Pojan epäsosiaalinen käytös surettaa =(

Uskon että kaikkea ei voi laittaa pelkän kypsymättömyyden piikkiin.

Kyllä vanhemmilla on aika hyvä vaisto siitä jos kaikki ei ole ns. kohdillaan.

Meidänkin poika pärjää nimenomaan pelkkien aikuisten kanssa loistavasti ja mm. sanavarasto on arviolta vuoden edellä ikäisiään, puhuu tosi pitkiä lauseita ja lausuu virheettömästi kaikki kirjaimetkin. Juttelisi ja leikkisi vain aikuisten kanssa, jos saisi päättää. Ryhtyy juttusille myös vieraiden kanssa helposti ja on taitava small talkissa (ei todellakana harjoiteltu taito, siksi niin huvittava ominaisuus :D).



Lapsiin suhtautuu vähän ristiriitaisesti; toisaalta tykkää etenkin pienemmistä ja on nätisti heidän kanssaan (voimakas hoivavietti, kotonakin) ja isompien kanssa pärjää jotenkin sillä nämä "tajuavat" ettei poika tahallaan sählää/riehu ja muistavat, että tämä on heitä pienempi. Mutta...ne samanikäiset eivät oikein osaa suhtautua meidän lapseen ja toistepäin, juttuun eivät tule. Kiusaamista on aika paljon ja vaikka poika ei kuulemma kiusaa, hän käy väkivaltaiseksi helposti.

Ei kiusaa, mutta voi myös heittäytyä väkivaltaiseksi jos häntä kiusataan kovasti. Ei pärjää ikäistensä kanssa. Aikuisten ja muutaman vuoden vanhempien kanssa pärjää ihan hienosti. Mutta eipä se paljon auta. 1-luokalla ei pysyviä kavereita ole saatu ja kiusattukin on. Niitä on koulussa selvitelty. Itse tiedostan vahvasti sen että pojan "omintakeisuus" ei tule korjaantumaan miksikään ja tulevaisuutensa pelottaa.

t. 7

Meidänkin poika pärjää nimenomaan pelkkien aikuisten kanssa loistavasti ja mm. sanavarasto on arviolta vuoden edellä ikäisiään, puhuu tosi pitkiä lauseita ja lausuu virheettömästi kaikki kirjaimetkin. Juttelisi ja leikkisi vain aikuisten kanssa, jos saisi päättää. Ryhtyy juttusille myös vieraiden kanssa helposti ja on taitava small talkissa (ei todellakana harjoiteltu taito, siksi niin huvittava ominaisuus :D).

Lapsiin suhtautuu vähän ristiriitaisesti; toisaalta tykkää etenkin pienemmistä ja on nätisti heidän kanssaan (voimakas hoivavietti, kotonakin) ja isompien kanssa pärjää jotenkin sillä nämä "tajuavat" ettei poika tahallaan sählää/riehu ja muistavat, että tämä on heitä pienempi. Mutta...ne samanikäiset eivät oikein osaa suhtautua meidän lapseen ja toistepäin, juttuun eivät tule. Kiusaamista on aika paljon ja vaikka poika ei kuulemma kiusaa, hän käy väkivaltaiseksi helposti.

edellä ikäisiään puheessa ja ties missä kaikessa. Mutta eipä se näissä sosiaalisissa ongelmissa ole auttanut.

Koulussa on miesopettaja, jota ei noihin juttuihin paneutuminen oikein nappaa, pistää kaiken normaalin sosiaalisen kanssakäymisen harjoittelun piikkiin.

t. 7

Ärsyttävää, kun neuvolassakaan eivät ottaneet tosissaan sillä "poika on edellä ikätasoaan lähes kaikilla muilla osa-alueilla"..! Mikä ihmeen vakuutus tuo olisi sen suhteen, että sosiaaliset suhteet toimisivat??

ongelmat alkoivat vasta ekalla luokalla, sitä ennen oli kavereita ja jutut sujuivat hyvin.



Ekalla luokalla oli sitten pariton määrä poikia ja se oli sitten meidän poika, kun jäi ilman kaveria.



Nyt ihannoi erästä poikaa, joka käyttää lastani hyväkseen monessa asiassa, ja muut pojat eivät kelpaisi... Niin surullista.



Onneksi on nyt loma, ja toivottavasti jutut ja muut puuhat saavat lapseni tajuamaan ja toimimaan syksyllä toisin. Menee jo neloselle, että on tätä kaveripulaa jo ehditty itkeä pitkään...

omalla pojalla, nyt 9v, vielä ekaluokalla 2 kaveria, joita pidin aivan "mahdottomina", toista mm. äiti joutui välillä vahtimaan koulussa, että pysyy luokassa (vaihtoehto oli ilmeisesti koulusta pois kokonaan) ja toinen muuten vaan aivan pihalla ja ylivilkas. Eskarissa olivat vielä hankalampia tapauksia.



