ja moni äiti täälläkin julistaa, kuinka ihanaa on hetki olla ilman lapsia ja saada joku homma kunnolla hoidetuksi tai vaikka vain levätä. Vuoroviikkovanhemmasta tuo hetki vain usein tuntuu liian pitkältä. Vanhemmuus jakautuu kuitenkin tasan, vain hieman erilaisissa jaksoissa kuin ydinperheessä.
Nimim. vuoroviikottelua vuodesta 2008
Kaikki jotka kehuvat vuoroviikkosysteemiä ovat pienten lasten vanhempia. Miten mahtaa tilanne olla kun lapsi on koululainen tai peräti murrosikäinen?
Systeemi toimii tasan siihen asti, kunnes
- jompikumpi vanhemmista haluaa muuttaa yhteen uuteen suhteeseen
- yhteisessä kämpässä jokin brakaa
- taloudellinen tilanne heikkenee, eikä halua maksaa vanhaa yhteistä kämppää
Meillä kesti kolmivuotiaasta kouluikään. Silloin loppui systeemi sen takia, että olin perustanut uuden perheen, jossa minulla oli kaksi alle kouluikäistä lasta kotihoidossa. Lapsen isä taas teki matkatöitä ja oli kaupungissa vain viikonloppuisin.
Lähivanhempana koulu määräytyi minun osoitteeni mukaan.
Oli luontevaa, että lapsi asui meillä koulun alettua: kouluun lyhyt matka ja äiti kotona. Lapsen isä tapasi lastaan aina, kun pystyi: kuskasi harrastuksiin, vei pelaamaan korista jne.
Teimme muuten tietoisen päätöksen vuoroviikkosysteemiä sopiessamme, että sitoudumme asumaan samassa kaupungissa niin kauan, kuin lapsi on alaikäinen. Tämä helpottaa tapaamisia.
Puolisoni on tästä tietoinen. Välillä on asiaa harmitellut (tekee töitä toisessa kaupungissa ja joutuu ajamaan kymmeniä kilometrejä töihin juurikin tämän sopimuksemme vuoksi).
Lapsella on oma huone molemmissa kodeissa. Lapsi on aina tervetullut kotiin. Lapsi on tähän niin tottunut etten usko hänen pahemmin "kärsivän" tilanteesta. Tai tietysti on itkenyt ja pohtinut meidän eroa (oli erohetkellä vauva, joten ei muista meidän yhteistä aikaa ollenkaan). Välillä on ehdottanut, että muutettaisiin kaikki saman katon alle :) Mutta loppujen lopuksi uskon, että lapsi saa hyvän parisuhteen ja perheen mallin näinkin. Huonomminkin voisi olla. Meillä on hyvät välit lapsen isään. Lapsella on isovanhemmat myös mieheni vanhempien kodissa ja tavallaan lapsellamme on vain tavallista suurempi perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni se ettei pieni lapsi ymmärrä miksi hänen täytyy vaihtaa toisesta kodista toiseen. Hänelle saattaa mielessään muodostua tilanteesta väärä käsitys. Miten selitätte sen, että miksi nyt on taas aika mennä isän luokse?
Itselläni on pienet lapset ja silloin tällöin mies on viikon työmatkalla. Isä ei ole unohtunut ja häntä on kaivatta, MUTTA kyllä alkuun on aina hankalaa ottaa vastaan lohdutusta isän sylistä kun tämä on ollut kokonaisen viikon poissa kotoa.
Itse en pieniä lapsia altistaisi tuohon systeemin. Vanhemmilla on oikeus jakaa lapsen kanssa arki, mutta itsepä ovat eronneet ja vastuussa epäonnistuneesta suhteestaan. Lasten asumisjärjestelyjä mietittäessä tulisi kokonaan unohtaa vanhemman oikeus ja miettiä asiaa ainoastaan lasten kannalta.
Arjen jakaminen onnistuu hyvin myös niin, että yhdessä osoitteessa sijaitsee pysyvä koti ja etävanhemman luona vieraillaan arkena usein, on harrastuksiin viemistä ja niihin osallistumista, ulkoiluttamista ja lasten hoitamista lähivanhemman harrastusten ajan. Ihan voi nukuttaakin lapsia arkena lähivanhemman kotona. Ja tietenkin joka toinen vkl kokonaan ja mahdollisesti muinakin vkl:na esim. yksi yö ja arkena myös.
kun isät ovat alkaneet riitauttaa huoltajuutta ja alkaneet voittaa niitä oikeudessa. Isät voittajat joka kolmannen huoltajuuskiistan, ja osuus on nousussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että näette vuoroviikkoratkaisun nimenomaan aikuisten itsekkyytenä, jossa ei ole lasten kannalta mitään hyvää. Ja vielä ajattelette vuoroviikkoasumisen syyn olevan se, että kumpikaan ei haluaisi olla lapsen kanssa.
