Kuinka pian teillä on ollut seksiä synnytyksen jälkeen?
Kommentit (24)
Ja minä kun luulin, että me aloiteltiin suht nopeasti eli esikoisen jälkeen 4 vkoa ja toisen jälkeen 5 vkoa.
Itsellä ei tullut pieneen mieleenkään minkäänlainen seksuaalinen kanssakäyminen varmaan ekaan 3 viikkoon synnytyksen jälkeen. Siitä piti huolen jälkivuoto, hormoonit ja väsymys. Ikinä ei ole mikään seksiin liittyvä tuntunut niin turhalta ja mielenkiinnottomalta kuin synnytysten jälkeen ekat viikot. Siis kerta kaikkiaan EVVK. Olen molempina kertoina vähän niin kuin väkisin noussut hevosen selkään ettei kynnys nouse liian korkeaksi.
Ihmisiä on niin erilaisia. Minua ei ainakaan yhtään väsyttänyt, kun molemmat lapset heräsivät korkeintaan kaksi kertaa yössä. Jälkivuotokin oli niin niukkaa että pärjäsi ihan pikkuhousunsuojien kanssa eikä paikatkaan olleet hajalla (ei tikkejä kummassakaan synnytyksessä).
Periaatteessa rupesi tekemään seksiä mieli heti päivä synnytyksen jälkeen. Viimeiset raskausviikot olivat niin tuskaa ettei seksistä oikein tullut mitään; joka paikkaa särki, väsytti jne.
Seksiä olisi voinut olla vaikka heti parin päivän päästä mutta ei riittänyt uskallusta (pelkäsin, että paikat ovat piloilla jne). Yllätys oli kyllä suuri kun seksi maistui kummallekin =)
ja sitten vielä 2 kk tauko lisää, kun sattui niin paljon. Tokan synnytyksen jälkeen 2 kk taukoa ja oli ihan ok aloittaa seksi sen jälkeen.
imukupilla, välilihanleikkaus tehtiin. Yhdyntä ensimmäisen kerran kolme viikkoa synnytyksestä. Muuta seksiä oli viikon-kahden kuluttua synnytyksestä. Sanoisin, että synnytyksen jälkeen seksi, varsinkin yhdyntä on nautinnollisempaa. Tuntuu jotenkin enemmän.
Monta kuukauttakin?
runkata voi ja suihin ottaa.
viikon- kahden jälkeen. Neljännestä joka syntyi sektiolla meni reilu kolme viikkoa, kun aristelin arpea. ENsimmäisen lapsen jälkeen odotin, että jälkivuoto loppui. Seuraavien jälkeen en enää sitäkään. Pahoja repaämiä en ole saanut. Joitain nirhaumia vain. Liukaste auttoi hiertymien kanssa. Imetyksen ajan limakalvot olleet jokatapauksessa niin huonoina, että liukastetta käytettiin, kunnes imetys loppui.
Mies ei ole sänkyhommiin hiostanut. Itse olen seksiä kaivannut.
ekan synnytyksen jälkeen meni kuukausi (leikattii väliliha ja tikkejä tuli ja aijaijai) ja tokassa synnytyksessä vauva oli pikkunen eikä paikat enää repeilly niin meni viikko.. tulehdusriskin takiahan ei noin nopeesti sais ruveta hommiin mut meillä oli puhtaat vehkeet ja kumi käytössä ja sen jälkeen suihkuun. ja oli kyl ihana kokemus se viikon jälkeen. täynnä rakkautta :)
kului 1-2 synnytyksestä ja kolmannen kohdalla halusin heti ekana yönä ku pääsin sairaalasta siis noin 2vrk.Mies oli erittäin positiivisesti yllättynyt
Mutta sattui niin paljon, et odoteltiin vielä kuukausi lisää ennen seuraavaa kertaa.
Toisessa tais olla n. 1,5kk, mutta ei tullutkaan tikkejä.
Itse en ole kyennyt viikon jälkeen käymään vessassakaan vielä ilman paniikinpoikasta eli seksiä ei ole voinut edes tuolloin vielä ajatella.
ollut pyllyseksiä kokoajan, toimii hyvin.
Synnytyksestä 1v 2kk. Seksiä tulee heti kun mies suostuu ottamaan vastuun ehkäisystä. Mä en enää mitään hormoneja halua käyttää, enkä tasan mene mihinkään leikkaukseen. Eikä muutenkaan kiinnosta alkoholistin kanssa vehdata.
Sen aikaa, että jälkivuoto on loppunut + on alkanut olla enemmän luontaista luistoa ja olen ehtinyt jumppaamaan lantionpohjanlihaksia. Synnytykset siis ilman vaurioita alakautta.
Mies ei tykkää vehdata verisen alapään kanssa ja se alun Saharan kuivuus ei ole mukavaa. Jellyt kehiin, jos aikaisin haluatte astialle. Sitä odotellessa käsipelillä ja oraalisella.
kuopuksesta muistaakseni 12 päivää.
Olisi kait uskaltanut aikaisemminkin mutta vähän pelotti, miltä seksi tuntuu.
Inhoan vuotavaa alapäätäni.
Mutta syyskuussa sain neljännen ja seksiä oli vasta 5 kk:n päästä, kun ei vaan yksinkertaisesti ollut tilaisuutta, eikä ole oikeen vieläkään.
On niin saaketin herkkäuninen vauva meillä.
Mutta seksi on ihanaa aina vaan =)
Ja minä kun luulin, että me aloiteltiin suht nopeasti eli esikoisen jälkeen 4 vkoa ja toisen jälkeen 5 vkoa.
Itsellä ei tullut pieneen mieleenkään minkäänlainen seksuaalinen kanssakäyminen varmaan ekaan 3 viikkoon synnytyksen jälkeen. Siitä piti huolen jälkivuoto, hormoonit ja väsymys. Ikinä ei ole mikään seksiin liittyvä tuntunut niin turhalta ja mielenkiinnottomalta kuin synnytysten jälkeen ekat viikot. Siis kerta kaikkiaan EVVK. Olen molempina kertoina vähän niin kuin väkisin noussut hevosen selkään ettei kynnys nouse liian korkeaksi.
meni 3 kk ja toisen jälkeen (alatie) meni 1kk.