Olenko nipo? Anoppi ostanut lapselle kirpparilta vaatteita, joita lapsi voi pitää
(kaupunki)mummilassa, ettei pakkaamani vaatteet likaannu ja minä "joudu" pesemään pyykkiä. Kaunis ajastus sinänsä, mutta minä haluaisin pukea lapseni niihin vaatteisiin, joita olen hänelle valinnut. Meillä ihan kaikki vaatteet ovat pidettäväksi tarkoitettu, niitä ei todellakaan tarvitse varoa. Mitä mieltä?
Kommentit (50)
mutta minusta voisit kuitenkin vähän miettiä, että mitä se oikein haittaa, mitä lapsella on mummolassa päällä. Hävettääkö sinua, jos joku näkee lapsesi vaatteissa, jotka eivät ole sinusta nätit?
Oman äitini luona ei ole lapsille varavaatteita vaan lapsilla on omat vaatteet mukana, mutta äiti kyllä onnistuu silti pukemaan lapsille päälle mahdollisimman epäsopivia yhdistelmiä ja mahdollisesti väärän lapsen vaatteita. En tajua, miten siitä on vanhemmiten sellainen tullut. Kun minä olin lapsi, hän teki itse minulle ihan kivoja vaatteita enkä näytä kuvissa yhtään juntilta.
Anoppini ostaa lapsille vaatteita, joita minä en ostaisi, mutta ne eivät ole silti niin kauheita, ettenkö ilkeäisi niitä lapsien päälle laittaa muutenkin. Ostan itse yleensä vaatteita esim. P.O.P:sta ja ex-anoppi ostaa marketista, mutta ihan sama. Oikeasti minulle on tärkeintä se, että vaatteet on ehjät, puhtaat eikä kovin kulahtaneet. Kirppikseltä ei kukaan meidän lapsille vaatteita hanki, mutta siskon lapsen vaatteet kelpaavat hyvin.
lahjaksikin vaatteita meidän pojille, miksi ei voisi mummolassa olla varavaatteet valmiina, niin ei tarvitsisi roudata kaikkea mukana. No, saahan sitä elämän itselleen hankalaksi tehtyä tuollakin tavalla, kun oikeat ongelmat puuttuvat.
tässäpä varsinainen miniä from hell!!!
haluan että lapseni on nätisti puettu. Jos mummo pistäisi sen päälle jotain kirppisrytkyjä ja lähtisi sitten kaupungille niin kyllä häpeäisin silmät päästäni.
Meillä mummo palauttaa lapsen aina puhtaiden pyykkien kanssa kotiin, eli pesee itse lapsen mummolassa nuhjaantuneet vaatteet ja säästää minut näin pyykiltä. Paljon toimivampi ratkaisu kaikkien kannalta.
kun näiden mammojen omat äidit ei koskaan tee mitään niin kau-hee-ta kuin anopit. Aina jaksetaan vängätä anopeista - taitaa olla niin, että paras anoppi on kuollut anoppi?
Ap:n ongelmasta olen sitä mieltä, että se ei ole ongelma. Anoppi on huomaavainen miniäänsä kohtaan (säästää pakkaamisen, pyykkäämisen ja silittämisen vaivalta, rahansäästöäkin voi syntyä) ja mitä ihmeen väliä sillä on, mitä ap:n lapsella on päällä kun hän ei itse ole tätä näkemässä? Lapsi ei ole mikään edustusnukke.
Mä en tykkää anopistakaan joten ei pelkoa, että lapsi edes menisi sinne. Joskus anoppi roudaa meille kirppikseltä ostettuja vaatteita ja olenkin aina sanonut, että emme tarvitse. Ja niin hän vie ne samantein pois :)En tajua miksi se tuo niitä kun aina kieltäydyn ottamasta...
on meinaa anopista kokemusta, ketä ei voi lapsenlapset vähempää kiinnostaa.vaikka on nuorehko,terve ja vain kahdelle mummi.
"turhuuksiin", joten ei todellista rahantarvetta taida olla.
ap
"joka juuri katkaisee välinsä palstalla hengaavaan "miehensä siskoon".
eikä sitten olisi mitään, mitä ihmetellä netissä!