Nyt, kun toka luokka päättynyt ovat kuin eri poikia. Osaavat käyttäytyä, toisinaan jopa paremmin kuin oma poitsu

(ja tämä oli siis vitsinä, oma on myös huonokäytöksinen toisinaan, vaikkakin tarhasta ja koulusta tullut vain kehuja)



Ennen heidän vierailunsa olivat uuvuttavia ja teki mieli kieltää kokonaan, nykyään ovat mitä tervetulleimpia. Meille ainakin :)



Huima muutos voi tapahtua vielä 8-9v ja tarkoitan myös sosiaalisia taitoja en vain riehumista tai muuten huonoa käytöstä.

On helpottavaa (mutta samalla surullista) huomata, että monella tässä ketjussa on samanlaisia lapsia :). Nämä ongelmat eivät ole ehkä harvinaisia, mutta en ole reaalissa törmännyt yhteenkään toiseen lapseen, joka näistä kärsisi.



Olen huolissani lapsen tulevista kouluvuosista. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta päästää noin omapäistä pikkumiestä edes pihalle ilman valvontaa, sillä puistoissakin saa olla varuillaan ettei tapahtuisi jotain ikävää. Jatkuvasti pitää valvoa ja joskus jopa ns. kytätä leikkiä vierestä- ei olisi ensimmäinen kerta, kun poika kävisi käsiksi leikkikaveriinsa ilman mitään järkevää syytä...



24

taistellaan samalla tavalla sosiaalisten taitojen puutteellisen kehittymisen tai vastaavan kanssa.



Meiltä löytyy myöskin kohta 8-vuotias poika, joka on ollut koko ikänsä "haasteellinen". Jo 2-vuotiaana joutui päiväkodissa "silmätikuksi" ja on kiertänyt psykologeilta, keltoille ja toimintaterapeuteille (myös SI-arvio tehty, ei poikkeavaa) ja kävi päiväkodissakin 2 viimeistä vuotta erityisryhmässä (pienryhmä), jotta sai ns. tarpeellista huomiota.



Koulussa on normaaliluokassa, mutta luokka on vähän pienempi kuin tavallisesti ja heillä on paljon toimintaa koulun erityisluokan kanssa ja avustaja luokassa joillakin tunneilla.



Todistuksessa kaikki muut aineet hyviä tai erinomaisia, mutta käytöksessä osa arvosanoista kohtalaisia/tyydyttäviä (en nyt ulkoa muista).



Viihtyy juurikin aikuisten kanssa ja yhden kaverin kanssa leikkiessä, joskin silloinkin saattaa tulla ärtyneisyyttä, jos leikki ei kulje hänen suunnittelemallaan tavalla. Silloin seurauksena kova äänen käyttö ja satunnaisesti töniminen.



Kehuja tulee, että lapsi on älykäs ja ihana, mukava, mutta sivulauseessa aina toivotaan, että sosiaalisia taitoja harjoiteltaisiin lisää koko ajan.



Itsekään en ole tavannut muita vastaavalla tavalla käyttäytyviä lapsia tai sitten muut vanhemmat osaavat hoitaa tilanteet paremmin (?), mutta lohduttavaa on toki kuulla, että teitä on muitakin.



Odotan toivolla ensi vuotta ja sitä seuraavaa, josko kehittymistä alkaisi tulla.



Tsemppiä teille kaikille saman ongelman parissa puurtaville - toivotaan, että lapsemme oppisivat sosiaaliset taidot aikanaan!

Ehka sita diagnoosia ei kuitenkaan niin kamalan aikaisin kannata ruveta hankkimaan. Kyllahan lapsikin on tietoinen siita jos han on jatkuvasti erityistarkkailussa ja tutkimuksissa. Pojat kehittyvat hitaammin sosiaalisissa taidoissa! Luulen etta teilla monilla on tulevia insinoorityyppeja eika mitaan aspergereita. Joku mainitsi yhtena 'epanormaaliutena' etta ekaluokkalainen ei osaa matkustaa yksin bussilla. Haloo, onkohan vaatimukset vahan turhan korkealla? Rohkaisun lisaksi puuttuisin itse vain vakivaltaiseen kaytokseen ja antaisin poikien kehitella ne sosiaaliset taidot ihan omaa tahtiaan.

Tähän tulokseen olen tullut minäkin. Meilläkin on 8-vuotias poika, joka täyttää monien edellä kirjoittaneiden kriteerit. Poika on omaehtoinen, kiinnostunut eri asioista kuin ikäisensä, ei viihdy porukassa vaan enimmäkseen yksin jne. Aikaisemmin riitaantui herkästi muiden kanssa.

