Miten voi saada lääkäriin ihmisen, joka ei sinne halua?
Kyseessä mun isäni, 68-v. Äiti on helisemässä hänen kanssaan, kun mielialat ja tuntuu, että persoonallisuuskin vaihtuu kuin vuoristoradassa. Tänään äiti meinasi saada nyrkistä naamaansa ihan yllättäen, 20 min. aikaisemmin isä oli jutellut iloisesti kuten joskus vuosia taaksepäin (nykyään harvemmin) ja sitten lyhyen keskustelun päätteeksi tuli ja yritti tintata äitiä kasvoihin, mutta jäi parista sentistä kiinni, ettei osunut.
Isä loukkasi päänsä n. 20 vuotta sitten lomamatkalla ja on siitä lähtien kärsinyt mm. kamalista päänsäryistä ja nyt viime vuosina on tuo moodin vaihtelu ollut ihan käsittämätöntä. Häröilee kissoilleen ja koiralleen, joista tykkää hirveästi, mutta joskus kiroilee ja sättii niitäkin mennen tullen. Väkivaltainen ei ole koskaan ennen ollut selvin päin, mutta tänään tuli tuokin eteen.
Äitiä pelottaa jo olla isän kanssa samassa talossa, kun ei voi koskaan tietää enää, mitä tuleman pitää. Ties vaikka yöllä nukkuessa yllättää ja tappaa... Hurjia juttuja, mutta ihan totta.
Lääkäriin isä ei suostu, vaan suuttuu silmittömästi jos edes puhuu asiasta. Tietää itsekin, että jotain on vialla, joko tuon tapaturman aiheuttama vamma päässä tai sitten alkava alzheimer / dementia.. ei ole normaalia. mutta miten sen saa lääkäriin??
Kommentit (7)
Vastaavassa tilanteessa olen varannut puhelinajan omalääkäriltä. Selitin asiani puhelimessa lääkärille, ja hän lupasi selvittää asiaa. En kuitenkaan tiedä, onko asia edennyt.
Kuten edellinen sanoi, niin ehkä äitisi kannattaisi varata ihan oma aika, koska luulisi, että tilannetta täytyy pohtia hänenkin kannaltaan.
Mutta mun isällä on todettu aivoverenkierronhäiriöitä. Jotain vuotoakin ollut takavuosina. Löyty ihan muissa kuvauksissa sattumalta.
Hyvä olisi, jos hänet saisi lääkäriin mahdollisimman pian, jonkun muun syyn varjolla vaikka.
Tai pyydä äitiäsi tai ota itse soittoaika lääkärille ja juttelet, että mitä olisi viisainta tehdä.
aivoverenkiertohäiriössä tai dementia (alzheimer) liittyy nimenomaan mielialan muutoshäiriöt, eli jotain on viella kuten itsekin totesit. soita lääkärille ja kysy miten he toimisivat, eihän ketään voi pakottaa sairaalaan..
vai joskus kestää pidempäänkin? Äitini sairastui psykoosiin, eikä suostunut lähtemään lääkäriin, jolloin siskoni soitti paikalle psykiatrisen hoitajan ja lopulta äiti vietiin ambulanssilla lääkäriin (ei olisi missään vaiheessa itse halunnut). Silloin joku meille myös ehdotti "sairashetkien" videoimista/tallentamista, jotta voisi terveenäkin hetkenä näyttää hoitohenkilökunnalle mistä on huolissaan. Kirjoitimme myös ylös asioita, joita hän oli tehnyt kummallisesti viime päivinä, koska siellä lääkärin vastaanotolla ei aina muista kertoa kaikkea mitä on tapahtunut.
Loppujen lopuksi, kun äiti sinne lääkäriin saatiin, niin oli itsekin tyytyväinen, että sai apua, oli itsekin ollut peloissaan siitä mitä tapahtuu - psyykkisen sairauden myöntäminen itsessä vaan taitaa olla meille kaikille tosi vaikeaa. Ja samalla tavallahan tuo dementia tms. nyt tulee myös psyykkisinä oireina ulos.
Joutui aluksi pakkohoitoon mutta hoito tepsi ja oli seuraavat 10 v eli loppuikänsä täysin oma itsensä.
Voisiko joku jutella hänelle puolestasi?
voisiko äitisi itse varata lääkäriajan itselleen tästä ongelmasta saadakseen neuvoja ja myös tukea?