Koskas sä aiot antaa lasten pukeutua niinkuin ne itse haluavat, ellei mummolassakaan saa pukeutua kuin SUN valitsemiisi kledjuihin...
Kontrollifriikki... :O
meilläkin on mummolassa varavaatteita ja muita tarvikkeita,mutta ihan meidän itsemme ostamia.
En mä itsekään käyttäisi mummolassa jonkun toisen mulle ostamia ja valitsemia vaatteita.
vaatteet on aina jonkun toisen ostamia - on sitten äiti tai mummi... Lapselle joku toinen ostaa ja valitsee joka ikisen vaatekappaleen ja lapsen vaatteista tästä kai oli kyse?
Tosiaan niin kuin yllä sanottiin, joku aina ostaa ne lasten vaatteet eivätkä ne näin ollen millään tavalla kuvasta lasten omaa makua.
Lisäksi en ymmärrä tarvetta omistaa oma lapsensa. Minun lapseni, joten minun valitsemat vaatteet, ruoat, leikit jne. Eikö se ole oikeastaan vain pelkkää ilkeilyä innostuneelle mummolle? Olisiko oikeasti parempi, että se mummo ei halua olla missään tekemisissä lastenlastensa kanssa? Vai häiritseekö ap:tä ja paria muutakin vastaajaa täällä, kun se MINUN lapseni on niin tärkeä mummolle ja mummo lapselle? Pitää siis näyttää mummolle kaapin paikka.
Meillä anoppi on ostanut joitakin ihan uusia vaatteita mummolavaatteiksi, mutta aina ne kulkeutuvat kotiin ja niitä on hankala muistaa palautella. Joskus jätin itsekin vaatteita anopin luo, mutta siinä oli aina se ongelma, että ne olivat sitten siellä, kun niitä tarvittaisiin kotona. Lapseni vaatevarasto ei tosiaan ole rajaton enkä siihen halua pyrkiäkään. Nyt olen sitten vienyt ja tuonut vaatteet aina lapsen mukaan, pari vaatetta on pysyvästi anopin luona.
Minua ei kuitenkaan haittaa se, että anoppi pukee lapseni valitsemiinsa vaatteisiin. Tottakai hän saa niin tehdä. Lapsestani saa iloita muutkin aikuiset ja lapseni saa iloita muista aikuisista ilman että minun pitää kontrollifriikkinä varmistaa, että lapseni nukkemaisesti edustaa minun makuani. Lapseni on ihan oma yksilönsä ja saa myöhemmin itse valita vaatteensa, kun vain haluaa. Hän ei ole minun esittelykappaleeni.
Enpäs tiedä mitä sanois. Käsittämätöntä että suurin osa vastaajista on yhtä nipoja kun ap. Ei siis voi olla... Siis oikeasti haittaa että mummolassa on varavaatteita lapsille. Jos ne on vaikka rumia kirppisvaatteita, vähän noloo...
Mun lasten lähes kaikki vaatteet on kirppikseltä, ja mummolassa on kyllä lasten vaatteita, on vahingossa jäänyt tai mummu ostanut tai saanut sukulaisilta... Mulle on aivan se ja sama mitä lapsella on päällä kunhan ei tule kylmä tai muuten epämukava olo. Eri asia jos on ihan todella likaset ja haisee. Mut kyllä mummu osaa vaaterallin, ja pitää lapseni kyllä hyvin.
joo, me ollaan niitä joita te mammat katsotte kaupassa nenän vartta pitkin että mitä tolla lapsella on päällä, lapsraukka kun kasvaa kieroon ku ei oo muotivaatteita.
Mutta me ollaankin maalaisjuntteja. Elämässä on vähän muutakin kun vaatteet.
ja kyllä välillä lapsen ja minun mielipiteet eroavat toisistaan. Olemme oppineet kumpikin tekemään kompromissejä ja toivon, että tämän ansiosta selviämmä vähän helpommin murrosiän vaatehankinnoissa.
Ap on nipo, hänellä nyt sattuu olemaan tuommoinen anoppi, jokainen meistä on ihmisenä erilainen, toiset välittää lapsenlapsista toiset eivät ja kukin omalla tyylillä. Voisit hyvin kiitellä anoppia kauniista ajatuksesta mutta jos kuitenkin kaupungille pistäisi ihan omat vaatteet..