Kuitenkin näette muiden vaihtoehtojen olevan aina lapsen edun mukaan järkeiltyjä. Outoa. Miksi ette samalla näe esim. yhden kodin vaihtoehtoa samoin vanhemman itsekkyytenä, haluna pitää lapsi "vain" itsellään ja vieroittaa lasta toisesta vanhemmasta?
Tämän ketjun perusteella vuoroviikkoasumisen hyvä puoli on se, että lapsella säilyy suhde molempiin vanhempiin ja hän voi jakaa arkensa ja elämänsä edelleen yhtä lailla molempien kanssa. Miinuspuolena on se, että ei ole vain yhtä selkeää kotia, vaan kaksi.
Yhden kodin vaihtoehdon hyvä puoli on se, että lapsella on yksi pääasiallinen koti. Huono puoli on, että hän ei voi viettää yhtä paljon aikaa molempien vanhempien kanssa, vaan suhde toiseen vanhempaan saattaa jopa muuttua etäisemmäksi.
Herää kysymys, MIKSI ihmisellä pitäisi olla vain yksi koti? Sehän on aika lailla myos kulttuurisidonnainen juttu. Ja monella perheellä voi olla ihan ydinperheenäkin kaksi kotia - joko joku kesäpaikka tai sitten ihan toinen koti vaikka eri paikkakunnalla. Kumma, ettei näistä herää mitään vastustusta.
Ja miten niin, selittäkää nyt joku, miten niin ei olisi lapsen edun mukaista huoletia siitä, että suhteet säilyvät nimenomaan perheenjäseniin?
Se, miten kukakin suhtautuu lapsiviikkoihin ja viikkoihin ilman lasta, on aina tapauskohtaista. Lapsellista väittää, että nimenomaan vuoroviikkoasumisessa lapsesta haluttaisiin eroon. Kertoo ehkä enemmän sanojan omasta asennoitumisesta kuin mistään muusta.
Mielestäni se ettei pieni lapsi ymmärrä miksi hänen täytyy vaihtaa toisesta kodista toiseen. Hänelle saattaa mielessään muodostua tilanteesta väärä käsitys. Miten selitätte sen, että miksi nyt on taas aika mennä isän luokse?
on totta ettei pieni lapsi kaikkia aikuisten tai elämän asioita ymmärrä. Varmasti varsinkin alussa tuo tuntuu oudolta. Mutta entäs sitten toisen vanhemman katoaminen - miten selitätte sen, että isää (tai äitiä) ei enää tapaakaan kuin vain pari kertaa kuussa? Että mihin isä on kadonnut ja miksi isä sillä lailla lähti lapsen luota? Tällaisetko kysymykset sitten ovat pienelle lapselle helpompia ratkottavia?
Itselläni on pienet lapset ja silloin tällöin mies on viikon työmatkalla. Isä ei ole unohtunut ja häntä on kaivatta, MUTTA kyllä alkuun on aina hankalaa ottaa vastaan lohdutusta isän sylistä kun tämä on ollut kokonaisen viikon poissa kotoa.
No luulisi vierastamisen olevan vielä suurempaa, jos isää näkee vain pari kertaa kuussa! Voihan se jaksotus olla viikkoa lyhyempi, jos tuntuu että pienelle lapselle viikko on liian pitkä aika.
Itse en pieniä lapsia altistaisi tuohon systeemin. Vanhemmilla on oikeus jakaa lapsen kanssa arki, mutta itsepä ovat eronneet ja vastuussa epäonnistuneesta suhteestaan. Lasten asumisjärjestelyjä mietittäessä tulisi kokonaan unohtaa vanhemman oikeus ja miettiä asiaa ainoastaan lasten kannalta.
Arjen jakaminen onnistuu hyvin myös niin, että yhdessä osoitteessa sijaitsee pysyvä koti ja etävanhemman luona vieraillaan arkena usein, on harrastuksiin viemistä ja niihin osallistumista, ulkoiluttamista ja lasten hoitamista lähivanhemman harrastusten ajan. Ihan voi nukuttaakin lapsia arkena lähivanhemman kotona. Ja tietenkin joka toinen vkl kokonaan ja mahdollisesti muinakin vkl:na esim. yksi yö ja arkena myös.