Aikani yritin pakkososiaalistaa, eli painostin hankkimaan kaveriseuraa, koska ajattelin sen olevan hyväksi. Nyttemmin olen luopunut siitä, koska liiallinen seura tekee pojan levottomaksi, uupuneeksi ja kiukkuiseksi. Kun hän saa olla yksin ja tehdä omia juttujaan, hän on rauhallinen ja hyväntuulinen. Kun hän on paljon muiden kanssa, hän muuttuu kuin eri ihmiseksi. Niin, tutkimuksissa ei löytynyt varsinaisesti asperger-piirteitä, mutta hänet todettiin poikkeuksellisen lahjakkaaksi matemaattisesti ja kielellisesti. Kyse on siis persoonasta ja siitä, että hänen vahvuutensa ovat muualla kuin sosiaalisssa taidoissa.

Summa summarum. Ajattelen nykyisin niin, että poika on oma hieno persoonansa, joka kehittyy omaa vauhtiaan eri asioissa. Jos hän ei ole sosiaalinen, niin mitä se haittaa? Ajan kanssa hän varmasti oppii tulemaan toimeen muiden kanssa, ja se riittää. Hänen intressinsä ovat muualla kuin kavereiden kanssa hengailussa. Hänen mielenkiinnonkohteensa ovat enemmän älyllisiä, eli sellaisia, joita voi parhaiten toteuttaa yksin.

Ehka sita diagnoosia ei kuitenkaan niin kamalan aikaisin kannata ruveta hankkimaan. Kyllahan lapsikin on tietoinen siita jos han on jatkuvasti erityistarkkailussa ja tutkimuksissa. Pojat kehittyvat hitaammin sosiaalisissa taidoissa! Luulen etta teilla monilla on tulevia insinoorityyppeja eika mitaan aspergereita. Joku mainitsi yhtena 'epanormaaliutena' etta ekaluokkalainen ei osaa matkustaa yksin bussilla. Haloo, onkohan vaatimukset vahan turhan korkealla? Rohkaisun lisaksi puuttuisin itse vain vakivaltaiseen kaytokseen ja antaisin poikien kehitella ne sosiaaliset taidot ihan omaa tahtiaan.

Meillä myös pojasta tulee stressaantunut ja uupunut kun joutuu olemaan liian pitkään toisten seurassa. Koulupäivä ja harrastukset riittävät. Esim. nyt hiljattain oli yksi pitemmällä asuva kaveri kylässä n. 4 tuntia ja poika totesi vierailun jälkeen että ei missään nimessä pitempiä vierailuja. Hän ei kuulemma jaksa kun koko ajan pitää mennä toisen mieliksi sinne ja tänne.

Hän haluaisi puuhailla rauhassa omissa oloissaan. Stressaantuu myös kaverisynttäreistä ja muista pakkohulinoista.

Ei ikimaailmassa haluaisi pitemmällä asuvia tuttujen lapsia päiväksi kylään. Koska joutuu luopumaan omasta tekemisen ja olemisen vapaudestaan.

t. 7

Aikani yritin pakkososiaalistaa, eli painostin hankkimaan kaveriseuraa, koska ajattelin sen olevan hyväksi. Nyttemmin olen luopunut siitä, koska liiallinen seura tekee pojan levottomaksi, uupuneeksi ja kiukkuiseksi. Kun hän saa olla yksin ja tehdä omia juttujaan, hän on rauhallinen ja hyväntuulinen. Kun hän on paljon muiden kanssa, hän muuttuu kuin eri ihmiseksi.

kanssa, ja se riittää. Hänen intressinsä ovat muualla kuin kavereiden kanssa hengailussa. Hänen mielenkiinnonkohteensa ovat enemmän älyllisiä, eli sellaisia, joita voi parhaiten toteuttaa yksin.

Ja vielä lahjakkaiden poikien vanhempia. Joissain asioissa lahjakkailla lapsilla sitten tökkii tuo sosiaalinen puoli.

Tuo yllämainittu vinkki, että tuo jonkun kaverin kotiin ja kehystää itse heille jonkin yhteisen aktiviteetin, on kyllä hyvä.



Vähän samaan tyyliinhän aivan pienille taaperoille voi tarjota vaikka uutta lelua, että ensin esittelee mikä se on ja miten sillä voi leikkiä.



Meidän poika selvästi kaipaa kontaktia kavereiden kanssa ja on aina tosi iloinen, kun joku tulee vaikka meille leikkimään, mutta ei osaa ottaa paikkaansa esim. pihalla muiden siellä jo leikkiessä. Tulee vaan surullisena kotiin sanomaan että kun kukaan ei leiki mun kaa... vaikka ei itse ole edes yrittänyt mennä mihinkään leikkiin mukaan.