Mutta ei tämä meistä läheisempiä tee. Vaikkain olemme aina olleet tosi hyvissä väleissä (minun mielestäni, vaikka "mieheni sisko" kertookin, että äitinsä on varpaillaan, huh!).
ap
Meillä anoppi voisi tehdä samaa - onkin joskus kaivanut lapselle päälle jotain lumppuja, joita heillä on kellarissa.
Sitten lasta kuljetetaan ympäriinsä näissä lumpuissa, otetaan paljon paljon valokuvia, joita mm. jaetaan kaikille sukulaisille joulukortteina. Eli käytännössä osan sukulaistemme mielestä lapsemme kulkee rääsyissä, jotka on vielä voitu parannella esim. laittamalla johonkin tunikaan joku kaulaliina vyöksi. Joo, olen ehkä kontrollin haluinen, mutta toivon, että lapseni oppii tilanteen mukaisen pukeutumisen ja häntä ei nolata julkisesti. On kiva, kun kaikilla sukulaisilla on kansioissaan kuva, jossa lapsi on jossain aluspaidassa ja kulahtaneissa 30v. vanhoissa sukkahousuissa.
Meillä on hyviä, käytännöllisiä ja sopivia vaatteita lapselle, joiden kanssa saa tehdä mitä tahansa - luonnollisesti leipoessa voi pitää essua jne.
Maalaisjuntti jatkaa :)
Enemmän mua kauhistuttaa, kun lapsi menee ukin ja hänen korppikotkavaimonsa kanssa tuolla, ostellaan kaikkea krääsää, varaa kun on. Esim inhoan niitä muka hauskoja, helvetin typeriä serla orava-reppuja tai jotain joutavia nalle puh- pehmoja, joista poika ei edes erityisemmin tykkää mutta kun jotain pitää ostaa kun muka aina pitää olla jotain uutta ja hienoo, ja he*vetin epäkäytännöllistä...
Ärsyttää, kun itse opetan lapsilleni että ei kerää turhaa materiaa vain omistamisen ilosta, vaan keskittyy elämyksiin ja niihin asioihin mistä oikeasti nauttii.
minua joskus pelottaa, millaisia miniöitä meille tulee. Onneksi on yksi tyttö kuitenkin niin saa hoitaa lapsenlapsia. Ehkä se onkin parempi, että satsaa alusta asti pelkästään tyttären lapsiin kun ei silloin tarvitse olla riippuvainen miniän oikuista.
Niiden puolesta harmittaa, joilla on vain poikia. Voi olla, että ette näe lapsenlapsia ikinä jos miniä päättää, että teillä on vääränväriset keittiön seinät ja anoppi ei kumartele tarpeeksi.
mutta minusta voisit kuitenkin vähän miettiä, että mitä se oikein haittaa, mitä lapsella on mummolassa päällä. Hävettääkö sinua, jos joku näkee lapsesi vaatteissa, jotka eivät ole sinusta nätit?
Oman äitini luona ei ole lapsille varavaatteita vaan lapsilla on omat vaatteet mukana, mutta äiti kyllä onnistuu silti pukemaan lapsille päälle mahdollisimman epäsopivia yhdistelmiä ja mahdollisesti väärän lapsen vaatteita. En tajua, miten siitä on vanhemmiten sellainen tullut. Kun minä olin lapsi, hän teki itse minulle ihan kivoja vaatteita enkä näytä kuvissa yhtään juntilta.
Anoppini ostaa lapsille vaatteita, joita minä en ostaisi, mutta ne eivät ole silti niin kauheita, ettenkö ilkeäisi niitä lapsien päälle laittaa muutenkin. Ostan itse yleensä vaatteita esim. P.O.P:sta ja ex-anoppi ostaa marketista, mutta ihan sama. Oikeasti minulle on tärkeintä se, että vaatteet on ehjät, puhtaat eikä kovin kulahtaneet. Kirppikseltä ei kukaan meidän lapsille vaatteita hanki, mutta siskon lapsen vaatteet kelpaavat hyvin.