Mutta miksei sitten saman tien vuoroviikkoasumista? Kyllähän tuo kuitenkin tekee toisesta vanhemmasta sen pääasiallisen vanhemman ja toisesta jonkun pelkän vierailijan, jonka luona lapsi käy kyläilemässä. Onhan se nyt ihan eri asia. Eli toisen vanhemman kanssa eletään normaalia arkea, ja toinen toimii siinä jotain statistina.
Mitäs muuten sitten, jos lähivanhempi asuu vuokralla ja joutuu muuttamaan usein? Silloinhan ei ole mitään pysyvää kotia. Ja jos kumpikin asuu vuokralla ja tiedossa on muuttoja, olisiko syytä ottaa lapsi kokonaan huostaan - hänhän kuitenkin menettää mahdollisuuden absoluuttisesti pysyvään kotipaikkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehei, kun ei sitä lasta haluta hoitaa yhtään enempää kuin on pakko!!
ajattelet, että tuo on syy vuoroviikkoasumiseen? Epäloogista, koska siinä toisessa mallissahan lapsesta pääsee melkein kokonaan eroon. Pari viikonloppua kuukaudessa nyt on melkein sama kuin ei ollenkaan - sen ajan kestitsee ketä tahansa.
Miksi tuottaa lapselle tuollaista tuskaa? Koska molemmat vanhemmat haluavat!!!!Ei voi olla totta. Kun isi haluu ja äiti haluu...olen nähnyt työssäni monia viikkoviikko-lapsia, yksikään lapsi ei ole ollut tasapainoinen. Eräs äiti (jonka ex hoisi lapsia hyvin ja sydämellä...) onneksi ymmärsi lopettaa moisen touhun ja kas, lapset alkoivat voimaan hyvin! Sattumaako? Tuskin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tuottaa lapselle tuollaista tuskaa? Koska molemmat vanhemmat haluavat!!!!Ei voi olla totta. Kun isi haluu ja äiti haluu...olen nähnyt työssäni monia viikkoviikko-lapsia, yksikään lapsi ei ole ollut tasapainoinen. Eräs äiti (jonka ex hoisi lapsia hyvin ja sydämellä...) onneksi ymmärsi lopettaa moisen touhun ja kas, lapset alkoivat voimaan hyvin! Sattumaako? Tuskin..
siis mitä? Vuoroviikkoasuminen on tuskallista, traumaattista ja lapsen edun vastaista, mutta toisen vanhemman katoaminen lapsen elämästä saa lapsen voimaan hyvin, eikä aiheuta lainkaan traumoja tai surua?
Joo, riippuu varmaan perheestä. On vaikea kuvitella, että lapsi suhtautuisi kevyesti toisen vanhemman katoamiseen. Onko vaikea tajuta, että LAPSI voi itsekin HALUTA pitää molemmat vanhempansa?!
Vaikka vanhempi ei katoaisi kokonaan, niin kyllä sellainen pari kertaa kuussa tapaaminen tarkoittaa sitä, että toinen vanhempi siirtyy taka-alalle ja etääntyy. Jonkun mielestä tämä kai on hyväksi lapsen mielenterveydelle...
joka toinen vkl tapaamisen välilläkin on jotain?
Hyvä vaihtoehto myös, että pysyvä koti toisen luona, ja toista vanhempaa näkee vaikka joka ilta puistossa käymisen tm ajan ja kuitenkin omaan kotiin yöksi. Ja sitten lisäksi ne joka toinen viikonloppu ja lomilla ollaan siellä toisen vanhemman kodissa, missä toki voi hyvä olla lapselle myös omaa tilaa, sänky, leluja ym..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka toinen vkl tapaamisen välilläkin on jotain?
Hyvä vaihtoehto myös, että pysyvä koti toisen luona, ja toista vanhempaa näkee vaikka joka ilta puistossa käymisen tm ajan ja kuitenkin omaan kotiin yöksi. Ja sitten lisäksi ne joka toinen viikonloppu ja lomilla ollaan siellä toisen vanhemman kodissa, missä toki voi hyvä olla lapselle myös omaa tilaa, sänky, leluja ym..
mitä tahansa, kunhan vain lapsi tajuaa toisen vanhemman olevan "vain" kakkosvaihtoehto, jonka luona ei ole "oikea" koti.
mutta väitän silti että lapsella on oikeus yhteen kotiin, turvasatamaan. Kuinka moni aikuinen nauttii stressaantumatta reissutyöstä? Kysynpä vaan..varsinkin kun lapsi erotilanteessa joutuu vuoroviikoin olemaan rakkaimpiensa kanssa, erikseen..huoh. Onneksi omani eivät joudu tuota koskaan kokemaan. Siitä on huolehdittu.
mutta väitän silti että lapsella on oikeus yhteen kotiin, turvasatamaan. Kuinka moni aikuinen nauttii stressaantumatta reissutyöstä? Kysynpä vaan..varsinkin kun lapsi erotilanteessa joutuu vuoroviikoin olemaan rakkaimpiensa kanssa, erikseen..huoh. Onneksi omani eivät joudu tuota koskaan kokemaan. Siitä on huolehdittu.
Reissutyö on aika lailla eri asia! Vanhempien luona lapsella on kuitenkin KOTI. Miksi niitä koteja pitäisi olla vain yksi? Miksi ei kahta? Oikeastihan se turvasatama ei ole mikään kämppä, vaan läheiset ja rakkaat ihmiset ja tutut elämänkuviot.
En hahmota lainkaan oikeutta VAIN YHTEEN kotiin. Sanoisin, että lapsella on oikeus kotiin ja turvasatamaan, mutta se voi olla niin eri muotoinen eri ihmisillä. Jollain se voi sijaita vaikka kahdessa paikassa. Ja vertailun vuoksi, onhan monella aikuisellakin kaksi kotia. Esim. joku kesäpaikka voi olla toinen koti. Ihmiset kokevat sen kuitenkin positiivisena asiana, eivät minään stressaavana taakkana.
Ja se, mihin lapsella ainakin on oikeus, on säilyttää hyvä ja läheinen suhde molempiin vanhempiin.
Hyvä vaihtoehto myös, että pysyvä koti toisen luona, ja toista vanhempaa näkee vaikka joka ilta puistossa käymisen tm ajan ja kuitenkin omaan kotiin yöksi. Ja sitten lisäksi ne joka toinen viikonloppu ja lomilla ollaan siellä toisen vanhemman kodissa, missä toki voi hyvä olla lapselle myös omaa tilaa, sänky, leluja ym..
voihan sitä toista kotia sitten kutsua vaikka nimellä "pysyvä koti", mutta sitten lapsi on sen toisen vanhemman luona joka toinen viikko. Jos kerran se pysyvän kodin käsite on pakko saada tähän kuvioon jollain lailla, niin mikä ettei. Sitä voi kutsua toki turvasatamaksikin tai pääasialliseksi kodiksi, ihan miten vaan. Ei kai tällainen kuitenkaan ole este vuoroviikkoasumiselle?
lapset on tällä hetkellä 19,18,16 ja 12. Ero tapahtui kymmenen vuotta sitten. Alkuun vaihto tapahtui tiheämmin, sitten vuoroviikkoasuminen. Asumme n. 200m päästä toisistamme. Mulla, etävanhempana ei ole ollut tarjota omaa huonetta, mutta hyvin viihtyivät. Siis nykyinen tilanne, että nuo 18 ja 16 käyvät enää lähinnä syömässä äitiviikolla, 19 hengailee mun luona melkein joka päivä ja menee kuitenkin yöksi aina isänsä luo, jossa oma huone. 12v on lähinnä viikko-viikko ja enenevässä määrin haluaa olla äidin luona (tyttö)- Meillä vaihdot on ollu aina joustavia ei kovin tiukkaan aikataulutettuja. Kun asumme näin lähekkäin, lapsilla on molemmissa kodeissa samat kaverit jne.
Missähän vaiheessa niitä ongelmia meidän lapsille alkaa tulla, kun ainakin vielä ovat ihan tavallisia mukuloita?
Lapsi ei päätä erosta vaan vanhemmat, joten miksi lapsen pitäisi joutua reissaamaan kahden kodin väliä?
Mielestäni jokaisen vanhemman pitäisi miettiä, suostuisiko itse järjestelyyn, jossa äiti ja isä vuorottelisivat viikoittain kotona.
Toimi hyvin siihen asti, kunnes uusia kumppaneita tuli mukaan kuvioihin.
Alle kouluikäistä lasta on "helppo" siirrellä, mutta entäs sitten myöhemmin?
Itse olen avioerolapsi, 70-luvulla avioerot tosin olivat paljon harvinaisempia. Olen sitä mieltä, että eron jälkeen lapsi tarvitsee pysyvän kodin eikä mitään vuoroviikkosysteemiä. Minä näen vuoroviikkosysteemin palvelevan ainoastaan vanhempia!